Venäjän varapääministeri Dmitri Rogozin tunnetaan taitavana puhujana. // KUVA: A. SAVIN/WIKIMEDIA COMMONS”Politiikka on perinteisessä demokraattisessa mielessä kuollut Venäjällä. Nykyisin mikä tahansa puolue voidaan minä hetkenä hyvänsä lakkauttaa. Kenen tahansa poliitikon tai aktivistin kohtalo riippuu valtaapitävien myötämielisyydestä. Presidentinhallinto on kaikkivoipa elin, jonka toimivaltaa eivät rajoita sen paremmin perustuslaki kuin federaatiotason laitkaan, vaan presidentinhallinto ohjailee poliittisten puolueiden ja yhteiskunnallisten liikkeiden toimintaa.”
Lainaus sopisi monen Venäjän nykyisen oppositiojohtajan suuhun. Ote on kuitenkin Venäjän nykyisen varapääministerin Dmitri Rogozinin vuonna2006 julkaisemasta kirjasta Kansanvihollinen, jonka tämä entinen Rodina-puolueen johtaja kirjoitti pian puolueen lakkauttamisen jälkeen.
Tästä kansanvihollisesta on tullut nyt yksi presidentti Vladimir Putinin hallinnon avainhenkilöistä, joka esiintyy tiheästi siellä, missä tarvitaan ministeriä kertomaan kansalaisille uusista panostuksista Venäjän sotateollisuuteen.
Tarkkaan ottaen Rogozin ei kirjassaan arvostellut Putinia vaan juonittelevia byrokraatteja ja hahmotonta valtaeliittiä, joka estää muutoksen Venäjällä. Putin on kirjassa Rogozinin kansallismielisen ajattelun airut, joka yksin kantaa vastuun kansan edessä. ”Putinin ympärillä on vain palanutta aavikkoa”, Rogozin sanailee kirjan uusimman painoksen esipuheessa. Painos julkaistiin tämän vuoden keväällä.
Puhujanlahjoistaan tunnettu Dmitri Rogozin (s. 1963) valittiin ensi kerran valtakunnan duumaan vuonna 1997. Poliitikon uransa aikana hän on ollut mukana useissa kansallismielistä agendaa ajavissa poliittisissa liikkeissä, joista ehkä keskeisin on vuonna 2003 perustettu Rodina-puolue (Äidinmaa). Puolue perustettiin kanavoimaan äärinationalistien kannatusta maltillisempaan suuntaan, ja tässä tehtävässä se menestyikin, Kremlin mieleen jopa liian hyvin.
Rodina-puolue sai vuoden 2003 duumanvaaleissa lähes kymmenen prosentin kannatuksen, ja Rogozin nousi puoleksitoista vuodeksi duuman varapuheenjohtajaksi. Vuonna 2006 puolue pakotettiin sulautumaan Sergei Mironovin Oikeudenmukaiseen Venäjään yhdessä eläkeläisten puolueen kanssa. Käytännössä Rodina-puolueen toiminta päättyi tähän. Erinäisten välivaiheiden jälkeen Rogozin nimitettiin Venäjän Nato-lähettilääksi Brysseliin vuonna 2008.
Rogozin on tunnettu taitavana propagandistina, joka kameleontin lailla muuntautuu tilanteen mukaan. 2000-luvun puolivälissä hänen siirtolaisvastaiset mielipiteensä vetivät nationalisteja Rodina-puolueen joukkoihin. Nyt Rogozin puhuttelee ennen kaikkea Venäjän suurvalta-aseman palauttamista vaativia isovenäläisiä tuntoja ja niitä eliitin jäseniä, jotka hyötyvät Venäjän sotatalouden nostamisesta jalustalle.
Hänen paluunsa kotimaan politiikkaan joulukuun 2011 duumanvaalien jälkeen näyttää hyvin ajoitetulta: Putinin ja pääministeri Dmitri Medvedevin usean vuoden ajan tähdittämä ”tandem-demokratia” on käytännössä lakannut toimimasta, ja luottamus presidenttiin on painunut pohjalukemiin. Syyskuisessa kyselyssä vain 44 prosenttia vastaajista ilmoitti luottavansa Putinin toimintaan presidenttinä.
Samaan aikaan Venäjällä on kiristetty kansalaisten kokoontumisvapautta sääteleviä lakeja. Kansalaisjärjestöjen ja ulkomaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen toimintaa on vaikeutettu, tai järjestöt ovat lakanneet kokonaan toimimasta.
Rogozin on omiaan täyttämään politiikkaan syntyneen tilan. Sotateollisuudesta ja avaruusasioista vastaavan varapääministerin salkku tekee paluumuuttajasta kertaheitolla politiikan raskassarjalaisen. Rogozinilla on Twitterissä lähes satatuhatta seuraajaa ja hänen Facebook-päivityksillään lähes 7 000 tilaajaa.
Perinteisen median puolella Rogozin esiintyy lähes päivittäin, useimmiten sotateollisuusyrityksissä, joissa hän vierailee etäisesti sotilasunivormulta näyttävässä puvussa. Asu on varta vasten varapääministerille suunniteltu.
Rogozinin oma poliittinen ideologia on jäänyt lukuisista aloitteista ja esiintymisistä huolimatta hieman epäselväksi. Jonkinlaisen punaisen langan tarjoavat Rogozinin puheissa usein toistuvat aiheet: ulkovenäläisten aseman parantaminen, isovenäläisestä perinteestä ammentava patriotismi ja yleinen lännen ylivallan vastustaminen.
Keskellä valtataistelua
Rogozinin uusi nousu on syytä nähdä osana laajempaa kampanjaa, jonka tavoitteena on oikeuttaa Venäjän mittavat panostukset armeijaan ja sotateollisuuteen. Vuoteen 2020 ulottuvan varusteluohjelman loppusumma on nykyarvoltaan noin 22,5 biljoonaa ruplaa eli noin 550 miljardia euroa. Sotateollisuuden modernisointiinkin on luvattu 3,5 biljoonaa eli vajaat 90 miljardia euroa.
Rogozinin retorisia taitoja tarvitaan näiden panostusten myymisessä äänestäjille. Kun budjettivaroja suunnataan voimaministeriöiden käyttöön, Venäjän sosiaalisektorin kehittäminen ja eläkeuudistus junnaavat paikallaan.
Kesällä Venäjän lehdistössä levisi uutinen, jonka mukaan varapääministeri Rogozinin alaisuuteen muodostetaan yhteiskunnallisen vaikuttamisen neuvosto eli yhteiskuntakamari. Rogozin kommentoi itse tuoreeltaan, että yhteiskuntakamari on ”yksi osa sotateollisen sektorin yhteiskunnallis-poliittista tukiverkostoa”.
Yhteiskuntakamarin lähes kuudenkymmenen asiantuntijan on määrä edistää Venäjän sotateollisuuden kannalta myönteisen informaation levittämistä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Venäjänääni -radiokanava on elokuun alustalähtien toimittanut ohjelmaa, jossa analysoidaan armeijan ja sotateollisuuden tilaa yhteiskuntakamarin asiantuntijajäsenten voimin.
Yhteiskuntakamarin yhteiskunnallisen vaikuttamisen työryhmää johtaa Isänmaan arsenaali -lehden päätoimittaja Viktor Murahovski. Hän kertoi elokuussa Izvestijan haastattelussa, että tavoitteena on tuottaa myönteisiä mielikuvia ensisijassa kotimaiseen kulutukseen. Yhteiskuntakamarin tehtävä on siis vakuuttaa kansalaiset siitä, että sotateollinen sektori on Venäjän modernisaation veturi ja sen kehittäminen kuuluu kansallisen turvallisuuden ydinalueelle.
Yhteiskuntakamarin toiminta näyttäisi ainakin Venäjän lehdistössä käydyn keskustelun perusteella olevan hiipumaan päin. Se ei kuitenkaan ole suinkaan ainoa eikä edes vaikutusvaltaisin toimija tällä saralla.
Syyskuun lopussa Moskovassa kokoontui näyttävästi Venäjän armeijan, laivaston ja sotateollisuuden kannatusyhdistys don (Dobrovoltseskogo DvizhenijaOsobogo Nasnatsenija). Kokouksessa esiintynyt Rogozin korosti tilaisuuden jälkeen pitämässään lehdistötilaisuudessa, että yhdistyksen pääasiallinen tehtävä on yhtäältä tukea armeijaa ja sotateollisuutta, toisaalta edistää erityisesti presidentti Putinin vaaliohjelman toteuttamista.
Tilaisuuden jälkeen Rodina-puolue palasi Venäjän poliittiselle kartalle. Rogozin ei ole ottanut näkyvää osaa puolueen toiminnassa, mutta joidenkin arvioiden mukaan puolue tarjoaa epävirallisen tukikohdan varapääministerin poliittiselle toiminnalle.
Lisäksi Rogozin vaikuttaa Venäjän raskaan teollisuuden kattojärjestössä (Sojuz Mashinostroitelei), jonka Moskovan alajärjestön jäseneksi hänet kutsuttiin varapääministerin pestinsä alkajaisiksi. Liitto oli näkyvästi mukana Putinin tueksi huhtikuussa 2011 perustetussa Kansanrintamassa.
Rogozin on puhunut asehankintojen kotimaisuusasteen nostamisen puolesta. Venäjän puolustusteollisuus ja puolustusministeriö ovat kiistelleet aiheestapitkään, sillä ministeriö ei ole halunnut tilata huonolaatuisina ja kalliinapitämiään venäläisiä tuotteita vaan on etsinyt yhteistyökumppanit ulkomailta.
Marraskuun alussa puolustusministeri Anatoli Serdjukov ja Venäjän asevoimien komentaja Nikolai Makarov erotettiin yllättäen. Tämä kiihdyttänee keskustelua Rogozinin propagoimasta asehankintojen kotimaisuusasteen nostosta. Rogozin ei olekaan tuhlannut aikaa hyssyttelyyn: viikko tapahtuneen jälkeen varapääministeri tulkitsi valtion uutistoimiston Ria Novostin haastattelussa, että Serdjukovin ero on uuden aikakauden alku. Päämääriä ovat armeijan varustelu ja sotateollisuuden tervehdyttäminen. Hallituksen, ennen muita itse Rogozinin, on toimittava ”lääkärinä”, joka huolehtii kipeistä leikkauksista sotateollisuuden kilpailukyvyn turvaamiseksi.
Kahtiajakautunut Venäjä
Presidentti Vladimir Putin näyttää kolmannen kautensa alussa kääntyneen entistä vahvemmin niin sanottujen kansan syvien rivien suuntaan. Hän on tehnyt entistä selvemmin pesäeroa urbaaniin keskiluokkaan ja liberaaleja arvoja kannattaviin kansanryhmiin. Kremlin sisäpiiriläisten välisiä valtasuhteita avanneessa Minchenko Consultingin raportissa Rogozin mainitaan mahdollisena kandidaattina vetämään Kremlin uutta kansallispatrioottista projektia, jos Venäjän poliittinen tilanne sellaista vaatii.
Venäjän puolustussektorin viimeaikaiset muutokset näyttävät ainakin lyhyellä aikavälillä vahvistavan Rogozinin asemaa sotateollisuuden äänitorvena. Konkreettinen tavoite on houkutella nuoria osaajia toimialalle, jonka korkeakoulutetuista työntekijöistä suuri osa on jo ehtinyt saavuttaa eläkeiän.
Laajempi muutos koskee poliittisen retoriikan militarisoitumista. Moskovan Carnegie-instituutin tutkijan Lilia Ševtsovan mukaan tässä ei kuitenkaan ole mitään ihmeellistä: vaikeina aikoina Venäjänjohto on aina turvautunut mielikuviin Venäjästä ”piiritettynä linnakkeena”, ja tästä näkökulmasta Rogozinin paluu politiikkaan vaikuttaa loogiselta.
Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin tutkija.
