Kiinan läntisen Xinjiangin maakunnan uiguureihin ja muihin muslimivaltaisiin etnisiin vähemmistöihin kohdistuva väkivaltainen »uudelleenkoulutuskampanja» ja sen valtava mittakaava alkoi vähitellen paljastua vuonna 2017. Akateemista kirjallisuutta vainokampanjasta on alkanut ilmestyä parin viime vuoden aikana.
Yhdysvaltalaisen antropologi Sean R. Robertsin vuonna 2020 ilmestynyt The War on the Uyghurs on ensimmäinen aiheesta julkaistu etnografiseen tutkimukseen ja laajaan lähdekirjallisuuteen perustuva teos. Roberts keskittyy purkamaan Kiinan luomaa ja ylläpitämää kertomusta uiguurien aiheuttamasta terrorismiuhasta.
Hän kuvaa yksityiskohtaisesti, miten Kiina pian syyskuun 2001 New Yorkin iskujen jälkeen tarttui maailmanlaajuisen terrorisminvastaisen sodan tarjoamaan mahdollisuuteen määritellä uiguurien vastarinta terrorismiksi.
Afganistanissa ja Pakistanissa toimineesta pienestä ja merkityksettömästä separatistiliikkeestä paisuteltiin – kansainvälisten terrorismiasiantuntijoiden myötävaikutuksella – Kiinan kansallista turvallisuutta uhkaava terroristijärjestö, jolla on kansainvälisiä yhteyksiä.
Roberts kuvaa uiguurien väkivaltaisen vastarinnan kasvua vuosina 2013—2016 itsensä toteuttavana ennustuksena. Kiinan tehoiskut, uskonnon harjoittamisen rajoittaminen, uiguurin kielen ja kulttuurin nitistäminen sekä kolonisaation kiihtyminen johtivat lopulta poliittisen väkivallan lisääntymiseen, erityisesti Kiinan turvallisuuskoneistoa mutta satunnaisesti myös siviilejä vastaan.
Mahdollisesti tuhansia uiguureja lähti myös Turkin kautta taistelijoiksi Syyriaan, mikä antoi Kiinalle mahdollisuuden ylläpitää kertomusta uiguurien muodostamasta kansainvälisestä terroristiuhasta. Todellisuudessa mikään uiguurien ulkomailla toimivista vastarintaryhmistä ei Robertsin tutkimuksen mukaan ole kyennyt toteuttamaan iskuja Kiinassa tai Kiinan intressejä vastaan.
Kiinan tarve kontrolloida uiguureja ja muita Xinjiangin etnisiä vähemmistöjä liittyy Robertsin mukaan perinteiseen asutuskolonialismiin ja taloudellisiin tekijöihin, kuten uuden silkkitien kehittämiseen. Kuitenkin nimenomaan Xinjiangin muslimien leimaaminen potentiaalisiksi terroristeiksi on mahdollistanut syrjinnän ja alistamisen siinä mitassa, että hän kutsuu sitä kulttuuriseksi kansanmurhaksi.
Terrorismikehys on myös antanut Kiinaa taloudellisista ja poliittisista syistä tukeville maille tekosyyn ummistaa silmät.
Simon Fraser -yliopiston apulaisprofessori Darren Bylerin lokakuussa 2021 ilmestynyt kirja In the Camps kertoo, miten Kiina käytännössä muutti Xinjiangin valtavaksi digitaaliseksi vankilaksi. Byler kuvaa, kuinka viranomaiset rakensivat valvontakoneistoa yhdessä kiinalaisten teknologiayritysten kanssa. Hän tarkastelee myös Piilaakson digijättien osuutta kasvojentunnistusteknologian ja tekoälyn kehittämisessä.
Byler perää valvontateknologian kehittäjien ja siitä taloudellisesti hyötyvien vastuuta tuotteidensa avulla tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista. Xinjiangissa toteutunutta dystopiaa ei pidä päästää valloilleen enää muualla.
Teos on suurelle yleisölle tarkoitettu mutta nojaa tukevasti akateemiseen tutkimukseen ja tutkimusmetodeihin. Suuri osa sisällöstä perustuu kirjoittajan tekemiin haastatteluihin, joiden kautta totaalisen valvonnan, viranomaisten mielivallan ja jatkuvan pelon vaikutukset ihmisten elämään kuvataan.
Byler antaa äänen Xinjiangin muslimivähemmistöihin kuuluville: niin satunnaisesti »uudelleenkoulutukseen» eli epäinhimillisille vankileireille joutuneille kuin niille, jotka valikoituivat koneiston osiksi, vartijoiksi tai opettajiksi leireille. Hätkähdyttävintä on haastateltavien tietoisuus siitä, miten häilyvä raja »luotettavien» ja »pidätettävien» välillä on.
Vangeiksi joutuvat eivät tiedä miksi heidät otetaan kiinni, heidät istutetaan kivuliaisiin asentoihin niin sanottuun tiikerituoliin, kahlitaan, nöyryytetään, pahoinpidellään. Leireillä tai valvontatehtävissä työskentelevät eivät voi lopettaa työtään, koska sitä pidettäisiin epäluotettavuuden osoituksena ja perusteena pidätykselle. Valvontakoneiston valtakunta on juuriaan myöten rasistinen ja toiseuttava.
Byler kuvaa paljon myös haastateltavien kehonkieltä ja tunnetiloja. Hän kiinnittää huomiota erityisesti »katkoksiin», inhimillisyyden pilkahduksiin, jotka aiheuttavat hetkellisiä murtumia valtakoneistoon.
Molemmilla kirjoittajilla on pitkä kokemus etnografisesta kenttätyöstä uiguuriyhteisöissä Xinjiangissa tai Kazakstanissa sekä muiden maiden uiguuridiasporan parissa. Metodologisia haasteita ei ole piiloteltu. Pääsy Xinjiangiin on ollut vaikeaa, ja tietojen saaminen alueelta lähteitä vaarantamatta on käytännössä mahdotonta. Haastatella voi siis vain ihmisiä, jotka ovat päässeet ulkomaille.
Tarkkaa kokonaiskuvaa Xinjiangin tilanteesta, esimerkiksi pakkotyöohjelmien laajuudesta, vainon sukupuolittuneista vaikutuksista, vanhemmistaan erotettujen lasten kohtalosta tai vankeustuomioista on vaikea saada.
Toivoa kirjoittajat näkevät uiguurien kulttuurin sitkeydessä ja diasporayhteisöjen aktivoitumisessa, vastarinnan mahdollisuuksia taas inhimillisessä myötätunnossa ja maailmanlaajuisessa ruohonjuuritason mobilisaatiossa Kiinan toimia vastaan.
Kirjoittaja on asiantuntija Amnesty Internationalin Suomen osastossa.
