Ulkopolitiikka-lehden sivusto on uudistunut!
Kirja

Eurooppa vei puolueettomuuden

Teksti:
Julkaistu: 29.12.2011

Suomen ulko- ja turvallisuuspoli­tiikka eurooppalaistui, kun Suomi sopeutui Euroopan unionin jäsenyyteen. Tätä eurooppalaistumista käsittelee Teemu Palosaaren yleisen valtio-opin väitöstutkimus The Art of Adaptation, joka tarkastettiin Helsingin yliopistossa alkuvuonna.

Palosaari pelkistää ulko- ja turval­lisuuspolitiikan sotilaalliseksi liittou­tumattomuudeksi ja osallistumiseksi kansainväliseen sotilaalliseen yhteistoi­mintaan eli rauhanturvaamiseen ja krii­sinhallintaan.

Tutkimusaineistona ovat hallituksen eduskunnalle tekemät ulko-, turvalli­suus- ja puolustuspolitiikkaa koskevat esitykset, eduskunnan valiokuntien lau­sunnot sekä ministerien ja kansanedus­tajien täysistunnossa käyttämät puheen­vuorot. Tutkimus ulottuu vuodesta 1994 vuoteen 2007.

Palosaari käyttää metodinaan dis­kurssien analyysia. Metodi tuo ansiok­kaasti esiin mielenkiintoisia muutoksia Suomen politiikan määrittelyssä, mutta valottaa niukasti ulko- ja turvallisuuspo­litiikasta käydyn keskustelun taustoja ja teemojen historiallista kehitystä.

Teemu Palosaari: The Art of Adaptation. A Study on the Europeanization of Finland’s Foreign and Security Policy. TAPRI Studies in Peace and Conflict Research No. 96. Tampere University Press 2011.

EU:n jäsenenä Suomi vähitellen luo­pui perinteisestä puolueettomuuspolitii­kasta ja omaksui ”sotilaalliseen liittoutu­mattomuuteen ja itsenäiseen puolustuk­seen” perustuvan asenteen. EU:n jäsenenä Suomi ei voisi suhtautua puolueettomasti unionin tai sen jäsenvaltioiden ja jonkin kolmannen osapuolen konfliktiin.

Kun unioni alkoi kehittää yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, Suomi alkoi muokata asennettaan voi­dakseen osallistua toimintaan täysimää­räisesti. Suomalaisten suhtautuminen oli kuitenkin pitkään torjuva, ja vasta uni­onin uuden perussopimuksen ansiosta, vuodesta 2004 lähtien, asenne muuttui varauksetta osallistuvaksi.

Asennemuutosta helpotti se, ettei unionista tehty sotilasliittoa. Lisäksi soti­laallisen liittoutumattomuuden merkitys alkoi ohentua, kun uudet uhkat laajen­sivat turvallisuuden käsitteen sisältöä. Asenteiden muuttumista selittää Suomen kotiutuminen vahvistuvaan unioniin, mutta osansa on myös kokemuksilla Venäjän-suhteiden hoidosta. Niitä Palo­saari ei valota.

Tutkimusaineisto on valittu sillä perusteella, kuinka esityksissä, lausun­noissa ja puheenvuoroissa näkyy sopeu­tuminen EU-jäsenyyden vaatimuksiin. Kansainvälisen ympäristön muutokset vaikuttivat kuitenkin Suomen politii­kan muutokseen yhtä paljon suoraan kuin EU-jäsenyyden kautta. Varsinkin rauhanturvaamisessa ja kriisinhallin­nassa Suomi seurasi kehitystä Natossa, johon maallamme oli läheinen yhteys 1990-luvunpuolivälistä lähtien.

Puolueettomana rauhanturvaajanamainetta saanut Suomi joutui vaikeaan tilanteeseen, kun Länsi-Balkanin 1990-luvun sodat vaativat kansain­välisen yhteisön puuttumista, väliin voimaperäisestikin. Toimintaa alettiin kutsua kriisinhallinnaksi, ja sen erotti rauhanturvaamisesta mahdollisuus voi­mankäyttöön.

Suomessa voimankäyttöä vieroksut­tiin. Haluttiin pitäytyä rauhanturvaami­sessa, koska sitä pidettiin Suomen pitkän linjan mukaisena: puolueettomana ja sovittelevana. Suomi kuitenkin osallistui Naton operaatioihin Bosniassa ja kutsui toimintaa laajennetuksi rauhanturvaami­seksi. Tämä kehitys ei liittynyt unionin jäsenyyteen.

Palosaaren metodin ja teoreettisen viitekehyksen vuoksi puolueettomuu­den ja liittoutumattomuuden käsittely jää verraten pinnalliseksi. Suomen poli­tiikan perusteita, ennen muuta suhdet­ta Venäjään, ei paljoa valoteta. Tutki­musmetodin harkittu historiattomuus jäi kiusaamaan allekirjoittanutta, joka virkamiehenä oli mukana tutkimuksen käsittelemässä politiikassa 2000-luvun alkuun saakka.

 

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva diplomaatti.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa somessa