Ulkopolitiikka-lehden sivusto on uudistunut!
Hitaat

Huippuvuorten rauha uhattuna – jännitteet aistii jo paikan päällä

Huippuvuoria on vuosikymmenten ajan pidetty rauhan tyyssijana, jonne maailman melskeet eivät yllä. Venäjän arvaamattomuus ja sulavan jään alta paljastuvat rikkaudet uhkaavat jäisen saariryhmän rauhaa.

Teksti:
Kuvat:
Julkaistu: 7.12.2022

»Vuori oli henkeäsalpaava, se näytti mini-Matterhornilta – kuin se olisi tullut suoraan Toblerone-paketin kyljestä», Andrei Jakunin kirjoitti päiväkirjaansa 22. elokuuta 2022. Pitkän purjehdusmatkan jälkeen hän valmistautui kiipeämään Kvasspiggenille, yhdelle Huippuvuorten pohjoisimmista vuorenhuipuista.

Toinen seurueen kiinalaisvalmisteisista kuvauslennokeista oli ollut rikki, mutta huipun valloittamisen aamuna molemmat laitteet toimivat moitteettomasti. Jakunin tarvitsisi niitä sopivan reitin etsimiseen ja tietenkin näyttävien kuvien ottamiseen.

Norja kielsi tänä vuonna Venäjän kansalaisia käyttämästä kuvauslennokkeja ilmatilassaan. 47-vuotias Jakunin rikkoi kieltoa jatkuvasti Huippuvuorten-reissullaan. Kun Jakunin kaksi kuukautta myöhemmin pidätettiin Hammerfestissä ja passitettiin tutkintavankeuteen, poliisin tutkijoilla oli edessään vaikea tehtävä: selvittää, kuka hän oikein on miehiään.

Kenties Kremlin vakooja, joka kuvasi lennokeillaan strategisesti tärkeitä kohteita? Jakuninin Vladimir-isä on Venäjän rautateiden entinen johtaja ja Vladimir Putinin vanha ystävä – ja EU:n pakotelistalla.

Vai onko Jakunin länsimaistunut rikas seikkailija, joka hieman naiivisti ei ollut tullut ajatelleeksi, että venäläisille asetettu lennokkikuvauskielto koskisi häntä? Hänellä on myös Britannian passi, eikä hän omien sanojensa mukaan edes kannata Putinia. Aikeidensa viattomuutta todistaakseen Jakunin luovutti matka­päiväkirjansa Barents Pressille, joka julkaisi siitä katkelmia.

Mitä ikinä olikaan meneillään, Jakunin ei ollut yksin. Saman lokakuisen viikon aikana poliisi pidätti Pohjois-Norjassa kuusi muutakin venäläistä turistia epäiltynä kiellettyjen kohteiden kuvaamisesta. Ainakin yksi heistä oli suuntaamassa Huippuvuorille.

Seuraavalla viikolla Tromssassa vangittiin brasilialaisena tutkijana esiintynyt mies, jonka poliisi uskoo olevan todellisuudessa Venäjän sotilastiedustelupalvelu GRU:n upseeri. Mies oli tutkinut arktisia hybridiuhkia Tromssan yliopiston Grey Zone -ryhmässä.

»High North, low tensions», kuuluu sanonta diplomaattipiireissä. Ajatusta siitä, että maailman poliittiset myrskyt eivät ulotu pohjoisimpaan pohjoiseen, kutsutaan »arktiseksi ekseptionalismiksi». Sen katsotaan alkaneen Mihail Gorbatšovin vuonna 1987 Murmanskissa pitämästä puheesta.

Tänä vuonna arktiseen poikkeukseen on ollut vaikea uskoa.

 

»Jos moottorikelkkasi hajoaa, kukaan ei kysy kansallisuuttasi ennen kuin auttaa korjaamaan sen», kuuluu sanonta Huippuvuorilla.

Huippuvuorten 3 000 asukkaalla on kokemusta kansojen rauhanomaisesta rinnakkain­elosta. Saariryhmä kuuluu Norjalle, mutta vuonna 1920 solmittu Huippuvuorten sopimus takaa 46 maalle oikeuden harjoittaa siellä elinkeinoja. 1930-luvun jälkeen tätä oikeutta on käyttänyt sopimusmaista vain Venäjä. Venäjän valtion omistama kaivosyhtiö Arktikugol pyörittää edelleen Huippuvuorilla omaa hiilikaivoskaupunkiaan, noin 400 asukkaan Barentsburgia.

Yli kolmannes Huippuvuorten asukkaista on muita kuin norjalaisia, ja heidän osuutensa kasvaa. Pääkaupunki Longyearbyen vetää puoleensa erityisesti tutkijoita ja turismityöntekijöitä ulkomailta. Asukkaita on 2 500.

Elämä on omalla tavallaan kansainvälistä myös venäläisillä alueilla, sillä valtaosa niiden asukkaista on ukrainalaisia. Donetskilaisia kaivos­työläisiä on virrannut pohjoiseen jo vuosikymmenten ajan Arktikugolin hyvien palkkojen perässä.

Huippuvuorilla naapurit ovat perinteisesti olleet lähellä ja politiikka kaukana. Jopa keskellä hyytävimpiä kylmän sodan vuosia suhteet norjalaisten ja venäläisten yhdyskuntien asukkaiden välillä olivat lämpimät. Matkailuyrittäjät ovat kuljettaneet turisteja veneillään ja moottorikelkoillaan norjalais- ja venäläisalueiden välillä, ja asukkaat ovat tavanneet toisiaan kulttuuririennoissa ja ystävyysotteluissa.

Mutkaton kansainvälisyys ajautui kriisiin huhtikuun alussa, kun Barentsburgin pääkonsuli Sergei Guschin avasi suunsa Nett­avisen-lehdelle. Hän syytti haastattelussa norjalaismedioita valheiden levittämisestä ja väitti ukrainalaiskaupunkien pommituksista levinneitä kuvia lavastetuiksi.

»Meidän on päästävä eroon Ukrainan natseista», Guschin sanoi.

Guschinin sanat yllättivät osan lukijoista. Pääkonsuli tietenkin edustaa Putinin hallintoa, mutta moni Huippuvuorten asukkaista oli ajatellut poninhäntäpäisen, bluesia soittavan, ystävällisen venäläisen edustavan pohjimmiltaan jotain muuta, lempeämpää.

 

Huippuvuorilla on sijaintinsa vuoksi suuri strateginen merkitys sekä Venäjälle että Natolle. Sieltä voi hallita pääsyä Barentsinmereltä Pohjois-Atlantille tai toisinpäin. Barentsin­merellä majaansa pitävälle Venäjän Pohjoiselle laivastolle Huippuvuorten ja manner-Norjan välinen merialue, Karhusaaren aukko, on elintärkeä.

Huippuvuorten sopimus kieltää alueen käyttämisen »sodanomaisiin tarkoituksiin». Viime vuosina »sodanomaisen» määritelmästä on käyty jatkuvaa vääntöä.

Venäjä on varustanut arktisia tukikohtiaan kovaan tahtiin, ja sen sota-alukset ovat liikkuneet tavallista lähempänä Huippuvuorten demilitarisoituja rantoja. Venäjän mielestä Norja puolestaan rikkoo Huippuvuorten sopimusta muun muassa sallimalla siviilikäyttöön tarkoitetun SvalSat-satelliittiaseman käytön sotilastiedusteluun, esimerkiksi Venäjän sukellus­veneiden liikkeiden vakoiluun.

Samalla meneillään on kaksi muutosta, jotka myllertävät Huippuvuorten vakiintuneita asetelmia ja virittävät uusia geopoliittisia jännitteitä.

Ensinnäkin alueelta louhittava hiili ehtyy, mikä uhkaa Venäjän jalansijaa Huippuvuorilla. Huippuvuorten sopimuksen perusteella Venäjä saa olla saarilla niin kauan kuin sillä on elinkeinotoimintaa.

Raskaasti tappiollinen Barents­burgin kaivos on toistaiseksi riittänyt täyttämään sopimuksen ehdot, mutta loppu lähenee vääjäämättä. Venäjä on pyrkinyt luomaan korvaavia työpaikkoja laajentamalla Arktikugolin toimintaa matkailuun ja tutkimukseen.

Kartta: Kauko Kyöstiö

Toiseksi arktinen jää hupenee silmissä. Sulaminen paljastaa uusia rahtireittejä, öljyvarantoja, kaivannaisia ja kalastusmahdollisuuksia. Ne kiinnostavat esimerkiksi Kiinaa, joka puhuu jo »pohjoisesta silkkitiestä»: arktisen alueen maiden – jollaiseksi Kiina lukee itsensä – yhteistyöverkostosta, joka helpottaisi liikennöintiä ja luonnonvarojen käyttöä napapiirin pohjoispuolella.

Toistaiseksi vain Venäjä on ollut avoin Kiinan yhteistyöehdotuksille.

Venäjä näyttääkin käyttävän Huippuvuorilla kaksoisstrategiaa. Barentsburgissa se pitää kynsin hampain kiinni rauhanomaisista elinkeinoistaan, mutta saaria ympäröivillä merialueilla se tekee sotaharjoituksia ja ohjus­kokeita pitääkseen Nato-maa Norjan varpaillaan. Kenties sabotaasiakin.

Huhtikuussa 2021 neljä kilometriä tietoliikennekaapelia katosi Jäämeren pohjasta. Norjan merentutkimuslaitos oli käyttänyt sensoreilla varustettua kaapelia kalaparvien seuraamiseen, ja Norjan armeija valvoi saman kaapelin avulla meriliikennettä.

Asia kuitattiin tuolloin vahingoksi, mutta se iski yhteen Norjan suurista huolenaiheista. Merikaapelit ovat hauraita, ja niiden kautta kulkee yli 95 prosenttia maailman internetliikenteestä. Norjan tiedustelupalvelu NIS oli vastikään varoittanut vuosiraportissaan, että Venäjä valmistautuu hyökkäämään merenalaisia kaapeleita vastaan.

Tammikuussa 2022 joku sitten katkaisi toisen Manner-Norjan ja Huippuvuorten välissä kulkevista merenalaisista valokuitukaapeleista. Tätä tapausta oli jo vaikeampi pitää puhtaana vahinkona. Yleisradioyhtiö NRK:n mukaan venäläinen troolari oli ylittänyt kaapelin 20 kertaa sen katkeamisen aikaan.

 

Huippuvuorten tietoliikenneyhteydet nojaavat kahteen huippunopeaan valokuitukaapeliin. Yhdelläkin on mahdollista pärjätä, mutta jos molemmat olisivat poissa pelistä, elämä pohjoisessa kävisi äkkiä yksinäiseksi. Esimerkiksi huippuvuorelaisia hoitavat lääkärit ovat tavallisesti manner-Norjassa videoyhteyden päässä.

Sellaisen katkon seuraukset huomattaisiin koko maailmassa. Menetettyä kaapelia käyttää maailman suurin satelliittiasema SvalSat, joka sijaitsee Platåbergetin ylängöllä Huippuvuorten pääkaupunki Longyearbyenin kupeessa. Se kerää dataa pohjoisnavan yli lentävistä satelliiteista ja lähettää tiedot valokuitukaapeleita pitkin saman tien maailmalle.

SvalSat-aseman käyttäjiä on niin paljon, että on vaikea edes hahmottaa mitä tapahtuisi, jos joku vahingoittaisi molempia kaapeleita.

Yritin kysyä asiaa SvalSatin johdolta. Vierailu Platåbergetin satelliittiasemalle olikin jo järjestymässä, kun uutinen Tromssan epäillyn venäläisagentin pidätyksestä levisi ja tunnelma Longyearbyenissä tuntui muuttuvan. Turvallisuustilanteeseen liittyvät haastattelut alkoivat yksi toisensa jälkeen peruuntua, mukaan lukien vierailu satelliittiasemalle.

SvalSat ei voi kommentoida ajankohtaisia geopolitiikkaan liittyviä asioita, aseman ­johtaja Maja-Stina Ekstedt kirjoitti myöhemmin sähköpostissa.

»Mitä palveluihimme tulee, ne toimivat normaalisti.»

 

Venäjä on varustanut arktisia tukikohtiaan kovaan tahtiin, ja sen sota-alukset ovat liikkuneet lähempänä Huippuvuorten demilitarisoituja rantoja.

 

Kevään ja kesän mittaan yhteys Huippuvuorten norjalais- ja venäläisyhdyskuntien välillä hiipui. Norjalaiset matkanjärjestäjät eivät enää kuljettaneet turisteja Arktikugolin kohteisiin. Pitkän harkinnan jälkeen lokakuussa Huippuvuorten matkailunedistämistoimisto lopulta lakkasi myymästä Arktikugolin järjestämiä retkiä.

Boikottipäätös oli vaikea, sillä siitä kärsivät myös Arktikugolin ukrainalaiset työntekijät ja moni norjalainen yrittäjä.

Muuttunut tilanne näkyy myös Longyearbyenin yliopistokeskus UNISissa, jossa tutkitaan ja opetetaan esimerkiksi arktista biologiaa, geofysiikkaa ja teknologiaa. Aiemmin UNIS toteutti yhteistyöhankkeita venäläistutkijoiden ja venäläisten tutkimuslaitosten kanssa jatkuvasti, ja Arktikugolilta ostettiin palveluita. Se on nyt loppu.

UNISin toimitusjohtaja Jøran Moen valitsee sanansa varovaisesti. »Me noudatamme viranomaisten ohjeistusta siitä, että yhteistyö venäläisten instituutioiden kanssa oli laitettava tauolle.»

Yhteistyön katkeaminen on tietenkin harmillista hankkeissa mukana olleille tutkijoille, mutta erityisen suuri ongelma se on Venäjälle. Kun Barentsburgin hiilisuonet ehtyvät ja kaivostoiminnan korvaajaksi kaavailtu matkailu- ja tutkimustoiminta kärsivät boikotista, Venäjän jalansija Huippuvuorilla kaventuu entisestään.

Se tuo geopolitiikan sellaisiinkin tiloihin, joissa sitä ei ole tavattu nähdä – esimerkiksi UNISin lämpimille, puupaneloiduille käytäville.

Norja tasapainottelee nyt Huippuvuorten sopimuksen ja oman turvallisuutensa välillä. Se ei voi suoraan rajoittaa Venäjän tai esimerkiksi Kiinan elinkeinotoimintaa Huippuvuorten alueella, mutta se sentään saa päättää pelisäännöistä.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa somessa