Tilaa UP-lehden uutiskirje
Kirja

Hyperglobalisaatio tiensä päässä

Teksti:
Julkaistu: 29.12.2011

 

Globalisaation rajoitukset täytyy hy­väksyä, sanoo tunnettu ekonomisti ja Harvardin yliopiston kansainvälisen poliittisen taloustieteen professori Dani Rodrik uusimmassa teoksessaan The Globalization Paradox.

Kirjan perusteesi on, että emme voi saada yhtä aikaa talouden rajatonta hyperglobalisaatiota, demokratiaa ja kansallista itsemääräämisoikeutta. Täy­sin avoin maailmantalous vaatisi globaa­leja säädöksiä, mikä jättäisi entistä vä­hemmän tilaa kansallisille eroavaisuuk­sille demokraattisessa päätöksenteossa ja siten rajoittaisi demokratiaa kansallisella tasolla. Kansallisvaltiot ovat edelleen maailmantalouden keskeisiä toimijoita, ja niiden tarpeellisuus tulee tunnustaa, Rodrik toteaa.

Rodrikin mukaan on aika luopua markkinoiden ja valtion vastakkainaset­telusta. Talous ei kasva ilman valtiollis­ta ohjausta, kuten Rodrikin esimerkit etenkin Kiinasta ja Japanista todistavat. Nämä ja Itä-Aasian muut talousihmeet, kuten Etelä-Korea ja Taiwan, kasvoivat 1960-luvun jälkeen, vaikka eivät olleet vapaita markkinatalouksia. Maat ava­sivat markkinoitaan vasta, kun niiden teollisuudenalat olivat tarpeeksi vahvoja kestääkseen globaalia kilpailua.

WTO:n perustamisen jälkeen rajat­tomasta talouden globalisaatiosta on kuitenkin tullut itsetarkoitus ja pyhä lehmä, johon ei saa koskea, Rodrik kriti­soi. Rajattomat finanssimarkkinat saavat Rodrikilta vielä enemmän kritiikkiä kuin vapaakauppauskovaisuus. Talouskriisit ovat osoittaneet, että globaalit rahoitus­markkinat tarvitsevat sääntelyä, standar­deja ja valvontaa, sillä pääomien rajaton liikkuvuus aiheuttaa maailmantalouteen epävakautta. Yhtä lailla Rodrik arvoste­lee kollegojaan, jotka tarjoavat one-size-fits-all -ratkaisua kaikille maille analysoi­matta niiden eroja.

Toisaalta Rodrik ei usko vahvan glo­baalin hallinnan toteutumiseen, sillä val­tioiden edut ja tarpeet ovat liian erilaisia. Vaikka uusia globaalin hallinnan meka­nismeja on syntynyt, ne ovat heikkoja ja luultavasti myös pysyvät sellaisina.

Euroopan unioni on Rodrikin mu­kaan ainoa menestystarina mutta samalla varoittava esimerkki siitä, miten vaikeaa ylikansallisen hallinnon rakentaminen on. Rodrik epäilee, ettei samankaltaista hallintoa kyetä pystyttämään globaalilla tasolla: Syvää integraatiota voi olla ai­noastaan, jos samat säännöt koskevat kaikkia. Maailman valtioiden poliittiset valinnat ja tarpeet ovat kuitenkin niin erilaisia, ettei tämä ole mahdollista.

Siksi ainoa mahdollisuus rakentaa tervettä maailmantaloutta on rajoittaa globalisaatiota, Rodrik toteaa. Hän ei ole täysin globalisaatiota ja avointa maail­mankauppaa vastaan, mutta puhuu hil­lityn, nykyistä fiksumman globalisaation puolesta.

Maailmantalous toimi ja menestyi Rodrikin mukaan paremmin Bretton Woods -järjestelmän aikana (1946– 1971), jolloin pääomien liikkuvuutta rajoitettiin ja kotimaiset tarpeet menivät kansainvälisen talouden edelle. Rodrik ehdottaakin Bretton Woods -tyyppistä kansainvälistä järjestelmää päivitettynä nykypäivän kontekstiin: maailmantalous tulisi hyväksyä kokoelmana erilaisia maita, joiden vuorovaikutusta säätelee vain ohut kerros sääntöjä. Tehtäisiin niin kuin kiinalaisessa sananlaskussa, jossa ”pidetään ikkuna auki mutta jätetään hyttysverkko paikoilleen”.

Rodrikin mukaan meidän tulisi myös luopua ajattelusta, jonka mukaan on vain yksi oikea kapitalismin muoto ja yksi ainoa tie vaurauteen. Meidän pitäisi olla avoimia uusille menetelmä­kokeiluille Kiinan esimerkin mukaisesti, sillä mitä luultavimmin emme ole vielä keksineet kaikkia keinoja, joilla valtiot voivat kehittyä.

 

Kirjoittaja on koordinaattori Ulkopoliittisessa instituutissa.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu