Ulkopolitiikka-lehden sivusto on uudistunut!
Kirja

Jännitettä Vapautuksen aukiolla

Teksti:
Julkaistu: 9.5.2012

Kahdeksantoista päivää viime kevää­nä muuttivat Egyptin peruuttamat­tomalla tavalla. Tahririn eli Vapautuk­sen aukiolle kokoontunut mielenosoitus kasvoi kansanliikkeeksi, joka onnistui syöksemään maata 30 vuotta hallinneen presidentti Hosni Mubarakin vallasta.

Armeija tuli sen jälkeen väliin ja aset­ti väliaikaishallituksen. Joulukuun parla­menttivaaleissa islamistit veivät voiton, mutta armeija pitää edelleen kiinni val­lasta. Mielenosoitukset jatkuvat. Jäikö vallankumous puolitiehen?

Kairossa työskentelevä toimittaja Ashraf Khalil taustoittaa erinomaisesti vallankumoukseen johtaneita tapahtu­mia kirjassaan Liberation Square. Kha­lilin mukaan Mubarak ei ollut sadistinen diktaattori, kuten Irakin Saddam Hus­sein tai Syyrian edellinen presidentti Hafez al-Assad. Sen sijaan Mubarakin perimmäiseksi rikokseksi jää oman kan­sansa ylenkatsominen, Khalil kirjoittaa. ”Hän halveksui egyptiläisiä avoimesti ja niin kauan, että monet menettivät sekä itsekunnioituksensa että tunteen siitä, että voisivat vaikuttaa mihinkään ym­pärillään.”

Ashraf Khalil: Liberation Square. Inside the Egyptian Revolution and the Rebirth of a Nation. St. Martin’s Press 2012, 336 s.

Varsinkin nuorten tilanne oli Muba­rakin aikana toivoton: yliopistotutkinto ei taannut työtä, ja ilman työtä ei voinut muuttaa kotoa eikä mennä naimisiin. Khalil ehdottaakin, että vallankumouk­sessa oli myös paljon seksuaalista tur­hautuneisuutta. Ikävä kyllä se purkautui usein myös naisten ahdisteluna Tahrir-aukiolla.

Liberation Square ei valitettavasti ylety vallankumouksen jälkeisiin parla­menttivaaleihin saakka, uuden Egyptin syntyyn, kuten kirjan otsikko lupaa. Muslimiveljeskunnan arvioitiin jo en­nakkoon menestyvän joulukuun vaa­leissa, mutta vanhoillistien salafistien esiinmarssi ja neljänneksen paikkasaa­lis tulivat täytenä yllätyksenä. Salafistit olivat pitäneet pidätyksen pelossa niin matalaa profiilia Mubarakin aikana, että harva osasi ennustaa heidän suosiotaan.

Näkemättä jäi, että Egyptin maa­seudulla, jossa konservatiiviset arvot ja saudiarabialainen uskonnontulkinta ovat kovassa kurssissa, kannatettiin kyllä vallankumousta, muttei vallankumouk­sen airueita, liberaaleja nuoria – eikä etenkään naisia.

Vallankumousnuoret ovat jääneet paitsioon paitsi parlamentissa, myös pe­rustuslakia valmistelevassa neuvostossa. Islamistit ovat ohjailleet satajäsenistä neuvostoa, ja siksi liberaalit jäsenet ja koptikristityt vetäytyivät siitä protesti­na. He pelkäävät oikeutetusti, ettei uusi perustuslaki edusta kaikkia egyptiläisiä vaan vie Egyptiä lähemmäs islamilaista lainsäädäntöä. Perustuslaista on tarkoi­tus järjestää kansanäänestys.

Egyptissä on nyt saatu koolle ensim­mäinen demokraattisesti valittu parla­mentti vuosikymmeniin, mutta sillä ei ole vielä valtaa. SCAF eli valtaa pitävä sotilasneuvosto takaa vanhan väliai­kaisen hallituksen aseman kesäkuuhun saakka. Silloin pitäisi olla selvillä, kuka on Egyptin seuraava presidentti.

Armeijan tarrautuminen valtaan voi johtaa Egyptissä uuteen konfliktiin. Nuoret mielenosoittajat ovat palanneet Tahrir-aukiolle vaatimaan sotilasneu­voston eroa. Armeijan määräysvalta syö myös parlamenttivaalit voittaneen Muslimiveljeskunnan uskottavuutta, ei­kä kukaan tiedä, millaisesta vallanjaos­ta järjestö on lopulta sopinut kenraalien kanssa. Armeija haluaa turvata taloudel­liset etunsa, sillä sen lonkerot ulottuvat eri teollisuudenaloille.

Erityisesti nuorten kapinallisten mie­lestä vallankumous on jäänyt puolitiehen niin kauan kuin armeija on Egyptin joh­dossa. Mutta varmaa on se, että vallan­kumous muutti egyptiläisten mielentilan. Mubarakin hallinnon aikainen apatia ja toivottomuus katosivat ainakin hetkelli­sesti. Tosin niiden tilalle on tullut talou­dellinen epävarmuus ja turvattomuus. Ja varovainen toivo kirkkaammasta tule­vaisuudesta.

 

Kirjoittaja on pitkään Lähi-idässä työskennellytvapaa toimittaja.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu