Ulkopolitiikka-lehden sivusto on uudistunut!
Kolumni

Suomella oli jo Naton sisällä valmis liittolaisverkosto

Teksti:
Julkaistu: 31.5.2023

Kirjoittaja

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja Kannuksen kaupunginjohtaja. Hän toimi puolustusministerinä 2015–2019.

Kesäkuussa 2017 olin poliittisen urani vedenjakajalla. Perussuomalaiset olivat vaihtaneet Jyväskylän puoluekokouksessa johtonsa, minut varapuheenjohtajana sen mukana. Se johti eduskuntaryhmän hajoamiseen. Me hävinneet päätimme jatkaa hallituksessa.

Omaan päätökseeni vaikutti ratkaisevasti juuri valmistunut, lajissaan ensimmäinen valtioneuvoston puolustusselonteko. Se määritti Suomen puolustuksen kehittämisen suuntaviivat pitkälle tulevaisuuteen, ja halusin puolustusministerinä olla toteuttamassa niitä. Tavoitteena oli kansallisen puolustuskyvyn vahvistaminen ja kansainvälisen puolustusyhteistyön tiivistäminen.

Yksi jälkimmäisistä suuntaviivoista oli Britannian johtama Joint Expeditionary Force, johon tuolloin kuuluivat Alankomaat, Baltian maat sekä Norja ja Tanska. Sen päämääränä on kehittää osallistujamaiden sotilaallisia valmiuksia, ennaltaehkäistä kriisejä ja tarvittaessa toimia yhdessä kriisi­tilanteissa. Britit olivat jättämässä EU:n, mutta lisäämässä puolustusyhteistyötään Pohjois-Euroopassa ja Itämeren alueella.

Krimin valtauksen jälkeisessä tilanteessa Naton päätöksentekokykyä epäiltiin muun muassa Turkin ja Kreikan vastakohtaisuuden takia. Yhdeksän maan JEF olisi ketterämpi operaatioihin kuin 29:n maan Nato – olivat operaatiot sotilaallisia tai luonnonkatastrofeihin liittyviä, lähellä tai kaukana.

 

Ulkoministeri Timo Soini lännen miehenä tuki ilman muuta JEF:iin liittymistä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli tuohon maailmanaikaan epäluuloinen liki kaikkea Natoon liittyvää kohtaan, ja pääministeri Juha Sipilä tapansa mukaan tasapainotteli. Jos hallitus olisi kesällä 2017 hajonnut, olisi JEF:iin liittyminen arvatenkin jäänyt.

Ministerikaudellani 2015–2019 solmittiin kymmenen kahden- tai monenvälistä puolustusyhteistyöasiakirjaa. Yhteistyöt Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa kiinnostivat, JEF oli vähemmän mediaseksikäs. Toimittajat eivät pääsääntöisesti ymmärtäneet siihen liittymisen historiallista merkitystä tai halusivat vähätellä sitä poliittisen persoonani takia. Etenkin Helsingin Sanomissa minut nähtiin menneitä sotia käyvänä sarkatakkisena rynnäkkökiväärimiehenä iänikuisine jalkaväkimiinoineen.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Suomi ja Ruotsi saivat Britannian turvatakuut juuri JEF-yhteistyön johdosta.

 

En itsekään pitänyt tarpeellisena lyödä JEF:stä rumpua. Teot ratkaisevat ja tekemistä riitti, mutta näin uudessa yhteistyöulottuvuudessa läntisen Euroopan merkittävimmän sotilasmahdin ja ydinasevaltion kanssa aivan erityistä potentiaalia tilanteessa, jossa Suomi ei ollut vielä henkisesti valmis liittymään Natoon.

 

Suomen ja Ruotsin oli määrä liittyä JEF:iin silloinkin yhdessä, mutta Ruotsissa syntyneen pienen kohun takia aikataulua jouduttiin siirtämään. Taisi joku nähdä hankkeessamme Naton pukinsorkan, joten päätimme Ruotsin kollegan Peter Hultqvistin kanssa ottaa aikalisän. Kun Jyväskylän onneton puoluekokous oli taputeltu, löytyi lopulta sopiva aika allekirjoitusseremonialle 30. kesäkuuta 2017 Tukholmassa Karlbergin linnassa.

Päivällisen yhteydessä kerroin Peterin kanssa Britannian puolustusministerille Sir Michael Fallonille geopoliittisesta asemastamme. Erityisesti Ahvenanmaa herätti hämmästystä. Sir Michael ei ollut kuullut moisesta saariryhmästä saati sen demilitarisoidusta asemasta. Brittien rooli Oolannin sodassakaan ei ollut tuttu antiikin historian tuntijalle. Kun pääsimme kysymykseen mitä porukkaa Ahvenanmaalla oikein asuu, vastasi Peter lakonisesti: »Mostly fishermen». Totesin hiljaa mielessäni, että koskaan ei pidä kuvitella liikoja siitä mitä Suomesta maailmalla tiedetään, mutta ystäviä aina tarvitaan.

 

Onkin aihetta pysähtyä hetkeksi pohtimaan seuraavaa: kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Suomi ja Ruotsi saivat juuri JEF-yhteistyön johdosta Britannian käytännön turvatakuut.

Nyt kun Suomi on liittynyt Natoon, näen JEF:ssä entistä enemmän potentiaalia. Muodostuuko siitä pidemmällä aikavälillä Pohjois-Euroopan samanhenkisten maiden oma puolustusliitto? Tapahtuuko eurooppalaisessa turvallisuusarkkitehtuurissa työnjako pääosin protestanttisen Pohjois-Euroopan ja katolisen Etelä-Euroopan – vai voiko sanoa oluen ja viinin juojien – kesken?

Niin tai näin, JEF on toimivin Naton sisäisen, monenkeskisen puolustusyhteistyön työkalu tästä tulevaisuuteen. Onneksemme liityimme siihen ajoissa.

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja Kannuksen kaupunginjohtaja.
Hän toimi puolustusministerinä 2015–2019.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa somessa