Maahanmuuttajat uhreina ja vallankäyttäjinä
Vuonna 2017 Gambian presidentiksi nousi Adama Barrow, joka oli edellisvuoden vaaleissa päihittänyt yli kaksi vuosikymmentä maata hallinneen diktaattori Yahya Jammeh’n. ...
Vuonna 2017 Gambian presidentiksi nousi Adama Barrow, joka oli edellisvuoden vaaleissa päihittänyt yli kaksi vuosikymmentä maata hallinneen diktaattori Yahya Jammeh’n. ...
Hybridivaikuttamisen aikana yhteiseen, inhimilliseen ja tehokkaaseen turvapaikkajärjestelmään sitoutuminen olisi kaikkien EU-maiden edun mukaista.
EU tarvitsee yhteisen vision ja rohkeutta nostaa kysymyksiä unionin tasolle.
Afrikan maille muuttoliike on keino avittaa taloudellista kehitystä. EU esiintyy Afrikan kumppanina, mutta haluaisi leikata kehitysapua, jos Afrikan maat eivät suostu ...
»Ajattelin, että saan hyvän työn ja lähetän kaikki rahat serkulleni», sanoo guinealainen teinipoika Bambino. Hän asui 2010-luvun taitteessa Marokossa, Espanjalle kuuluvaa ...
Suomen suurlähettiläät (vasemmalta oikealle) Kirsi Vanamo-Santacruz (Buenos Aires), Anne Sipiläinen (Berliini) ja Ritva Koukku-Ronde (New Delhi). Kuvat: Ulkoministeriö ...
Aseellisia ryhmiä vilisevässä Somaliassa turvallisuus nielee rahaa. Pormestarikaan ei ole turvassa Somaliassa Mogadishun pormestari Abdirahman Omar Osman päätti viime vuonna ...
EU on uusliberaalina imperiumina laajentanut vaikutusvaltaansa pehmein keinoin. Nyt se haluaa osaksi kovempaa peliä.
Suomea Euroopan rasisminvastaisessa komissiossa edustava Reetta Toivanen toivoo lisää ihmisoikeuskasvatusta.
Kun Barack Obaman hallinnon kansallisen turvallisuuden neuvosto kokoontui alkuvuodesta 2010 käsittelemään Haitin maanjäristyksen jälkeistä humanitaarista apua, neuvoston ...
Kiinan kiivas soturidiplomatia ja Yhdysvaltojen presidenttiä palveleva ulkopolitiikka muokkaavat perinteisiä diplomatian käytäntöjä uuteen uskoon.
Suojelua haettiin Euroopasta viime vuonna enemmän kuin edellisenä ensimmäistä kertaa sitten pakolaiskriisin.
Presidentti Tarja Halonen on ollut usein ensimmäinen. Nyt hän kertoo, mitä edelläkävijyys vaatii, ja miksi oikeusvaltiota tarvitaan koronan aikana enemmän kuin koskaan.
Lisärahaa tarvitaan tutkimuksen mukaan etenkin ehkäisemään tautien leviämistä valtionrajojen yli.
Rikkaissa maissa on pitkään ajateltu, että vain kehitysmaat tarvitsevat Maailman terveysjärjestön neuvoja, sanoo professori Meri Koivusalo. Koronakriisi osoittaa, että ...
Katja Tähjän ja Anna Aution kuvia on esillä Espoossa. Mitä tapahtuu ihmisille, jotka lähtevät muualta maailmasta kohti Eurooppaa – kohti turvaa, aiempaa ...
Entä jos Venäjä luisuu valtakamppailuun?
Teknologian varaan heittäytynyt yhteiskunta on aiempaa politisoituneempi, sanoo tulevaisuudentutkija Toni Ahlqvist.
Dilma Roussef joutui luopumaan presidentin virasta 2016. Sotilasdiktatuurissa kaikki oli paremmin, väittävät Brasilian vihaiset oikeistomielenosoittajat ohjaaja Petra ...
Pakolaisten vastaanottamiseen ovat kautta historian vaikuttaneet sekä humanitaariset motiivit että hyötynäkökulmat – ja toisinaan ne myös vaikuttavat toisiinsa. Tämä ...
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin entinen päästrategi ja laitaoikeiston äänitorvi Steve Bannon on kertonut haluavansa tukea eurooppalaisia kansallismielisiä ...
Kiintiöitä leikataan, vaikka pakolaisia on yhä enemmän.
Kiistat turvapaikkapolitiikasta ja talous- ja rahaliiton uudistamisesta ovat syöneet EU:n sisäistä luottamusta. Olisiko rauhanvälittäjien neuvoista apua?
Stanley Johnson: Kompromat. Point Blank 2017, 303 s. Britannia tekee lähtöä Euroopan unionista. Eurooppaa ja Yhdysvaltoja pyyhkii populistinen aalto, ja kaiken taustalla ...
Kun siirtolaisten kuljettamisesta tehtiin Nigerissä laitonta, elinkeinosta tuli rikollista. Siirtolaisuus väheni – mutta nyt pitäisi keksiä, millä aiempi elanto korvataan.
Hollanti ei maaliskuussa päästänyt maahan Turkin ulkoministeriä, jonka oli määrä järjestää Hollannissa Turkin uutta perustuslakia puoltava kampanjatilaisuus. Onko ...
»Kauteni aikana olen pohtinut, miten tämän työn voisi hoitaa, jos ei olisi ollut näyttelijä», sanoi Yhdysvaltain 40. presidentti Ronald Reagan jäähyväishaastattelussaan ...
Alexander Betts & Paul Courier: Refuge. Transforming a Broken Refugee System. Allen Lane 2017, 266 s. Teollisuusmaissa asuu noin 2,7 miljoonaa pakolaista. Kansainvälinen ...
Sisiliaan rantautuu yhä uusia eläviä ja kuolleita pakolaisia. Tänä syksynä Eurooppa yrittää saada kuriin omat vapaamatkustajansa.
Noin puolet afrikkalaisista pitää ääntenlaskentaa useimmiten reiluna.
Terroristijärjestö al-Shabaab vainoaa somalialaisia journalisteja myös naapurimaassa.
Dominika Koter: Beyond Ethnic Politics in Africa. Cambridge University Press 2016, 202 s. » Minä olen teidän poikanne, ottaisitteko ulkopuolisen teitä hallitsemaan?» ...
»Olen rekisteröitynyt äänestäjäksi, mutta en voi tuomita ketään, joka ei aio äänestää», sanoo kolmekymppinen nairobilainen Tania Ngima. Nairobin keskiluokkaisen ...
Olet paennut kotimaasi sortoa ja painostusta sen jälkeen, kun viranomaiset tulivat kotiovellesi. He painostivat sinua lopettamaan poliittisen toiminnan, joka ei ollut ...
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaili kautensa alussa leikkaavansa Yhdysvaltain rahoitusta YK:lle. YK:n perusbudjetti tälle ja viime vuodelle on yhteensä 5,4 miljardia ...
Jopa kahdeksan kymmenestä yhdysvaltalaisesta republikaanista hyväksyy kidutuksen. Demokraateista kidutuksen hyväksyy 42 prosenttia ja äänestäjäksi ...
Investointeja on houkuteltava kaikin keinoin, sanoo Afrikan kehityspankin pestinsä vastikään päättänyt Heikki Tuunanen.
Maailmasta on tullut niin monimutkainen, että äänestäjät ja puolueet ovat vieraantuneet toisistaan. Siksi puolueiden kannattaisi palauttaa globalisaatio demokraattiseen ...
Väkivalta ja epävakaus estävät kotiinpaluun.
Viro, Latvia ja Liettua ovat kieltäytyneet vastaanottamasta Italiasta ja Kreikasta muihin EU-maihin sijoitettavia pakolaisia ilman perusteluja, moittii Euroopan komissio. Viro ...
Resilienssi on politiikan tutkimuksen muotitermi, jolla viitataan siihen, kuinka yhteiskunnat ovat varautuneet häiriötilanteisiin. ...
Euroopan unioni neuvottelee kahdesta suuresta vapaakauppasopimuksesta, joiden on määrä kasvattaa taloutta. Käykö niin väistämättä?
Liittovaltion puoluekartalle nousee populistinen oikeistopuolue, joka nakertaa etenkin kristillisdemokraattien kannatusta. Se saattaa kääntää Saksan eu-politiikkaa ...
Venäjän ulkopolitiikkaa on viime vuodet hallinnut viha. Professori Tuomas Forsbergin mukaan se johtuu empatian puutteesta ja erilaisista tavoista ymmärtää status.
Ajatus siitä, että kovat ajat koventavat asenteita maahanmuuttajia kohtaan ja kasvattavat populististen oikeistopuolueiden suosiota, on yksioikoinen, kirjoittavat ...
Itä-Euroopan sotavoimien kulut kasvoivat suhteellisesti eniten.
Kun Suomen Lappiin tuli alkuvuonna turvapaikanhakijoita Venäjältä, Suomi halusi hoitaa asian kahdenvälisesti Venäjän kanssa. Keväällä maat sopivat, että Sallan ja ...
Euroopan unioni on perinteisesti vahvistunut kriiseissään. Nyt pakolaiskriisi, kansallismielinen populismi ja Britannian kansanäänestys voivat hajottaa sen.
Monet suuryritykset eivät maksa miljoonavoitoistaan senttiäkään veroja Eurooppaan. EU:n kilpailukomissaari Margrethe Vestager on päättänyt laittaa keplottelijat kuriin ja ...
Itäafrikkalainen Ruanda aikoo lähettää 70 000 naapurimaasta Burundista tullutta pakolaista kolmansiin maihin – mutta epäselvää on, mihin. Ruanda ilmoitti aikeistaan ...
Nordrhein-Westfalenin pitäisi majoittaa yli 200 000 turvapaikanhakijaa.
Finnfund sijoittaa verovaroja kehitysmaihin veroparatiisien kautta. Yhtiö aikoo teettää riippumattomia arvioita toimintansa vaikutuksista.
Suomen syksyllä päivitettävänä olleen kehityspoliittisen linjauksen mukaan kehityspolitiikassa on kuluvalla hallituskaudella neljä painopistettä. Suomi pyrkii ...
Hallitus asettaa Suomen kehitysyhteistyölle suuria tavoitteita, mutta vähentää määrärahoja kolmanneksen. Millaista kehityspolitiikkaa nyt kannattaisi tehdä?
Radikaalien vasemmistopuolueiden tavoitteet ovat jääneet kansainvälisen talouden ja politiikan jalkoihin.
Vaikka Suomi saa uudet ministerit, ulkopolitiikka säilyy entisellään, sanovat asiantuntijat.
Onko länsi menettänyt arvonsa, jos demokratia ei turvaa taloutta eikä kasvu demokratiaa?
Kiina on maailman toiseksi suurin talous, ja maa haluaa saada valuuttansa yuanin Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n viralliseksi reservivaluutaksi. IMF käyttää ...
Ilmastonmuutosta ei pysäytetä hallitustenvälisillä sopimuksilla, sanoo professori Markku Kulmala. Hän tietää, mistä ihmiskunta voisi saada lisäaikaa päästöjensä ...
Viron venäjänkielinen väestö ei usko etnisten ryhmien välisiin kahnauksiin.
Demokratia ei voi hyvin niin kauan kuin lehdistönvapaus heikentyy, muistuttaa Suomen Toimittajat ilman rajoja -järjestön puheenjohtaja Christian Sundgren.
Professori Markku Wileniuksen mukaan maailma on siirtymässä kehitysvaiheeseen, jossa kasvumallimme, globaalihallinnan instituutiomme ja demokratiamme joutuvat kyseenalaisiksi.
Liittokunta on vahvistanut Puolan ja Baltian puolustusta tuntuvasti. Silti on epäselvää, mitkä Euroopan maat olisivat tositilanteessa valmiita lähettämään joukkoja ...
Israelin arabipuolueet saattavat päästä päättämään maansa turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta, jos ennusteet maaliskuisten parlamenttivaalien tuloksesta toteutuvat. ...
Köyhien absoluuttinen määrä on lisääntynyt Afrikassa avusta huolimatta.
KUVAT: FLICKR Venäjä on ollut puolustusliitto Naton rauhankumppani vuodesta 1994, ja kumppanuussopimus on voimassa, vaikka käytännön yhteistyö on Ukrainan konfliktin ...
Suomi sai ensimmäisen kybersuurlähettiläänsä viime syksynä, kun tehtävään nimitettiin ulkoasiainneuvos Marja Rislakki. Hän edustaa Suomea ...
Etiopian hallitus rakensi 2000-luvulla Maailmanpankin rahalla niin sanottuja mallikyliä, joiden oli määrä tarjota peruspalvelut Gambellan alueen köyhille. Etiopian edesmennyt ...
Brics-kerhon pienin peluri Etelä-Afrikka kompastelee liian suurissa saappaissa.
Globaalisti demokratian ja tulonjaon yhteys näyttää monimutkaiselta.
Kun rikkaus keskittyy, poliittinen eriarvoisuus lisääntyy. Onko länsimainen demokratia uhattuna?
Voittaminen ja häviäminen eivät ole kaukana toisistaan. Sen tietää sosiaalipolitiikan professori, judoka Heikki Hiilamo.
Maailmanlaajuisista kestävän kehityksen tavoitteista on määrä sopia ensi syksynä. Uutta niissä on se, että ne velvoittavat myös rikkaita maita muuttumaan.
Epäinhimillisinä pidettyjä kiinalaisia sähkölamautinpamppuja käyttävät ainakin Ghanan, Senegalin, Egyptin ja Madagaskarin poliisi ja asevoimat. Piikkipamppuja on viety ...
Lapsikuolleisuus on vähentynyt globaalisti noin kolmanneksen vuosituhannen vaihteen jälkeen. Aiempaa useampi lapsi elää yli 5-vuotiaaksi, koska etenkin ripulista, tuhkarokosta ...
YK:n tavoitteena on puolittaa maailman aliravittujen määrä vuoden 1990 tasosta ensi vuoteen mennessä. Vaikka suhteellinen tavoite on jo lähes saavutettu, yli 840 ...
EU-maa Unkarin pääministeri Viktor Orbán totesi kesällä, että maassa tulisi hylätä liberaali demokratia ja rakentaa sen sijaan illiberaalivaltio ...
Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin on ensi vuoden alussa määrä perustaa Euraasian talousunioni. Venäjän presidentti Vladimir Putin totesi jo vuonna 2011, että ...
Nurkkaan ajettuina terroristeista tulee vielä vaarallisempia, sanoo Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen.
Suomen ja monen muun länsimaan talous saanee tulevana syksynä pienen kasvusykäyksen yhden yön aikana, kun kansantalouden tilinpitojärjestelmää uudistetaan. Yksi ...
Bruttokansantuote on entistä hankalampi laskea, kun talous monimutkaistuu. Jo nyt paljon taloudellista arvoa jää mittarin ulottumattomiin.
Maailmassa on YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan ainakin kymmenen miljoonaa ihmistä, jolla ei ole minkään maan kansalaisuutta. Kansalaisuudettomuus voi johtua ...
Venäjä on osallistunut asevoimillaan neljään jäätyneeseen konfliktiin entisen Neuvostoliiton alueella jo ennen Ukrainan tapahtumia. Itä-Euroopassa ja Keski-Aasiassa on jo ...
Ukrainan kriisi on ajanut Suomen ulkopolitiikan ahtaalle: yhtäältä Suomi on osa Euroopan unionia ja sen sanktiopolitiikkaa, toisaalta Venäjän naapurimaa, jonka etu on ...
EU:sta voi hakea turvapaikkaa vasta paikan päällä. Syyriasta on käytännössä mahdotonta matkustaa unionimaihin laillisesti.
Ei ole totta. Taasko? Nairobin kansainvälisellä lentokentällä oli räjähtänyt, kertoivat kenialaisen televisiokanavan aamu-uutiset tammikuun puolivälissä. Heräsin ...
Ken Lightin teos dokumenttivalokuvaajien työstä opetti Meeri Koutaniemen luottamaan luomisvimmaansa.
”Te ette ole meidän puolellamme”, on Makedonian ja Montenegron kansalaisyhteiskunnan viesti EU:lle. Unionin ovet näyttävät olevan auki, mutta ehdokasmaissa pelätään, ...
Ruotsissa puolustusliitto Naton kannatus nousee, ja Suomessa keskustellaan yhä kiivaammin puolustuksemme tulevaisuuden edellytyksistä. Nato-keskustelussa todetaan usein, ...
Suomi on sitoutunut kehitysavun avoimuuteen heikosti eikä julkaise tietoja etenkään kehitysyhteistyön tuloksista. Näin suomii brittiläinen Publish What You Fund -kampanja ...
Lähes 300 000 ihmistä odotti elokuussa päätöstä turvapaikkahakemukseensa Euroopan unionin jäsenmaissa. Turvapaikanhakijoita on EU:ssa nelisenkymmentätuhatta enemmän ...
Aseellisista konflikteista kärsivien maiden määrä näyttää puoliintuvan nykyisestä vuoteen 2050 mennessä, laskevat sodan- ja rauhantutkijat. Siinä missä maailman ...
Maailman suurin internetin solmukohta DE-CIX sijaitsee lähes keskellä Saksaa, Frankfurtin kaupungissa. Keskellä tuota solmukohtaa on jo muutaman vuoden ollut myös Saksan ...
Yksityinen omistusoikeus ja valtioiden suvereenisuus nousivat uskonnon asemaan jo 1600-luvulla.
Kansainvälisen oikeuden professori on kyllästynyt siihen, että julkisessa keskustelussa kauhistellaan maailman katastrofeja. Tässä haastattelussa hän paljastaa maailman ...
Kauko Kyöstiö Maailman maa-alasta yli 80 miljoonaa hehtaaria on ulkomaisessa hallinnassa, mikä vastaa arviolta kahta prosenttia maailman viljelykelpoisesta maa-alasta. ...
Kun Maailmanpankin asiakasmaiden kirjo kasvaa, maailman suurin kehitysrahoittaja joutuu räätälöimään toimintaansa entistä tarkemmin.
Jos haluamme menestyä tulevaisuuden globaalissa kilvassa, koko talouden järjestys on ajateltava uudelleen. Toimialoista viis!
Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän päätöksentekokykyä on tämän ja edellisen kongressin kaudella moitittu halvaantuneeksi, eikä syyttä. Vuoden alusta toiminut ...
Taloustieteen perusoletuksiin kuuluu, että ihmiset ovat rationaalisia toimijoita, jotka pyrkivät maksimoimaan oman etunsa. Jos siis saisit 500 dollaria ilmaista rahaa, osaisit ...
Yksi tärkeimmistä tekijöistä vihreän vallankumouksen taustalla on ollut maatalousmaan siirtäminen kiinalaisten ruokaturvan kannalta olennaisten kasvien, kuten riisin ja ...
Ensimmäinen suomenkielinen feministiteologinen teos jätti aikanaan jälkensä Helsingin piispa Irja Askolaan.
Arabikevät jäi puolitiehen Pohjois-Afrikassa. Nuorten aikuisten pitäisi pystyä murtamaan pysähtynyt valtiokeskeinen talousmalli, jotta heillä olisi toiveita työpaikoista ja ...
Poliitikot ja viranomaiset ovat perustelleet Suomen osallistumista Afganistanin kriisinhallintaoperaatioon muun muassa sillä, että operaatiossa saatua kokemusta voidaan ...
Flickr / T. KIYA Nairobin yliopiston verolainsäädännön asiantuntijan Attiya Warisin mukaan Kenian veroviranomaiset karhuavat Karuturilta noin miljardin shillingin eli ...
Toimittaja Marcel Niedergangin reportaasikirja näytti nuorelle Rauli Virtaselle tietä uusiin maihin ja ammatinvalintaan.
Köyhyys on siirtynyt keskituloisiin maihin, kun tuloerot ovat kärjistyneet. Jos köyhyyttä halutaan tulevaisuudessa vähentää, globaaleja valtasuhteita on muutettava ...
Maailmanpankki määrittelee absoluuttisen köyhiksi ihmiset, joiden päivittäiset tulot jäävät 1,25 dollariin tai sen alle. Miten köyhyysraja on määritelty, ...
Keniassa järjestettiin tämän viikon maanantaina presidentinvaalit, joitaedelsi jotakin historiallista: maassa järjestettiin ensimmäinen vaaliväittely kautta aikojen. ...
KUVA : NRCGOV / FLICKR Vaikka Saksa päätti toissavuonna luopuaydinvoimastaan, maa tukee uusien ydinvoimaloiden rakentamista ulkomaille veronmaksajien rahoilla vastakin. Tämä ...
Meriitteihin perustuva järjestelmä voi toimia vain, jos tasa-arvon rakenteet ovat tarpeeksi vahvat, sanoo Helsingin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio.
Pian valmistuvan kyberturvallisuusstrategian näkökulma on poikkiyhteiskunnallinen, ei puolustuksellinen.
Maailma elää uutta asevarustelun aikaa. Tällä kertaa aseilla ei kuitenkaan pröystäillä sotilasparaateissa eikä tykkejä ja panssareita nähdä sotaharjoituksissa.
Raha on viime vuosina muuttunut seteleistä ja kolikoista yhä enemmän digitaaliseksi, ja etenkin suuri osa asiakkaiden ja pankkien välisestä rahaliikenteestä kulkee ...
KUVA : DUNCAN / FLICKR Vaikka Euroopan talous ontuu, vienti vetää jätebisneksessä. Siinä missä Euroopan unionia on aiemmin syytetty päästöjensä ulkoistamisesta, EU ...
Euroopan keskuspankki esittelee tammikuussa uuden viiden euron setelin, joka kuuluu eurojen toisen sukupolven Europa-setelisarjaan. Nimi tulee Kreikan mytologiassa ...
Kiina ei ole ilkeä uuskolonialisti, joka alistaa köyhät maat tahtoonsa ja kahmii niiden luonnonvarat kyltymättömään kitaansa, toisin kuin esimerkiksi Yhdysvaltain ...
Afganistanilaisten leijapoikien tarina muistutti presidentti Tarja Haloselle, että vallanpitäjien pitäisi pysähtyä kuuntelemaan, mitä sanottavaa varttuvilla sukupolvilla on.
Itä-Afrikan viimeaikaiset öljy- ja kaasulöydöt voivat nostaa alueen maat maailman suurimpien energiantuottajien joukkoon. Tavalliselle kansalaiselle luonnonvarat eivät ...
Kehittyvän maailman johtajistossa on monia, jotka eivät yllä päivittäisiin uutisiimme mutta jotka vaikuttavat maailmanpolitiikkaan otsikoiden takana. Ulkopolitiikka esittelee ...
RUSTY STEWART/ FLICKR Palestiinalainen Bašaer Othman, 15, rikkoi kuluneena kesänä lasikaton niin että rytisi. Nuori palestiinalainen työskenteli Länsirannalla sijaitsevan ...
Ihmisoikeuksien toteutuminen alkaa perustarpeiden tyydyttämisestä. Siksi siviilikriisinhallintaa pitäisi kehittää kehitysyhteistyön suuntaan, katsoo Suomen uuden ...
Intian kasvihuonekaasupäästöt ovat maailman kolmanneksi suurimmat. Maa on asettanut ilmastotavoitteekseen parantaa tuotannon hiiliintensiteettiä.
Maailmanpankki sai uuden pääjohtajan huhtikuussa, kun yhdysvaltalaisen Robert B. Zoellickin tilalle valittiin yhdysvaltalainen, Etelä-Koreassa syntynyt Jim Yong Kim. Ehdolla ...
Kertomuksilla on valtava vaikutus ihmismieleen: ne muokkaavat käsityksiämme itsestämme ja jopa siitä, ketkä ovat vihollisiamme. Siksi Yhdysvaltain puolustusministeriö ...
Eurokriisi on tehnyt Saksan tunnetuksi tiukkana taloudenpitäjänä, joka vaatii kriisimailta säästöjä ja hyvää hallintoa. Saksa on piiskannut etenkin Kreikan julkista ...
Yhdet uskovat, että nousevat taloudet ajavat globaalissa kehityksessä rikkaiden ohitse. Toiset katsovat, että köyhät pysyvät köyhinä. Kukaan ei tunnu osaavan kuvitella ...
Kun miljardit ihmiset nousevat maailman kehittyvissä talouksissa köyhyydestä keskiluokkaan, demokratiasta tulee heille teoriassa entistä arvokkaampaa. Käytännössä arvojen ...
Uutisissa ja kansainvälisen politiikan kirjallisuudessa puhutaan aika ajoin ”lännestä”, joka katsoo asioita tietystä näkökulmasta, toimii ja ottaa kantaa. Nyt ...
Kun ilmasto muuttuu, kuivuuskaudet etenkin Afrikassa pahenevat ja vesipula kärjistyy. Seuraa taloudellisia tappioita, ja konfliktien riski kasvaa. Tämä on se tavallinen ...
Älkää liikkuko kauaksi bussista. Muistakaa, että olette safarilla, saatte katsoa mutta ette koskea”, ruotsalaisnainen ohjeistaa turistilaumaa. Ryhmä ei kuitenkaan liiku ...
Degrowth-liikkeen mielestä talous on ylittänyt maapallon ekologiset rajat ja kasvu pitää kääntää laskuun. Talouskasvun puolustajien mukaan kasvu on välttämätöntä ...
Grafiikka: Kauko Kyöstiö Keskiluokka kasvaa halki kehittyvien maiden: Brookings-instituutinmukaan keskiluokka yli kolminkertaistuu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja yli ...
Vaikka Suomen tasavallan presidentin valtaoikeuksia on karsittu, presidentti johtaa valtakunnan ulkopolitiikkaa ”yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa”. UP-lehti kysyi ...
Maailmassa on viisi laillista ydinasevaltaa: Yhdysvallat, Venäjä, Britannia, Ranska ja Kiina. Vaikka ne kuuluvat vuonna 1970 voimaan astuneeseen ydinsulkusopimukseen (Nuclear ...
Uutisotsikoiden perusteella voisi päätellä, että Pakistanin suurimmat turvallisuusuhkat ovat terrorismi ja ydinaseet. Yksi tuore otsikko julistaa, että ydinasevalta ...
Taskussa älypuhelin, päällä puuvillapusero ja pöydällä kupillinen kahvia. Jos tunnistat itsesi, työllistät orjia maailman takapihoilla, väittää verkkosivusto ...
Vievätkö siirtolaiset vastaanottajamaittensa kansalaisten työt, vai hyödyttävätkö muuttajat taloudellisesti itseään ja muita? Päätä itse, mutta perusta päätöksesi ...