Ulkopolitiikka-lehden sivusto on uudistunut!
Analyysi

Kompassi Kiinan johtajapeliin

Kiinan valtion ylimmistä johtajista vaihtuu ensi kevääseen mennessä jopa kaksi kolmesta. Uusien vallanpitäjien tulisi kyetä muuttamaan Kiinan talouskasvun mallia. Johtajien nimiä veikkaillaan jo, mutta heidän todellinen toimintavapautensa on vielä arvoitus.

Teksti:
Kuvat:
Julkaistu: 18.9.2012

Kiinan maailmanpoliittisen mer­kityksen kasvaessa kommunis­tisen puolueen johtajavalin­noista on tullut Yhdysvaltojen presidentinvaalien rinnalla maailman tärkeimpiä poliittisia henkilövalintoja. Mutta Kiinassa viiden vuoden välein teh­täviä johtajavalintoja leimaa salamyh­käisyys ja arvoituksellisuus, päinvastoin kuin Yhdysvalloissa, missä presidentin­vaalien parivuotinen mediasirkus ei jätä montakaan kiveä kääntämättä.

Siksi Kiinan johtajavalinnoista käy­tävää monimutkaista peliä voi luon­nehtia samoin kuin Winston Churchill aikoinaan kuvasi Venäjän toimien en­nustamista: se on arvoituksen sisään kätkeytyvä pulma, joka on kääritty mys­teeriin, ”a riddle, wrapped in a mystery, inside an enigma”.

Kiinan johtajavalintojen ymmärtämi­sessä on hyödyllistä hahmottaa ainakin kolme eri tasoa. Ensinnä on virallinen puoli, eli se valintakoreografia ja mars­sijärjestys, jonka mukaan ainakin teori­assa edetään. Toinen taso on tilannetta työkseen seuraavien yleinen käsitys siitä, miten asiat etenevät. Kolmas taso on se, miten asiat oikeasti ratkaistaan.

Tutkijoiden, diplomaattien ja kir­jeenvaihtajien keskuudessa yleinen käsi­tys Kiinan eliittipolitiikasta on, että sen logiikka kulkee ylhäältä alas. Puolueen sisäiset, kilpailevat fraktiot kamppailevat ensin keskeisistä paikoista. Tämän pelin lopputulema määrittää sen, miten muut valtaisan palapelin palat loksahtavat paikoilleen.

Tämä puoli johtajavaihdoksista pide­tään yleensä visusti puolue-eliitin sisäise­nä asiana. Ulkomaailma saa tietää siitä lähinnä kahta kautta: harvalukuisten sisäpiiriläisten elämäkertapaljastuksista, jotka yleensä liittyvät jo menneisiin eliit­tikiistoihin, tai silloin harvoin, kun eliitin sisäiset kiistelyt yltyvät niin voimakkaik­si, että ne putkahtavat julkisuuteen.

Yleensä puolue on pyrkinyt pese­mään likapyykkinsä suljettujen ovien takana, ja puolueen kärkijohtajat ovat vain harvoin olleet julkisesti eri mieltä. Yksi tällainen tilanne koettiin 2006, kun silloinen Shanghain puoluejohtaja Chen Liangyu asettui vastustamaan keskushal­linnon talouspolitiikkaa. Chen tuomittiin sittemmin korruptiosta Shanghain sosi­aaliturvarahastoskandaalissa, ja hän jou­tui jättämään tehtävänsä.

Edellistä isoa vallanvaihtoa vuonna 2002 pidetään Kiinan ensimmäisenä suunnitelman mukaan edenneenä kom­munistisen puolueen johtajavaihdokse­na. Myös johdon viiden vuoden takaiset pienemmät uudistukset sujuivat melko lailla käsikirjoituksen mukaan. Tuolloin puoluekokouksessa nostettiin politby­roon pysyvään komiteaan kaksi uuden johtajasukupolven edustajaa, Xi Jinping ja Li Keqiang. Sittemmin on pidetty jok­seenkin varmana, että he muodostavat seuraavan johtokaksikon.

Koska varmaa tietoa on vähän, tul­kintaa Kiinan eliittipolitiikasta luovat etenkin Yhdysvalloissa toimivat tutki­jat. Brookings-tutkimuslaitoksen Kiina-keskuksen tutkimusjohtajan Cheng Lin kirjoitukset puolue-eliitin sisäisten fraktioiden kiemuroista kiertävät sen verran näkyvästi maailmalla, että hänen näkemyksistään on tullut lähes yhtä kuin yleinen käsitys.

Chengin mukaan johtopaikoista kil­pailevat tällä kertaa kaksi lähes tasavah­vaa ryhmittymää. ”Kruununperilliset” (taizi) ovat vanhojen kommunistijohta­jien jälkeläisiä, urbaaneja ja markkina­henkisiä elitistejä. Cheng laskee tähän ryhmään esimerkiksi Xi Jinpingin ja edellisen ylimmän johtajan Jiang Zemi­nin. Heidän kanssaan vallasta kilpailee puolueen nuorisojärjestöstä ponnistanut tuanpai-fraktio, joka tulee tavanomai­semmista perhetaustoista ja sisämaan maakunnista. Tähän ryhmittymään Cheng laskee nykyisen johtokaksikon sekä Li Keqiangin ja nousevan poliitti­sen tähden, Guangdongin maakunnan puoluesihteerin Wang Yangin.

Monet asiantuntijatkin olivat jo tuu­dittautuneet siihen uskoon, että Kiinan vallanvaihdot ovat nykyisin tarkkaa koreografiaa noudattavia näytelmiä. TapausBo Xilai kuitenkin toi Kiinan valtapeliin uuden yllätyksellisyyden ele­mentin. Bo oli vuosia Kiinan kiistellyin poliitikko, karismaattinen mutta kova­otteinen populisti, joka välillä avoimesti asettui keskusvallan talouspoliittisia lin­jauksia vastaan. Bo kävi Kiinan mittapuun mukaan harvinaisen julkista kam­panjaa paikasta ylimmässä johdossa.

Bon tarkkaan rakentama ura sortui muutamassa viikossa, kun hänen vai­monsa Gu Kailai pidätettiin epäiltynä osallisuudesta erään britin murhaan. Gu sai elokuussa ehdollisen kuolemanrangaistuksen. Bo on joutunut jättämään poliittiset tehtävänsä, ja ilman ihmeitä hänen uransa on ohi.

Vaikka Bo Xilai todennäköisesti oli yksittäistapaus, hänen kohtalonsa saattaa liittyä laajempaan fraktioiden väliseen vääntöön johtopaikoista. Broo­kings-instituutin Chengin mukaan myös Bo kuuluu ”kruununperillisten” ryhmit­tymään.

Suuri tuntematon

Kahden fraktion välinen valtakamppailu on kuitenkin vain tarkkailijoiden luoma narratiivi, ei välttämättä totuus. Kiinan eliittipolitiikan todellista laitaa emme voi tyhjentävästi tietää, vaikka mahdollisten johtajien joukkoa voidaankin selvästi rajata esimerkiksi poliittisten johtajien pakollisten yläikärajojen perusteella. Politbyroon johtajat valitaan lähes var­masti nykyisen keskuskomitean valintakelpoisista täysjäsenistä. Mahdollisia kandidaatteja lienee alle sata.

Tästä huolimatta harva asiantun­tija uskaltaa veikata lopullista johtajakokoonpanoa tarkasti: kun tiedettyjä tosiasioita on vähän ja tulkintoja paljon, fakta ja fiktio sekoittuvat helposti.

Financial Times -lehti tosin uskal­tautui elokuun alussa veikkaamaan jopajohtajaksi valittavien henkilöiden ni­miä. Lehdellä lienee muutamien muiden suurten kansainvälisten sanomalehtien tapaan hyvät kontaktit Kiinan vallan ytimen liepeillä.

Pääosin olennainen tieto ei kuiten­kaan vuoda järjestelmästä ulos, ei aina­kaan siinä mittakaavassa, johon länsi­maisessa politiikassa on totuttu.Tästä pitävät huolen puolueen sisäiset pro­mootio-ja kurinpitojärjestelmät, joita valvovat puolueen organisaatio-osasto nomenklatura-järjestelmineen ja sen pelätty kurinpitoelin. Entinen Financial Timesin Kiinan-kirjeenvaihtaja Richard McGregor on ansiokkaasti avannut tätä puolueen julkisuudelta visusti pidettyä puolta pari vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan The Party.

Älä ennusta tulevaisuutta

Kohtuullisella varmuudella Kiinan johta­javalinnoista siis tiedetään, että puolueen uusi johtajakaarti julkistetaan tulevana syksynä, todennäköisesti marraskuussa pidettävässä puoluekokouksessa, ja että suurin osa puolueen ylimmästä johdosta vaihtuu. Pysyvän komitean jäsenistä vain kaksi, Xi Jinping ja Li Keqiang, säilyt­tänevät paikkansa. Xi noussee puolueen, valtion ja ehkä myös asevoimien ylim­mäksi johtajaksi ja Li pääministeriksi. Uuteen pysyvään komiteaan tuskin va­litaan vieläkään naista, eikä komitean paikkaluku välttämättä pysy ennallaan.

Fraktionäkökulmasta kiinnostavaa on, miltä eliittifraktioiden välinen tasapaino johtajavaihdosten jälkeen näyttää: onnistuuko edellinen johtaja Jiang Ze­min säilyttämään liittolaisia ylimmässä johdossa ja kuinka vahvana nyt väisty­vän johdon vaikutus uuteen johtajistoon säilyy.

Yleisen käsityksen mukaan suurin vaikutus johtajavalintoihin on edellisil­lä johtajilla, etenkin entisellä ylimmäl­lä johtajalla. Heillä on tarve vaikuttaa johtajavalintoihin, sillä omien suojat­tien asemoiminen avainasemiin suojelee heidän mahdollisuuksiaan viettää rau­hallisia eläkepäiviä. Muualla Aasiassa entiset johtajat ovat vallasta luovut­tuaan usein löytäneet itsensä telkien takaa erilaisten korruptiotuomioiden takia. Kiinassa ylimmät johtajat ovat välttyneet tältä kohtalolta. Silti monia kalvanee pelko omasta ja lähipiirin tu­levaisuudesta.

Edellisten johtajien vaikutusvalta on pitkään rajoittanut Kiinan uusien johtajien toimintavapautta. Tämä voi tulevaisuudessa muodostua hankalaksi, koska maa kohtaa enemmän ja isompia ongelmia kuin pitkään aikaan. Talouden pitkän kasvubuumin hidastuminen, vielä puhkeamaton kiinteistökupla, rahoitus­järjestelmän uudistaminen ja avaaminen, ympäristökriisi sekä tuloerojen kasvun hillitseminen ovat melkoisia haasteita. Ennen kaikkea Kiinan pitäisi tulevina vuosina pystyä muuttamaan talouskas­vunsa mallia investointivetoisuudes­ta kohti kulutuskysyntään nojaavaa taloutta.

Kiinan todennäköisten uusien joh­tajien joukossa on paljon kykyä ja nä­kemystä muutostarpeista. Xi Jinping on kantanut huolta yksityisyritysten tasapuolisista toimintaedellytyksistä, Li Keqiang puolestaan perusterveydenhuol­lon ja kohtuuhintaisen asumisen kehit­tämisestä. Uudistusten läpivieminen voi silti olla hankalaa, jos johdon sisällä on kovin erilaisia näkemyksiä prioriteeteis­ta ja jos uusilla johtajilla ei ole riittävää toimintavapautta.

Jo nyt ilmassa on merkkejä siitä, että talouskasvun hidastuessa talous­rakenteiden uudistaminen on jäämässä taka-alalle. Kiinan järjestelmä on varsin tehokkaasti tukeutunut vanhanmalliseen määrälliseen kasvuun. Tiukassa paikassa tämän politiikan jatkaminen on tuttua ja turvallista. Lyhyellä aikavälillä kiina­lainen talouselvytys voi hidastaa maail­mantalouden kysynnän romahtamista. Epätasapainoista maailmantaloutta ei silti Kiinassakaan korjata siirtämällä välttämättömiä rakenneuudistuksia tulevaisuuteen.

 

Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa somessa