Skip to main content

Demokratialla irti ydinaseista

Teksti Tarja Cronberg

David Cortright ja Raimo Väyrynen: Towads Nuclear Zero. Routledge 2010, 182 s.

David Cortright ja Raimo Väyrynen: Towads Nuclear Zero. Routledge 2010, 182 s.

Ydinsulkusopimus on onnistunut tehtävässään. Näin toteavat David Cortright ja Raimo Väyrynen kirjassaan Towads Nuclear Zero. Sopimuksen sol­mimisen aikoihin 1970-luvulla oletettiin, että ydinasevaltioita olisi näihin aikoihin yli kaksikymmentä. Todellisuudessa niitä on vain yhdeksän, kohta ehkä kymmenen.

Useat maat, kuten Brasilia ja Argen­tiina, ovat lopettaneet ydinaseohjelman­sa. Etelä-Afrikka luopui itse ydinaseista, ja Ukrainasta ne on siirretty pois.

Miksi valtiot luopuvat ydinaseista? Tähän ei kirjoittajien mukaan löydy yk­siselitteistä vastausta. Taitava diplomatia ja niin kutsutut kielteiset turvatakuut, joissa ydinasevaltiot sitoutuvat olemaan hyökkäämättä ydinaseettomaan maa­han, ovat vaikuttaneet luopumispää­tökseen monissa maissa, mutta tärkein syy on ollut demokratiaan siirtyminen, ja halu murtaa taloudellinen ja poliittinen eristäytyneisyys. Sanktiot sitä vastoin toimivat harvoin.

Kysymys kuuluu, miten saada loput­kin ydinasevaltioista luopumaan aseista ennen kuin lisääntyvä ydinvoiman käyt­tö tuo mahdollisuuden yhä useamman valtion ulottuville.

Vaikka kirjoittajat eivät usko ydin­aseettomaan maailmaan, he hahmotte­levat askelia, jotka tukisivat ydinaseista luopumista. Kansainvälisen atomiener­giajärjestön toimivallan ja rahoituksen lisääminen on niistä ensimmäisiä. Järjes­tön tulisi myös pystyä määrittelemään milloin ydinteknologian käyttö on soti­laallista ja milloin rauhanomaista.

Ydinkärkien irrottaminen laukaisu­alustoilta on toinen tärkeä askel. Tällöin kärjet eivät olisi valmiustilassa, mutta pelote olisi olemassa. Tässä ilmapiirissä myös ydinaseista luopuminen olisi hel­pompaa. Etenkin, jos ohjuspuolustus­järjestelmät uhkatilanteessa takaisivat turvallisuuden.

Jos kaikki ydinasevaltiot lupaisivat olla hyökkäämättä ensimmäisenä, ydin­aseeton maailma olisi askelta lähempä­nä. Tämä antaisi turvatakuut kaikille, sillä ensi-iskun tekevä maa menettäisi vaikutusvaltaa ja voisi itse joutua tuhon kohteeksi.

Jos kolme suurta, Yhdysvallat, Ve­näjä ja Kiina, pystyisivät yhteistyöhön, olisi helpompi ulottaa turvatakuut myös muihin maihin. Edelläkävijöitä ovat ydinaseettomat vyöhykkeet, joissa ydinasevaltiot sitoutuvat olemaan hyök­käämättä vyöhykkeen muihin valtioihin.

Presidentti Barack Obaman unelma ydinaseettomasta maailmasta on saanut aikaan vyöryn kirjallisuutta. Kansainvä­linen komissio on tehnyt konkreettisen ehdotuksen askelista, joilla ydinaseetto­muus saavutetaan. Amerikkalainen Stim­son center -think tank on analysoinut yk­sityiskohtaisesti kaikkien ydinasevaltioi­den – ja potentiaalisten ydinasevaltioiden – halua ja edellytyksiä luopua ydinaseista.

David Cortrightin ja Raimo Väyrysen kirja puolustaa hyvin paikkaansa ajan­kohtaisena analyysinä ja kokonaisesityk­senä. Kirja käsittelee ydinaseita turvalli­suuspolitiikan näkökulmasta. Ytimessä ovat pelote ja turvatakuut.

Ydinaseista luopuminen vaatii kui­tenkin aivan toisenlaista, luottamukseen perustuvaa poliittista ilmapiiriä. Kan­sainvälisen yhteisön tulisi selkeästi tuo­mita myös ydinaseiden hallussapito, ei ainoastaan niiden käyttö. Eurooppalaise­na jäin kaipaamaan analyysia siitä, miten Eurooppa voisi siirtyä kohti ”nollaa”.

Kirjassa puidaan myös Naton ydin­aseita, muttei Ranskan tai Britannian. Käsitykseni on, että Ranska tulee ole­maan viimeisiä maita, jos ei viimeinen, joka luopuu ydinaseista. Eikä kyse silloin ole pelotteesta tai maan turvallisuudesta – ydinaseet ovat yksinkertaisesti Rans­kalle tärkeä itsenäisyyden symboli.

 

Kirjoittaja osallistui Suomen delegaatiossa ydinsulkusopimusneuvotteluihin New Yorkissa viime keväänä.