Skip to main content

Sotaa ja rauhaa luokkahuoneissa

Koulujen historianopetukseenkohdistuu poliittisia intohimoja. Oppikirjoilla pyritääntoisaalta myös ratkaisemaansyvään juurtuneita vastakkainasetteluja kansojen välillä.

Teksti Juha Mäkinen

Kuvat Antti Valta

Oikeuttiko sodan nopea päättäminen pudottamaan kaksi atomipommia Japaniin? Edistivätkö Versailles’n rauhansopimuksen tiukat ehdot Hitlerin valtaannousua? Entä minkä niminen sota Suomessa käytiin vuonna 1918?

Kiperiä kysymyksiä – ja kahta kiperämpiä, kun pitää päättää, miten ne käsitellään koulujen historianopetuksessa.

Historiaan oppiaineena kohdistuu erityisiä intohimoja: siinä kun rakennetaan aina jonkinlainen tulkinta menneisyydestä. Tilanne on erityisen herkkä, kun kyse on lasten ja nuorten sivistämisestä. Koulussa tarjoiltu tulkinta voi monelle oppilaalle olla ensimmäinen – ja ehkä viimeinenkin – kerta, kun hän tutustuu historian tapahtumiin.

Eurooppalaisten historianopettajien kattojärjestön Euroclion toiminnanjohtaja, hollantilainen Joke van der Leeuw Roord määrittelee perusreseptin onnistuneelle historian käsittelylle:

“Ensinnäkin on tunnustettava, että tapahtumia voi tarkastella monesta näkökulmasta. Toiseksi opetuksen pitää perustua tiukasti tieteellisen historiantutkimuksen avulla saatuihin tuloksiin.”

“Kaikki näkökulmat eivät välttämättä ole keskenään tasaveroisia, mutta ne kaikki on otettava huomioon. Ei ole koskaan olemassa vain yhtä kansallista kertomusta”, van der Leeuw Roord painottaa. “Teillä Suomessakin historian tulkintoja ovat jakaneet esimerkiksi sisällissota ja kaksikielisyys.”

Van der Leeuw Roord on toiminut Euroclion johtajana vuodesta 1993 lähtien, jolloin järjestö perustettiin. Tuolloin monet Itä-Euroopan maat halusivat apua historianopetuksensa uudistamiseen pitkän kommunistikauden jälkeen. Euroclio onkin 18 vuoden aikana vienyt läpi lukuisia koulutushankkeita opettajille.

Yhdysvalloissa jyrkkä kahtiajako konservatiivien ja liberaalien välillä heijastuu myös kiistoihin koulujen opetusohjelmista.

Kun lukee oppikirjaa 1900-luvun historiasta, siellä korostuvat sodat ja lamat.

Viime keväänä arvomaailmojen taistelu kiteytyi Teksasin koululautakunnan äänestäessä muutoksista osavaltion opetussuunnitelmaan. Lautakunnan jäsenistä kymmenen on republikaaneja ja viisi demokraatteja, ja useimmat päätökset syntyivät puoluerajojen mukaisin äänin.

Ehkä hätkähdyttävimpänä esimerkkinä republikaanien läpiajamista muutoksista on Thomas Jeffersonin nimen häivyttäminen keskeisten valistusajattelijoiden joukosta. Jefferson oli Yhdysvaltain kolmas presidentti ja maan perustuslain keskeinen kirjoittaja, mutta republikaanien on vaikea sulattaa hänen epäilevää suhdettaan kristinuskoon.

Lisäksi republikaanit torppasivat ehdotuksen, jossa koululaisille olisi esitelty hiphop-musiikki kulttuurisestimerkittävänä ilmiönä. Jatkossa Teksasin kouluissa ei myöskään puhuta kapitalismista, vaan vapaasta markkinataloudesta. Kapitalismi-sanalla oli republikaanienmielestä turhan negatiivisia vivahteita.

Oman maan kärsimykset

Euroclion perimmäisenä idealistisena tavoitteena on, että historianopetuksen tulisi edistää rauhaa, vapautta, demokratiaa ja kriittistä ajattelua. Lähtökohdat eivät aina ole helpot, sillä usein historiaa ja historianopetusta on käytetty juuri päinvastaisiin tarkoituksiin: demonisoimaan vihollisia ja korostamaan oman maan tai ideologian paremmuutta.

Van der Leeuw Roord kertoo kohdanneensa kaikkialla tietyt kansallisen historiankirjoituksen perusongelmat: oma maa ja kansa esitetään uhrina, kun taas oman maan muille tekemiä vääryyksiä ei juuri käsitellä.

Hän pitää ongelmallisena myös sitä, että historian narratiiveissa painottuvat sodat ja kriisit. Hän pitäisi tervetulleena laveampaa kulttuurihistoriallista otetta ja arkielämän huomioimista; teknologian ja kulttuurin muutokset vaikuttavat ihmisten elämään siinä missä konfliktit.

“Kun lukee oppikirjaa 1900-luvun historiasta, siellä korostuvat sodat ja lamat. Kun taas ajattelen omaa kokemustani 1900-luvusta – olen syntynyt vuonna 1949 – niin on ilmeistä, että siihen mahtui paljon kehitystäkin.”

Populismista paineita opetukseen

Van der Leeuw Roord toteaa, että historianopetuksen kehittämiseksi tehty työ kantaa hedelmää hitaasti, mutta rohkaisevasti.

“Kun vierailen maissa, joissa meillä on ollut projekti vuosia aiemmin, saan ilokseni huomata, että monet projektiin osallistuneet ihmiset ovat päätyneet kirjoittamaan oppikirjoja tai työskentelemään opettajankouluttajina.”

Thomas Jefferson lakaistiin piiloon

Yhdysvalloissa jyrkkä kahtiajako konservatiivien ja liberaalien välillä heijastuu myös kiistoihin koulujen opetusohjelmista.

Viime keväänä arvomaailmojen taistelu kiteytyi Teksasin koululau­takunnan äänestäessä muutoksista osavaltion opetussuunnitelmaan. Lautakunnan jäsenistä kymmenen on republikaaneja ja viisi demo­kraatteja, ja useimmat päätökset syntyivät puoluerajojen mukaisin äänin.

Ehkä hätkähdyttävimpänä esi­merkkinä republikaanien läpiajamis­ta muutoksista on Thomas Jefferso­nin nimen häivyttäminen keskeisten valistusajattelijoiden joukosta. Jef­ferson oli Yhdysvaltain kolmas presi­dentti ja maan perustuslain keskei­nen kirjoittaja, mutta republikaanien on vaikea sulattaa hänen epäilevää suhdettaan kristinuskoon.

Lisäksi republikaanit torppasivat ehdotuksen, jossa koululaisille olisi esitelty hiphop-musiikki kulttuurisestimerkittävänä ilmiönä. Jatkossa Teksasin kouluissa ei myöskään puhuta kapitalismista, vaan vapaasta markkinataloudesta. Kapitalismi-sanalla oli republikaanienmielestä turhan negatiivisia vivahteita.

Uusia haasteita historianopetukselle on tuonut kansallismielisten liikkeiden ja puolueiden nousu eri puolilla Eurooppaa, van der Leeuw Roord sanoo. Esimerkiksi Tanskassa ja Hollannissa populistiset poliitikot haluaisivat historianopetuksen olevan korostetun kansallista.

Tällä hetkellä Eurocliossa kehitetään verkkopohjaista opetusmateriaalia Euroopan historiasta.

Lähi-idän rauhaninstituutti PRIME tuotti yhteisenoppikirjan palestiinalaisiin ja israelilaisiinkouluihin. Sekä Israelin opetusministeriö että palestiinalaishallinto kielsivät kirjan käytönkouluissa.

Historianaksi nimetyn portaalin on tarkoitus olla enemmän kuin pelkkä digitaalinen oppikirja; yhtenä tärkeänä elementtinä on oppisisällön linkittäminen lähteisiin, mihin internet antaa mahdollisuuden. Lisäksi historiaa ei Historianassa käsitellä ensisijaisesti kronologisesti, vaan kokoavien teemojen kautta. Näitä ovat esimerkiksi “Ihmiset liikkeellä”, “Työ ja teknologia”, “Ideat ja ideologiat”.

Van der Leeuw Roord on Historiana-hankkeesta hyvin innoissaan. Hän lupaa, että siitä tulee “ehdottomasti vallankumouksellinen” työkalu historianopetukseen.

Irti vihollisuuksista

Siinä missä matematiikan tai fysiikan perustotuudet pysyvät samanlaisina, historia elää jatkuvasti. Niinpä historian oppikirjoja on kirjoitettava uusiksi jo pelkästään oppiaineen luonteen vuoksi.

Uumajan yliopiston historian ja koulutuksen professorin Daniel Lindmarkin mukaan yhteiskuntien muuttuminen aiempaa monikulttuurisemmiksi on haaste vanhanaikaiselle historiankirjoitukselle, jossa on ylläpidetty ajatusta siitä, että yhtenäisellä kansalla on yhteinen historia.

Lindmark on perehtynyt oppikirjarevisionismiin, historian oppikirjojen järjestelmälliseen uudelleenarviointiin. Ajatus oppikirjarevisionismista sai alkunsa ensimmäisen maailmansodan jälkeen Pohjoismaissa. Alkusysäyksenä oli Norjasta esitetty kritiikki, jonka mukaan ruotsalaiset oppikirjat antoivat hyvin yksipuolisen kuvan Ruotsi-Norjan unionista.

“Pohjoismaihin perustettiin komiteoita, joissa luettiin naapurimaiden oppikirjoja ja annettiin palautetta kirjojen tekijöille”, Lindmark kertoo.

Oppikirjarevisionismin “kultakausi” alkoi toisen maailmansodan jälkeen, kun Unescon ja Euroopan neuvoston aloitteesta käynnistettiin lukuisia hankkeita, joiden tarkoituksena oli arvioida kriittisellä silmällä erityisesti oppikirjojen nationalistisia vivahteita.

Aktiivinen toimija toisen maailmansodan jälkeisissä oppikirjahankkeissa oli saksalainen historioitsija Georg Eckert. Hänen nimeään kantavassa instituutissa tehdään edelleen sekä oppikirjatutkimusta että koordinoidaan rajat ylittäviä oppikirjahankkeita.

“Alkuvaiheessa oppikirjahankkeissa lähdettiin usein siitä, että pitäisi antaa tosiasioiden puhua puolestaan – eli olennaista oli löytää yhteinen näkemys siitä, mitä historiallisesti oli tapahtunut”, Daniel Lindmark kuvailee.

“Sittemmin käsitys historiasta tieteenä on muuttunut, ja nykyään hyväksytään, että historian tapahtumista voidaan esittää vaihtoehtoisia, ristiriitaisiakin tulkintoja.”

Eurooppalaisittain oppikirjarevisionismin eräänlaisena suursaavutuksena voi pitää vuonna 2006 julkaistua ranskalais-saksalaista historiankirjaa, jota on käytetty molempien maiden lukioissa. Kirjassa pyritään esittelemään tasapainoisesti etenkin sellaisia asioita, joista naapurimailla on perinteisesti ollut erilaiset näkemykset, kuten Yhdysvaltain rooliin Euroopassa. Toisaalta kirjaa on kritisoitu siitä, että yhteisen ranskalais-saksalaisen näkemyksen etsiminen on johtanut entistäkin Eurooppa-keskeisempään historiaan.

Vielä haastavampaa on yhteisen historiankirjan laatiminen sellaisille osapuolille, jotka ovat parhaillaankin konfliktissa keskenään. Lähi-idän rauhaninstituutti PRIME tuotti yhteisen oppikirjan palestiinalaisiin ja israelilaisiin kouluihin. Kirjaan ei yritettykään luoda yhteistä näkemystä, vaan sen sivuilla kulkee rinnakkain kaksi versiota historiasta, toinen aukeaman vasemmalla ja toinen oikealla reunalla. Keskellä on tyhjä alue oppilaiden omia pohdintoja varten.

Kirja saatiin aikaiseksi, mutta siitä vaikeudet vasta alkoivat. Sekä Israelin opetusministeriö että palestiinalaishallinto kielsivät kirjan käytön kouluissa.

Putin opettaa opettajia

Muiden maiden historiantulkin­noista Suomessa tunnetaan erityistä mielenkiintoa Venäjää kohtaan. Paimion Vistan koulun rehtori Kari Kaunismaa tarkasteli väitöskirjassaan venäläisiä historian oppikirjoja Stalinin ajan loppupuo­lelta 2000-luvulle asti.

Kaunismaan tutkimuksen kes­keinen tulos oli, että Neuvostoliiton romahtamista seurasi noin vuosi­kymmenen mittainen jakso, jolloin taisteltiin siitä, millaista historiaa venäläisille koululaisille tulisi opet­taa. Kamppailun tuloksena entinen marxismi-leninismi korvautui kan­sallisella ajattelulla ja kansallisten symbolien korostamisella.

Toinen maailmansota nähdään Venäjällä edelleen ensisijaisesti ”Suurena isänmaallisena sotana”, taisteluna fasismia vastaan. Uusissa oppikirjoissa kuitenkin tunnuste­taan jo yleisesti Neuvostoliiton lavastaneen Mainilan laukaukset ja hyökänneen Suomeen loppuvuo­desta 1939. Suomen armeijan kalus­tovahvuuksia sen sijaan on oppikir­joissa liioiteltu.

Kaunismaan mukaan nykyisten oppikirjojen suurin puute eivät kuitenkaan ole sotahistorialliset epätarkkuudet vaan se, että niissä ei käsitellä lainkaan Venäjällä rehot­tavaa korruptiota.

Venäjän poliittinen johto pyrkii nykyäänkin parhaansa mukaan vaikuttamaan historianopetukseen.

Vladimir Putin on sekä presi­denttinä että pääministerinä olles­saan pitänyt historianopettajille eräänlaisia kesäleirejä, jossa heille kerrotaan, miten historiaa tulisi opettaa”, Kaunismaa kertoo.

Putinin tapa käsitellä Venäjän kannalta ikäviä kysymyksiä on väistää ne huomauttamalla, että muut valtiot ovat syyllistyneet vielä pahempiin tekoihin.

”Esimerkiksi puhuttaessa Itä- Euroopan miehittämisestä Putin on vedonnut siihen, ettei Neuvostoliitto koskaan pudottanut atomipommia tai hyökännyt Vietnamiin.”

Opettajat eivät kuitenkaan Putinin oppeja purematta niele. Kaunismaan mukaan Venäjällä ollaan nyt ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa historianopettajien liitto vastustaa kaikkea valtiovallanpuuttumista historian­opetukseen.