Siirry sisältöön

Ne, joilla on rahaa

Shanghailainen Karen Gao lomailee ulkomailla silloin kun haluaa, ja haaveilee kahdesta puolueesta.

Teksti Lily Liu

Kuvat Lily Liu

Kiinassa keskiluokka on han­kala käsite, toteaa shanghai­lainen kaupan alan ammatti­lainen Karen Gao.

”Yleensä me määrittelemme itsemme niihin, joilla on rahaa, tai niihin, joilla ei ole.”

Gao kuuluu edelliseen ryhmään. Hänellä on alempi korkeakoulututkinto kansainvälisestä liiketoiminnasta, ja hän työskentelee sisäänostajana eurooppalai­sessa yrityksessä. Vuotuinen bruttoansio kipuaa noin 120 000 yuaniin eli 14 000 euroon. Lisäansioita Gao hankkii pienel­lä osto- ja myyntibisneksellä ystäviensä kanssa.

Keskipalkka Shanghaissa on noin 4 000 yuania kuukaudessa. Kaikista kiinalaisista 16 prosenttia elää alle 1,25 dollarilla päivässä.

Gaolle keskiluokkainen elämä mer­kitsee ennen kaikkea turvallisuutta. Tu­levaisuudesta ei tarvitse kantaa jatkuvaa huolta, ja joskus voi vähän hurvitellakin.

”Pystyn elämään niin kuin haluan. Voin matkustaa lyhyille lomamatkoille ulkomaille tai muihin Kiinan kaupunkeihin. Voin syödä hyvässä ravintolassa aika ajoin, en kuitenkaan joka päivä. Ja jos löydän kauniin vaatteen, en katso ensiksi hintaa vaan tyyliä.”

Gao asuu Shanghaissa yhdessä van­hempiensa ja veljensä sekä kahden sis­konsa kanssa. Perhe muutti Gaon peräs­sä suurkaupunkiin Hubein maakunnasta muutama vuosi sitten, kun Gaon tulot ja elintaso vakiintuivat.

”Aiemmin vanhempani asuivat pie­nessä kylässä ilman mukavuuksia, ei lämmitystä talvella eikä ilmastointia ke­sällä”, Gao sanoo.

”En saa äänestää”

Nyt perhe asuu Shanghain laidalla, ja kotiin kuuluvat lämmityksen ja veden lisäksi esimerkiksi kolme kannettavaa tietokonetta ja internetyhteys, kännyk­kä, mikroaaltouuni sekä skootteri. Au­ton Gao aikoo ostaa tänä keväänä, sillä julkista liikennettä on hankala käyttää.

”Ennen auto oli ylellisyyttä, mutta nykyisin tavallinen elämä Shanghaissa käy vaikeaksi ilman autoa.”

Talouden ruokamenoihin kuluu Gaonkuukausipalkasta noin 1 500 yuania, asumiskustannuksiin noin 3 000. Palkasta jää noin puolet muuhun kuin pakollisiin menoihin.

Vapaa-aika Shanghaissa kuluu yleensä ystävien kanssa kahvitellen ja shoppaillen. Lomalle Gao suunnittelee tänä vuonnamatkustavansa ainakin Malesiaan. Myös Japaniin pitäisi päästä, mieluiten jo keväällä, kun kirsikkapuut kukkivat.

”Työn puolesta matkustan tänä vuonna Eurooppaan. En ole vielä päät­tänyt, mitä kaupunkeja haluaisin siellä nähdä.”

Uutisia Gao sanoo seuraavansa sekä televisiosta että internetistä. ”Kun kat­son CCTV:n iltaseitsemän uutisia, tun­nen ylpeyttä maastani. Maanviljelijät rikastuvat, ja johtajamme tekevät töitä maamme hyväksi. Kiina on harmonian yhteiskunta.”

Sen sijaan Gao sanoo olevansa huo­lissaan Kiinan talouden ja teollisuu­den tulevaisuudesta etenkin Euroopan talouskriisin vuoksi. Kiinan kasvu hiipui viime vuonna noin yhdeksään prosent­tiin edellisvuoden yli kymmenestä pro­sentista. Tänä vuonna kasvun ennustetaan hidastuvan edelleen.

Kiinan nykypolitiikasta Gao kieltää olevansa kiinnostunut. Hän kuitenkin sanoo toivovansa, että Kiinassa olisi tu­levaisuudessa ainakin kaksi puoluetta. Poliittinen kilpailu tekisi hyvää.

”En ole tyytyväinen kansalaisoikeuk­siimme. En pääse koskaan äänestämään.”

 

Kirjoittaja on Shanghaissa asuva viestintäammattilainen.