Päättyvä vuosikymmen oli täynnä odottamattomia käänteitä. Arabikevät, Krimin miehitys, Isisin nousu, brexit ja monet muut yllätykset muuttivat kansainvälisen politiikan asetelmia. Syyria luisui sotaan, suurvaltojen välit kiristyivät ja Euroopan unionin yhtenäisyys rikkoutui.

Kuka uskaltaa edes ajatella, mitä tuleva vuosikymmen tuo tullessaan?

Globalisaatio ja keskinäisriippuvuus tekevät kansainvälisistä suhteista jatkuvasti monimutkaisempia, ja tulevaisuudesta vallitsee jatkuva epävarmuus. Yksi tapa hallita kaaosta ja epävarmuutta on panostaa tulevaisuuden ennakointiin, sanoo erikoistutkija Ossi Piironen ulkoministeriön suunnittelu- ja tutkimusyksiköstä.

»Tällä hetkellä ainakin Euroopassa on käynnissä pienimuotoinen ennakointivillitys. Kaikki haluavat kehittää omaa ennakointityötään. Suomessa ollaan aika pitkällä, olemme eräänlainen ennakoinnin mallimaa», Piironen sanoo.

»Skenaariotyössä tarkastellaan erilaisia epävarmuuksia ja epäjatkuvuuksia systemaattisesti. Ne ovat mahdollisia tulevaisuuskuvia, joiden laatimisessa ennusteista on tietysti hyötyä», Piironen selittää.

Vaikka tavoitteena ei välttämättä ole nähdä todennäköisintä tulevaisuutta, skenaarion pitää olla mahdollinen ja sisäisesti ristiriidaton.

Skenaariotyö on levinnyt sotilaallisen strategian ja yritysten strategisen suunnittelun parista valtionhallinnon suunnittelun osaksi.

»Parinkymmenen viime vuoden aikana se on lyönyt läpi julkishallinnossa. Ulkoministeriössä erilaisia skenaarioharjoituksia on tietääkseni tehty noin kymmenen vuoden ajan», Piironen sanoo.

Alan varhaisia pioneereja oli yhdysvaltalainen sotilasstrategian ja järjestelmäteorian asiantuntija Herman Kahn, jonka tutkijaryhmä laati jo 1960-luvulla Pentagonille suunnitelmia ydinsodan varalle. Keskeinen kysymys oli, miten ydinsota voidaan välttää. Ja ellei sitä voida välttää, miten se voidaan voittaa; ja mikäli sitä ei voida voittaa, miten siitä voi selviytyä.

Vuonna 1967 Kahn kehitti ennakoinnin teoriaa kirjassaan The Year 2000, joka toi skenaarioajattelua myös julkishallintoon. Ajatukset herättivät kiinnostusta Atlantin toisella puolella liike-elämässä. Öljy-yhtiö Royal Dutch Shell perusti vuonna 1967 Lontoossa tutkimusosaston selvittämään, miltä yhtiön tulevaisuus näyttää 20 tai 30 vuoden aikajänteellä, kun yhteiskunta, teknologia, kuluttajien käytös ja poliittinen ilmasto muuttuvat.

Skenaarioharjoituksilla voidaan varautua tulevaan, ainakin ajattelun tasolla. Joskus niiden avulla voidaan tunnistaa, millaisia toimia tulevaisuus saattaa vaatia, tai laatia suunnitelmia sen varalle, jos skenaario alkaa näyttää todennäköiseltä.

»Usein työ jää keskustelun ja ajattelun tasolle, ja panoksia ei riitä suunnitteluun ja monitorointiin. Niihinkin kannattaisi panostaa. Mutta ei työ silti ole hukkaan mennyt, vaikka konkreettisia varautumissuunnitelmia ei saataisikaan.»

Usein skenaariotyön prosessi on jopa lopputulosta tärkeämpi, Piironen sanoo.

Tyypillisesti skenaarion rakentaminen alkaa tunnistamalla olennaisia muutostekijöitä, joiden pohjalta kartoitetaan mahdollisia ja loogisesti eheitä kehityskulkuja. Toinen tapa on valita kaksi merkittävää epävarmuustekijää, joiden avulla muodostetaan vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia jäsentävä nelikenttä. Skenaario voi myös sisältää vision, jota kohti halutaan edetä, ja tarjota mahdollisia toimenpiteitä sen edistämiseksi.

EU:n strateginen tutkimuslaitos EUISS esimerkiksi on julkaissut viime vuosina kokoelmaa, joka sisältää paikoin villejäkin skenaarioita. Jos ne toteutuisivat, ne olisivat yhtä merkittäviä kuin Krimin valtaus tai Saksojen yhdistyminen. EUISS on pohtinut muun muassa, mitä tapahtuisi, jos jokin valtio sabotoisi satelliittiviestintää täyttämällä kiertoradan avaruusromulla tai rajoittaisi muiden valtioiden pääsyä harvinaisiin maametalleihin.

»Tällainen skenaariotyö voi avata ajattelua ja luoda uusia mahdollisuuksia. Usein fiksoidumme ajattelemaan tietyllä tavalla, emmekä välttämättä näe kaikkia mahdollisia toimintamalleja», Piironen sanoo.

Ulkopolitiikka-lehti katsoi tulevaisuuteen ja laati 2030-luvulle kolme maailmanpolitiikan skenaariota yhdessä Ulkopoliittisen instituutin tutkijoiden kanssa. Lähtökohtana olivat EU:n ja Suomen kohtaamat ulkopoliittiset haasteet Venäjän, Yhdysvaltojen ja Kiinan suunnalla seuraavien kymmenen vuoden aikana. Tavoitteena oli esittää mahdollisia tapahtumakulkuja, jotka alkaisivat jostakin hyvin disruptiivisesta tekijästä.

Kolmen seuraavan aukeaman skenaarioita Piironen arvioi »melko synkiksi», mutta »riittävän uskottavan tuntuisiksi». Heikkoudeksi hän katsoo, etteivät skenaariotekstit paljasta, millä menetelmällä kuvauksiin kehityskuluista ja seurauksista on päädytty.

»Oletettavasti pyrkimyksenä on ollut kehityskulkujen osalta johdonmukaisuus ja seurausten arvion osalta suurehko todennäköisyys. Millä tavoin oleellisten vaikuttavien tekijöiden mukana olo on varmistettu, jää epäselväksi.»

Mitä Piironen itse odottaa tulevalta vuosikymmeneltä?

Lue UP-lehden skenaariot ja asiantuntijoiden kommentit

2025: Euroopan puolustus sirpaloituu

2025: Putinin kausi lakkaa Venäjällä

2028: Kiina nielaisee Taiwanin