Skip to main content

Tarinat liikuttavat Lähi-itää

Poliittiset toimijat oikeuttavat toimintaansa kertomuksilla, sanoo Lähi-itää ja Pohjois-Afrikkaa tutkiva Wolfgang Mühlberger.

Teksti Laura Myllymäki

Kuvat Laura Myllymäki/UP

Wolfgang Mühlberger Ulkopoliittisesta instituutista toimitti kollegansa Toni Alarannan kanssa kirjan poliittisista narratiiveista.

Wolfgang Mühlberger Ulkopoliittisesta instituutista toimitti kollegansa Toni Alarannan kanssa kirjan poliittisista narratiiveista.

 

Miksi halusit toimittaa kirjan poliittisista narratiiveista Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa?
Halusin tutkia globaaleja, ei-valtiollisia, alueellisia ja paikallisia toimijoita saman konseptuaalisen linssin läpi. Poliittiset narratiivit auttavat hahmottamaan poliittisten toimijoiden käyttämiä puhetapoja.

Erilaiset kansainvälisten suhteiden koulukunnat tuppaavat olemaan ideologisia. Halusin valita ei-ideologisen lähestymistavan alueen tutkimiseen.

Miten määrittelette narratiivin?
Poliittiset narratiivit ovat tarinoita, joita poliittiset toimijat käyttävät puhutellessaan kannattajiaan. Toisinaan kannattajat ovat äänestäjiä, toisinaan kansalaisia tai ihmisiä, joita eliitti hallitsee. Tarinoilla poliittiset toimijat pyrkivät motivoimaan kannattajiaan tukemaan ajamaansa politiikkaa.

Yhtenä esimerkkinä kirja nostaa esiin libanonilaisen Hizbollah-järjestön Syyriaan lähteneet taistelijat. Miksi?
He ovat maalanneet itsestään kuvan šiia-identiteetin suojelijoina ja kehittäjinä, vaikka merkittävä osa Libanonin šiia-­väestöstä ei samastu järjestöön. Kirjan luku perustuu Syyriasta takaisin palanneiden Hizbollah-taistelijoiden haastatteluihin, ja he toistavat virallisen kertomuksen: heidän on täytynyt puolustaa šiiojen pyhättöjä ja taistella sunni-jihadisteja vastaan Libanonia puolustaakseen. Todellisuudessa he ovat taistelleet Bashar al-Assadin hallinnon puolesta.

Kirjassa esitellään esimerkiksi Israelin ja Palestiinan käyttämiä narratiiveja. Minkälaisia toimijoita ne luovat itsestään kertomuksilla?
Israelin ja Palestiinan kysymys on mielenkiintoinen, koska niiden yhteenotto on sovittamaton, ja se tapahtuu kansallisella tasolla. Israelin levittäytymisessä palestiinalaisalueille kyse on myös ulkopolitiikasta, kun taas Palestiina on enemmän puolustuskannalla.

Retorisella tasolla Israelin ja Palestiinan kertomukset sulkevat toisensa pois, mikä kuvaa myös päättäjien ja kansan ajattelutapaa.

Miksi poliittiset narratiivit toimivat hyvin juuri autoritaarisissa järjestelmissä?
Tarinoiden on käsiteltävä aiheita, jotka ovat väestölle tärkeitä. Jopa Venäjän kaltaisessa puoliautoritaarisessa järjestelmässä viranomaisten on luotava geopoliittinen narratiivi, jotta he saavat mobilisoitua tukea toiminnalleen. Arabimaailmassa Venäjä markkinoi toimintaansa puuttumattomuuspolitiikkana, mutta lopulta kyse on vastavallankumouksesta, jolla maa yrittää kääntää katseet pois kotimaan levottomuuksista.

Miten sosiaalinen media on vaikuttanut alueella siihen, miten kansalaiset vastaanottavat erilaisia kertomuksia?
1990-luvulla satelliitti-tv:n yleistyminen avasi ovet muuhun maailmaan. Siitä lähtien kaikkia autoritaarisia järjestelmiä on haastettu valtavasti. Kansalaiset voivat saada tietoa ulkomailta helpommin, ja kansainvälinen media haastaa valtio-omisteisen median esittämän sisällön. Sosiaalinen media tehostaa tätä vaikutusta.

Suosittelen näitä

  1. Edward W. Said: Covering Islam (1981)
    Saidin Orientalismi on hänen tunnetuin teoksensa, mutta tässä kirjassa hän testaa orientalistista hypoteesiaan analysoimalla, millainen rooli medialla on Lähi-idästä syntyvien mielikuvien ja asenteiden muovaamisessa.
  2. Raja Alem: The Dove’s Necklace (2016)
    Romaanin teema on yhteiskunnallinen muutos nykypäivän Saudi-Arabiassa. Se tiivistyy viime vuosikymmenen aikana tehtyihin mittaviin rakennushankkeisiin Mekassa.
  3. Mathias Énard: Compass (2017)
    Erikoinen tulkinta idän ja lännen kohtaamisesta. Wieniläinen musiikkitieteilijä muistelee matkoja ja sattumuksia itävaltalaisen orientalistin Hammer-Purgstallin kotilinnasta Lähi-itään.

Toisaalta somella on myös toinen puolensa. Autoritaariset hallinnot myös käyttävät sosiaalista mediaa hyväkseen. Esimerkiksi Qatarin kesällä 2017 alkaneessa diplomaattisessa kriisissä Saudi-Arabian valtava sosiaalisen median botti- ja trollikoneisto on haastanut Qatarin narratiivin, joka kiteytyy Qatar-omisteisen Al-Jazeera-median tuottamaan sisältöön.

Minkälaisia narratiiveja EU:lla on Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta?
Joillain EU-jäsenmailla voi olla siirtomaa-ajalta periytyvä omaleimainen Lähi-itää ja Pohjois-Afrikkaa koskeva tarinansa, mutta yhtenäisenä EU ei ole kyennyt sellaista kehittämään. Sen sijaan EU yrittää tarjota omaa menestystarinaansa jäljiteltävänä tavoitteena.

Paikallinen poliittinen eliitti kokee tämän ongelmallisena, koska demokratisoituminen tarkoittaa poliittisen järjestelmän muutosta. Arabikevään jälkeen näimme, että ainoastaan Tunisia oli positiivinen esimerkki tästä.

Entä Kiinalla ja Venäjällä?
Kiinalla on vastatarinansa lännelle, ja se palvelee maan taloudellisia intressejä. Se keskittyy kehitysnäkökulmaan ja puuttumattomuuspolitiikkaan.

Vladimir Putin sanoo vastustavansa vallitsevan järjestelmän muutosta ja sekaantumista alueen asioihin, mutta tosiasiassa hän ei halua nähdä vallankumouksia lähellä Venäjän rajoja.  

Wolfgang Mühlberger & Toni Alaranta (toim.): Political Narratives in the Middle East and North Africa. Conceptions of Order and Perceptions of Instability. Springer 2020.