Reykjavikin kevät on julma. Yhtenä hetkenä auringonpaiste houkuttelee riisumaan takin, tovia myöhemmin raekuuro piiskaa kulkijat hakemaan kumaraisina suojaa seinien vieriltä. Kansanedustaja Birgitta Jónsdóttir ei ota riskejä vaan pukee ylleen kaksi päällystakkia, vaikka aurinko lämmittää ja Alþingistä, parlamentista, on vain parin korttelin matka lounaskahvilaan.

Kun Islannin talous romahti vuonna 2008, Jónsdóttir oli internetaktivisti ja runoilija. Hänen pitkä musta tukkansa ja liehuvat mekkonsa on helppo tunnistaa noihin aikoihin otetuista kuvista, joissa Jónsdóttir seisoo mielenosoitusten eturivissä, paukuttaa kattilankansia ja puhuu megafoniin. Kevään 2009 protestivaaleissa hän nousi yllättäen parlamenttiin sitoutumattomalta kansalaisliikelistalta. Nyt hän on yksi maansa näkyvimmistä poliitikoista.

”En usko, että liitymme Euroopan unioniin. Jos liittyisimme, meiltä kuluisi vielä ikuisuus ennen kuin täyttäisimme euroalueeseen liittymisen vaatimukset”, Jónsdóttir sanoo. ”Olemme yhä liian syvällä taloudellisessa sotkussamme.”

Reykjavik näyttää vauraalta ja talous kasvaa, mutta viime vuosi – kolmas romahduksen jälkeen – ei ollut tanssia ruusuilla. Islannin julkinen velka on 130 prosenttia bruttokansantuotteesta, maailman kuudenneksi suurin. Luottoluokittajien silmissä maa kuuluu roskaluokkaan, eikä vienti vieläkään vedä.

Britit ja hollantilaiset soittelivat kiukkuisina juuri Birgitta Jónsdóttirille, kun ulkomaiset piensijoittajat olivat kadottaneet rahansa kansallistetun Landsbankin Icesave-tileille ja Islanti uhkasi jättää heidät oman onnensa nojaan syksyllä 2009.

”Ennen vanhaan tällaisen asian takia olisi lähdetty sotaan”, BBC:n toimittaja miltei huusi puhelimeen. Jónsdóttir puolustautui yhtä kuuluvasti: ”Islantilaiset eivät äänestäneet keinottelijoita valtaan tai käskeneet ketään osallistumaan heidän uhkapeliinsä. Me korvaamme osan tappioista, mutta miksi meidän pitäisi korvata kaikki?”

Itku pitkästä ilosta

Kymmenen vuotta sitten Islannin talous lähti hurjaan nousuun. Seuraavien kolmen vuoden aikana keskivertoperheen varallisuus kasvoi kolminkertaiseksi. Islannin osakemarkkinoiden koko yhdeksänkertaistui neljässä vuodessa, ja samassa ajassa islantilaisten omistaman ulkomaisen omaisuuden määrä viisikymmenkertaistui.

Kun Lehman Brothersin konkurssi puhkaisi kuplan vuonna 2008, nimetön hedge-rahaston johtaja selitti tapahtunutta Vanity Fairin haastattelussa näin:

”Sinulla on koira ja minulla on kissa. Me sovimme, että molempien arvo on miljardi dollaria. Sinä myyt minulle koiran miljardilla, ja minä myyn sinulle kissan miljardilla. Nyt emme enää ole lemmikinomistajia, vaan islantilaisia pankkeja, ja meillä molemmilla on miljardin dollarin arvosta uutta omaisuutta.”

Kolmentoista islantilaisen pankkiirin ja suurliikemiehen muodostaman ringin ympärille paisunut talouskupla tuotti kolmelle pankille vajaan 50 miljardin euron velat. Se vastasi Islannin 12 vuoden kansantuloa. Kun pankit romahtivat ja ne kansallistettiin, jokaisen islantilaisen olisi pitänyt vastata yli 250 000 euron velkaosuudesta.

Lisäksi kansalaisilla oli kannettavana melkoinen omakin velkataakka, jota Islannin poikkeukselliset lainakäytännöt olivat paisuttaneet: Islannissa on tapana sitoa lainat elinkustannusindeksiin tavalla, jossa inflaatio kasvattaa itse lainasummaa. Kriisin puhjetessa kaikkien islantilaisten asuntolainat kasvoivat eksponentiaalisesti. Yhtälö oli mahdoton, ja Islannin oli keksittävä poikkeuksellisia ratkaisuja, ettei kansa lyyhistyisi velkataakan alle.

Pankit kansallistettiin. Niiden uudelleenyksityistäminen on vasta aluillaan. Kotitaloudet ovat saaneet anteeksi omista veloistaan sen osuuden, joka ylittää 110 prosenttia asunnon arvosta. Päätös kosketti neljäsosaa islantilaisista perheistä.

”Islannilla on maailmanennätys kotitalouksien velkojen anteeksiannossa”, sanoo Danske Bankin pääanalyytikko Lars Christensen Bloombergin haastattelussa. ”Islanti toimi juuri niin kuin kriisissä pitää. Kuka ekonomisti tahansa olisi tästä samaa mieltä.”

Euro ei houkuttele

Nyt Islanti on nousussa. Sen talous kasvoi viime vuonna 2,9 prosenttia, ja tälle vuodelle OECD ennustaa 2,4 prosentin kasvua. Euroalueen kasvuksi povataan 0,2 prosenttia. Jopa näppinsä polttaneiden ulkomaisten velkojien kiukku näyttää olevan unohtumassa, ja sijoittajat palaavat hiljalleen saarelle halvan energian houkuttamina.

Maaliskuussa Islanti ilmoitti aikaistavansa 0,7 miljardin euron suuruisen lainaerän takaisinmaksua. Summa on noin viidennes lainapaketista, jonka maa sai muilta Pohjoismailta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta vuoden 2008 lopussa.

Vaikka Islannin talous kasvaa, maan valuutta kruunu kolhiutui romahduksessa pahoin ja on edelleen vain rajoitetusti vaihtokelpoinen saarivaltion ulkopuolella. EU:n vastustajienkin riveissä myönnetään, että kruunusta voi olla pakko hankkiutua ennen pitkää eroon. Nyt vilkuillaan erityisesti vakaavaluuttaisten naapurien suuntaan.

”Täällä keskustellaan nyt neljästä vaihtoehdosta”, Jónsdóttir sanoo. ”Euro on yksi vaihtoehto, mutta se ei näytä erityisen houkuttelevalta. Kanadan dollarista ja Norjan kruunusta käydään vakavia neuvotteluja. Neljäs vaihtoehto on toimia kuten Saksa toisen maailmansodan jälkeen ja luoda uusi Islannin kruunu.”

Islannin nopea toipuminen ja euroalueen vuodesta toiseen jatkuva kuohunta on kääntänyt kysymyksen saarivaltion mahdollisesta EU-jäsenyydestä päälaelleen. Enää kyse ei ole vain siitä, huoliiko unioni Islannin. Voi olla, että islantilaiset eivät huoli unionia.

”Luulen, että Islanti on nyt paremmassa turvassa omillaan”, sanoo 34-vuotias baarinomistaja Daniel Harris. Britti-isän ja islantilaisäidin poika kertoo paenneensa romahduksen aikaan Lontooseen, koska työtilanteen huononeminen Islannissa pelotti. Huoli osoittautui turhaksi. Kun Islanti ei vuoden Lontoon-evakon jälkeen ollutkaan muuttunut sietämättömäksi paikaksi elää, Reykjavik kutsui Danielia taas.

”Kriisi tuntui ihmisten arjessa ja konkursseja tuli, mutta ei mielestäni kohtuuttoman paljon. Islantilaisilla oli varaa vähän leikata elintasoaan.”

Kysymys EU-jäsenyydestä jakaa Islannin kahtia. Pääministeri Jóhanna Sigurðardóttir kannattaa liittymistä euron kriisistä huolimatta, koska uskoo jäsenyyden vakauttavan Islannin taloutta. Kansalaisten kannat nojaavat eri suuntaan mutta myös ailahtelevat paljon. Jos jäsenyysneuvottelut nytkähtävät eteenpäin kesäkuulle kaavaillussa tapaamisessa, Islanti voisi liittyä unioniin vuonna 2014. Mahdolliselle EU-kansanäänestykselle ei kuitenkaan ole vielä valittu ajankohtaa.

Islannin kansalliskirjaston pääkirjastonhoitaja Ingibjörg Steinunn Sverrisdóttir muistuttaa, että kysymys EU-jäsenyydestä ei ole ainoastaan kysymys yhteisvaluutasta, vaikka sellaisena se Islannin ulkopuolella usein nähdäänkin. Mitä kauemmas menneisyyteen romahdus jää, sen enemmän muut huolet saavat tilaa kansalaisten keskusteluissa. Tärkein niistä on Atlantin vesissä uiskenteleva luotettu vientituote, jonka suhteen islantilaiset eivät ole tottuneet ottamaan vastaan käskyjä ulkopuolisilta. Islannin viennistä 40 prosenttia on kalaa.

”Kalastus voi olla lopulta tärkeämpi kysymys kuin euro”, Sverrisdóttir sanoo. ”Islantilaisten olisi erittäin vaikea niellä sitä, jos EU-jäsenyys veisi meiltä oikeuden päättää itse kalastuskiintiöistämme.”

Paluu perusarvoihin

Reykjavik ei ole mikään Ateena, vaan unelias pikkukaupunki. Se näyttää vähän Maarianhaminalta, jonka joku on siirtänyt Grönlantiin. Siksi kolmen vuoden takaiset uutiskuvat, joissa katukivet lentävät kaupungin keskustassa mellakkapoliisin kilpiä vasten, näyttävät epätodellisilta. Niin pitkälle islantilaisten kiukku kuitenkin meni vuoden 2009 alussa, kun pankkien toteuttaman vedätyksen mittakaava alkoi selvitä.

Tyytymättömyys laantui lopulta kahteen keskeiseen myönnytykseen. Ensinnäkin hallitus erosi ja maassa järjestettiin uudet vaalit, joissa keskustaoikeistolaisen hallituksen tilalle nousi vasemmiston, vihreiden ja sosiaalidemokraattien koalitio. Toiseksi Islannille luvattiin uusi perustuslaki.

Perustuslain uudistaminen tuntuu olleen katharttinen hetki islantilaisille. Romahduksessa ryvettynyt maa puhdistautui keksimällä itsensä uudelleen.

Uuden perustuslain arvopohja luotiin marraskuussa 2010 kutsumalla 950 arvalla valittua islantilaista Laugardalshöllin urheiluhalliin Reykjavikiin. Urheiluhallin kahdeksan työryhmää tuottivat 700 sivua tekstiä muun muassa moraalista, luonnonarvoista, hyvinvoinnista ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Laugardalshöllissä alkanutta työtä jatkoi 25 islantilaisen ryhmä, johon kuului väkeä pastoreista maanviljelijöihin ja matemaatikkoihin. He raportoivat vuoden 2011 aikana perustuslainkirjoitustyöstään säännöllisesti internetissä, missä muu kansa kommentoi tehtävän etenemistä.

Joukkoistettu prosessi synnytti ehdotuksen, jossa kirkko erotettaisiin valtiosta, suoraa demokratiaa lisättäisiin, valtio velvoitettaisiin tarjoamaan kaikille kansalaisille internetyhteys ja luonnonvarat julistettaisiin julkiseksi omaisuudeksi. Perustuslaista on määrä järjestää sitova kansanäänestys vuoden 2012 aikana.

Pääkirjastonhoitaja Sverrisdóttir näkee luonnonarvoja, luottamusta ja yhteisöllisyyttä korostavassa perustuslaissa merkkejä islantilaisten kaipuusta takaisin perusarvojen pariin. Pieni maa teki yhteisen kymmenen vuoden seikkailuretken markkinatalouden suureen maailmaan, mutta nyt tuhlaajapojat ovat taas kotona.

”Ulkomaalaiset kysyvät aina, miten kriisi näkyi katukuvassa. Minä vastaan, että villapaitoina ja partoina”, Sverrisdóttir sanoo. Reykjavikin kaduilla Armani ja Prada ovat tosiaan vaihtuneet perinteisiin lopapeysa-villapaitoihin, ja vähintään joka toisella nuorella miehellä on pörröinen risuparta.

”Hilloamista ja yrttien kasvatusta käsittelevien kirjojen kysyntä kirjastoissa on jo vähän laskemassa, mutta yhä niitä joutuu jonottamaan.”

Islannin ja Wikileaksin romanssi uudisti medialait

Elokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2009 Islannin yleisradioyhtiö RÚV:n uutisankkuri valmistautui kertomaan Kaupthing-pankin sisältä tulleesta asiakirjavuodosta. Viisi minuuttia ennen uutislähetyksen alkua kanavan johdolle toimitettiin oikeuden määräys, joka kielsi asian käsittelemisen. Uusi, kansallistettu Kaupthing oli onnistunut saamaan oikeudelta ennakkosensuuripäätöksen.

Tietovuoto sisälsi lainakirjan, joka puhui karua kieltä siitä, miten holtittomasti pankit olivat lainanneet rahaa omien johtajiensa tyhjää täynnä oleviin bisneksiin. RÚV:n toimitus ei halunnut päästää vuoden suurinta uutista ohi. Lopulta toimittajat tekivät hätäratkaisun. Studio hiljeni ja ruutuun ilmaantui kymmeneksi sekunniksi vuotosivusto Wikileaksin osoite. Seuraavien minuuttien aikana kymmenettuhannet islantilaiset latasivat Wikileaksin sivulta Kaupthingin lainakirjan, josta RÚV ei saanut puhua.

”Pienessä maassa syntyy helposti kaveriverkostoja”, kansanedustaja Birgitta Jónsdóttir sanoo. ”Tietovuotoja tarvitaan, koska mikään muukaan ei takaa läpinäkyvyyttä maassa, jossa kaikki tuntevat kaikki.”

Pian Kaupthing-vuodon jälkeen Wikileaksin kiistelty johtohahmo Julian Assange saapui Islantiin. Australialainen vietti pitkiä aikoja seuraavasta talvesta Reykjavikissa, ja juuri siellä hän ilmeisesti otti vastaan Irakista vuodetut Yhdysvaltain lähetystösähkeet, jotka kuohuttivat maailmaa syksyllä 2010. Birgitta Jónsdóttir mainitaan bagdadilaista ilmaiskua kuvaavan Collateral Murder -videon lopputeksteissä tuottajana.

Jónsdóttir ei enää ole yhteydessä entiseen yhteistyökumppaniinsa Julian Assangeen. Kaupthingin tietovuodosta alkanut Islannin ja Wikileaksin romanssi on viilennyt. Yhteistyöstä syntyi kuitenkin lakikokoelma IMMI, Icelandic Modern Media Initiative, jonka tavoitteena on tehdä Islannista eräänlainen sananvapauden turvasatama ja houkutella maahan samalla ulkomaisia teknologiayrityksiä.

Toteutuessaan IMMI vahvistaa toimittajien lähdesuojaa, nostaa kunnianloukkauksen syytekynnystä, laajentaa julkisuuslakia ja suojelee verkossa toimivia yrityksiä syytteiltä, jotka liittyvät yritysten asiakkaiden julkaisemaan sisältöön. Syytesuojapykälät yhdistettyinä Islannin halpaan energiaan ja viileään ilmastoon kiinnostanevat Googlen kaltaisia yrityksiä, jotka etsivät paikkoja jättimäisille palvelinkeskuksilleen.

Jónsdóttirilla on ollut kiire ajaa hanke läpi. Kriisistä seurannut poliittinen liike-energia ei jatku ikuisesti: islantilaisten moraalinen krapula näyttää olevan jo laantumassa, lopapeysa-puseroiden myynti laskee eikä Jónsdottiria välttämättä valita ensi vuoden parlamenttivaaleissa toiselle kaudelle. Toistaiseksi IMMI on kuitenkin myötätuulessa, ja ainakin puolet laeista hyväksyttäneen vuoden 2012 aikana.

Jopa EU-parlamentti kehaisi Islannin jäsenyysneuvotteluihin liittyvässä päätöslauselmassaan IMMI:ä, vaikka uudistus uhmaa muun muassa unionin teletunnistetietojen säilyttämistä koskevia direktiivejä. Unioni vaatii jäsenmaiden teleyhtiöitä ja internetpalveluntarjoajia säilyttämään tunnistetietoja asiakkaidensa viestinnästä – esimerkiksi puheluiden, tekstiviestien ja sähköpostien ajankohtaa ja IP-osoitetta – vähintään kuuden kuukauden ajan. IMMI:n ansiosta säilytysvelvoitteen on määrä lyhentyä ja mahdollisesti kaventua.

Jónsdottir toivoo lakien parantavan samalla islantilaisen talousjournalismin tasoa ja ehkäisevän siten uusien kuplien muodostumista.

”Jos meillä olisi ollut IMMI aikaisemmin, moni meidän parhaista toimittajistamme ei olisi nyt tilanteessa, jossa heidän kaikki aikansa kuluu oikeussaleissa taisteluun erilaisia vaientamisyrityksiä vastaan”, Jónsdóttir sanoo. ”Niin kauan kun heillä on keskeneräisiä oikeusjuttuja, heidän aikansa kuluu puolustautumiseen eivätkä he tee työtään.”

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja.