Ulkopolitiikka-lehden sivusto on uudistunut!
Analyysi

Myanmar avaa oviaan kurinalaisesti

Myanmarin hallinto parantaa uudistuksilla kansainvälistä kuvaansa ja tasapainottaa Kiinan vaikutusvaltaa. Demokratiakokeilu etenee sotilasmarssin tahdissa.

Teksti:
Kuvat:
Julkaistu: 27.5.2012

Myanmarissa eli entisessä Burmassa järjestettiin marraskuussa 2010 epärehellisinä pidetyt vaalit, joiden jälkeen monet armeijan upseerit luopuivat univormuistaan ja muodostivat nimellisen siviilihallinnon. Vaaleja on seurannut poliittisten ja taloudellisten uudistusten sarja: hallinto on vapauttanut poliittisia vankeja, vahvistanut ilmaisunvapautta, laillistanut ammattiliittoja ja aloittanut vuoropuhelun etnisten vähemmistöjen aseellisten ryhmien kanssa.

Uudistusten tärkeimpänä symbolina oppositiojohtaja Aung San Suu Kyi vapautettiin kotiarestista ja hänen annettiin osallistua tämän vuoden huhtikuisiin täydennysvaaleihin. Suu Kyi vannoi parlamentin virkavalansa toukokuun toisena päivänä.

”Myanmarin kevään” poliittiset uudistukset ovat saattaneet vaikuttaa länsimaisille tarkkailijoille yhtäkkisiltä, mutta hallinto on valmistellut niitä jo pitkään. Siviilihallinnoksi muuttuneen sotilashallinnon perimmäiset vaikuttimet kaipaavat kuitenkin lähempää tarkastelua.

Seitsemän porrasta demokratiaan

Myanmar on suurimmaksi osaksi buddhalainen mutta etnisesti jakautunut maa, jonka 55-miljoonainen kansa on elänyt sotilashallinnon alla vuodesta 1962. Murskattuaan opiskelijoiden johtamat mielenosoitukset vuonna 1988 valtaan nousi uusi juntta SLORC (State Law and Order Restoration Council), joka vaihtoi maan nimen Burmasta Myanmariksi.

Länsimaat asettivat Myanmarille pakotteita, kun maan hallinto tukahdutti poliittisen toiminnan vuosiksi, loukkasi räikeästi ihmisoikeuksia ja kieltäytyi kunnioittamasta vuoden 1990 parlamenttivaalien tulosta. Maasta tuli kansainvälisen politiikan hylkiö ja Yhdysvaltain entisen ulkoministerin Condoleezza Ricen sanoin ”tyrannian viimeinen linnake”.

Juntta siirsi vuonna 2005 maan pääkaupungin Yangonista (Rangoon) Naypyidawiin, luultavasti Yhdysvaltain hyökkäyksen pelossa. Kahta vuotta myöhemmin maan armeija Tatmadaw murskasi armotta munkkien sahramivallankumoukseksi ristityt väkivallattomat mielenosoitukset. Aung San Suu Kyitä sotilasjohtajat pitivät kotiarestissa yhtä mittaa 15 vuotta.

Myanmarin valtaapitävän eliitin näkökulmasta uudistukset alkoivat jo vuonna 2003. Silloin laadittiin seitsenportainen ”tiekartta kurinalaiseen demokratiaan”, jonka tavoitteena oli laatia uusi perustuslaki, järjestää vaalit ja koota parlamentti.

Vanhempi kenraali Than Shwe, joka johti sotilasneuvostoa ja hallitsi Myanmaria diktatorisin ottein 19 vuotta, on verrannut maan demokratiaa juuri kaivettuun lähteeseen: se pulppuaa sameaa vettä, jota armeijan on jonkin aikaa suodatettava. Nyt sotilasjohto katsoo, että maan rakentaminen ”moderniksi, kehittyneeksi ja demokraattiseksi kansakunnaksi” on edennyt viimeiseen vaiheeseensa.

Wikileaksin paljastama Kiinan entisen Myanmarin-suurlähettilään haastattelu vuodelta 2005 kertoo, että Myanmarin sotilasjohtajat olivat jo vuosikymmen sitten halukkaita antamaan tietä siviilihallinnolle – mutta vasta turvattuaan omat yksityiset ja taloudelliset etunsa sekä armeijan edut. Lisäksi sotilasjohto halusi hallitulla vallanvaihdolla estää kaaoksen syntymisen ja turvata kansallisen yhtenäisyyden.

Samasta syystä sotilashallinto ei päästänyt Aung San Suu Kyitä osallistumaan uudistusten alkuvaiheeseen: Suu Kyin yhteydet länteen ja hänen potentiaalinen vaikutusvaltansa etnisten vähemmistöjen keskuudessa nähtiin vahingollisiksi tiekartan toimeenpanon kannalta.

Asennemuutos Suu Kyitä kohtaan on näyttänyt odottamattomalta, mutta se noudattaa suunnitelmaa, jonka mukaan oppositiojohtaja osallistuu maan demokratisoinnin viimeiseen vaiheeseen. Entiset sotilasjohtajat suhtautuvat nyt tarpeeksi itsevarmasti uudistusohjelmansa etenemiseen ja ymmärtävät, että Suu Kyi tarvitaan mukaan legitimoimaan hanke.

Myanmarin etnisiä ryhmiä. Grafiikka: Kauko Kyöstiö

Valtioksi valtioiden joukkoon

Uudistusten toinen syy on tarve palauttaa Myanmarin kansainvälinen asema. Länsimaat ylläpitivät kahden vuosikymmenen ajan Myanmarin-vastaisia pakotteita, mutta ne eivät tuoneet maahan muutosta eivätkä ajaneet sotilasjohtajia taloudellisesti ahtaalle. Pikemminkin ne houkuttelivat Myanmarin tiivistämään suhteitaan naapurimaihinsa, kuten Thaimaahan, Intiaan ja Kiinaan.

Myanmarin kauppa Kiinan ja Thaimaan kanssa kattaa nyt lähes 60 prosenttia maan ulkomaankaupasta. Eritoten Kiina on lisännyt kaupankäyntiä sekä investointi- ja infrastruktuurihankkeita Myanmarin kanssa edistääkseen omaa kansallista etuaan ja vahvistaakseen naapurimaansa vakautta.

Pakotteet onnistuivat kuitenkin leimaamaan Myanmarin poliittiseksi hylkiöksi. Aung San Suu Kyi on toistuvasti puhunut pakotteiden vahvasta psykologisesta vaikutuksesta, joka on vienyt hallinnolta kansainvälisen legitimiteetin. Sotilasjohdon asemaa on heikentänyt se, että Myanmarin edustajia ei ole huolittu kansainvälisiin huippukokouksiin ja suurlähettiläsvaihto on ollut lähes kokonaan jäissä.

Lännen painostuksesta myös Kaakkois-Aasian maiden järjestö ASEAN, johon Myanmar liittyi vuonna 1997, tympääntyi maan asemaan hylkiövaltiona. Linjansa mukaisesti järjestö ei ole puuttunut Myanmarin sisäisiin asioihin, mutta se on lisännyt vähitellen painostusta asennoitumalla hallintoon kriittisesti ja turvautumalla hiljaiseen diplomatiaan.

ASEAN epäsi Myanmarilta järjestön kiertävän puheenjohtajuuden vuonna 2006. Maa saanee järjestön johdettavakseen vuonna 2014, palkintona hallinnon tekemistä uudistuksista. Myanmarille puheenjohtajuus on hyvä tilaisuus kerätä kansainvälistä tunnustusta ja vahvistaa hallintonsa legitimiteettiä naapurimaiden silmissä.

Rajat Kiinan vallalle

Myanmarin muutoksen tiellä on silti lukuisia esteitä. Ensinnäkin maassa on noin 135 etnistä vähemmistöryhmää, jotka jakautuvat hallinnon mukaan kahdeksaksi roduksi. Enemmistöryhmä bamareita on 70 prosenttia kansasta.

Hallitus on onnistunut solmimaan aselevon wa-kansan ja useiden muiden etnisten vähemmistöjen aseellisten ryhmien kanssa. Lisäksi hallitus käy rauhanneuvotteluja esimerkiksi karenien kanssa, mutta samaan aikaan armeijan ja kachinien taistelut jatkuvat maan pohjoisosissa. Hallituksen tulisi taata kaikille vähemmistöille kunnollinen poliittinen edustus ja laajentaa ryhmien yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia, jotta maa voisi välttyä etnisten konfliktien kärjistymiseltä uusiksi yhteenotoiksi.

Toiseksi Myanmar koettaa rajata ja tasapainottaa Kiinan vahvaa vaikutusta alueellaan, mikä voi muuttaa alueen voimatasapainoa. Kiina on pyrkinyt varmistamaan luonnonvarojen tuonnin Myanmarista helpottamalla maiden välistä kaupankäyntiä ja rakentamalla öljy- ja kaasuputkia sekä vesivoimaa. Kiinan yhtenä tavoitteena on rakentaa Lounais-Kiinan Yunnanin maakunnasta yhteys Intian valtamerelle.

Noin 40 prosenttia Myanmarin tuonnista tulee Kiinasta, ja Kiinan vienti Myanmariin yli kaksinkertaistui vuosina 2006–2010. Kiina tuo Myanmariin myös omaa työvoimaansa, mikä on lisännyt kiinalaisten osuutta Myanmarin raja-alueiden väestöstä. Valtaosa investointien tuotoista kulkeutuu Kiinaan.

Myanmar näyttää nyt yrittävän rajoittaa liiallista riippuvuuttaan Kiinasta. Presidentti Thei Sein on keskeyttänyt Myitsonen padon rakentamisen, koska 90 prosenttia padon tuottamasta energiasta oli määrä viedä Kiinan Yunnaniin. Lisäksi padolla olisi ollut huomattavia haittavaikutuksia alueen väestön ja ympäristön kannalta: se olisi esimerkiksi peittänyt alleen 760 neliökilometrin alueen maata.

Myös muut maat ovat kiinnostuneita Myanmarin luonnonvaroista ja odottavat nyt tilaisuuttaan investoida maan hitaasti uudistuvaan talouteen ja infrastruktuuriin. Yhdysvaltojen tavoitteena on lisätä läsnäoloaan Itä-Aasiassa ja tasapainottaa Kiinan vaikutusvaltaa alueella yhteistyössä Myanmarin kanssa.

Euroopan unionille tällainen asetelma voi tarjota mahdollisuuden toimia alueellisena vakauttajana ja välittäjänä mahdollisissa konfliktitilanteissa. Euroopan unioni on reagoinut nopeasti Myanmarin viimeaikaisiin uudistuksiin. EU on poistanut Myanmarin vastaiset pakotteet asevientikieltoa lukuun ottamatta ja avannut edustuston Yangoniin.

EU on Myanmarille ja muille Kaakkois-Aasian valtioille myös tärkeä kauppakumppani. Unioni voisi tarjota Myanmarille lisäsyitä muutokseen lisäämällä kehitysapuaan, palkitsemalla uusista poliittisista uudistuksista ja tarjoamalla erityisosaamista esimerkiksi konfliktinvälityksessä. Yksi tärkeä symbolinen askel olisi vakiinnuttaa maan nimeksi Myanmar tähän saakka käytetyn ja hankalan Burma/Myanmar-yhdistelmän sijaan.

Sotilaiden parlamentti

Kolmas este Myanmarin uudistumisen tiellä on vuonna 2008 säädetty perustuslaki, joka takaa armeijalle vahvan aseman: neljännes parlamenttipaikoista on varattu asevoimille. Lisäksi armeijaa lähellä oleva valtapuolue USDP (Union Solidarity and Development Party) pitää hallussaan valtaosaa parlamenttipaikoista. Perustuslain muuttaminen vaatii parlamentin kolmen neljänneksen tuen, joten perustuslakia on vaikea muuttaa ilman sotilaiden tukea.

Myanmarin vähittäisissä uudistuksissa on silti kyse muustakin kuin lännen miellyttämisestä, ja uudistukset todennäköisesti jatkuvat. Valtapuolue USDP:n avainhenkilöt ovat uudistusmielisiä, ja heitä on harjaannutettu tuleviin tehtäviinsä ”kurinalaisen demokratian” siviilijohtajina.

Myanmarin entinen diktaattori Than Shwe valitsi vuonna 2003 henkilökohtaisesti Thein Seinin johtamaan tiekartan asteittaista toteuttamista. Thein Sein nousi yli 40 vuotta kestäneen sotilasuransa aikana armeijan ylimpään johtoon ja palveli pääministerinä vuosina 2007–2011. Viime vuonna hänet nimitettiin presidentiksi, ja nyt hän on Myanmarin uudistusohjelman keulakuva.

Uudistukset ovat kohentaneet Myanmarin imagoa ja parantaneet maan kansainvälistä asemaa. Sotilashallinnosta on tullut ainakin muodollisesti siviilihallinto, jolla on mahdollisuudet rakentaa vähitellen kansallista sovintoa. ”Kurinalaisen demokratian” askelmerkit on mietitty tarkkaan, ja polku näyttää kiviseltä, mutta ainakin nyt ilmassa on toivoa todellisesta demokratiasta. Vuoden 2015 valtakunnalliset vaalit näyttävät, kuinka pitkälle valtaapitävä eliitti on valmis demokratisoimaan maata.

 

Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa somessa