Skip to main content

Länsi purkaa kaupan esteitä

EU:n ja Yhdysvaltojen tavoittelema kauppa- ja investointikumppanuus on nostanut vapaakaupan parrasvaloihin. Lännen kauppaneuvotteluista voi syntyä yhteisiä normeja, joita muut maat seuraavat.

Teksti Johanna Jacobsson

Vuosittainen 545 euron bonus jokaiselle eurooppalaiselle kotitaloudelle sekä puolen prosentin lisäys EU:n brutto­kansantuotteeseen. Lisäksi miljoonien eurojen säästöjä erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille ja satojatuhan­sia työpaikkoja Eurooppaan. Euroopan komission mukaan tällaisia etuja syntyy, jos EU onnistuu solmimaan Yhdysvalto­jen kanssa nyt työstettävän kauppa- ja investointikumppanuuden.

Komission arvio perustuu brittiläisen CEPR-taloustutkimuslaitoksen kunnian­himoisimpaan skenaarioon. Siinä EU ja Yhdysvallat sitoutuvat poistamaan kaik­ki tullitariffit sekä yhdenmukaistamaan merkittävästi kaupan esteitä koskevaa sääntelyään.

Vähintään vastaavia etuja arvellaan syntyvän myös Yhdysvalloissa. Sopi­muksen ansiosta amerikkalaisyritykset pääsisivät entistä kätevämmin myös EU:n lähialueiden markkinoille.

Heinäkuun alussa käynnistettyjen neuvottelujen taustalla on EU:n ja Yhdys­valtojen huoli suhteellisen merkityksensä vähenemisestä erityisesti Aasian nousun vuoksi. Integroitunut transatlanttinen markkina-alue tehostaisi amerikkalais­ten ja eurooppalaisten välistä kilpailua ja voisi siten parantaa EU:n ja Yhdysvalto­jen kansainvälistä kilpailukykyä. Yhteis­työn kimmokkeena on myös Maailman kauppajärjestön WTO:n piirissä käytävien neuvottelujen jähmettyminen: WTO-järjestelmän kangerrellessa talouskasvua on haettava muualta.

Kauko Kyöstiö

Kauko Kyöstiö

Sääntely on politiikkaa

Jos EU:n ja Yhdysvaltojen välinen sopi­mus toteutuisi, se voisi yhtenäistää koko kansainvälistä kauppajärjestelmää.

Transatlanttinen vapaakauppasopi­mus ei loisi automaattisesti uusia globaa­leja standardeja tavaroiden ja palvelui­den kauppaan, mutta torjuisi sääntelyn hajaantumista. Yhtenäisten normien ja menettelytapojen merkitys olisi niin suu­ri, että ne käytännössä ohjaisivat muita maita sopeuttamaan omaa sääntelyään samaan suuntaan. Toisaalta erityisesti kehitysmaissa vielä ole valmiutta esimer­kiksi yhtä korkeaan tuoteturvallisuus- tai kuluttajansuojasääntelyyn kuin kehitty­neimmissä talouksissa.

Nykyisin yhä merkittävämpi osa yrityksille koituvista kustannuksista johtuu valtioiden koko ajan vaikeaselkoisemmaksi käyvästä sääntelystä, kuten erilaisista turvallisuusstandar­deista ja hyväksymismenettelyistä. Sen sijaan tullitariffit ovat viime vuosikym­meninä laskeneet huomattavasti, kun kauppaa on vapautettu. Siksi transatlanttinen kauppakumppanuus syn­nyttäisi eniten säästöjä, jos se onnistui­si lähentämään tavaroita ja palveluita koskevia sääntöjä.

Maiden sisäisen lainsäädännön yh­teensovittamiseen liittyy voimakas yh­teiskunnallinen ja kulttuurinen ulottu­vuus. Tämä selittää osaltaan sitä, miksi WTO:n monenkeskiset neuvottelut ovat ajautuneet umpikujaan. EU ja Yhdysval­lat ovat arvoiltaan ja elämäntavoiltaan verrattain lähellä toisiaan, ja siksi niillä on monia muita maita paremmat mah­dollisuudet päästä sopimukseen tullita­riffeja huomattavasti pidemmälle mene­västä kaupankäynnin vapauttamisesta.

EU:n ja Yhdysvaltojen neuvottelu­agenda sisältää monia sisäpoliittisesti arkoja aihealueita. Yksi niistä on geeni­manipuloitujen maataloustuotteiden markkinoillepääsy EU:ssa. EU saattaa tehdä myönnytyksiä joissakin tuoteryh­missä, mutta ei joustane vakiintuneesta varovaisuusperiaatteestaan. Yhdysvalloille erityisen kiperiä neu­vottelukysymyksiä ovat osavaltiotason julkiset hankinnat, rahoituspalvelujen sääntely sekä osittain amerikkalaisille palveluntarjoajille varatut kotimaan il­ma- ja meriliikenne.

Muu maailma seuraa EU:n ja Yh­dysvaltojen neuvotteluja ristiriitaisin tuntein. Transatlanttinen markkina-alue yhdenmukaisine standardeineen helpot­taisi kaupankäyntiä myös ulkopuolisten maiden kanssa. EU:n ja Yhdysvaltojen sy­vä kumppanuus kuitenkin lisäisi niiden jo valmiiksi vahvaa vaikutusvaltaa. Sekä köyhimpien että nousevien maiden pel­kona on, että kahden suurimman kaup­pamahdin huomio herpaantuu WTO:n neuvotteluista.

WTO:n monenkeskisyys on olennais­ta erityisesti kehitysmaille, sillä maat pääsevät WTO:n sopimusjärjestelmässä nauttimaan niin sanotusta suosituim­muusperiaatteesta. Sen mukaan yhdelle WTO-jäsenelle myönnettävä etuus on annettava kaikille WTO-jäsenille. Vapaa­kaupan kehittyminen WTO:n ulkopuo­lella uhkaa siis marginalisoida heikkoja maita entisestään.

Kilpajuoksu ei kannata

Kaikkien kannalta ongelmallista WTO:n ulkopuolisissa vapaakauppasopimuk­sissa on koordinaation puute. WTO:n sopimusjärjestelmässä kaupan esteiden vaiheittainen poistaminen koskee kaik­kia: jokaisella WTO:n jäsenellä on siten mahdollisuus tarjota tavaroitaan ja pal­veluitaan samoilla ehdoilla.

Pahimmillaan kilpajuoksu kahden­välisiin sopimuksiin johtaa hyvinvoin­timenetyksiin kaikkialla, sillä rajattu vapaakauppasopimus voi ohjata kaup­paa tavaroita tai palveluita muita tehok­kaammin tuottavista maista vapaakaup­pasopimukseen osallistuville maille.

Kattava EU:n ja Yhdysvaltojen kaup­pakumppanuus johtaisi suurimpiin me­netyksiin maissa, joilla on ennestään vapaakauppasopimus joko EU:n tai Yh­dysvaltojen kanssa. Näiden WTO-tasoa edullisemmasta kohtelusta nauttineiden maiden pitäisi jatkossa kilpailla samoin tai jopa huonommin ehdoin amerikka­laisten ja eurooppalaisten kanssa. Sak­salaisen Ifo-instituutin tutkimus nimeää merkittävimmiksi häviäjiksi Meksikon, Kanadan ja Chilen sekä EU:n pohjoisaf­rikkalaiset vapaakauppakumppanit.

Toisaalta näillä mailla olisi silloin entistä suurempi kannustin asettua neu­vottelupöydän ääreen niin WTO:ssa kuin kahdenvälisestikin. Siten laaja-alaiset ja kaupankäyntivolyymiltään merkittävät kahdenväliset sopimukset voivat edistää laajempaa kaupan vapauttamista. Etenkin Kiina on huolestunut tran­satlanttisen kumppanuussopimuksen mahdollisista strategisista seurauksista. EU ja Yhdysvallat eivät ole osoittaneet intoa neuvotella vapaakaupasta Kii­nan kanssa, ja Kiina pelkää jäävänsä kaikkien merkittävimpien sopimusten ulkopuolelle. Vaikka Kiinan asema on edelleen vahva, sillä ei ole varaa jättäy­tyä vapaakaupan sopimusjärjestelmän ulkopuolelle.

Kiinaa ja muita nousevia talouksia hiertää myös kehittyneimpien maiden ajama uusi sopimus palvelukaupan va­pauttamiseksi. Kiina ja muut teollisuus­tuotteiden kauppaan keskittyvät nouse­vat taloudet eivät ole toistaiseksi olleet aktiivisia WTO:ssa käydyissä palveluneu­votteluissa. Vastauksena pattitilanteeseen suurimmat palvelujen tuottajat käynnis­tivät neuvottelut WTO:n ulkopuolella vuoden 2011 lopussa.

Suomalaiset hyötyvät kaupan vapauttamisesta

Viennistä riippuvainen Suomi kuuluu vapaakaupan vankku­mattomimpiin puolestapuhujiin. Suomen talous on jo nyt hyvin avoin, joten Suomelle uusien sitou­muksien tekeminen on verrattain helppoa.

EU:n ja kolmansien maiden väliset vapaakauppasopimukset hyödyttävät etenkin kansainvälisty­viä suomalaisyrityksiä, joiden kilpai­luedellytyksiä sopimukset paranta­vat kohdemaissa. Tarpeettomien teknisten esteiden poistaminen ja standardien lähentäminen auttavat erityisesti pieniä ja keskisuuria yri­tyksiä.

Häviäjiä puolestaan ovat ne suomalaisyritykset, jotka eivät koti- ja EU:n sisämarkkinoilla kykene vastaamaan vapaakauppakumppa­nien puolelta kasvavaan kilpailuun.

Teollisuustuotannon kutistuessa korkeasti koulutetuilla suomalaisilla on paljon voitettavaa erityisesti palvelukaupan vapauttamisessa. Vaikka kaikki valtiot eivät tällä het­kellä ole neuvottelupöydän ääressä, samanmieliset valtiot voivat edetä WTO-neuvotteluja nopeammin muun muassa suomalaisille tärkei­den digitaalisten ja asiantuntijapal­velujen alueella.

Hyötyjiä voivat olla esimerkiksi peliala ja koulutus- ja terveyspalve­lujen tuottajat.

Aloitteen tekivät Yhdysvallat ja Australia, joiden lisäksi mukana on sa­manmielinen EU sekä parisenkymmentä muuta maata.

Neuvotteluja käyvien maiden mu­kaan uusi palvelusopimus yritetään myöhemmin integroida osaksi WTO-jär­jestelmää. Se on kuitenkin epätodennä­köistä, sillä Kiina ja muut isot maat eivät helposti hyväksy sopimusta, jonka neu­votteluun ne eivät ole edes osallistuneet.

Nousevien talouksien ensisijaiset intressit ovat edelleen tavarakaupassa. Köyhimpiä maita puolestaan häiritsee palvelukauppaneuvotteluissa se, etteivät rikkaimmat maat ole halukkaita avaa­maan rajojaan niiden palveluntarjoajille.

EU:n ja Kiinan suhteita on viime ai­koina hiertänyt kauppakiista erityisesti kiinalaisista aurinkopaneeleista. Euroop­palaisten oman tulevaisuuden kannalta olisi tärkeää, että EU pyrkisi kärsiväl­lisesti sopimaan yhteisistä säännöistä Kiinan ja muiden kehittyvien talouksien kanssa. Muuten vaarana on houkuttele­vien markkinoiden karkaaminen euroop­palaisten käsistä nyt, kun tulevaisuuden kasvupotentiaali on hajautunut entistä useampaan valtioon ja eri mantereille.

 

Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.