Skip to main content

Menneisyyden varjot

Serbia on onnistunut purkamaan EU-jäsenyysneuvotteluiden suurimmat esteet, mutta nationalismi, rikollisuus ja epäluulo länttä kohtaan ovat juurtuneet syvälle.

Teksti Kukka Ranta

Kuvat Kukka Ranta

Ovatko ihmiset siellä primitiivisiä?” kysyy serbimies kosovolaisista aidosti huolestuneen näköisenä bel­gradilaisessa kahvilassa.

Nuori mies on Kroatian serbipakolainen, mutta vuonna 1991–1995 käyty Kroatian sota on serbien mielessä unohdettu kauna. Serbialaiset ja kroatialaiset ovat olleet te­kemisissä toistensa jo kanssa vuosien ajan. Kosovo on sen sijaan serbeille edelleen kuin tuntematon musta aukko, tai hitaasti paraneva avohaava, jota EU nyt tikkaa umpeen.

Kosovon kysymys on ollut pitkään este neuvotteluille Serbian EU-jäsenyydestä. Kosovo julistautui itsenäiseksi helmikuussa 2008, mitä Serbia on sitkeästi vastustanut. Kahden maan pääministerit tapasivat ensimmäistä kertaa sovitellakseen välejään lokakuussa 2012.

Neuvotteluissa pöydän toisella puo­lella istuu Serbian sosialistipuoluetta edustava pääministeri Ivica Dačič, joka tunnetaan myös Slobodan Miloševićin tiedottajana ja lempinimellä Balkanin teurastaja. Vastapuolella on Kosovon pääministeri Hashim Thaçi, joka oli Ko­sovon vapautusarmeijan UÇK:n poliitti­nen johtaja ja jota epäillään sodan aikai­sista rikoksista ja mafian johtamisesta.

Vielä vuosi sitten Serbian edistys­puoluetta edustava tuore presidentti Tomislav Nikolić uhosi, että jos Koso­von tunnustaminen on edellytys EU:n jäsenyysneuvottelujen etenemiselle, EU saa jäädä. Todellinen läpimurto tehtiin huhtikuussa 2013, kun Serbia myöntyi Kosovon serbien alueelliseen itsehallin­toon, vaikka ei vielä tunnustanutkaan Kosovon itsenäisyyttä.

Kesäkuussa Euroopan komissio pal­kitsi Serbian maan pyrkimyksistä lähen­tää välejään Kosovon kanssa ja myöntyi aloittamaan EU-jäsenyysneuvottelut tam­mikuussa 2014. Myös Kosovolle raote­taan EU:n ovea aloittamalla neuvottelut vakaus- ja assosiaatiosopimuksesta.

Serbian ja Kosovon suhteen vakiin­tuminen on merkittävä voitto myös EU-diplomatialle. Neuvotteluja johtanut EU:n ulkoministeri Catherine Ashton kiteytti heinäkuussa vierailullaan Bel­gradissa: ”Tärkeintä on nyt panna saa­vutettu sopimus täytäntöön. Poliittisen päätöksen muuttaminen käytännön toi­minnaksi ei ole helppoa.”

Kosovossa on Serbian ortodoksikirkon vanhimmat luostarit. Aikoinaan Slobodan Milošević nosti Kosovon Suur-Serbian keskiöön juuri historiallisten syiden takia.

Kosovossa on Serbian ortodoksikirkon vanhimmat luostarit. Aikoinaan Slobodan Milošević nosti Kosovon Suur-Serbian keskiöön juuri historiallisten syiden takia.

Serbinationalismin ydin

Samaan aikaan kun Brysselissä tehtiin EU-diplomatian historiaa, serbinationa­listit kokoontuivat Kosovo Poljen taiste­lun vuosipäivänä kesäkuussa Kosovossa.

Serbian kuningaskunta hävisi vuoden 1389 taistelussa ottomaaneille. Serbit vetäytyivät ja Kosovon alueelle muutti Albaniasta vuosisatojen kuluessa albaa­neja, jotka ovat nyt kosovolaisia. Koso­voon jäivät Serbian kulttuuriperinnön tärkeimmät aarteet, suurten kuninkaiden rakennuttamat luostarit, joiden näkemi­sestä jokainen serbi haaveilee.

Milošević valjasti Kosovo Poljen tais­telun serbinationalismin ytimeksi astues­saan valtaan 1989. Hän korosti Kosovon alueen historiallista merkitystä, ja hänen iskulauseensa oli, että kaikkien serbien tulisi asua yhdessä valtiossa, Suur-Ser­biassa. Tuolloin lähes kolme miljoonaa serbiä asui Serbian rajojen ulkopuolella, enimmäkseen Kroatiassa ja Bosniassa.

Nyt Kosovo Poljen taistelupaikalla, laajalla ruohokentällä Pristinan liepeillä, kohoaa kivinen muistomerkki. Vuosipäi­vän aamu vietetään ortodoksipappien se­remonialla Gračanican luostarilla, kym­menisen kilometriä Pristinasta etelään.

Joka toinen piispan lausuma sana on ”Republika Srpska”, ja kansa hurraa. Serbiassa ortodoksinen kirkko ja poli­tiikka ovat kietoutuneet tiiviisti yhteen. Myös Miloševićin ja Bosnian serbiarmei­jan entisen komentajan Ratko Mladićin nimet vilahtavat puheessa. Liha käryää katukarnevaaliksi muuttuneen Kosovon serbikylän keskustiellä. Lähiteiden var­silla seisoo tavallista enemmän poliiseja.

Nuoret miehet ovat pukeutuneet Serbian lippuihin ja kyrillisin kirjaimin Serbiaa ylistäviin paitoihin. Useita satoja on saapunut Pohjois-Kosovon serbialu­eilta ja Serbiasta saakka. Ilmiö on tuttu Miloševićin ajoista asti, jolloin äärinatio­nalistisia joukkoja kuljeteltiin busseilla mielenosoituksiin ympäri entistä Jugo­slaviaa. Nyt mukana on enimmäkseen testosteronia uhkuvia jalkapallohuli­gaaneja.

Iltapäivällä uskonnollisten seremoni­oiden päätyttyä Kosovo Poljen juhla on ohi. Serbisiviilit pakkautuvat busseihin. Ilmassa säksättää helikopteri, ja koko alue kuhisee Kosovon poliiseja, Naton KFOR-joukkoja sekä EU:n siviilikriisin­hallintaoperaation EULEXin poliiseja.

Yhtäkkiä läheisen tien lyhtypylväissä lepattaa Albanian ja Kosovon lippuja, ja autio suora ammottaa tyhjänä poliiseis­ta. Bussit pysähtyvät, ja hetkessä niiden takaa paljastuu ryhmä albaaninuoria, jotka kivittävät bussin ikkunoita isoilla murikoilla muutaman metrin päästä.

Hetkessä täsmäisku on ohi ja hyök­kääjät pinkovat läheisten talojen taakse. Bussien ovet aukeavat ja ulos juoksee paidattomia serbinuoria tatuointeineen. Kauempaa ryntää poliiseja. Bussin rik­kinäisten ikkunoiden takaa heilutetaan Serbian lippuja ja Serbian voitonmerkkiä näyttäviä kolmea sormea. Kosovo Poljen päivänä pienikin ärsyke voi leimahtaa yhä vihaan ja väkivaltaan – ulkopuoli­selle rauhanturvaamiselle on vielä suuri tarve.

Osa busseista palaa Gračanican serbi­kaupunkiin poliisivalvonnan läpi. Kylän asukkaat ryntäävät serbilippuja kantavia nuoria vastaan. Jugoslavian aikaiseen ar­meijan lakkiin sonnustautunut mies ottaa rakia-pullonsa esille ja tarjoilee nuorukai­sille vahvaa voitonryyppyä. Illan konser­tissa on luvassa turbofolkia, joka nousi sota-aikana suureen suosioon kansallis­romantiikan ja patriotismin ylistäjänä.

”Ehkä kymmenen prosenttia täällä kannattaa EU:ta, loput vastustavat”, sa­noo juhlapäivää seuraava Kosovon serbi Branica Milenkovic. ”Tänä vuonna pää­tän, lähdenkö Kosovosta vai perustanko perheen. Olemme patriootteja, eikä EU lupaa hyvää Serbian maalle. EU tuhoaa meidät.”

Rikollisyhteiskunnan kasvatit

Vuosien ajan Serbian jäsenyysneuvot­telujen toinen tärkeä ennakkoehto oli sotarikollisten luovuttaminen Haagiin. Serbian pääministeriksi 2001 noussut Zoran Djindjić tunnettiin EU-myönteise­nä Miloševićin vastaisen kansanliikkeen johtajana, joka kannatti sotarikollisten kiinniottoa. Hän päätti Miloševićin lä­hettämisestä Haagiin vuonna 2001, Ju­goslavian silloista presidenttiä Vojislav Koštunicaa kuulematta.

Liian aikainen rohkeus koitui Djindjićin kohtaloksi. Maaliskuussa 2003 tarkka-ampujan luoti pysäyt­ti pääministerin sydämen, kun hän oli nousemassa autostaan parlamenttitalon takana. Murhan taustalla olivat sisämi­nisteriön alaiset puolisotilaalliset joukot.

”Sen teki EU”, sanoo moni serbia­lainen Djindjićin murhasta. Myös useat akateemisesti koulutetut myöntävät EU:n syyllisyyden teoriassa mahdolliseksi. Myös Natoa epäillään. Miloševićin po­litiikkaan kuului keskeisesti voimakas länsivastaisuus, ja serbialaiset ovat elä­neet propagandan keskellä.

”Historian ja sotien painolasti on vie­lä monien mielessä”, toteaa tutkija Sonia Mitrovic. Hän on vierailemassa kotikau­pungissaan Belgradissa Barcelonasta, jossa valmistelee väitöskirjaa siirtymäoi­keuden vaikutuksista Serbian ja Kroatian oikeusvaltion kehittymiseen.

”Serbiassa muistetaan edelleen Na­ton kolme kuukautta jatkuneet pommi­tukset. Serbialaiset kokevat EU:n hylän­neen heidät. Kroatialaiset, bosniakit ja äärialbaanit ovat kaikki saaneet uhrin aseman, mutta serbit on yksin leimattu syyllisiksi.”

Kosovo Poljen vuosipäivänä juhlijoiden sormet taipuvat sodan aikana tutuksi tulleeseen Serbian voitonmerkkiin.

Kosovo Poljen vuosipäivänä juhlijoiden sormet taipuvat sodan aikana tutuksi tulleeseen Serbian voitonmerkkiin.

Mitrovic painottaa, että kaikki Ser­bian keskeiset puolueet ovat sotien jouk­komurhien tahraamia. Poliitikot ovat olleet suoraan kytköksissä armeijaan, puolisotilaallisiin joukkoihin ja niistä muodostuneeseen mafiaan, ja monet sympatisoivat rikollisia edelleen. Ran­kaisemattomuus ja korruptio ovat maan suurimpia vitsauksia.

Serbialainen taiteilija Esko Curtic kiteyttää serbialaisten kokemaa todel­lisuutta: ”Jos haluat rikastua Serbiassa, sinun tulee kääntyä huumekaupan tai politiikan puoleen. Zoran Djindjić tuli korruptoituneen porukan ulkopuolelta. Et voi tehdä mitään, ellei sinulla ole ma­fiaa takanasi.”

Miloševicin ajan rikollisyhteiskun­nassa kasvanut Curtic uskoo, että myös EU toimii rikollisverkostoihin tukeutuen. ”Näin asiat toimivat”.

Kosovosta sisäisiin ongelmiin

Serbinuoret eivät usko EU:n tuovan hei­dän elämäänsä muutosta. Vallalla on euroskeptinen ilmapiiri; tutkimusten mukaan vain puolet kansasta kannattaa EU:ta.

Ihmiset ovat pettyneitä jäsenyysneuvotteluiden hitaaseen etenemiseen. Lisäksi eurokriisi on vienyt monien toiveet taloudellisesta noususta ja tule­vaisuuden mahdollisuuksista. EU:n tar­joama konkreettisin muutos eli viisumi­vapaus saavutettiin jo 2009.

EU-kantaan katsomatta lähes kaikki kuitenkin painottavat, että Kosovo on osa Serbiaa. Useimmat tosin myöntävät, että vaikka Kosovon menetys on kama­laa, ei poliitikoilla ole ollut vaihtoehtoa. Myöntyminen Kosovon-kysymyksessä on ollut hinta EU-jäsenyysneuvotteluista.

Serbia toivoo jäsenyyttä viidessä vuodessa, mutta Brysselissä jäsenyyden uskotaan toteutuvan vuoden 2020 paik­keilla. Se edellyttää taloudellisten ja yh­teiskunnallisten ongelmien ratkaisemista sekä EU:n yhteisten sääntöjen voimaan saattamista.

Lähes kymmenen vuotta Serbian pre­sidentin virkaa hallinnut Demokraatti­nen puolue DS menetti toukokuun 2012 vaaleissa presidentin ja pääministerin paikat sekä hallitusasemansa. Murha­tun Djindjićin tilalle puolueen johtoon aikoinaan noussut Boris Tadić hävisi presidentinvaalit oikeistolaisen edistys­puolueen (SNS) Tomislav Nikolićille.

Tadić oli aiemmin julistanut presi­dentinvaalien olevan kansanäänestys EU-jäsenyydestä. Tutkija Sonia Mitrovic kuitenkin nimeää häviön keskeiseksi syyksi puolueen keskuudessa rehotta­neen korruption ja kykenemättömyyden hoitaa Kosovon-kysymystä.

”EU:n vaatimuksesta Kosovon-kysy­mys on selvitetty, ja vihdoin vapautuu tilaa puuttua maan muihin ongelmiin, kuten poliittisen järjestelmän ja hallin­non demokratisoimiseen sekä talouden rakenteiden kehittämiseen, keskeisimpi­nä asioina valtava korruptio ja korkea työttömyys”, Sonia Mitrovic luettelee.

Serbiassa talous on romahtanut ja köyhyys on kaksinkertaistunut talous­kriisin aikana. Monet kokevat köyhyy­den paluuna Miloševićin aikaan. Vuonna 2012 työttömyys hipoi jo 26:ta prosent­tia, kun neljä vuotta aiemmin työttömiä oli 14 prosenttia. Serbiassa ongelmana on myös väestön vanheneminen, päin­vastoin kuin Kosovossa, jossa 34 pro­senttia väestöstä on alle 18-vuotiaita.

Serbian tärkeimmät vientituotteet ovat lähinnä maatalous- ja terästeolli­suuden tuotteita. Lähes 90 prosenttia Serbian viennistä suuntautuu muual­le Eurooppaan: 55 prosenttia EU:hun ja kolmasosa Balkanin alueen maihin. Maailmanpankin mukaan Serbian suu­rin haaste on nostaa elintasoa, parantaa työllisyyttä ja uudistaa verotusta. Ve­rolakien uudistaminen ja veronkierron kitkeminen ovat nyt hallituksen asialis­talla. Arviolta 35–40 prosenttia Serbian työvoimasta on pimeää.

Miloševićin lapset

Talouskehityksen ja toimeentulon hei­kentyessä rikollisuus on saanut Serbiassa uutta kasvualustaa. Maassa on lukuisia urheilujoukkueita, joiden fanijoukot koostuvat 15–25-vuotiaiden miesten massoista. Osa faneista on kytköksissä rikollisiin, äärioikeistolaisiin ja -nationa­listisiin joukkoihin.

Pääministeri Ivica Dačićin mukaan puolet maan urheiluseuroista on mafian omistamia. Sonia Mitrovic tarkentaa, et­tä rikollista rahaa pestään ja ansaitaan myös esimerkiksi ravintolatoiminnassa ja kaupoissa. Belgradin yössä kohtaa vankilasta vapautuneita huumediilerei­tä ja kansainvälisillä rikolliskytköksillä rehvastelevia humalaisia miehiä.

Sotarikollisista muodostui taloudel­lisesti menestyneitä suuria sankareita, ja nykyiset äärinationalistinuoret kan­tavat heidän kuviaan paidoissaan ja tatuoidussa ihossaan niin Serbiassa kuin Kosovon serbialueilla. Huligaaneja nä­kee mielenosoituksissa, katujengeinä, ja heidän nationalistiset töhrynsä julistavat katukuvassa vuotta 1389.

Sonia Mitrovicin mukaan syy ääri­nationalistiseen huliganismiin on ennen kaikkea vaihtoehdottomuus. Lähes joka toinen serbialainen nuori on työtön.

”Kutsumme heitä Miloševićin lapsik­si, sillä he ovat eläneet sodan, sodanjäl­keisen ajan ja nyt talouskriisin. Nämä nuoret tuntevat itsensä torjutuiksi.”

”Jalkapallojoukkueiden ryhmissä nuoret miehet vahvistavat identiteetti­ään, ja toiminta takaa myös rikollisia tuloja. Tästä voi kehittyä todellinen ongelma. Ratkaisuna näen valtion, joka pystyy tarjoamaan vaihtoehtoja, ja jolla on paikka Euroopan unionissa.”

 

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja tietokirjailija.