Skip to main content

EU sovittaa ilmastosankarin viittaa, mutta jäsenmaat empivät

EU sovittaa ilmastosankarin viittaa, mutta jäsenmaat empivät

Euroopan komission vihreän kehityksen tavoitteet ovat korkealla – mutta monelta niistä puuttuu jäsenmaiden poliittinen ja taloudellinen tuki. Myös koronakriisi voi vaikeuttaa tavoitteiden saavuttamista.

Teksti Marco Siddi

Kuvat Guido Kirchner / AFP / Lehtikuva

Pitkän aikavälin päämäärä on kunnianhimoinen: hiilineutraalius, tai ainakin nettopäästöjen pudottaminen nollaan.

Euroopan unionin komissio esitteli joulukuussa 2019 suunnitelman Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaksi, joka pyrkii vastaamaan ilmasto- ja ympäristöhaasteisiin erittäin kovilla tavoitteilla. Suunnitelma pyrkii kohti EU:ta, jossa »moderni, resurssi­tehokas ja kilpailukykyinen talous ei vuoteen 2050 mennessä tuota kasvihuonekaasujen nettopäästöjä ja jossa talouskasvu ei ole riippuvainen luonnonvarojen käytöstä».

Käytännössä tavoite tarkoittaa, että vuoteen 2050 mennessä hiilipäästöt kompensoidaan vähintään saman tasoisilla toimilla hiilen poistamiseksi ilmakehästä.

Vihreän kehityksen ohjelma on EU:n ilmasto­politiikan tiekartta, jonka pohjalta komissio kehittää lakiesityksiä ja strategisia linjauksia. Suunnitelma esiteltiin vain kymmenen päivää Ursula von der Leyenin aloitettua EU:n komission puheenjohtajana, mikä korostaa energiamurroksen ja ilmastopolitiikan tärkeyttä hänen asialistallaan.

Vihreän kehityksen ohjelman pohjana on EU:n kolmen viime vuosikymmenen aikana laatima energia- ja ilmastosäädösten monimutkainen kehikko. Ilmastostrategian EU laati jo vuonna 1992, ja vuonna 1996 se asettui tukemaan tavoitetta rajata ilmaston lämpeneminen kahteen celsiusasteeseen esiteollisesta tasosta. EU:n diplomatialla oli merkittävä rooli kasvihuonekaasujen päästöjä rajaavan Kioton sopimuksen neuvotteluissa. Sopimus tuli voimaan vuonna 2006, vaikka Yhdysvallat kieltäytyi sen ratifioinnista. Vuonna 2005 EU käynnisti ETS-päästökauppajärjestelmän (Emissions Trading System).

Nyt EU:n ilmasto- ja energiapolitiikka rakentuu kolmen suuren tavoitteen ympärille. Ne liittyvät kasvihuonekaasujen päästöjen rajoittamiseen vuoden 1990 tasosta, uudistuvan energian osuuteen energian loppukäytöstä ja energiatehokkuuden parantamiseen.Vuodelle 2020 kaikki tavoitteet oli asetettu 20 prosenttiin, ja uudet tavoitteet on jo hyväksytty vuodelle 2030. Siihen mennessä EU pyrkii vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 40 prosenttia, lisäämään uusiutuvan energian osuuden ainakin 32 prosenttiin ja tehostamaan energiakäyttöä ainakin 32,5 prosenttia vuoteen 2007 verrattuna.

Vuoden 2030 tavoitteet hyväksyttiin ennen kuin komissio esitteli vihreän kehityksen ohjelman. Sen mukaan EU:n on määrä sopia vielä kunnianhimoisempia tavoitteita seuraavalle vuosikymmenelle, etenkin päästöleikkauksissa. Vihreän kehityksen ohjelma myös vahvistaa EU:n sitoumusta joulukuussa 2015 hyväksyttyyn Pariisin ilmastosopimukseen, jonka päätavoite on ilmaston lämpenemisen rajaaminen alle kahteen asteeseen esiteollisesta tasosta.

Siihen, että von der Leyenin komissio nyt painottaa ilmastopolitiikkaa, ovat todennäköisesti vaikuttaneet monet ympäristöseikat ja poliittiset tekijät. Ilmastokriisi on tullut entistä näkyvämmäksi sekä Euroopassa että maailmanlaajuisesti. Osoituksia siitä ovat esimerkiksi ennätyksiä rikkovat kesä- ja talvilämpötilat perättäisinä vuosina, napajäiden ja jäätiköiden sulaminen sekä runsaasti medianäkyvyyttä saaneet katastrofit, kuten Ruotsin, Siperian ja Australian laajat metsäpalot vuosina 2018–2019.

Euroopassa kansalaisten kasvava huoli ilmastonmuutoksesta näkyy siinä, että vihreät puolueet saivat vahvan kannatuksen vuoden 2019 eurovaaleissa esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa. Se näkyy myös uusina ruohonjuuritason liikkeinä, kuten nuorten ilmastolakkona ja Fridays for Future -mielenosoituksina. Huolta lisää sekin, että ilmastonmuutoksen kieltäjien valtaannousu – esimerkiksi Donal Trump Yhdysvalloissa ja Jair Bolsonaro Brasiliassa – uhkaa nakertaa kansainvälistä yhteistyötä ilmastonmuutoksen torjumiseksi kohtalokkain seurauksin. Trump on muun muassa päättänyt vetää Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta.

Korostamalla vihreän kehityksen ohjelmaa von der Leyen antoi toimikaudelleen selvän poliittisen suunnan, kenties tavoitellakseen tukea sekä eurooppalaiselta suurelta yleisöltä että eri ilmastotoimia ajavilta poliittisilta toimijoilta. Viimeaikaiset Eurobarometri-mielipidemittaukset osoittavat, että huoli ilmastokriisin pahenemisesta painaa yhä enemmän eurooppalaisten kansalaisten mieliä.

Vihreä ohjelma sisältää muun muassa nämä aloitteet

  • Hiilitullit: Tuontituotteille asetettava hiilitulli tai -vero, jolla pyrittäisiin estämään hiilivuotoa eli saastuttavan raskaan teollisuuden siirtämistä EU:n ulkopuolelle, missä ympäristösääntely on EU:ta keveämpää.
  • ilmastopankki: Ehdotus Euroopan investointipankin muuttamisesta »Euroopan ilmastopankiksi» painottamalla vihreiden hankkeiden rahoitusta.
  • siirtymärahasto: Oikeudenmukaisen siirtymän mekanismilla ja -rahastolla katettaisiin energiamurroksen kustannuksia niissä jäsenmaissa ja niillä alueilla, jotka ovat muita riippuvaisempia fossiilisista polttoaineista. Tällainen maa on esimerkiksi Puola.
  • Ilmastolaki: Maaliskuussa 2020 julkistettu esitys, joka kirjaisi hiilineutraaliustavoitteen vuoteen 2050 mennessä osaksi EU:n oikeutta.

 

Vihreän kehityksen ohjelma sisältää lukuisia uusia strategisia hankkeita ja ohjelmia, jotka koskevat esimerkiksi kestävän kehityksen investointeja, teollisuutta, kiertotaloutta, biodiversiteettiä ja kestävää maataloutta.

Tähän asti esitellyistä aloitteista tärkein on esitys uudesta ilmastolaista. Maaliskuussa 2020 julkistettu lakiesitys kirjaa hiilineutraaliustavoitteen vuoteen 2050 mennessä osaksi EU:n oikeutta. Se myös valtuuttaa komission valvomaan jäsenmaiden edistymistä kohti tuota tavoitetta ja arvioimaan kehitystä viiden vuoden välein vuodesta 2023 alkaen, Pariisin ilmastosopimuksen mukaisessa aikataulussa.

Lakiesityksen mukaan komissio toimisi antamalla delegoituja säädöksiä eli käymättä täysimittaisia neuvotteluja jäsenmaiden ja Euroopan parlamentin kanssa. Tämä nopeuttaisi komission työtä päästötavoitteiden suhteen ja voisi antaa sille entistä kunnianhimoisemmat lähtöasetelmat kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin. Toisaalta toimintatapa voi johtaa riitoihin vaikutusvaltaansa menettävien jäsenmaiden ja parlamentin kanssa.

Lähitulevaisuuden kannalta tärkeintä on, että ehdotettu uusi ilmastolaki esittää uusia 50–55 prosentin päästöleikkaustavoitteita vuodelle 2030 (nykyisen 40 prosentin tavoitteen sijaan). Päästöjen kunnianhimoinen vähentäminen seuraavien kymmenen vuoden aikana on elintärkeää vihreän kehityksen ohjelman toimivuuden osoittamiseksi – sekä ennen kaikkea ilmastokatastrofin estämiseksi. Tästä syystä paljon riippuu siitä, miten tulevat EU:n sisäiset neuvottelut uudesta vuoden 2030 päästötavoitteesta onnistuvat.

 

Vihreän kehityksen ohjelman onnistumista voivat jarruttaa useat lailliset, taloudelliset ja poliittiset seikat – sekä yksittäisten jäsenmaiden vastustus. Tärkeimmät lakimuutokset uudesta ilmastolaista lähtien on hyväksyttävä jäsenmaissa ja Euroopan parlamentissa.

Komission ehdotus päästötavoitteiden muuttamiseksi delegoiduin säädöksin kohdannee vahvaa vastustusta: Puolan ja Tšekin kaltaiset jäsenmaat epäilevät EU:n ilmastopolitiikkaa ja tapaavat vastustaa kunnianhimoisia tavoitteita. Ne ovat muita riippuvaisempia hiilestä, niillä on merkittäviä intressejä hiiliteollisuudessa, ja niiden ilmastoasiaa ajavilla puolueilla ja kansalaisjärjestöillä on vähemmän vaikutusvaltaa kuin muissa EU-maissa.

Lisäksi on epäselvää, ovatko vihreän kehityksen ohjelmaan varatut taloudelliset resurssit riittäviä. EU:n komissio on luvannut ohjelman toteuttamiseen biljoona euroa vuoteen 2030 mennessä. Kuitenkin komission omien laskelmien mukaan päästötavoitteiden saavuttamiseksi vuosikymmenen aikana tarvitaan noin kolme biljoonaa euroa. Jopa komission lupaama biljoona euroa näyttää epävarmalta. Summa saataisiin osin kokoon kanavoimalla olemassa olevia EU-varoja uudelleen. Toinen, suurempi osuus tulisi yksityisen sektorin ja jäsenmaiden investoinneista.

Energiamurroksen kannattajat pelkäävät rahojen päätyvän hankkeisiin, jotka eivät todellisuudessa ole ilmastoystävällisiä, vaan lähinnä viherpesua. Ei ole lainkaan varmaa, että lupaillut oikeudenmukaisen siirtymän rahat päätyisivät energiamurroksen todellisille »häviäjille» eivätkä esimerkiksi äveriäiden sijoittajien taskuun.

Vihreän kehityksen ohjelman toteuttaminen edellyttää jatkuvaa kansainvälistä yhteistyötä. EU aikoo näyttää esimerkkiä, mutta se ei riitä, jos globaalin etelän maat joutuvat valitsemaan kansalaistensa perustarpeiden ja kalliiden vihreän teknologian investointien välillä. Päästöjen lisääntyminen kehittyvissä maissa voi lopulta mitätöidä Euroopassa aikaansaadut vähennykset. Tämän estämiseksi EU:n tulisi tukea teknologiansiiroja, laitteistohankintoja ja kauppasopimuksia Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti.

Hiilitullien asettaminen saattaa myös haitata tuontia kehittyvistä maista ja kiristää välejä muihin maailman johtaviin talouksiin. Tullit voitaisiin nähdä »vihreänä protektionismina», ja niiden asettaminen voisi johtaa jopa kauppasotiin. Tämän ongelman torjumiseksi EU:n on laadittava tullimekanismi, joka on kansainvälisen kaupan sääntöjen mukainen, ei syö kehittyvien maiden etuja ja kannustaa muita suuria saastuttajia kiihdyttämään energiamurrosta.

 

Vaikein ongelma saattaa kuitenkin olla se, kuinka ilmastoasiat pystytään pitämään EU:n ja jäsenmaiden politiikan keskiössä koronakriisin ja siitä juontuvan taloudellisen taantuman aikana.

Suurin riski on, että jäsenmaat kanavoivat investointejaan perinteiseen hiilipohjaiseen talouden elvytykseen. Komissio on päättänyt pitää vihreän siirtymän keskeisenä myös tärkeimmässä pandemian jälkeistä elvytystä käsittelevässä asiakirjassaan (Europe’s moment: Repair and Prepare for the Next Generation). Se on myös lisännyt rahoitusta joihinkin kestävän kehityksen ohjelman osa-alueisiin, kuten oikeudenmukaisen siirtymän rahastoon.

Suurin haaste lähitulevaisuudessa on varmistaa, että talouden elvytys kohdennetaan kestävän kehityksen mukaisiin projekteihin. Suurin osa tästä rahasta on jäsenmaiden vastuulla, joten ne ovat avainasemassa kestävän elvytyksen toteuttamisessa. Sen lisäksi ilmastolain ja uusien, entistä kunnianhimoisempien päästötavoitteiden hyväksyminen vuodelle 2030 on yksi EU:n lähikuukausien tärkein – ja vaikein – urakka.

Jäsenmaat ovat avainasemassa kestävän elvytyksen toteuttamisessa.

Vaikka EU:n huomio on keskittynyt kotimaiseen ilmastopolitiikkaan, sen on myös toimittava yhteistyössä muiden suurten saastuttajien kanssa, etenkin Kiinan ja Yhdysvaltojen. Donald Trumpin voitto Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa syksyllä 2020 saattaisi olla vakava isku globaalille ilmastonmuutoksen vastaiselle toiminnalle. EU:n pitäisi kaikesta huolimatta varautua myös tähän. Sillä välin sen olisi syytä omaksua rooli Pariisin ilmastosopimuksen vankkumattomana kannattajana. Sen tulisi ottaa naapurinsa mukaan kestävän kehityksen ohjelman suunnitelmiin ja strategioihin ja tehdä yhteistyötä Kiinan, Venäjän, Japanin ja Intian kanssa Pariisin sopimuksen tavoitteiden toteuttamiseksi.

Kirjoittaja on vanhempi tutkija Ulkopoliittisen  instituutin Euroopan unioni -tutkimusohjelmassa.