Skip to main content

Kirjava itänaapurusto

Moldova, Georgia ja Armenia ovat ottaneet askeleita EU:n suuntaan. Laajentuminen nousee uudelleen unionin asialistalle mutta on monille vanhoille jäsenmaille kova pala.

Teksti Kristi Raik

Moldovalaiset juhlivat maansa itsenäisyyspäivääpääkaupungissa Chisinaussa viime kesänä.

Moldovalaiset juhlivat maansa itsenäisyyspäivääpääkaupungissa Chisinaussa viime kesänä.

Euroopan unionin laajentumi­sesta ja naapuruuspolitiikasta vastaava komissaari Stefan Füle lausui lokakuussa jotakin historiallista, joka kuitenkin jäi EU:ssa varsin vähälle huomiolle. ”Minulla on unelma Moldovasta”, visioi Füle Berlii­nissä pidetyllä EU–Moldova-foorumilla, ”joka on uudelleen integroitunut eu­rooppalaiseen perheeseen.”

Fülen mukaan EU:n olisi luvattava Moldovalle jäsenyysperspektiivi. EU-jargonissa se tarkoittaa sitoutumista siihen, että maa voi liittyä unioniin, jos täyttää jäsenehdot. Niihin Moldovalla on kuitenkin vielä matkaa.

EU ja Moldova neuvottelevat par­haillaan assosiaatiosopimuksesta, joka on määrä allekirjoittaa ensi vuonna. Fü­len lausunto oli lähtölaukaus neuvotte­lujen loppumetreille ja enteilee kiivasta keskustelua EU:n sisällä.

Moldova toivoo, että sopimuksessa mainitaan jäsenyysperspektiivi – samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maiden vuonna 1995 allekirjoittamissa assosi­aatiosopimuksissa. Se ankkuroisi pienen ja köyhän Euroopan reunavaltion kehi­tyksen länteen ja antaisi puhtia jatkaa kivuliaita uudistuksia, jotka eivät tarjoa kansalle välittömiä hyötyjä. Monille EU:n jäsenmaille laajentumisen jatku­minen on kuitenkin punainen vaate.

Kumppanuus jäi puolitiehen

EU:lla riittää sisäisiä ongelmia, ja joi­denkin mielestä laajentumisen rajat ovat kerta kaikkiaan tulossa vastaan Länsi-Balkanilla. Itäisissä ja pohjoisissa jäsen­maissa kuitenkin ajatellaan myös, ettei unionilla ole oikeutta jättää Moldovaa oman onnensa nojaan.

Moldovaa vuodesta 2009 johtanut länsimielinen hallitus on todistanut ole­vansa tosissaan toteuttaessaan EU:n vaa­timia uudistuksia esimerkiksi tuomiois­tuinten ja poliisin sekä energiasektorin toiminnan parantamiseksi ja verotuksen tehostamiseksi. Jos Moldova, kiistatta Eurooppaan kuuluva maa, yrittää par­haansa päästäkseen mukaan integraa­tioon, maalle on suotava mahdollisuus. Samalla EU voisi todistaa, etteivättalous­kriisi ja Euroopan globaalin painoarvon kutistumisen ole hävittäneet unionin pehmeää valtaa ja vetovoimaa.

Fülen lausunnon historiallisuutta korostaa se, että Moldovan naapurimaa Ukraina, joka on vuosikausia vaatinut EU:lta jäsenyysperspektiiviä, ei ole saa­nut osakseen vastaavaa korkean tason tunnustusta. Ukrainalaisilla ei ole aihetta moittia EU:ta epäjohdonmukaisuudesta: Riippumattoman European Integration Index for Eastern Partnership Countries -selvityksen mukaan Ukrainan uudistus­prosessi on selvästi Moldovaa jäljessä. Talousuudistuksissa Ukrainaa edellä ovat Moldovan lisäksi Georgia ja jopa Armenia.

Pieni ja köyhä Moldova on siis kiis­tatta itänaapuruston uusi valopilkku. Muuten tilanne näyttää synkältä: Vuon­na 2009 luodun EU:n itäisen kumppa­nuuden politiikan tavoitteena on talou­dellinen integraatio ja läheinen poliitti­nen yhteistyö kuuden naapurimaan eli Armenian, Azerbaidžanin, Georgian, Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän kanssa. Kumppanuuden saavutukset ovat kuitenkin toistaiseksi vähäisiä.

Euraasian unioni ei kiinnosta

EU on epäonnistunut tavoitteissaan suh­teessa Ukrainaan, Valko-Venäjästä puhu­mattakaan. Syksyiset parlamenttivaalit vahvistivat kummassakin maassa autoritaarista kehitystä. Ukrainalla tosin on Valko-Venäjästä poiketen vielä matkaa diktatuuriin, eikä maasta todennäköi­sesti koskaan tule yhtä keskusjohtoista ja tukahdutettua; tästä pitävät huolen Ukrainan poliittinen moniäänisyys ja suhteellisen vireä kansalaisyhteiskunta.

Presidentti Viktor Janukovytš on kuitenkin johtanut maan ulkopoliitti­seen umpikujaan, josta ei näytä olevan helppoa ulospääsyä. Assosiaatiosopimus EU:n kanssa saatiin neuvoteltua valmiiksi viime vuonna, mutta EU on lykännyt sen allekirjoittamista demokratian ja oikeus­valtion heikkenemisen vuoksi.

Ukrainan johto vakuuttaa yhä pitä­vänsä EU-suhteita ensiarvoisen tärkeinä mutta ei ota lännen demokratiapuheita todesta. Johdon laskelmien mukaan EU ei anna Ukrainan luisua Venäjän valtapii­riin ja Ukraina on ylipäätään EU:lle niin tärkeä, ettei suhteiden syventymistä voi pysäyttää. EU puolestaan on arvioinut väärin oman vaikutusvaltansa Ukrai­naan eikä ole viestinyt riittävän selke­ästi siitä, mitä suhteiden syventäminen edellyttää.

Myös Georgiassa pidettiin syksyllä parlamenttivaalit, joissa oppositio vei yllätysvoiton. Demokraattinen vallan­vaihto on historiallinen saavutus, mutta Georgian uusi hallitus on hajanainen. Myös Georgian tavoitteena on allekir­joittaa assosiaatiosopimus EU:n kans­sa ensi vuonna. Tavoite on realistinen, sillä neuvottelut ovat edenneet hyvin ja tuore pääministeri Bidzina Ivanišvili on vakuuttanut jatkavansa maan ulkopoli­tiikan länsisuuntausta.

Oikeuslaitoksen heikkous ja opposi­tion tukahduttamisyritykset varjostivat entisen presidentin Mihail Saakašvilin toteuttamia poliittisia uudistuksia. Sen sijaan talouden vahva kilpailukyky kuu­luu Saakašvilin saavutuksiin.

Naapurimaa Armenia on perinteises­ti ollut Venäjän turvallisuuspoliittinen liittolainen ja jatkanee tasapainottelua idän ja lännen välissä. Maa on kuiten­kin viime aikoina osoittanut kiinnos­tusta EU:n itäisen kumppanuuden poli­tiikkaa kohtaan ja pyrkii vahvistamaan taloudellista yhteistyötä EU:n kanssa. Azerbaidžan puolestaan pysynee mittavi­en öljyvarojensa ansiosta autoritaarisena valtiona ja EU:lle tärkeänä energiakump­panina.

Kaikkiaan alueen tulevaisuus on vahvasti sidoksissa kahden alueellisen voimatekijän eli EU:n ja Venäjän kehi­tykseen. Kumpikin on tällä hetkellä sisäi­sesti epävakaa eikä tarjoa naapureilleen vahvaa kiinnekohtaa.

EU:n vetovoima alueella ei kui­tenkaan ole heikentynyt ratkaisevasti. Kuudesta maasta vain Valko-Venäjä on mukana Venäjän johtamassa tulliliitos­sa, jonka pohjalta Venäjän presidentti Vladimir Putin haluaa luoda Euraasian unionin. Tulliliiton jäsenyys sulkee pois niin kutsutun syvän vapaakauppasopi­muksen EU:n kanssa.

Ukraina, Moldova ja Armenia ovat toistaiseksi torjuneet Venäjän kutsun ja painostuksen liittyä tulliliittoon. Maat tavoittelevat sopimusta EU:n kanssa, sillä ne uskovat unionin tukevan kehitystään paremmin kuin Venäjän. Azerbaidžan ei ole kiinnostunut kummastakaan tar­jouksesta. Georgian suhteet Venäjään ovat olleet jäissä vuoden 2008 elokuun sodasta lähtien.

EU:n suhteissa itänaapurustoon ko­rostunevat lähitulevaisuudessa kahden­keskisyys ja EU:n tuki sellaisille uudistuk­sille, joita kukin maa on tosissaan halu­kas toteuttamaan. Unionin vaikutusvalta alueella on rajallinen, ja maiden väliset erot ovat niin suuria, ettei yhtenäisestä lähestymistavasta ole mielekästä puhua. EU:n on hyväksyttävä alueen eriytymi­nen ja tuettava uudistuksia Moldovassa, Georgiassa ja mahdollisuuksien mukaan muualla.

Ukraina pysyy alueen johtavana valtiona mutta myös korkeimpana kompastuskivenä EU:n pyrkimyksille ”eurooppalaistaa” itänaapurustoaan. EU tarvitsee Ukraina-suhteissaan kärsivälli­syyttä, johdonmukaisuutta ja aktiivisia yhteyksiä maan poliittiseen kenttään ja kansalaisyhteiskuntaan.

Assosiaatiosopimus houkuttelee Ukrainaa edelleen, ja EU:n on pidettä­vä kiinni sopimuksen allekirjoittamisen ehdoista. Jos Ukrainan nykyjohto ei ota ehtoja tosissaan, on luotettava siihen, et­tä Ukrainan sisäiset muutosvaatimukset vahvistuvat ja johtavat vallanvaihdok­seen – mahdollisesti vuoden 2015 presi­dentinvaaleissa.

 

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin tutkija.