Skip to main content

Putinin lojaali liittolainen

Venäjän presidentti Vladimir Putin nojautuu kolmannella kaudellaan venäläisten isänmaallisiin tuntoihin. Niitä vaalii työkseen sotateollisuudesta vastaava varapääministeri Dmitri Rogozin.

Teksti Katri Pynnöniemi

Venäjän varapääministeri Dmitri Rogozin tunnetaan taitavana puhujana. // KUVA: A. SAVIN/WIKIMEDIA COMMONS

Venäjän varapääministeri Dmitri Rogozin tunnetaan taitavana puhujana. // KUVA: A. SAVIN/WIKIMEDIA COMMONS

”Politiikka on perinteisessä demokraattisessa mielessä kuollut Venäjällä. Nykyisin mikä ta­hansa puolue voidaan minä het­kenä hyvänsä lakkauttaa. Kenen tahansa poliitikon tai aktivistin kohtalo riippuu valtaapitävien myötämielisyydestä. Presi­dentinhallinto on kaikkivoipa elin, jonka toimivaltaa eivät rajoita sen paremmin perustuslaki kuin federaatiotason lait­kaan, vaan presidentinhallinto ohjailee poliittisten puolueiden ja yhteiskunnal­listen liikkeiden toimintaa.”

Lainaus sopisi monen Venäjän ny­kyisen oppositiojohtajan suuhun. Ote on kuitenkin Venäjän nykyisen varapääministerin Dmitri Rogozinin vuonna2006 julkaisemasta kirjasta Kansanvihollinen, jonka tämä entinen Rodina-puolueen johtaja kirjoitti pian puolueen lakkauttamisen jälkeen.

Tästä kansanvihollisesta on tullut nyt yksi presidentti Vladimir Putinin hallinnon avainhenkilöistä, joka esiintyy tiheästi siellä, missä tarvitaan ministeriä kertomaan kansalaisille uusista panos­tuksista Venäjän sotateollisuuteen.

Tarkkaan ottaen Rogozin ei kirjas­saan arvostellut Putinia vaan juonittele­via byrokraatteja ja hahmotonta valtaeliittiä, joka estää muutoksen Venäjällä. Putin on kirjassa Rogozinin kansallismielisen ajattelun airut, joka yksin kan­taa vastuun kansan edessä. ”Putinin ympärillä on vain palanutta aavikkoa”, Rogozin sanailee kirjan uusimman pai­noksen esipuheessa. Painos julkaistiin tämän vuoden keväällä.

Puhujanlahjoistaan tunnettu Dmitri Rogozin (s. 1963) valittiin ensi kerran valtakunnan duumaan vuonna 1997. Poliitikon uransa aikana hän on ol­lut mukana useissa kansallismielistä agendaa ajavissa poliittisissa liikkeissä, joista ehkä keskeisin on vuonna 2003 perustettu Rodina-puolue (Äidinmaa). Puolue perustettiin kanavoimaan äärinationalistien kannatusta maltillisem­paan suuntaan, ja tässä tehtävässä se menestyikin, Kremlin mieleen jopa liian hyvin.

Rodina-puolue sai vuoden 2003 duumanvaaleissa lähes kymmenen pro­sentin kannatuksen, ja Rogozin nousi puoleksitoista vuodeksi duuman vara­puheenjohtajaksi. Vuonna 2006 puolue pakotettiin sulautumaan Sergei Miro­novin Oikeudenmukaiseen Venäjään yhdessä eläkeläisten puolueen kanssa. Käytännössä Rodina-puolueen toiminta päättyi tähän. Erinäisten välivaiheiden jälkeen Rogozin nimitettiin Venäjän Nato-lähettilääksi Brysseliin vuonna 2008.

Rogozin on tunnettu taitavana propagandistina, joka kameleontin lailla muuntautuu tilanteen mukaan. 2000-luvun puolivälissä hänen siirtolaisvastaiset mielipiteensä vetivät nationalisteja Rodina-puolueen joukkoihin. Nyt Rogozin puhuttelee ennen kaikkea Venäjän suurvalta-aseman palauttamis­ta vaativia isovenäläisiä tuntoja ja niitä eliitin jäseniä, jotka hyötyvät Venäjän sotatalouden nostamisesta jalustalle.

Hänen paluunsa kotimaan politiik­kaan joulukuun 2011 duumanvaalien jälkeen näyttää hyvin ajoitetulta: Puti­nin ja pääministeri Dmitri Medvedevin usean vuoden ajan tähdittämä ”tandem-demokratia” on käytännössä lakannut toimimasta, ja luottamus presidenttiin on painunut pohjalukemiin. Syyskuisessa kyselyssä vain 44 prosenttia vastaajista ilmoitti luottavansa Putinin toimintaan presidenttinä.

Samaan aikaan Venäjällä on kiris­tetty kansalaisten kokoontumisvapautta sääteleviä lakeja. Kansalaisjärjestöjen ja ulkomaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen toimintaa on vaikeutettu, tai järjestöt ovat lakanneet kokonaan toimimasta.

Rogozin on omiaan täyttämään politiikkaan syntyneen tilan. Sotateollisuudesta ja avaruusasioista vas­taavan varapääministerin salkku tekee paluumuuttajasta kertaheitolla politii­kan raskassarjalaisen. Rogozinilla on Twitterissä lähes satatuhatta seuraajaa ja hänen Facebook-päivityksillään lähes 7 000 tilaajaa.

Perinteisen median puolella Rogo­zin esiintyy lähes päivittäin, useimmiten sotateollisuusyrityksissä, joissa hän vie­railee etäisesti sotilasunivormulta näyt­tävässä puvussa. Asu on varta vasten varapääministerille suunniteltu.

Rogozinin oma poliittinen ideologia on jäänyt lukuisista aloitteista ja esiintymisistä huolimatta hieman epä­selväksi. Jonkinlaisen punaisen langan tarjoavat Rogozinin puheissa usein tois­tuvat aiheet: ulkovenäläisten aseman pa­rantaminen, isovenäläisestä perinteestä ammentava patriotismi ja yleinen lännen ylivallan vastustaminen.

Keskellä valtataistelua

Rogozinin uusi nousu on syytä nähdä osana laajempaa kampanjaa, jonka ta­voitteena on oikeuttaa Venäjän mittavat panostukset armeijaan ja sotateollisuu­teen. Vuoteen 2020 ulottuvan varusteluohjelman loppusumma on nykyarvol­taan noin 22,5 biljoonaa ruplaa eli noin 550 miljardia euroa. Sotateollisuuden modernisointiinkin on luvattu 3,5 bil­joonaa eli vajaat 90 miljardia euroa.

Rogozinin retorisia taitoja tarvitaan näiden panostusten myymisessä äänes­täjille. Kun budjettivaroja suunnataan voimaministeriöiden käyttöön, Venäjän sosiaalisektorin kehittäminen ja eläkeuudistus junnaavat paikallaan.

Kesällä Venäjän lehdistössä levisi uutinen, jonka mukaan varapääministe­ri Rogozinin alaisuuteen muodostetaan yhteiskunnallisen vaikuttamisen neu­vosto eli yhteiskuntakamari. Rogozin kommentoi itse tuoreeltaan, että yhteis­kuntakamari on ”yksi osa sotateollisen sektorin yhteiskunnallis-poliittista tuki­verkostoa”.

Yhteiskuntakamarin lähes kuudenkymmenen asiantuntijan on määrä edistää Venäjän sotateollisuuden kan­nalta myönteisen informaation levittä­mistä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Venäjänääni -radiokanava on elokuun alustalähtien toimittanut ohjelmaa, jos­sa analysoidaan armeijan ja sotateolli­suuden tilaa yhteiskuntakamarin asiantuntijajäsenten voimin.

Yhteiskuntakamarin yhteiskunnal­lisen vaikuttamisen työryhmää johtaa Isänmaan arsenaali -lehden päätoimit­taja Viktor Murahovski. Hän kertoi elokuussa Izvestijan haastattelussa, että tavoitteena on tuottaa myönteisiä mieli­kuvia ensisijassa kotimaiseen kulutuk­seen. Yhteiskuntakamarin tehtävä on siis vakuuttaa kansalaiset siitä, että sotateollinen sektori on Venäjän modernisaa­tion veturi ja sen kehittäminen kuuluu kansallisen turvallisuuden ydinalueelle.

Yhteiskuntakamarin toiminta näyt­täisi ainakin Venäjän lehdistössä käydyn keskustelun perusteella olevan hiipu­maan päin. Se ei kuitenkaan ole suinkaan ainoa eikä edes vaikutusvaltaisin toimija tällä saralla.

Syyskuun lopussa Moskovassa ko­koontui näyttävästi Venäjän armeijan, laivaston ja sotateollisuuden kanna­tusyhdistys don (Dobrovoltseskogo DvizhenijaOsobogo Nasnatsenija). Kokouksessa esiintynyt Rogozin ko­rosti tilaisuuden jälkeen pitämässään lehdistötilaisuudessa, että yhdistyksen pääasiallinen tehtävä on yhtäältä tukea armeijaa ja sotateollisuutta, toisaalta edistää erityisesti presidentti Putinin vaaliohjelman toteuttamista.

Kapinallisen paluu juurilleen

Omaelämäkerrassaan Dmitri Rogozin kertoo, miten hän oli jo nuorena kiinnostunut politiikasta ja pyrki siksi opiskelemaan kansain­välistä journalistiikkaa Moskovan yliopistoon. Hiljattain Rossiiskaja Gazeta -lehdelle antamassaan haastattelussa hän kuitenkin kertai­lee alkuaikojen tapahtumia hieman toiseen sävyyn ja korostaa, että journalistiikan opintojen taustalla oli kapina perheen miesten perin­teistä uravalintaa kohtaan.

Rogozinin isä Oleg Rogozin teki pitkän ja tunnetun uran Neuvosto­liiton puolustusteollisuuden palve­luksessa. Tätä taustaa vasten vara­pääministeri Rogozinin nykyinen tehtävä vaikuttaa eräänlaiselta paluulta juurille.

Rogozinin omaelämäkerran ja poliittisen pamfletin välimaastoon sijoittuva Kansanvihollinen selvittää seikkaperäisesti myös kirjoittajansa uran muita vaiheita. Rogozin esi­merkiksi päätyi presidentti Vladimir Putinin erityislähettilääksi vuonna 2002 ratkaisemaan Venäjän ja EU:n välejä hiertänyttä kiistaa Kaliningra­din kauttakulkuoikeuksista – Venä­jän silloisen ulkoministerin Igor Ivanovin vastustuksesta huolimat­ta. Tähän kokemukseen vedoten pääministeri Dmitri Medvedev nimitti Rogozinin hiljattain keväällä Transnistrian erikoislähettilääkseen.

Rogozin on ollut johtamassa myös Sodan ja rauhan sanakirjan laatimista. Kirja sisältää kansainväli­sessä keskustelussa tarvittavan turvallisuuspoliittisen terminologian venäjänkieliset selitykset. Vuonna 2004 Rogozin päätyi Pohjois-Osse­tiaan suuntautuneen puhujamatkan päätteeksi keskelle Venäjän lähiajan järkyttävimpiin kuuluvaa tragediaa, 380 ihmisen hengen vienyttä Bes­lanin koulukaappausta.

Tilaisuuden jälkeen Rodina-puolue palasi Venäjän poliittiselle kartalle. Rogozin ei ole ottanut näkyvää osaa puolueen toiminnassa, mutta joidenkin arvioiden mukaan puolue tarjoaa epä­virallisen tukikohdan varapääministerin poliittiselle toiminnalle.

Lisäksi Rogozin vaikuttaa Venä­jän raskaan teollisuuden kattojärjes­tössä (Sojuz Mashinostroitelei), jonka Moskovan alajärjestön jäseneksi hänet kutsuttiin varapääministerin pestinsä alkajaisiksi. Liitto oli näkyvästi mukana Putinin tueksi huhtikuussa 2011 perus­tetussa Kansanrintamassa.

Rogozin on puhunut asehankintojen kotimaisuusasteen nostamisen puolesta. Venäjän puolustusteollisuus ja puolustusministeriö ovat kiistelleet aiheestapit­kään, sillä ministeriö ei ole halunnut tilata huonolaatuisina ja kalliinapitämi­ään venäläisiä tuotteita vaan on etsinyt yhteistyökumppanit ulkomailta.

Marraskuun alussa puolustusminis­teri Anatoli Serdjukov ja Venäjän ase­voimien komentaja Nikolai Makarov erotettiin yllättäen. Tämä kiihdyttänee keskustelua Rogozinin propagoimas­ta asehankintojen kotimaisuusasteen nostosta. Rogozin ei olekaan tuhlannut aikaa hyssyttelyyn: viikko tapahtuneen jälkeen varapääministeri tulkitsi valtion uutistoimiston Ria Novostin haastatte­lussa, että Serdjukovin ero on uuden ai­kakauden alku. Päämääriä ovat armeijan varustelu ja sotateollisuuden tervehdyt­täminen. Hallituksen, ennen muita itse Rogozinin, on toimittava ”lääkärinä”, joka huolehtii kipeistä leikkauksista sotateollisuuden kilpailukyvyn turvaa­miseksi.

Kahtiajakautunut Venäjä

Presidentti Vladimir Putin näyttää kol­mannen kautensa alussa kääntyneen en­tistä vahvemmin niin sanottujen kansan syvien rivien suuntaan. Hän on tehnyt entistä selvemmin pesäeroa urbaaniin keskiluokkaan ja liberaaleja arvoja kannattaviin kansanryhmiin. Kremlin sisäpiiriläisten välisiä valtasuhteita avan­neessa Minchenko Consultingin rapor­tissa Rogozin mainitaan mahdollisena kandidaattina vetämään Kremlin uutta kansallispatrioottista projektia, jos Ve­näjän poliittinen tilanne sellaista vaatii.

Venäjän puolustussektorin viime­aikaiset muutokset näyttävät ainakin lyhyellä aikavälillä vahvistavan Rogozi­nin asemaa sotateollisuuden äänitorve­na. Konkreettinen tavoite on houkutella nuoria osaajia toimialalle, jonka korkea­koulutetuista työntekijöistä suuri osa on jo ehtinyt saavuttaa eläkeiän.

Laajempi muutos koskee poliittisen retoriikan militarisoitumista. Mosko­van Carnegie-instituutin tutkijan Lilia Ševtsovan mukaan tässä ei kuitenkaan ole mitään ihmeellistä: vaikeina aikoi­na Venäjänjohto on aina turvautu­nut mielikuviin Venäjästä ”piiritettynä linnakkeena”, ja tästä näkökulmasta Rogozinin paluu politiikkaan vaikuttaa loogiselta.

 

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin tutkija.