Skip to main content

Yhdessä ennakkoluuloja vastaan

Yhdessä ennakkoluuloja vastaan

Musliminuorten keskuudessa esiintyvä juutalaisviha huolestuttaa tämän päivän Ranskassa, mutta toisen maailmansodan aikana moni juutalaislapsi löysi turvapaikan Pariisin moskeijasta. Marokkolaistaustainen ohjaaja Mohamed Fekrane teki aiheesta elokuvan.

Teksti Anna Virkama

Kuvat ZABOU CARRIÈRE

ElokuvaohjaajaMohamed Fekra­ne pysähtyy ihmisvilinän kes­kelle Pariisin juutalaiskorttelin Marais’n sydämessä. Hän tut­kailee Rue des Rosiers -kadulle pysty­tettyä kylttiä, jossa muistutetaan toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista:

“16. heinäkuuta 1942 alkoi Pariisin kaduilla ihmisvaino: 4 500 ranskalaista poliisia lähti partioimaan pidättääkseen 27 361 juutalaista.”

“Tätä en olekaan aiemmin huoman­nut”, Fekrane sanoo. Itäiseen Pariisiin kotiutuneen elokuvaohjaajan edellisestä kerrasta Marais’n juutalaiskorttelissa on vierähtänyt aikaa. Fekranen ohjaama ja kansainvälisiä palkintoja kerännyt lyhyt­elokuvaEnsemble (Yhdessä) sijoittuu osin Marais’hen.

Viime vuonna ilmestynyt elokuva kertoo vuoden 1942 juutalaisvainoista. Aihe on ajankohtainen: Ranskan mus­limiyhteisön keskuudessa virinnyt antisemitismi on kuluvana vuonna herättä­nyt aiempaa enemmän keskustelua, kun juutalaisia vastaan on isketty aseellisesti.

Maaliskuussa aseistautunut algeria­laistaustainen mies hyökkäsi juutalaiseen Otzar Hatorah -kouluun Toulousessa. Poliisin mukaan ampujalla oli ollut yh­teyksiä ääri-islamilaisiin järjestöihin.

Lokakuussa Ranskan poliisi pidätti useita terroristijärjestöön kuuluvia Rans­kan muslimeja, joita epäillään juutalai­seen ruokakauppaan tehdystä iskusta Sarcellessa.

Sarcelle tunnetaan myös nimellä La Petite Jérusalem, Pieni Jerusalem. Se on 60 000 asukkaan kunta Pariisin pohjoi­sessa esikaupungissa, ja siellä asuu mer­kittävä juutalaisyhteisö, jonka jäsenistä moni on muuttanut Ranskaan Pohjois-Afrikasta 1960-luvulla.

Kaikkiaan Ranskassa asuu sekä Eu­roopan suurin muslimiyhteisö että suurin juutalaisyhteisö. Ranskan 64 miljoonasta asukkaasta 5–6 miljoonaa on muslimeita ja 600 000 juutalaisia. Muslimeista suu­rin osa on pohjoisafrikkalaisia, ja juuta­laisista noin puolet on samalta alueelta muuttaneita sefardijuutalaisia tai heidän jälkeläisiään. Ranskassa ei tosin viralli­sesti rekisteröidä kansalaisia uskonnon tai etnisyyden mukaan, joten tilastot pe­rustuvat arvioihin.

Koraaninsäkeitä ja arabiaa

Fekranen elokuva Ensemble perustuu tositapahtumiin. Elokuvassa natsien joukot ovat vallanneet Pariisin ja etsivät juutalaisia lapsia. Juutalaispoika Isaac on onnistunut karttelemaan sotilaita ja löytää turvapaikan Pariisin Suures­ta moskeijasta, jossa imaami Ahmed Si Kaddour Benghabrit ottaa hänet suoje­lukseensa, kuten monen muunkin juu­talaislapsen.

Moskeijassa lapsille opetetaan ko­raaninsäkeitä ja arabiaa. Heitä ei kui­tenkaan käännytetä islamiin vaan heidät toimitetaan salaa Marokkoon adoptoita­vaksi juutalaisperheisiin.

Algeriassa opiskellut marokkolais­taustainen imaami Benghabrit muodosti juutalaisia lapsia pelastavan verkoston yhdessä niiden harvojen, esimerkik­si lääkärinä toimineiden juutalaisten kanssa, joita saksalaissotilaat eivät vie­neet. Fekrane keräsi elokuvaansa varten aineistoa arkistoista ja haastatteli Rans­kan natsivainoista pelastuneiden lasten sukulaisia Marokossa.

“Elokuva syntyi halusta osoittaa, että myös muslimit ovat antaneet panoksen­sa humanismin historiaan. Ajatus natseja vastustaneista muslimeista tuntui kiehto­valta”, Fekrane sanoo.

Ohjaaja itse syntyi Ranskassa vuonna 1972 ja kasvoi maaseudulla muslimiper­heessä. Ylioppilaaksi päästyään hän muutti ensin Dijoniin ja sen jälkeen Pariisiin opis­kelemaan audiovisuaalista tekniikkaa. En­semble on Fekranen toinen lyhytelokuva.

Fekranen mukaan elokuva on saanut paljon myönteistä palautetta, vaikka jot­kut ovatkin epäilleet elokuvan faktoja, etenkin pelastettujen lasten määrää. Oh­jaajan mukaan elokuva ei ole dokument­ti, vaikka se pohjaakin tositapahtumiin. Pelastettujen lasten lukumäärästä ei ole varmaa tietoa, vaan arviot liikkuvat 500:sta 1 500:aan.

Vaikutteita Muslimiveljiltä

Ranskassa antisemitismi on perinteises­ti liitetty äärikatolilaisuuteen. Uusi antisemitismi ammentaa sekä perinteisistä, katolilaisista juutalaisstereotypioista että Palestiinan konfliktista. Antisemitismin tutkijat varoittelevat etenkin Ranskan muslimitaustaisten nuorten keskuudes­sa kytevästä juutalaisvihasta, joka näkyy esimerkiksi holokaustin kieltämisenä.

Centre National de la Recherche Scientifique (CNRS) -tutkimuslaitoksen antisemitismin tutkija Günther Jikeli on tutkinut musliminuorten antisemitismiä ja suhtautumista holokaustiin Rans­kassa, Englannissa ja Saksassa. Hänen mukaansa moni Ranskan merkittävistä islamilaisista järjestöistä on saanut vai­kutteita Egyptin Muslimiveljiltä, joka on syvästi antisemitistinen organisaatio.

“On kuitenkin muistettava, että nä­mä järjestöt eivät edusta Ranskan musli­mien enemmistöä, vaikka ne niin antavat ymmärtää. Valtaosa ranskalaisista musli­meista ei ole järjestäytynyt”, Jikeli sanoo. Tutkimusryhmän vertailevassa tutkimuk­sessa kävi ilmi myös, että antisemitismi on Euroopassa yleisempää muslimien kuin äärioikeiston keskuudessa.

Ranskalaisnuorten katukulttuurissa juutalaisvastaiset asenteet heijastuvat muun muassa slangi-ilmaisuihin. Lähiö­nuoria tutkinut Didier Lapeyronnie on havainnut, että esimerkiksi nuorten pu­heessa juutalaista tarkoittavalla slangisa­nalla feujvoidaan nykyisin viitata mihin tahansa huonona tai heikkona pidettyyn.

Fekranen mukaan Ranskassa esiintyy huolestuttavaa antisemitismiä, jota tie­dotusvälineet ruokkivat. “Musliminuo­ret tuntevat, että heidän vanhempiensa ja isovanhempiensa kokemat vääryydet esimerkiksi Algerian sodan ja kolonialis­min aikana jäävät holokaustin varjoon. He haluaisivat, että myös muslimien kohtaamat julmuudet tunnustettaisiin.”

Algerian sodan aikana lokakuussa 1961 maan vapautusrintaman FLN:n kannattajat osoittivat Pariisissa mieltään. Poliisi hyökkäsi mielenosoittajien kimp­puun, ja yhteenotoissa kuoli arviolta yli kaksisataa ihmistä. Kuolleiden algeria­laisten kohtalo oli pitkään Ranskassa vaiettu aihe, kunnes presidentti François Hollande kuluvan vuoden lokakuussa tunnusti julkisesti Ranskan valtion roolin ja vastuun algerialaisten joukkosurmassa. Ensimmäisen kerran Ranskan historian aikana valtio on myös esittänyt tapahtu­mien johdosta virallisen anteeksipyynnön.

Juuret samassa maaperässä

Tiesitkö, että marokkolainen Mogador, nykyinen Essaouira, on historian aikana ollut sekä juuta­laisten että muslimien pyhä kau­punki?” elokuvaohjaaja Mohamed Fekrane kysyy.

Atlantin rannalla Casablancan eteläpuolella sijaitsevaan Essaoui­raan matkustaa vuosittain edelleen noin 5 000 juutalaista Israelista ja muualta maailmasta pyhiinvaelluk­selle. He suuntaavat kaupunkiin haudattujen pyhien miesten ja esi-isien haudoille.

Juutalaisten tuloa Pohjois-Afrik­kaan on vaikea ajoittaa tarkkaan. Ensimmäiset juutalaiset saapuivat Maghreb-maihin suunnilleen vuon­na 70 jaa. paetessaan Palestiinasta ja keisari Tituksen Roomasta. Lisäk­si juutalaisia tuotiin alueelle orjina ja sotavankeina.

Kalifi Umarin aikakaudelta 600-luvulta lähtien kristityillä ja juutalaisilla oli muslimimaissa dhim­min eli suojeluksessa olevan asema. Kristityillä ja muslimeilla oli oikeus elää rauhassa ja harjoittaa ammattia sekä uskontoa, mutta heidän kansa­laisvapautensa olivat rajatumpia kuin muslimien. Lisäksi he joutuivat maksamaan korkeampaa veroa.

Islamin kulta-aikana Maghrebin juutalaiset kävivät kauppaa sekä Välimeren pohjoispuolella että Saharan eteläpuolella. Arabian kieli yhdisti juutalaisia ja muslimeja.

Juutalaisia vainottiin Espanjassa vuosina 1391 – 1497, jolloin osa Es­panjan juutalaisista pakeni Pohjois-Afrikkaan, etenkin Marokkoon. Vastaanotto ei ollut lämmin: moni juutalainen joutui portugalilaisten valloittajien tai paikallisten nomadi­arabien hyökkäysten kohteeksi, ja osa päätti palata takaisin Espanjaan ja kääntyä kristinuskoon.

Ranskan kolonialismin ja Israelin valtion perustamisen aikoihin juuta­laisyhteisön asema Pohjois-Afrikan maissa hankaloitui jälleen. Alkoi juutalaisten massamuutto Israeliin, Ranskaan, Kanadaan ja muualle maailmaan.

Toisen maailmansodan aikana Marokon kuningas Mohammed V kieltäytyi luovuttamasta Marokon juutalaisia Vichyn hallituksen nat­seille ja tarjosi turvapaikan Euroo­pasta pakeneville juutalaisille – tai ainakin Marokon virallinen historian­kirjoitus kertoo niin.

Mohamed Fekranen lyhytelokuvaan voi tutustua osoitteessa filmen­semble.wordpress.com. Kaddour Benghabritin elämästä ilmestyi syksyllä Mohammed Aïssaouin kirja L’Étoile jaune et le Croissant (Gal­limard, 176 s.). Pariisin juutalaisen taiteen ja historian museon näyttely kertoo Algerian juutalaisten histo­riasta 27.1.2013 asti. Musée d’art et d’histoire du Judaïsme, 71 Rue de Temple.

Luokkaerot repesivät

Fekranen mukaan arabikevään tapahtu­mat ovat toisaalta lisänneet Ranskassa muslimeihin kohdistuvia epäluuloja, mikä on osaltaan kiristänyt muslimien ja juutalaisten välejä.

“Pohjois-Afrikan demokratiakehi­tyksen ansiosta äänensä ovat saaneet kuuluville myös ne ääriryhmät, joiden ääni aiemmin tukahdutettiin joskus väkivaltaisestikin, eli radikaaleimmat islamistit. Tämä herättää keskuste­lua, sillä uutiskuvien kautta Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka ovat lähes päivittäin läsnä ranskalaisten arjessa. Lisäksi ara­bikevään protestiaallot ovat levinneet Etelä-Eurooppaan ja Ranskaankin, jo­ten yleistä radikalisoitumista on ilmassa. Poliittiset puolueet käyttävät tilannetta hyväkseen.”

Elokuvaohjaajan mielestä etnisten ja sosiaalisten ryhmien välit ovat viime vuosina kiristyneet Ranskassa huoles­tuttavaan pisteeseen. Jako rikkaisiin ja köyhiin on syventynyt, eikä Euroopan talouskriisi ole helpottanut tilannetta.

“Enkä nyt puhu pelkästään uskon­nollisista tai etnisistä ryhmistä vaan myös yhteiskuntaluokista. Nykypäivän Rans­kassa porvari ei uskalla käydä kahvilla työväenluokan kaupunginosassa, ja päin­vastoin”, ohjaaja sanoo. Hän puhuu jopa ranskalaisen keskiluokan katoamisesta.

“Olen itse työväenluokkaan kuulu­vien maahanmuuttajavanhempien lapsi, mutta opiskelujen ja työn kautta olen saavuttanut paljon. Oman paikan löy­täminen ranskalaisessa yhteiskunnassa ei ehkä ollut aina helppoa, mutta se oli mahdollista.”

Fekrane tekee päivätyötään France 24 -televisioasemalla. Hän sanoo pel­käävänsä, ettei nykynuorilla enää ole hänen sukupolvensa mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen etenemiseen. Varsin­kin köyhissä lähiöissä kasvaneet lapset ovat entistä suuremmassa syrjäytymis­vaarassa, ja sama kahtiajako näkyy maa­hanmuuttajien keskuudessa.

“Toisilla on ranskalaisessa yhteis­kunnassa tarvittavia kontakteja ja kieli­taitoa, ja he pääsevät hyviin kouluihin ja työpaikkoihin. Toisten elämä on päivästä päivään selviytymistä, mahdollisesti kar­kotusuhan alla.”

Marais’ssa tuoksuu Lähi-idän keit­tiö, ihmiset vaeltelevat kapeilla muku­lakivikaduilla verkkaiseen tahtiin. Rue des Rosiers -katukaan ei ole säästynyt antisemitistisiltä iskuilta: vuonna 1982 pommi-isku kadulla sijainneeseen Gol­denberg-ravintolaan tappoi kuusi ih­mistä. Nyt ihmiset jonottavat kadulla sunnuntain falafel-lounastaan, eri us­konnolliset ryhmät rinnan ja lomittain.

“Ruokakulttuurimme on hyvin sa­manlainen, samoin kieli, kansanmusiikki ja hääseremoniat, eikä edes pukeutumi­sessa ole suurta eroa”, Fekrane sanoo. “Me pohjoisafrikkalaiset emme juuri eroa toisistamme kulttuurien suhteen, olimme sitten juutalaisia tai muslimeja.”