EU-jäsenmaat menettävät aggressiivisen verosuunnittelun vuoksi 50–70 miljardia euroa yhteisöveroja joka vuosi, arvioi Euroopan komissio. Se vastaa noin kolmannesta EU:n budjetista.

Jäsenmaista eniten yhteisöveroja menettää Saksa, jonka veropohjasta suuryritysten verovälttely leikkasi Berkeleyn ja Kööpenhaminan yliopistojen tutkimuksen mukaan yli 16 miljardia euroa vuonna 2017. Veropohjan rapautumisen lisäksi monikansallisten yritysten aggressiivinen verosuunnittelu vääristää kilpailua, koska monikansalliset yhtiöt maksavat arviolta 30 prosenttia vähemmän yhteisöveroja kuin kansalliset kilpailijansa.

EU-komissio ja parlamentti ovat jo vuodesta 2016 ajaneet julkista maakohtaista veroraportointia (pCBCR) kaikille EU:n alueella toimiville monikansallisille yrityksille, joiden liikevaihto ylittää konsernitasolla 750 miljoonaa euroa.

Yhtiöt joutuisivat käytännössä julkistamaan samoja maakohtaisia tietoja, joita ne jo raportoivat luottamuksellisesti veroviranomaisille. Niitä ovat esimerkiksi toiminnan luonne, liikevaihdon suuruus, työntekijöiden määrä ja maksetut yhteisöverot. Komission arvion mukaan vähintään 90 prosentilla erittäin suurista monikansallisista yrityksistä on toimintaa EU:n alueella, joten sääntelyn vaikutukset olisivat globaalit.

Lakialoite on kuitenkin jäänyt jumiin Euroopan unionin neuvostoon. Suomi edisti asiaa aktiivisesti EU-puheenjohtajuuskaudellaan viime vuoden lopulla, mutta aloite kaatui niukasti kilpailukykyneuvostossa Kroatian muutettua kantaansa juuri ennen äänestystä.

Suomalaisen yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkivan Finn­watchin veroasiantuntijan Saara Hietasen mukaan pCBCR lisäisi merkittävästi tietoa aggressiivisen verosuunnittelun kokoluokasta ja mekanismeista. Se myös kannustaisi yrityksiä omaehtoisesti vähentämään voitonsiirtoa kevyen verotuksen maihin.

»Läpinäkyvyyttä lisäävät toimet ovat verovälttelyn kitkemisessä aivan keskeisiä», Hietanen sanoo. Hän viittaa myös Kölnin yliopiston tutkimuksen, jonka mukaan finanssisektorilla verotietojen julkistaminen on vähentänyt alan yritysten verovälttelyä. Finanssisektori on ollut EU:ssa jo vuodesta 2016 lähtien velvoitettu julkistamaan maakohtaisia verotietojaan.

Harvoissa tutkimuksissa on arvioitu tarkasti aggressiivisen verosuunnittelun vaikutuksia Suomen talouteen. On kuitenkin selvää, että kyse on Suomessakin merkittävistä summista. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT arvioi tänä vuonna ilmestyneessä raportissaan, että puhutaan sadoista miljoonista euroista vuosittain. Finnwatchin arvio kohoaa 430 miljoonasta jopa 1,4 miljardiin euroon.

Finnwatchin kesällä teettämän kyselyn perusteella Suomessa pCBCR saa hallituksen lisäksi tukea myös oppositiosta. Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) suhtautuu kuitenkin aloitteeseen kielteisesti.

EK:n verojohtajan Anita Isomaan mukaan aloite voisi vaarantaa joidenkin suomalaisyritysten liikesalaisuuksia ja siten haitata niiden kilpailukykyä. Osalla suomalaisyrityksistä on ainoastaan yksi tai muutama merkittävä hanke EU:n ulkopuolisessa maassa, minkä vuoksi verotietojen julkistaminen voisi Isomaan mukaan paljastaa toiminnasta liikaa tietoja kilpailijoille. Lisäksi Isomaa sanoo olevansa huolissaan siitä, että tietoja tulkittaisiin väärin, mikä voisi aiheuttaa merkittävää maine­haittaa yrityksille.

Finnwatchin Hietanen huomauttaa, että velvoite koskisi kaikkia Euroopassa toimivia yrityksiä, joten kilpailuhaittaa syntyisi hyvin harvoissa tilanteissa. Lisäksi monet muutkin julkiset tiedot, kuten tilinpäätökset, ovat hankalasti ymmärrettäviä. Yritykset voisivat ehkäistä väärinkäsityksiä julkaisemalla tarpeen vaatiessa lisätietoja.

Euroopan parlamentin kannan mukaan yhtiöiden olisi mahdollista siirtää tietojen julkistamista tai välttää se kokonaan, jos yhtiö voisi osoittaa julkistamisen vaarantavan yrityssalaisuuksia. EK:n Isomaa katsoo, että pykälä jättää liikaa tulkinnanvaraa. Finnwatchin Hietasen mukaan vaarana on pikemminkin, että raportointi vesittyy kokonaan, jos yritykset alkavat kilpaa perustella raportointitarvetta vastaan.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Tuomas Iso-Markku pitää Saksan toimintaa tyypillisenä puheenjohtajamaan vallankäyttönä. Puheenjohtajat nostavat agendalle omia prioriteettejaan ja jättävät pois itselleen epämieluisia kysymyksiä, vaikka puheenjohtajalta periaatteessa odotetaankin neutraalia välittäjän ja sovittelijan roolia.

Saksan hallitus on veroraportoinnin suhteen jakautunut, eikä maalla ole lakialoitteeseen virallista kantaa. Kristillisdemokraatit (CDU/CSU) ovat talous- ja energiaministeri Peter Altmaierin johdolla vastustaneet aloitetta ja pyrkineet estämään asian käsittelyn kilpailukykyneuvostossa.

Altmaierin mukaan raportointivelvoite pakottaisi yritykset julkaisemaan liian arkaluontoisia tietoja, mikä aiheuttaisi kansainvälistä kilpailuhaittaa saksalaisille yrityksille. Perustelut pohjaavat raporttiin, jonka on rahoittanut aloitetta vastustava Perheyritysten säätiö (Stiftung Familienunternehmen). Sen jäseniä ovat muun muassa sellaiset suuryritykset kuin Lidl ja Henkel.

Saksan toisen hallituspuoleen sosiaalidemokraattien (SPD) suhde verotuksen avoimuuteen on ollut mutkikkaampi. Saksan valtio­varainministeriksi noussut Olaf Scholz ei alun perin kannattanut aloitetta, vaikka verokysymykset kuuluvat puolueen ydinteemoihin. Scholzin mukaan aloite olisi vaarantanut yritysten verosalaisuuden. Syksyllä 2019 Scholz kuitenkin ilmoitti tukevansa aloitetta ja SPD asettui yhtenäisesti sen taakse. Päätökseen vaikuttivat todennäköisesti käsillä olleet SPD:n puheenjohtajavaalit, joissa puolueen vasemmistosiipi haastoi Scholzin talouspolitiikkaa.

Kysymystä näkyvästi esillä pitänyt Saksan vihreiden europarlamentaarikko Sven Giegold on vedonnut maansa hallitukseen, että se ottaisi pCBCR-aloitteen käsittelyyn neuvostossa. Giegoldin mukaan pCBCR tasoittaisi kansallisten ja monikansallisten yritysten pelikenttää ja toisi julki tärkeää tietoa yritysten toiminnasta kuluttajille ja sijoittajille.

»Aloitteen ajatus on vakuuttava tehokkaan tiedonvaihdon, vero-oikeudenmukaisuuden ja reilun kilpailun näkökulmista», Giegold sanoo. Hän korostaa myös, että verotietojen julkisuus ei ole aiheuttanut eurooppalaisille finanssisektorin yrityksille kilpailuhaittaa.

Liike-elämän lobbausta Euroopassa tutkiva kansalaisjärjestö Corporate Europe Observatory julkaisi tänä vuonna raportin, jonka mukaan Saksan hallituksen suhteet elinkeino­elämään ovat jarruttaneet useita lakialoitteita, kuten autoteollisuuteen kohdistuvia päästövähennyksiä. Raportissa viitataan myös Perheyritysten säätiön avoimeen jäsenkirjeeseen, jossa säätiö kiittelee elinkeinoministeriötä yhteistyöstä pCBCR:n pysäyttämiseksi EU:n neuvostossa Suomen puheenjohtajuuskaudella. Saksan hallituksen kytköksistä elinkeinoelämän huipulle on keskusteltu esimerkiksi Saksan Kiina-politiikan ja Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeen yhteydessä.

Iso-Markun mukaan Saksa ei lähtökohtaisesti ole sen alttiimpi elinkeinoelämän vaikutusvallalle kuin muutkaan jäsenmaat, Euroopan komissio tai parlamentti. Hänen mukaansa on pikemminkin tapaus- ja sektori­kohtaista, mihin lobbaus kohdistuu.

EU-parlamentissa kristillisdemokraatit ovat tukeneet pCBCR-aloitetta, tosin vasta kun aloiteella oli sekä parlamentin niukan enemmistön että komission tuki.

Saksan hallituksen kytköksistä elinkeinoelämän huipulle on keskusteltu esimerkiksi Saksan Kiina-politiikan ja Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeen yhteydessä.

Iso-Markku pitää hajontaa eurooppalaisten puolueperheiden sisällä tavallisena: europarlamentaarikot tarkastelevat kysymyksiä useammin eurooppalaisesta perspektiivistä kuin kansalliset poliitikot, ja ryhmäkanta vaikuttaa heidän äänestyskäyttäytymiseensä usein enemmän kuin kansallinen positio.

Iso-Markun mukaan kristillisdemokraateilla ei ole Saksassa juuri hävittävää pCBCR:n vastustamisessa. Aloite on ollut vähän esillä, hyvät suhteet elinkeinoelämään ovat puolueelle tärkeät ja kilpailukyky on keskeisempi osa puolueohjelmaa kuin verovälttelyyn puuttuminen.

Scholz on opposition painostamana luvannut, että Saksa mahdollistaa lakialoitteen käsittelyn kilpailukykyneuvostossa. Käsittelyyn tarvittava aika alkaa kuitenkin käydä vähiin Saksan puheenjohtajuuskaudella. Lisäksi Scholz ei ole saanut tukea lupaukselleen Altmaierilta, jonka vastuulle kilpailukyky­neuvoston asiat myös kuuluvat.

Suomi on pyytänyt Saksaa ottamaan asian käsittelyyn. Tällä on Giegoldin mukaan painoarvoa, koska Suomea pidetään Saksassa luotettavana toimijana finanssipolitiikassa. Iso-Markku ei kuitenkaan usko, että Suomi pystyisi Saksaan vaikuttamaan.

»Saksa toimii tässä ihan niin kuin se parhaaksi näkee.»

Kirjoittaja on tutkimusviestinnän avustaja Ulkopoliittisessa instituutissa.