Nopeat

Mikä on tarpeetonta matkustamista?

Teksti:
Julkaistu: 1.12.2014

Ulkoministeriön matkustussuosituksissa ei hehkuteta kauniita hiekkarantoja tai tunnelmallisia hotelleja, vaan muistutetaan siitä, että maailma on vaaroja täynnä: kidnappauksia täällä, ebolaa tuolla ja levottomuuksia vähän joka puolella.

Aika ajoin suosituksissa kehotetaan välttämään ”tarpeetonta matkustamista” tietyille alueille. Esimerkiksi lokakuun lopulla ministeriö kehotti välttämään tarpeetonta matkustamista Kongoon (ja vielä erikseen kaikkea matkustamista Pohjois-Kivun alueelle). Myöskään Malesian Sabahin itärannikolle ei ministeriön mukaan tulisi matkustaa tarpeettomasti.

Mitä on tarpeeton matkustaminen, hallinnollinen avustaja Iiris Strandman ulkoministeriön konsuliasioiden yksiköstä?

”Jätämme harkinnan matkan tarpeellisuudesta matkailijalle itselleen. Lähdemme siitä, että lomamatkat ovat käytännössä tarpeettomia matkoja, mutta tässäkin lopullinen harkinta on kansalaisten itsensä tehtävä.”

”Organisaation tai yrityksen on itse pyrittävä määrittelemään, pitävätkö ne alueelle matkustamista oman toimintansa kannalta välttämättömänä. Jos ne päättävät lähettää työntekijänsä alueelle, on niiden huolehdittava riskienhallinnasta ja turvallisuusjärjestelyistä.”

 

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu