Ulkopolitiikka-lehden sivusto on uudistunut!
Nopeat

Näin pelastetaan maailma

Maailmanlaajuisista kestävän kehityksen tavoitteista on määrä sopia ensi syksynä. Uutta niissä on se, että ne velvoittavat myös rikkaita maita muuttumaan.

Teksti:
Kuvat:
Julkaistu: 2.12.2014

Jos uudet kestävän kehityksen tavoitteet menevät suunnitellusti läpi YK:n huippukokouksessa syyskuussa 2015, globaalissa kehitysajattelussa koetaan vallankumous: ajatus köyhien maiden auttamisesta antaa tilaa filosofialle, jonka mukaan kehitys koskee maailman kaikkia maita.

Yksi ehdotetuista tavoitteista on maailman maiden sisäisen ja välisen epätasa-arvoisuuden vähentäminen. Osatavoitteet koskevat rikkaita maita suoraan: asiakirjassa kehotetaan muun muassa tehostamaan kansainvälisen finanssiliikenteen sääntelyä, lisäämään kehittyvien maiden päätösvaltaa kansainvälisissä poliittisissa instituutioissa ja rahoituslaitoksissa sekä uudistamaan maahanmuuttopolitiikkaa siten, että ihmisten liikkuvuus turvataan.

”Kehityksen ideologia muuttuu, kun lakataan puhumasta nollasummapelistä”, sanoo YK:n kestävän kehityksen rahoituskomiteassa puhetta johtanut suurlähettiläs Pertti Majanen. Työryhmä jätti viime kesänä raporttinsa siitä, mistä maailma voisi löytää rahat uusien tavoitteiden toteuttamiseen.

”Nyt ajatellaan, että maapallo on yksi ja yhteinen. Kun autat muita, autat itseäsi.”

Toinen suuri muutos on se, että kehityksen reunaehdoiksi asetetaan maapallon kantokyvyn rajat. Ne näkyvät etenkin siinä, että 17 ehdotetusta tavoitteesta yli puolessa mainitaan ympäristön hyvinvointi ja sen vaikutus ihmisten elinolosuhteisiin.

Ilmastonmuutoksen hillinnän lisäksi tavoitteissa puhutaan esimerkiksi maailman merien suojelemisesta ja kestävästä maataloudesta sekä energiantuotannosta. Tavoitteet velvoittavat esimerkiksi poistamaan kauppaa vääristävät maataloustuotteiden vientituet ja ylikalastukseen johtavat kalastustuet. Jos tavoitteista päästään sopuun, esimerkiksi Euroopan unionin pitäisi uusia politiikkaansa.

Lisäksi eri tavoitteiden nähdään liittyvän entistä enemmän toisiinsa: esimerkiksi ruokaturva riippuu siitä, miten ympäristö voi eli voidaanko esimerkiksi viljaa kasvattaa. Lisäksi ruokaturvaan vaikuttaa se, kuinka elintarvikkeet liikkuvat maailmanmarkkinoilla ja millä ehdoilla kauppaa käydään, sanoo Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistyksen pääsihteeri Rilli Lappalainen. Hänen mukaansa tavoitteissa olisi kuitenkin voitu mennä vieläkin pidemmälle.

”Olisi voitu kyseenalaistaa koko nykyinen ikuisen kasvun ajatukseen perustuva talousmallimme. Pitäisi miettiä esimerkiksi sitä, kuinka voidaan korvata sellainen teollisuustyö, joka aiheuttaa ympäristö- ja terveyshaittoja ja tuottaa tarpeetonta tavaraa.”

Tavoitteista tuskin tulee tälläkään kertaa oikeudellisesti sitovia. Kenen sitten pitäisi kantaa vastuu siitä, että eri maat todella pyrkivät pelastamaan maailman?

Vastuun pitäisi määräytyä sen mukaan, millaisia kehitysvaikutuksia milläkin toiminnalla on, sanoo Kehityspoliittisen toimikunnan pääsihteeri Marikki Stocchetti. Toimikunta seuraa ja arvioi suomalaista kehitysyhteistyötä ja kaikkea muuta Suomen politiikkaa, joka vaikuttaa kehittyviin maihin.

”Esimerkiksi juuri kauppa-, kalastus- ja maatalouspolitiikan sekä pääomaliikkeiden vaikutuksia pitää tarkastella kehittyvien maiden näkökulmasta. Lisäksi kehitysmaiden omien eliittien pitäisi kantaa vastuunsa.”

Suomea Stocchetti peräänkuuluttaa kirjaamaan ylös selkeät mittarit sille, miten politiikan eri osa-alueet voivat edesauttaa tavoitteiden toteutumista. Enää ei riitä, että tavoitteisiin pyritään kehitysyhteistyöllä, vaan kaikkien politiikan lohkojen tulee olla linjassa tavoitteiden kanssa.

Pertti Majasen mukaan maailman pitäisi maksaa tavoitteisiin pyrkimisestä yhdessä yli valtio- ja sektorirajojen.

”Kestävän kehityksen rahoituskomitean laskujen mukaan maailmassa on säästöjä noin 22 biljoonan dollarin arvosta ja julkisissa rahastoissa on varoja 80–90 biljoonaa. Samaan aikaan rahaa valuu hukkaan esimerkiksi korruption ja ympäristölle haitallisten teollisuustukiaisten vuoksi”, Majanen sanoo.

Lisäksi YK:n ympäristöohjelma UNEP laskee, että suorista ulkomaisista sijoituksista vain 7 prosenttia on ympäristöä säästäviä, eli 93 prosenttia ei ole. Jos tätä suhdetta saataisiin muutetuksi edes osittain, rahaa rahallinen hyöty olisi helposti suurempi kuin koko virallisen kehitysavun nykymäärä (134,8 miljardia dollaria vuonna 2013).

”Rahaa on, mutta se pitäisi saada pois vääristä taskuista”, Majanen toteaa.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa somessa