Ulkopolitiikka-lehden sivusto on uudistunut!
Analyysi

Putinismin kaikuja Ranskassa

Yliviritetystä presidentinvallasta on tullut ongelma Ranskan demokratialle.

Teksti:
Julkaistu: 9.12.2011
Vasemmiston ehdokas François Mitterand arvosteli presidentin liiallisia valtaoikeuksia 1964. Mitterand nousi presidentiksi 21.5.1981. Seuraavana päivänä hän hajotti Ranskan parlamentin alahuoneen.

Ranskan parlamentaarinen järjestelmä on poikkeus eurooppalaisten demokratioiden joukossa. Sitä voi luonnehtia hybridimalliksi, jossa toimeenpanovalta on vahva. Vuoden 1958 perustuslaki antoi presidentille huomattavat valtaoikeudet, joita sen jälkeen virassa olleet presidentit ovat vain lujittaneet noudattamallaan käytännöllä.

Ranskassa valitaan jälleen ensi vuonna tasavallalle presidentti suorassa kansanäänestyksessä. Samalla tulee kuluneeksi 50 vuotta valtiosääntöuudistuksesta, jolla siirryttiin suoraan vaalitapaan vuonna 1962. Uudistus näytti demokraattiselta edistysaskeleelta, mutta se on vuosikymmenien kuluessa lujittanut poliittisen järjestelmän presidenttivaltaisuutta.

Vallan keskittäminen valtionpäämiehelle on noussut poliittisten keskustelujen huolenaiheeksi Ranskassa, mutta kritiikki ei ole uutta. Vasemmiston ehdokas François Mitterand arvosteli presidentin liiallisia valtaoikeuksia vuonna 1964 julkaisemassaan esseessä Le coup d’état permanant (suom. pysyvä vallankaappaus).

Eräänlaisena nyrjähdyksenä parlamentaarisissa demokratioissa noudatetusta menettelystä voi pitää vuoden 1958 perustuslain pykälää 19, jonka mukaan tietyt presidentin päätökset eivät edellytä hallituksen tai parlamentin hyväksyntää.

Tasavallan presidentti voi perustuslain nojalla esimerkiksi hajottaa parlamentin alahuoneen eli kansalliskokouksen ilman pääministerin suostumusta (19 §), järjestää kansanäänestyksen ilman parlamentin suostumusta (13 §), nimittää pääministerin ilman kansalliskokouksen hyväksyntää (8.1 §), nimittää kolme yhdeksästä perustuslakituomarista (56 §) ja ennen kaikkea keskittää itselleen kaiken vallan tasavaltaa uhkaavassa poikkeustilanteessa (16 §).

Pykälään 16 on turvauduttu vain kerran, Algerian sodan aikana huhtikuussa 1961, jolloin Charles de Gaulle torjui sen avulla kenraalien vallankaappausyrityksen Algeriassa. Nyt useat presidenttiehdokkaat kannattavat vaaliohjelmassaan luopumista tästä pykälästä.

Presidentin nykyiset valtaoikeudet ovat kokonaisuutena vastoin vallan kolmijaon periaatetta, jonka Montesquieu määritteli teoksessaan Lakien henki vuonna 1748.

Vallan kolmijako horjuu

Ranskassa presidentin ja hallituksen välinen toimeenpanovallan jako kallistuu selvästi presidentin eduksi, toisin kuin Euroopan pääministerivaltaisissa demokratioissa, joissa päämiehen tehtävät ovat lähinnä edustuksellisia. Ranskan presidentti on periaatteessa puolueiden yläpuolella, mutta johtaa käytännössä vaalit voittanutta poliittista leiriä. Ranskan kansalliskokous muodostetaan Britannian ja Yhdysvaltojen tapaan enemmistövaaleilla, joissa jokaisesta vaalipiiristä valitaan yksi ehdokas. Enemmistövaalit vahvistavat poliittista kahtiajakoa ja Ranskan tapauksessa presidentin valtaa.

Ranskan järjestelmä ei toisaalta noudata puhtaasti presidentiaalista mallia. Ranskan presidentillä on enemmän valtaoikeuksia kuin yhdysvaltalaisella virkaveljellään, jolla ei ole oikeutta hajottaa edustajainhuonetta tai vedota kansaan järjestämällä suora kansanäänestys.

Ranskan viidettä tasavaltaa kuvataan puolipresidentiaaliseksi järjestelmäksi. Sen parlamentaariset lähtökohdat tulevat näkyviin kuitenkin vain silloin, kun vastakkainen poliittinen leiri voittaa vaaleissa enemmistön kansalliskokouksen paikoista. Tässä tilanteessa presidentti ei voi puuttua hallituksen kokoonpanoon tai erottaa pääministeriä, jolla on tuore vaaleissa hankittu mandaatti.

Ranskalaiset ovat äänestäneet presidenttinsä tällaiseen epämukavaan asetelmaan kolmesti: Mitterandin vuosina 1986–1988 ja 1993–1995 sekä Jacques Chiracin 1997–2002. Mielipidemittausten mukaan äänestäjät pitivät demokraattisena oikeutenaan ohjata tarvittaessa presidentin vallankäyttöä kesken kauden.

Vuoden 2000 perustuslakiuudistus kuitenkin lyhensi presidentin toimikauden seitsemästä viiteen vuoteen, jotta presidentti voitaisiin valita samaan aikaan kansanedustajien kanssa. Uudistuksen tarkoitus oli vähentää päätöksentekoon syntyneitä kupruja ja esteitä, jotka saattavat johtaa institutionaaliseen umpikujaan.

Kohti kevään vaaleja

Kansanäänestystä pidetään lähtökohtaisesti demokraattisena instituutiona, mutta käytäntö on vienyt siltä pohjaa. Ranskalaisten enemmistö hylkäsi Euroopan perustuslakisopimuksen kansanäänestyksessä 2005, mutta Jacques Chirac jatkoi presidentinvirassa äänestäjien voimakkaasta mielenilmaisusta huolimatta. Kaksi vuotta myöhemmin Nicolas Sarkozy toi ”yksinkertaistetun” version EU-perustuslaista parlamentin hyväksyttäväksi yksinkertaisella enemmistöllä.

Operaatio inspiroi gaullistien kansanedustajan Nicolas Dupont-Aignanin kirjoittamaan teoksen Le coup d’État simplifié (suom. yksinkertaistettu vallankaappaus), jossa hän luonnehti poliittista manööveriä ”Ranskan demokratian vastaiseksi salamasodaksi”.

Presidenttivaltainen järjestelmä on vahvistunut entisestään sen jälkeen, kun Sarkozy valittiin Elysée-palatsin isännäksi vuonna 2007. Hyperaktiivinen Sarkozy on pakottanut lainsäätäjät käsittelemään uusia lakialoitteita ilman työhön tarvittavaa aikaa. Sarkozy esiintyy jatkuvasti tiedotusvälineissä ja ottaa kantaa niin suuriin kysymyksiin kuin toissijaisiin pikkuasioihin. Televisioesiintymisiä seuraavat äänestäjät ovat menettäneet kosketuksen siihen, mikä politiikassa on oleellista.

Tämä hämmennys ja vallan keskittäminen ovat seurausta Sarkozyn ”avoimuuden” strategiasta, joka on heikentänyt oppositiota ja häivyttänyt oikeiston ja vasemmiston välisiä poliittisia eroja. Sarkozy ei ole katsonut tehtäväkseen suojella yhteistä etua tai toimia sovittelijana, vaan hän on päinvastoin tuonut eturistiriidat ja talouspiirien harvainvallan hallintojärjestelmänsä ytimeen. Hän on esimerkiksi ehdottanut amerikkalaisen mallin mukaisen lobbauksen institutionalisoimista osaksi parlamentin työtä.

Sarkozyn arvostelijoiden mukaan presidentillä on liian läheiset yhteydet liike-elämään. Lisäksi häntä moititaan puuttumisesta akateemiseen vapauteen sekä tuomareiden ja tiedotusvälineiden riippumattomuuteen. Pelkona väijyy, että ilman poliittista vastavoimaa valtionpäämies voi valjastaa Ranskan yliviritetyn presidentinvallan eräänlaiselle putinismin tielle Venäjän mallin mukaan.

Trendi on nyt tuomittu monelta suunnalta. Sarkozyn päähaastajaksi ensi vuoden presidentinvaaleissa noussut sosialistien ehdokas François Hollande voi korostaa ehdokasvalintansa demokraattista luonnetta: sosialistipuolueen järjestämiin esivaaleihin osallistui lokakuussa yli kaksi miljoonaa äänestäjää.

Hollande on vielä maltillinen verrattuna sosialistipuolueen esivaalissa kolmanneksi sijoittuneeseen Arnaud Montebourgiin, joka vaatii poliittisten instituutioiden täydellistä uudistamista ja kuudennen tasavallan perustamista.

Ennen Montebourgia viidennen tasavallan kumoaminen oli lähinnä kansallismielisen Front national -puolueen pitkäaikaisen puheenjohtajan Jean-Marie Le Penin kuningasidea. Le Pen selvisi vuoden 2002 presidentinvaaleissa toiselle kierrokselle, ja huhtikuun vaaleissa samaa yrittää hänen tyttärensä Marine Le Pen.

Oli Ranskan presidentinvaalien voittaja kuka tahansa, tämän käsissä on niin paljon valtaa, että sillä voi halutessaan keikuttaa demokratiaa.

 

Kirjoittaja on tutkija ulkopoliittisessa instituutissa.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa somessa