Ulkopolitiikka-lehden sivusto on uudistunut!
Kolumni

Ruotsi on toista maata

Teksti:
Julkaistu: 30.3.2012

Kirjoittaja

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutintutkija, joka työskenteli Ruotsin ulkopoliittisessa instituutissa 2010–2011.

Kauempaa katsoen Suomi ja Ruotsi muistuttavat suuresti toisiaan. Ulkopolitiikkakin on ollut niin samanlinjaista, että maiden välinen yhteistyö on ollut helppoa. Usein maat ovat myös tehneet yhteisiä aloit­teita esimerkiksi EU:ssa – viimeksi Euroopan rauhaninstituutin perustamisesta. Lähempää kun tarkastelee, näkee kuitenkin, että Ruotsi on eri maata, joskus ehkä vähän eri maailmoissakin.

Kun Suomessa puhutaan ulkopolitiikasta, puhutaan valtaoikeuksista, Venäjästä ja Natosta. Kun Ruotsissa puhutaan ulkopolitiikasta, puhutaan Länsi-Saharasta, Palestiinasta ja naisten asemasta. Esimerkiksi Länsi-Saharan tilanne voi hyvin nousta esiin missä keskustelussa hyvänsä. Sosiaalidemokraatit ja vihreät tukevat Länsi-Saharan itsenäisyyden tunnustamista. Ne kannattavat myös Palestiinan tunnustamista, mutta tässä asiassa valtiopäivät on selvästi jakautunut.

Joskus tuntuu myös ulkopolitiikan sanastossa olevan eroa: Burmaa sanotaan Ruotsissa reilusti Burmaksi, ei Myanmariksi.

Ruotsin ulkopolitiikka perustuukin arvoille siinä missä Suomen ulkopolitiikka perustuu intresseille.

Arvoista keskeinen on ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Ihmi­set ovat muutenkin keskeisiä, erityisesti vähemmistöt ja muita heikommassa asemassa olevat. Niinpä esimerkiksi Ruotsin Arktis-strategiassa ympäristön ja talouden rinnalle on nostettu inhimillinen ulottuvuus, muun muassa terveyteen ja kulttuuriin liittyvät kysymykset.

Naisten asema on luonnollisesti tärkeä, oli sitten kysy­mys Afganistanin-operaation perusteluista tai EU:n uuden ulkoasiainhallinnon muodostamisesta. Euroopan parlamentin naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokuntaa joh­taa ruotsalainen – tosin mies, Mikael Gustafsson.

Nykyisin Mikael-niminen ihminen voisi kyllä olla myös nai­nen. Uuden lain mukaan ruotsalaiset saavat halutessaan valita itselleen tai lapselleen nimen, joka perinteisesti kuuluu vastak­kaiselle sukupuolelle ja on siis könskonträr, kuten termi kuu­luu. Ruotsalaisessa yhteiskunnassa keskeistä on, ettei ketäänloukata. Kaikenlainen ahdistaminen, kränkning, on kielletty. Myös se, että joutuu käyttämään vain yhden sukupuolen nimiä, voidaan kokea ahdistavana.

Arvopolitiikka tuntuu joskus myös tunnepolitiikalta. Ruot­sin ulkopolitiikkaa tehdään tunteita säästämättä. Mutta sitä tehdään myös työstä tinkimättä: siis tunteella ja tuhisematta.

Toinen ero liittyy itseluottamukseen, mitä Ruotsissa mi­tataan aivan eri asteikolla kuin Suomessa. Jos Tukholma on kaupunkien paremmuuslistalla saanut sijan 11, sanomalehti kertoo pääkaupungin sijoittuneen maailmanlistan kärkeen. Ruotsi vie aloitteitaan maailmalle intensiivisessä etukenossa, ei suomalaisessa empivässä takanojassa.

Ruotsin ääni kuuluu; hankkeita osataan markkinoida, oli sitten kyse vaikkapa EU:n itäisestä ulottuvuudesta. Mikä ennen oli vain jätteviktigt, on tässä maailmanajassa jo jättejätte-jätte­jätteviktigt. Ruotsi voi hyvin olla oikeassa, vaikka olisi jäänyt kantansa kanssa yksin, kuten äänestäessään ainoana EU-maana EU:n ja Marokon kalastussopimusta vastaan.

Arvojen asemaa vahvistaa luonnollisesti konsensuskulttuuri. ”Länttäydymme yhteen kuin rotat kylmänä talvipäivänä”, luonnehti Ruotsin akatemian jäsen Horace Engdahl maan ta­paa Skavlan-keskusteluohjelmassa 13. tammikuuta.

Kurssi voi kuitenkin myös muuttua. Jokapäiväinen poliit­tinen debatti alkaa radiossakin viimeistään puoli kahdeksalta aamulla. Myös ulkopolitiikassa mennään toisinaan siksakkia, kuten kysymyksessä suurlähetystöjen sulkemisesta – säästösyistä – ja uudelleen avaamisesta – imagosyistä. Mutta tiukastakin pai­kasta selvitään energisellä otteella ja tehokkaalla argumentoinnilla. Det är bara att kämpa på! Tai visa fram­fötterna, kuten nykyään sanotaan.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa somessa