Ulkopolitiikka-lehden sivusto on uudistunut!
Analyysi

Saksan ja Ranskan eripura on EU:lle hyväksi

EU:n kahden suurimman talouden Saksan ja Ranskan voimatasapaino on järkkynyt, kun taloudellisesti vahva Saksa on astunut kriisissä tarpovan Euroopan johtoon. Unionin kannalta on hyvä, että Ranska ja Saksa eivät kulje liian lähekkäin, sanoo maiden suhteisiin erikoistunut tutkija Ulrike Guérot.

Teksti:
Julkaistu: 18.9.2012
Ulrike Guérot

Ranskalaisen pitää aina antaa kulkea ovesta ensimmäise­nä, mutta Saksa pitää ovea auki, kuuluu Saksan entisen liittokanslerin Helmut Kohlin kuuluisa sanonta.

European Council on Foreign Re­lations -tutkimuslaitoksen vanhemman tutkijan Ulrike Guérot’n mukaan Kohlin sananparressa on perää.

”Moni asia EU:ssa perustuu ranska­laisille ajatuksille, mutta niiden soveltamisesta vastaa Saksa”, saksalainen Guérot sanoo.

Euroopan unionin suurin talous Sak­sa on perinteisesti koettanut häivyttää valta-asemaansa historiallisista syistä. Saksa on antanut Ranskan ottaa unio­nissa suuremman roolin kuin sille taloutensa perusteella kuuluisi. Siten Saksa on ylläpitänyt unionin kotirauhaa, eikä maan ole tarvinnut kuunnella syytöksiä siitä, että se yrittäisi johtaa unionia omin päin.

Tämä on puolestaan ylläpitänyt kuvaa EU:sta rauhanprojektina, jossa Ranska ja Saksa seisovat rinta rinnan, huolimatta maiden sotaisasta historiasta.

Ulrike Guérot’n mukaan Euroopan velkakriisi on kuitenkin horjuttanut Sak­san ja Ranskan välistä valtatasapainoa, yhtä EU:n epävirallisista kulmakivistä.

Ranska ei ole selvinnyt velkakriisis­sä yhtä hyvin kuin Saksa. Siinä missä Ranska on kamppaillut säästöpaineiden ja talouskasvun hitauden kanssa, Saksa on ylpeillyt loistavilla vientiluvuilla ja alhaisimmalla työttömyysasteella sitten 1990-luvun. Siksi Saksan etulyöntiasemaa ei Guérot’n mukaan enää voi peitellä.

Voimatasapainon muutosta heijastaa se, että Merkhollande, Saksan liittokans­leri Angela Merkelin ja Ranskan presi­dentti François Hollanden suhde, näyttää muotoutuvan riitaisammaksi kuin Mer­kelin ja Ranskan edellisen presidentin Nicolas Sarkozyn kuuluisa Merkozy.

Yksi Hollanden vaalikampanjan viesteistä oli, ettei Saksa päätä yksin. Hollande puolustaa talouskriisin hoi­dossa elvytyspolitiikkaa eikä usko mer­keliläiseen säästölinjaan.

Guérot’n mukaan uusi, entistä kit­kaisempi suhde on muutos parempaan.

”Merkozy ei ollut hyväksi Euroopal­le. Siinä Saksa ja Ranska sanelivat eh­dot tekemättä kompromisseja muiden maiden kanssa. Sarkozy vain hyväksyi Merkelin argumentit, oli Merkelin pikku puudeli”, Guérot suomii.

”Vain Ranska voi haastaa Saksan tosissaan. Hollande on arvostellut Mer­kelin kiristyspolitiikkaa kovin sanoin. Muiden EU-maiden on hyvä nähdä, että Saksa ja Ranska ovat eri mieltä.”

Myös tavalliset saksalaiset ovat alkaneet ilmaista mielipiteensä velkakriisin hoidosta yhä selvemmin.

”Kriisi ei ole vaikuttanut saksalais­ten enemmistön elämään. Monet mietti­vät, miksi meidän pitää maksaa muiden menoja, vaikka olemme hoitaneet omat asiamme hyvin.”

Katsovatko saksalaiset, että maa on hyvittänyt historiansa ja ansaitsee nyt Euroopan johtajan roolin?

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että sak­salaiset katsovat maksaneensa tarpeeksi. Mutta maalla on edelleen kaksijakoinen suhde valtaan ja johtajuuteen. Neljän­kymmenen viime vuoden aikana olemme oppineet, että meidän on parasta olla as­tumatta johtajan saappaisiin. Velkakriisin alussa eräs liittokanslerinviraston korkea-arvoinen virkamies totesi, ettei Saksa ha­lua johtaa: ”Haluamme vain, että muut noudattavat taloudellisia pelisääntöjä.”

Miltä Eurooppa näyttäisi, jos Saksa ot­taisi johtajan roolin?

Jos niin joskus tapahtuisi, kyseeseen tu­lisi varmaankin nykyistä pienempi EU, jossa Puola ja Ranska olisivat Saksan lähimpiä yhteistyökumppaneita. Unio­nin jäsenrakenne luultavasti muuttuisi, ja jäsenmaiden finanssipolitiikasta tulisi entistä yhtenäisempää. Muutamat maat, kuten Kreikka ja ehkä myös Britannia, jättäytyisivät tällaisen EU-yhteistyön ul­kopuolelle, sillä ne eivät voisi tai haluaisi osallistua siihen.

Kuinka saksalaiset näkevät EU:n tulevai­suuden ja Saksan tehtävän EU:ssa?

Suurin osa tutkimuksista osoittaa, että saksalaisten epäluuloisuus Euroopan entistä syvempää integraatiota kohtaan on lisääntynyt. Saksalaiset uskovat, että euro selviää hengissä, mutta velkakrii­siin he ovat kuolemanväsyneitä. Useampi kuin joka toinen sanoo menettäneensä uskonsa EU:hun. Kukaan ei halua entistä integroituneempaa Eurooppaa eikä sitä, että Saksa ottaisi ohjat käsiinsä EU:n tu­levaisuuden rakentamisessa. Suurin osa saksalaisista haluaisi nähdä kotimaansa EU:n suurena Sveitsinä: että maa hyödyn­tää unionissa yhteisiä markkinoita mutta ei ota strategista vastuuta.

Saksa on selvinnyt kriisissä paljon Rans­kaa paremmin. Kuinka tämä on vaikut­tanut ranskalaiseen omakuvaan?

Jos olen täysin rehellinen, luulen, että ranskalaiset eivät ole pystyneet sulatta­maan EU:n laajentumista. Ranskalaiset tuntevat itsensä marginalisoiduiksi, ja heidän ylpeyttään on loukannut se, että Ranska on joutunut unionissa aiempaa vähäpätöisempään asemaan.

Kuinka Hollande ja Merkel voivat ohjata unionin ulos kriisistä?

Haluaisin, että maat tekisivät yhdessä aloitteen Euroopan työntämiseksi tule­vaisuuteen. Meillä ei voi olla yhtä aikaa rahaliittoa ja kansallisia pankkeja, jotka toimivat yli valtiorajojen mutta saavat kotimailtaan taloudellista apua, kun ajautuvat ongelmiin. Tarvitaan pankkien yleiseurooppalaista valvontaa. Ideaalitilanne olisi, että Ranska ja Saksa esittelisivät vuonna 1963 solmimansa Élysée-sopimuksen 50-vuotisjuhlassa aikataulun EU-yhteistyön syventämiselle.

Mitä tuo syventäminen tarkoittaisi?

Mies ja ääni -periaatteella valittavaa eurooppalaista parlamenttia, suoralla vaalilla valittavaa EU-presidenttiä, yli­kansallisia poliittisia puolueita. Voitai­siin esimerkiksi esitellä aikataulu, jonka mukaan vuoteen 2014 mennessä luotai­siin solidaarisuusohjelma työttömyyden vähentämiseksi EU:ssa. Se tarkoittaisi, että Saksa maksaisi työttömistä rans­kalaisista. Mutta se rakentaisi unioniin myös sisäisen yhteenkuuluvuuden ja so­lidaarisuuden tunteen. En ole naiivi; visio olisi hyvin vaikea toteuttaa. Mutta on tärkeää, ettemme luovu siitä.

Miltä Saksan ja Ranskan suhteiden tule­vaisuus mielestäsi näyttää?

En usko mihinkään eroskenaarioon. Saksa tuskin haluaa seistä eturivissä yk­sin. Ranska ja Saksa ovat EU:n ydin. Jos niiden tiet eroavat, EU:n taru on lopus­sa. Silloin palaisimme 1900-luvun alun Entente Cordialeen, tilanteessa, jossa Ranska ja Englanti tekevät puolustusyh­teistyötä Saksaa vastaan ja Saksa katsoo itään. Siksi Ranska ja Saksa tarvitsevat toisiaan.

 

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu