Skip to main content

Tarja Halonen palaa juurilleen – kertoo nyt, mitä vanhasta globalisaatiokritiikistä kannattaa oppia

Tarja Halonen palaa juurilleen – kertoo nyt, mitä vanhasta globalisaatiokritiikistä kannattaa oppia

Presidentti Tarja Halonen on ollut usein ensimmäinen. Nyt hän kertoo, mitä edelläkävijyys vaatii, ja miksi oikeusvaltiota tarvitaan koronan aikana enemmän kuin koskaan.

Teksti Anna-Kaisa Hiltunen

Kuvat Lehtikuva

Vaikka maailmaa on tänä keväänä koeteltu ennen kokemattomalla tavalla, presidentti Tarja Halonen jaksaa ilahtua. Mielen lämmikettä tarjoaa se solidaarisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunne, jota hän kertoo koronapandemian aikana kohdanneensa.

»Eilisiltana hiukan hämmennyin, kun sain Italian presidentiltä kiitokset siitä solidaarisuudesta, jota italialaisille on osoitettu», Halonen sanoo puhelimessa.

»Materiaalisen avun lisäksi he kokevat, että on hieno asia, että ympäri maailmaa ihmiset muistavat ja tukevat heitä myös erilaisissa julkilausumissa.»

Presidentti ei suostu tarkentamaan, mistä aivan konkreettisesti Italian presidentinkanslia oli kiitoksia lähettänyt. Hänen mukaansa kyse oli niistä viesteistä ja julkilausumista, jollaisia Halonen nykytoimissaan on ollut mukana lähettämässä.

Halonen toimii sekä monien YK-elinten työssä että esimerkiksi Madridin klubissa, demokraattisten maiden entisten valtionpäänaisten ja -miesten keskustelukerhossa. Siellä etenkin pandemian pahimmin runtelemille maille on pyritty osoittamaan, että hädän keskellä ollaan yhtä. Konkreettista apua Italia on saanut joiltain EU-kumppaneiltaan, ja esimerkiksi Venäjältä.

Ulkopolitiikka-lehden henkilöhaastattelua tehtiin huhtikuun alussa ensimmäistä kertaa koskaan puhelimitse koronaviruksen vuoksi. Presidentti Halonen ei tavannut kuvaajaakaan. Tässä jutussa käytetään arkistokuvia.

Halonen antoi haastattelua toimistollaan Helsingin Hakaniemessä, Paasitornin naapurissa ja omilla kotikulmillaan. Toimistolla jokainen istui koronan vuoksi eri huoneissa.

»Minulle se, että kaikki paikat on pantu kiinni, on myös mahdollisuus rauhoittua kirjoittamaan », Halonen sanoo.

Juuri nyt pöydällä on teksti globalisaatiosta, yhdestä Halosen sydäntä lähinnä olevista aiheista. Halosen mukaan pandemia vaikuttaa varmasti siihen, miten maailma tulevaisuudessa toimii: missä tavaroita tuotetaan, miten niitä kuljetetaan markkinoille – ja ehkä siihenkin, millaiset oikeudet globalisoituneen talouden työntekijöillä eri puolilla maailmaa on.

»Koronakriisi on nostanut tämän ulottuvuuden jälleen ajankohtaiseksi», Halonen sanoo.

Puhelimen päästä kuuluu, kuinka sihteeri sulkee presidentin työhuoneen oven.

 

Globalisaatio on Haloselle läheinen aihe ennen muuta siksi, että presidentti toimi Kansainvälisen työjärjestön ILO:n asettaman globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden maailmankomission toisena puheenjohtajana vuosina 2002–2004. Hän johti puhetta yhdessä Tansanian silloisen presidentin Benjamin Mkapan kanssa.

Maailmankomission loppuraportin pääviesti oli selkeä: globalisaatio piti valjastaa ihmisten tarpeisiin eikä vain tuotannon palvelemiseen. Hyödyt oli jaettava aiempaa tasaisemmin kaikille maille ja ihmisille.

Tarja Halonen

  • Tasavallan presidenttinä ensimmäisenä naisena virassa kaksi kautta vuosina 2000–2012.
  • Syntynyt Helsingissä vuonna 1943.
  • Opiskeli Helsingin yliopistossa ensin taidehistoriaa ja sitten oikeustieteitä. Valmistui vuonna 1968 ja lähti töihin SAK:n juristiksi.
  • Liittyi SDP:hen vuonna 1971 ja valittiin eduskuntaan toisella yrittämällä vuonna 1979.
  • Nousi sosiaaliministeriksi vuonna 1987. Työskenteli oikeusministerinä vuosina 1990–1991.
  • Työskenteli ulkoministerinä Paavo Lipposen kahdessa hallituksessa vuosina 1995–2000, kunnes valittiin presidentiksi.
  • Toimii esimerkiksi Helsingin yliopiston hallituksen puheenjohtajana, Rooman ja Madridin klubien jäsenenä sekä YK:n pääsihteerin rauhanvälityksen korkean tason neuvoa-antavan paneelin jäsenenä.
  • Harrastaa muun muassa puutarhanhoitoa Marjaniemen siirtolapuutarhapalstallaan.

Koronakriisi nostaa globalisaatiosta esiin ennen kaikkea kaksi seikkaa, Halonen sanoo. Ensimmäinen niistä on pitkien ja monimutkaisten tuotantoketjujen haavoittuvuus.

»Donald Trump on ihan oikeassa siinä, että globalisaatio on vienyt työpaikkoja. Mutta sekin tuotanto, joka vielä sijaitsee vaikkapa Yhdysvalloissa, on liian riippuvainen globaaleista tuotantoketjuista. Tuotannosta on tullut niin erikoistunutta, että se on haavoittuvaa.»

Siksi globalisaatiota tulee nyt korjata niin, että jos ketjun joku osa kärsii, se pystytään paikkaamaan.

Toiseksi koronakriisi näyttää sen, että maailman maat voivat tarvita toisiltaan tiukassa paikassa myös apua – ja että sitä voivat tarvita jopa rikkaat maat. Kyse ei ole nollasummapelistä.

»Korona avaa nyt silmiä. Se näyttää, että toistemme auttaminen keskinäisriippuvuuden ja solidaarisuuden nimissä niin Euroopassa kuin globaalistikin on tullut aiempaa realistisemmaksi vaihtoehdoksi», Halonen sanoo.

Presidentin mukaan tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten Kiina on auttanut muita maita koronakriisissä. Kiina on lähettänyt lääkintä- ja suojatarvikkeita muun muassa moneen Euroopan maahan.

»Se on huomionarvoista. Totta kai sitä voidaan käyttää Kiinassa oman kilven kiillottamiseen, mutta on hyvin epämiellyttävää nähdä apu vain näin. Niille ihmisille, jotka tarvitsevat Kiinan toimittamia suojavälineitä, kyse on elämästä ja kuolemasta», Halonen sanoo.

»Tässä mielessä on hyvä, että Kiina mieluummin kiillottaa profiiliaan tällä tavoin kuin toteaisi, ettei asia kuulu heille.»

Kansainvälinen työjärjestö ILO järjesti sadannen vuosikokouksensa kesäkuussa 2011. Halonen piti kokouksessa puheen. Kuva: Sebastien Feval/AFP Photo/Lehtikuva.

Kansainvälinen työjärjestö ILO järjesti sadannen vuosikokouksensa kesäkuussa 2011. Halonen piti kokouksessa puheen. Kuva: Sebastien Feval/AFP Photo/Lehtikuva.

 

Presidentti Halonen valmistui oikeustieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1968. Hän luki pääaineenaan rikosoikeutta professori Inkeri Anttilan opissa.

»Tiedekunnassa meitä kiusattiin siitä, että meidän piti päästä pois maisterin mielenlaadusta », Halonen sanoo.

Piti siis oppia ajattelemaan kuin juristi. Valmistuttuaan Halonen lähti juristiksi Suomen ammattiliittojen keskusjärjestöön SAK:hon, ensimmäisenä naisena. Siellä tulivat tutuksi työelämän pelisäännöt ja työntekijöiden oikeudet. Ne liittyvät myös globalisaatioon – ja Kiinaan.

Sitä mukaa kuin Kiinasta on tullut muun maailman kulutustavaroiden tuottaja, yhä useamman kiinalaisen elintaso on noussut. Kiina on yksi globalisoituneen talouden suurimmista voittajista. Siinä missä yli 66 prosenttia kiinalaisista – lähes 800 miljoonaa ihmistä – eli köyhyydessä vielä vuonna 1990, vuoteen 2016 mennessä osuus oli pienentynyt 0,5 prosenttiin, kertovat Maailmanpankin luvut.

Kiinalaisista on tullut uutta keskiluokkaa.

Ongelma kuitenkin on, että monen työolot eivät edelleenkään ole niin sanotusti säälliset, decent. Säällisen työn nosti kansainväliseen keskusteluun alun perin juuri se globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden maailmankomissio, jonka toinen puheenjohtaja presidentti Halonen 2000-luvun alussa oli.

»Olemme saaneet säällisen työn käsitteen ihan hyvin läpi», Halonen sanoo ja tarkoittaa erilaisia kansainvälisiä julistuksia ja sopimuksia, joissa käsite mainitaan. Diplomatiassa sekin on tavoitteen toteutumista.

Käytännössä säällinen työ tarkoittaa muun muassa reiluja työehtoja ja palkkaa, jolla tulee toimeen, sekä turvallisia työoloja, sosiaaliturvaa ja oikeutta järjestäytymiseen. Monelle nämä eivät ole toteutuneet.

Halosen mukaan globalisaatio johti siihen, että elinkeinoelämä »muutti suhtautumistaan» työntekijöitä, ihmisiä, koskeviin sääntöihin. Siinä missä rikkaiden länsimaiden yrityksiltä edellytettiin kotona sitoutumista työntekijöiden oikeuksiin, oikeuksista saatettiin luopua köyhempien maiden tehtaissa.

Toinen ongelma on se, että globalisaatio on kiihdyttänyt eriarvoisuuden kasvua. Maailman rikkaimman prosentin vauraus on kasvanut kaikkein nopeimmin.

Globalisaatio johti siihen, että elinkeinoelämä muutti suhtautumistaan työntekijöitä, ihmisiä, koskeviin sääntöihin.

Jotta näihin ongelmiin saataisiin muutos, kansallisvaltion roolia pitäisi Halosen mukaan vahvistaa.

»Me ajattelimme jo silloin (2000-luvun alussa), että kansallisvaltioilla oli merkittävä rooli globalisaation ongelmien korjaamisessa», Halonen sanoo.

Maailmankomission loppuraportissa todettiin, että valtioiden pitäisi »palvella kaikkien kansalaistensa intressejä» ja »valtiojohtajien tulisi edistää talous- ja yhteiskuntapolitiikan koherenssia kansainvälisellä tasolla».

»(Kaupan) vapauttamisella tuskin on myönteisiä vaikutuksia ilman kunnollisia instituutioita ja sääntelyä, jotka valvovat markkinoita. Tämä vaatii kykeneviä ja vahvoja julkisia hallintoja », raportissa kirjoitettiin.

Maailmankomission vaatimukset olivat linjassa 2000-luvun taitteen globalisaatiokritiikin ja maailmanlaajuista oikeudenmukaisuutta vaatineen liikehdinnän kanssa. Eräs kritiikin lakipiste koettiin, kun jopa 100 000 mielenosoittajaa kokoontui vuonna 1997 Yhdysvaltain Seattleen ja pakotti Maailman kauppajärjestön WTO:n keskeyttämään kokouksensa.

2000-luvulla globalisaatiokritiikki kuitenkin hävisi mahdollisimman avoimen maailmankaupan kannattajille. Näytti syntyneen konsensus siitä, että globalisaatiolle ei ollut vaihtoehtoja.

Finanssikriisin jälkeen kritiikki nousi uudelleen, mutta uudesta suunnasta. Globalisaatiokriitikoiksi nousivat ennen kaikkea oikeistopopulistit. Hekin vaativat aiempaa vahvempaa kansallisvaltiota globalisoituneen maailman ongelmien ratkaisemiseksi. Mutta he ovat vaatineet myös rajojen sulkemista ja kansainvälisestä yhteistyöstä vetäytymistä.

Mikä voisi nyt olla vasemmiston vaihtoehto oikeistopopulisteille?

Presidentti Tarja Halonen Hakaniemen kauppahallissa vuonna 2017. Kuva: Lehtikuva.

Presidentti Tarja Halonen Hakaniemen kauppahallissa vuonna 2017. Kuva: Lehtikuva.

Halosen mukaan se on ennen kaikkea kansainvälinen yhteistyö – joka lähtee vahvoista kansallisvaltioista.

»Nyt iso kysymys on se, miten voisimme tällaisessa tilanteessa luoda sellaisen globaalin säännöstön, joka koskisi kaikkia yhteiskunnan sektoreita», presidentti sanoo.

Tähän puolestaan tarvitaan nykyistä vahvempaa oikeusvaltiota. Se on selvästi Halosen toinen lempiteema.

 

Vuonna 1990 Tarja Halosesta tuli ensimmäinen nainen Suomen poliittisena oikeusministerinä. Oikeusministeriötä oli aiemmin johtanut hänen vanha professorinsa Inkeri Anttila, mutta virkamieshallituksessa. Nimenomaan juristi-Haloselle oikeusvaltio on erityisen tärkeä.

Oikeusvaltioperiaatteen mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja lainsäädännön tulee turvata jokaisen ihmisen perusoikeudet, ihmisarvo ja koskemattomuus. Lainsäädäntöä sovelletaan riippumattomissa tuomioistuimissa.

Halonen painottaa, että oikeusvaltio pitää aina nähdä osana kokonaisuutta, jonka muita osia ovat ihmisoikeudet, demokratia ja hyvä hallinto.

»Oikeusvaltio realisoi kansalaisille sen, mitä poliitikot ovat päättäneet, myös kiperissä tilanteissa », Halonen sanoo.

Toisin sanoen poliittiset linjaukset muuttuvat konkreettisiksi arkielämän tapahtumiksi vasta toimivan hallinnon ja tarvittaessa oikeusjärjestelmän kautta.

»Ihmisten on voitava luottaa siihen, että kysymykset ratkotaan niin kuin oli alun perinkin tarkoitus.»

Siinä missä Halosta yliopistossa opetettiin ajattelemaan kuten juristi, hän kertoo poliittisella urallaan saaneensa haukkuja siitä, hänellä on »juristin sielunelämä». Hänen on sanottu olevan erityisen tarkka siitä, että asiat menevät muodollisesti oikein. Itse hän puhuu välillä »juristeriaa», on termeistä tarkka.

Esimerkiksi kelpaa juuri oikeusvaltion käsite. Halosen mukaan saksasta suomeen periytyvä ilmaus oikeusvaltio (Rechtsstaat) kuvaa hyvin sitä, mikä merkitys valtiolla on julkisen vallan säällisessä käytössä.

Valtio ei ole meistä ulkopuolinen, vaan se olemme me.

Kansallisvaltioita pitää vahvistaa, koska ne ovat suurin yksikkö, jossa kansalaiset voivat osallistua demokraattiseen päätöksentekoon.

»Kansallisvaltioita pitää vahvistaa, koska ne ovat suurin yksikkö, jossa kansalaiset voivat osallistua demokraattiseen päätöksentekoon», Halonen sanoo.

Vaikka EU-kansalaiset voivat osallistua myös unionin tasolla, se ei hänen mukaansa voi korvata toimivaa kotimaista parlamentarismia. Ja jos oikeusvaltioperiaate ei toimi yksittäisissä EU:n jäsenmaissa, koko unioni on ongelmissa.

Tästä päästään seuraavaan teemaan, nimittäin EU:n toimintaan ja periaatteisiin.

Halonen oli presidenttikausillaan mukana, kun EU laajentui historiallisesti ja perussopimusmuutoksia sorvattiin. Kokemus opetti, että unionin pitää saada jäsenmaansa uskomaan itseensä ja toimimaan sovittujen arvojen ja periaatteiden mukaisesti.

Nyt EU:n pitäisi Halosen mukaan »putsata oma pesänsä», jotta se voisi »pelastaa itsensä».

»EU:n arvot ovat selkeät. Niitä ovat ihmisoikeudet, demokratia, oikeusvaltio ja dynaaminen, ohjattu markkinatalous. Arvot otettiin, samoin kuin lippu ja laulu, Euroopan neuvostolta. Talous vain lisättiin mukaan», presidentti sanoo.

EU:n sääntöjen mukaan jäsenyyttä voi hakea sellainen Euroopan valtio, joka toimii näiden arvojen mukaisesti ja jolla on vakaat hallintoelimet, toimiva markkinatalous ja kyky suoriutua jäsenyyden velvoitteista, siis esimerkiksi noudattaa unionin tavoitteita.

Nyt etenkin Puola ja Unkari ovat luisuneet kohti autoritaarista hallintoa. Liityttäessä annetut lupaukset on petetty.

»Kyllähän moni lupaa vaikka kuun taivaalta, kun on kihlauksesta kyse. Mutta kun on oltu joku vuosi naimisissa, niin pelkästään kauppakassin kantaminen tuntuu hankalalta», Halonen vertaa.

Hänen mukaansa EU:n ei kuitenkaan kannata kokea oloaan huijatuksi. Eivät ne johtajat, jotka aikoinaan hakivat mailleen EU-jäsenyyttä, ole pääsääntöisesti muuttaneet kantojaan. He eivät vain ole enää vallassa.

Ei auta, jos Bryssel on jotain mieltä.

Siksi iso kysymys EU:ssa on, kuinka hallitukset saataisiin sitoutumaan pitkän aikavälin prosesseihin ja lupauksiin.

»Tämä on kaiken kansainvälisen, monenkeskisen yhteistyön haaste.»

Toinen iso kysymys on keskitetyn ja hajautetun vallankäytön suhde. Kyse on EU:n perusrakenteista.

»Ei auta, jos Bryssel on jotain mieltä. On katsottava, mitä mieltä ollaan Budapestissa, Helsingissä, Tukholmassa.»

Entä jos Unkarista koronakriisin varjossa tulee EU:n ensimmäinen diktatuuri – mitä silloin on vielä tehtävissä?

»Se on nykyjohtajien asia. En halua olla mikään vanha viisas, joka sivusta neuvoo», Halonen sanoo ensin.

Sitten hän kuitenkin ryhtyy puhumaan perinteisen diplomatian puolesta.

»Sanoisin vain, että siinä olisi sitten lähdettävä hyvin monenkeskisesti liikkeelle, Bryssel ei yksin auttaisi mitään. Ennen kaikkea olisi kysyttävä, mitä unkarilaiset haluavat ja miten he voisivat tulla tilanteesta ulos.»

Pitäisi yrittää sitkeästi ymmärtää toisen mielipiteitä ja käsityksiä, vaikka ne olisivat itselle kummallisia.

 

Ulkoministeriksi Halonen nousi vuonna 1995 Paavo Lipposen (sd.) ensimmäiseen hallitukseen – ensimmäisenä naisena.

Ulkoministeriaikanaan Halosta arvosteltiin siitä, että hän muutti Suomen turvallisuuspoliittista linjaa. Siinä missä Suomi oli aiemmin pitänyt uhkana ennen kaikkea aseellista konfliktia, Halonen nosti esiin myös uudenlaiset uhkat. Niitä olivat erilaiset kansallisvaltioiden rajat ylittävät ilmiöt, kuten ilmastonmuutos.

Halonen halusi tehdä turvallisuuskäsityksestä kokonaisvaltaisen.

Lisäksi Halonen painotti ulkoministeriössä ihmisoikeuksien merkitystä ja halusi perustaa ministeriöön erillisen ihmisoikeusyksikön. Suomi oli 1990-luvun puolivälissä Luxemburgin lisäksi ainoa eurooppalainen maa, jonka ulkoministeriössä ei sellaista ollut.

Moni kokenut diplomaatti – joista korkeimmalle edenneet olivat tuolloin kaikki miehiä – vastusti yksikön perustamista. Ihmisoikeuksia ei pidetty ulkopolitiikassa tärkeinä. Halonen kuitenkin voitti, ja yksikkö perustettiin.

Käsitys siitä, mistä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on kyse, laajeni vähitellen.

Tarha Halosen kolme vinkkiä puutarhaan – ja vähän elämäänkin

  1. Puutarhanhoidon armollinen puoli on, että joka vuosi voi aloittaa uudelleen. Erehdys on osa kokemusta. Nauti sekä tuloksesta että erehdyksestä.
  2. Onnistumisen voi monistaa. Jos jokin kärhö tai muu kukka onnistuu, odottaa todennäköisesti koko joukko sen läheisiä sukulaisia tulevansa myös tunnetuksi.
  3. Haaveet ovat tärkeitä täydellisyydessään, mutta niillä tulee rasittaa arkipäivää vain kohtuullisesti – myös puutarhanhoidossa!

Nyt laajasta turvallisuuskäsityksestä on tullut valtavirtaa. Halosen mukaan koronapandemia nostaa jälleen esiin sen tarpeellisuuden.

»Sodat eivät tietenkään ole kadonneet mihinkään, vaikka niistä ei uutisoida. Koronatilanne on kuitenkin varoittava esimerkki siitä, että etenkin YK:n kestävän kehityksen tavoitteet pitää ottaa vakavasti. Jos varoituksia ei kuulla, taudeista saattaa tulla aikaisempaa tavallisempia.»

Kun puhe kääntyy perinteiseen ulkopolitiikkaan ja valtioiden sekä niiden yhteenliittymien välisiin suhteisiin, Halonen toteaa, että jos EU ei löydä omaa paikkaansa, sillä on suuri riski jäädä Yhdysvaltain ja Kiinan varjoon.

Donald Trumpin ensimmäinen kausi Yhdysvaltain presidenttinä on ollut Halosen mukaan merkki siitä, että Trump halusi sekoittaa maailmanpolitiikan pakan ja näyttää, että hän on nyt se, joka päättää.

»Tällainen toiminta johtaa hyvin nopeasti erinomaisen hankaliin tilanteisiin, niin kuin on käynyt.»

Halonen viittaa siihen, että Trump on vetänyt Yhdysvallat monista pitkäaikaisista, monenkeskisistä sitoumuksista, kuten joistakin YK-järjestöistä ja Pariisin ilmastosopimuksesta. Hänellä ei myöskään näytä olevan halua kuunnella asiantuntijoita, kuten kansalaisjärjestöjä tai tiedemaailmaa, tai edes omia diplomaattejaan.

Ei kannata koko ajan katsoa muita mustien silmälasien läpi ja miettiä, mitä kaikkea pahaa toisessa on.

Yhdysvaltain vetäytyvä linja antaa tilaa muille toimijoille, kuten Kiinalle tai Venäjälle. Kummankin kanssa kannattaisi Halosen mukaan pyrkiä kumppanuuteen, niin kuin etenkin Suomi on Halosen mukaan tehnyt Venäjän kanssa, »hyvää tahtoen». Sen sijaan moni muu maa »näki Venäjässä aina jonkin ongelman».

»Myös EU:lla ja Yhdysvalloilla on peiliin katsomisen paikka sen suhteen, miten ne suhtautuivat Venäjän tuloon kansainväliseen politiikkaan Neuvostoliiton hajottua», Halonen muotoilee.

»Ei kannata koko ajan katsoa muita mustien silmälasien läpi ja miettiä, mitä kaikkea pahaa toisessa on. Ennemmin kannattaa miettiä, onko toisessa sellaisia tekijöitä, joiden varaan yhteistyötä kannattaa rakentaa uskoen siihen, että sekä ihmiset että valtiot oppivat yhteistyön aikana.»

Venäjästä puhuttaessa esimerkiksi oppimisesta kelpaa Halosen mukaan se ympäristöyhteistyö, jota Suomikin on naapurinsa kanssa tehnyt. Sitä pitäisi Halosen mukaan jatkaa ja syventää, Krimin miehityksestä ja Ukrainan sodasta huolimatta.

Myös Kiinan kanssa kannattaisi Halosen mukaan toimia mahdollisimman käytännönläheisesti. Esimerkiksi konkreettisesta matalan profiilin yhteistyöstä hän nostaa sellaisen ympäristö- ja ilmastoyhteistyön, jota esimerkiksi Helsingin yliopiston ilmakehätieteen huippuyksikkö professori Markku Kulmalan johtamana Kiinassa tekee.

Yksikkö on ollut perustamassa ilmakehän aerosolipitoisuuksia mittaavia asemia Suomesta Siperian kautta Kiinaan. (Ulkopolitiikka-lehti kirjoitti Kulmalan työstä profiilijutussa numerossa 2/2015.)

Ja sitten on tietysti Afrikka.

Suurten ja nousevien valtojen lisäksi EU:n pitää Halosen mielestä panostaa myös suhteisiin eteläisen lähialueensa kanssa. Suhteet tulevat sitä tärkeämmiksi, mitä enemmän Afrikan väkimäärä ja merkitys kansainvälispoliittisena toimijana kasvavat.

Halosen mielestä Jutta Urpilaisen (sd.) asema EU:n kumppanuuksista vastaavana komissaarina on näistä syistä erityisen tärkeä. (Lue juttu Urpilaisen työstä Ulkopolitiikka-lehden numerosta 3/2019.)

Minusta semmoista ei kannata suunnitella, mikä sinusta isona tulee. Maailma muuttuu!

Ylipäänsä Halonen tuntuu toivovan EU:lta lisää rohkeutta. Tämä pätee myös maailmanjärjestö YK:ssa.

Vaikka EU ei ole turvallisuusneuvoston jäsen, se voisi halutessaan saada lisää vaikutusvaltaa YK-järjestöissä. Vaikutusvalta seuraa rahoituksesta – eikä sen lisäämiseen tarvita juridisia päätöksiä.

»EU ja sen kanssa saman mieliset maat, kuten Kanada, Australia tai Uusi-Seelanti, voisivat nostaa omia rahoitusosuuksiaan, jos haluaisivat», Halonen sanoo.

 

Edelläkävijyys on yksi presidentti Halosen uran leimaavin piirre. Halosen mukaan ensimmäisyys on vaatinut »vähän rämäpäisyyttä ». On pitänyt uskaltaa hypätä, vaikka ei ole tiennyt, mitä seurauksia hypyllä on.

»Olen sanonut kyllä, kun on tullut tilaisuus, ja ollut asioiden suhteen päämäärätietoinen. Mutta jos uraani katsoo, en minä niin kovin suunnitelmallinen ole ollut», Halonen sanoo.

»Minusta semmoista ei kannata suunnitella, mikä sinusta isona tulee. Maailma muuttuu! Kannattaa päättää se, mitä haluaa tehdä.»

Toisaalta presidentti sanoo yrittäneensä pohtia omien ensimmäisyyksiensä laajempia vaikutuksia. Hänen mukaansa kannattaa miettiä, tekeekö sellaista, mikä on mahdollista vain omalla kohdalla, vai sellaista, mitä muutkin voivat tehdä.

»Lasikaton läpi voi mennä ja saada naamansa ruvelle, mutta pitäisi tähdätä siihen, että muuttaisi samalla rakenteita niin, että muut voivat seurata perässä.»

Halosen ura YK-tehtävien parissa alkoi Harri Holkerin (kok.) hallituksen sosiaaliministerinä 1980-luvun lopussa. Halonen nousi hallitukseen vuonna 1987, kun ulkoministerinä oli Kalevi Sorsa (sd.). Hän lähetti sosiaaliministeri Halosen YK:n huumekokoukseen.

»Sorsa ajatteli, että YK:hon voivat mennä muutkin kuin ulkoministerit. Siitä nousi silloin skandaali, mutta siitä tämä tapa lähti yleistymään», Halonen sanoo.

Nykyään YK:ssa käyvät kaikkien hallinnonalojen ministerit aina käsiteltävän asiasisällön mukaan. Käytännössä tämä merkitsee Halosen sanoin sitä, että »ulkoministerien yksinvalta kansainvälisessä politiikassa on väistynyt» ja kansainvälisten suhteiden hoitamisesta on tullut usean hallinnonalan asia.

Ulkoministerinä 1990-luvun puolivälissä Halosta arvosteltiin siitä, että hänen aikanaan myös naiset pääsivät etenemään suurlähettiläiksi, ensimmäistä kertaa. Halonen kieltää koskaan suosineensa naisia, sanoo vain antaneensa heille vain mahdollisuuden samoihin tehtäviin kuin miehille.

Nyt naiset ovat olleet ulkoasiainhallinnossa kaikissa korkeissa viroissa.

»Täytyy toivoa, että tämä suuntaus jatkuu. Olin ensimmäinen nainen ulkoministerinä, mutta tähän asti ainoa. Siitä on mennyt neljännesvuosisata.»