Ulkopolitiikka-lehden sivusto on uudistunut!
Analyysi

Turkki vangitsee toimittajiaan

Pääministeri Recep Taayip Erdoğanin valtakauden aikana Turkki on vahvistanut asemaansa Lähi-idässä ja saanut EU:lta kiitosta armeijan vallan rajoittamisesta. Maan riippumattomat tiedotusvälineet ovat sen sijaan joutuneet vallanpitäjien hampaisiin.

Teksti: Joonas Pörsti
Kuvat:
Julkaistu: 18.9.2012

Kriitikoiden mielestä Turkin pääministeri Recep Taayip Erdoğanin hallintotyyli on muuttunut sitä autoritaarisemmaksi, mitä kauemmin hän on ollut vallassa. Eritoten lehdistönvapaus näyttää heikentyneen Turkissa viime vuosina.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin vastaanotti pelkästään vuonna 2011 Turkista lähes 9 000 lehdistön- ja ilmaisunvapauteen liittyvää valitusta. Turkin vankiloissa istuu tällä haavaa yli sata toimittajaa. Kuluvan vuoden tammikuussa Reporters Without Borders -järjestö rankkasi lehdistönvapausindeksissään Turkin sijalle 148. Turkkia paremmin listalla sijoittuivat muun muassa Kongon demokraattinen tasavalta, Venäjä ja Uganda.

”Turkin media ei ole koskaan ollut täysin vapaa”, sanoo Galatasarayn yliopiston oikeustieteen laitoksen tutkija Özgür Mumcu. ”Tiedotusvälineitä ovat tässä maassa aina pyrkineet kontrolloimaan joko poliitikot tai armeija. Nykyisessä tilanteessa ei siis sinänsä ole mitään uutta.”

Ilmaisunvapaus kuitenkin parani Turkissa hetkellisesti 2000-luvun alkupuolella, maan valmistautuessa jäsenyysneuvotteluihin Euroopan unionin kanssa.” Monista aiemmin tabuina pidetyistä aiheista voitiin tuolloin keskustella ensi kertaa. Tilanne muuttui 2000-luvun puolivälin jälkeen, kun Turkissa alkoivat paljon julkisuutta saaneet poliittiset oikeudenkäynnit.”

Mumcu viittaa kahteen oikeudenkäyntien sarjaan, jotka tunnetaan nimillä Ergenekon ja Sledgehammer eli moukari. Ensimmäisessä on käsitelty ultranationalistiseksi ja kemalistiseksi väitetyn ryhmittymän vallankaappausyritystä, jonka Turkin hallitus sanoo estäneensä vuonna 2007. Jälkimmäinen viittaa toiseen vallankaappausyritykseen, johon olisi hallituksen mukaan syyllistynyt armeijan johtoa.

”Oikeudenkäynnit vaikuttivat alkuun hyvältä asialta, ja syytettyjen joukossa oli henkilöitä, jotka ansaitsivatkin tulla syytetyiksi”, Mumcu kuvailee. ”Jossain vaiheessa hallitus alkoi kuitenkin käyttää Ergenekon- ja Sledgehammer-oikeudenkäyntejä tekosyynä poliittisten vastustajiensa, kurdiaktivistien ja hallitusta arvostelevien toimittajien vangitsemiseen syyttäen näitä terrorismista.”

Ongelmana on esimerkiksi Reporters Without Borders -järjestön mukaan se, että oikeuslaitos ei ole riippumaton hallituksesta. Epäiltyjä saatetaan pitää pitkiä aikoja tutkintavankeudessa ennen syytteiden nostamista ja oikeudenkäynnin aloittamista.

”Terrorismin määritelmä kattaa paitsi kuulumisen terroristijärjestöön ja syyllistymisen terrori-iskuihin, myös minkä tahansa toiminnan, jonka tuomioistuin voi tulkita palvelevan terroristien tarkoitusperiä”, Mumcu sanoo.

Syyskuussa 2011 uutistoimisto AP laski, että syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen maailmassa oli tuomittu terrorismista vähintään 35 117 henkilöä. Tuomioista kolmannes oli langetettu Turkissa. Vuosina 2006–2010 Turkin vankien määrä kaksinkertaistui.

Mumcun mukaan hallituksen kannalta kiusallisia asioita käsittelevät toimittajat huomaavat lisäksi ennemmin tai myöhemmin olevansa työttömiä.

”Turkkilaiset toimittajat harjoittavat tästä syystä nykyään paljon itsesensuuria”, hän sanoo. Esimerkkinä Mumcu mainitsee tapauksen, jossa valtion kouluissa lapsille tarjottu maito oli pilaantunutta ja sairastutti hiljattain satoja lapsia. Tapausta ei käsitelty lainkaan Turkin hallitusta lähellä olevassa lehdistössä.

Özgür Mumcu kirjoittaa itse säännöllisesti kolumnia vasemmistoliberaaliin Radikal-sanomalehteen. Hänen oma perhehistoriansa kertoo siitä, että toimittajan työ Turkissa on ollut riskialtista aiemminkin: Özgürin isä Uğur Mumcu oli maan nimekkäimpiä tutkivia toimittajia ja työskenteli kemalistiselle Cumhuriyet-lehdelle. Vuonna 1993 autopommi surmasi hänet perheen talon ulkopuolella. Uğur Mumcu oli tuolloin tutkimassa Kurdistanin Työväenpuolueen PKK:n yhteyksiä Turkin tiedustelupalveluun MIT:iin.

Özgür Mumcu

Syytettynä salaliitosta

Turkin ajankohtaisista tabuaiheista osaa kertoa ainakin tutkiva journalisti Ahmet Şık, joka vapautui maaliskuussa tutkintavankeudesta. Hänen tapauksensa on Turkissa varsin kuuluisa. Pitkällä urallaan muun muassa Cumhuriyet-lehdelle sekä tietotoimisto Reutersille työskennellyt toimittaja vangittiin maaliskuussa 2011 yhdessä kollegansa Nedim Şenerin ja 17 muun kanssa syytettynä osallisuudesta Ergenekon-salaliittoon.

Vangitsemisen aikaan Şık työskenteli lähes julkaisuvalmiin kirjan parissa. Poliisi takavarikoi käsikirjoituksen kustantamosta pian vangitsemisen jälkeen. Imaamin armeija, kuten Şık oli kirjansa nimennyt, käsitteli Pennsylvaniassa vapaaehtoisessa maanpaossa asuvaa turkkilaissyntyistä imaamia Fethullah Güleniä ja hänen seuraajiaan Turkissa. Kirjan mukaan Gülenin kannattajat käyttävät Turkissa kulissien takana huomattavaa valtaa.

Şık istui tutkintavankeudessa yli vuoden; hänet ja Nedim Şener vapautettiin kuluvan vuoden maaliskuussa. Oikeusjutun käsittely ei kuitenkaan ole ohi, vaan sen on määrä jatkua syksyllä. Ajatteliko Şık koskaan joutuvansa kirjansa takia tällaisiin vaikeuksiin?

”Jossain vaiheessa aloin miettiä, että kirjani voi aiheuttaa minulle vaikeuksia”, Şık kertoo syrjäisessä kahvilassa Istanbulin boheemissa Cihangirin kaupunginosassa.

”Taustatutkimusta tehdessäni sain selville muun muassa, että useiden tärkeiden poliisiyksikköjen, kuten terrorismin vastaisen toiminnan, tiedustelun ja organisoituneen rikollisuuden sekä salakuljetuksen vastaisten yksikköjen, päälliköt oli ajan mittaan sanottu irti ja heidän tilalleen oli nimitetty gülenistejä”, Şık kuvailee.

”Yhteistä kaikille irtisanotuille oli, että he olivat jossain vaiheessa ajautuneet tavalla tai toisella törmäyskurssille Gülenin liikkeen kanssa.  Siinä vaiheessa aloin ajatella, että saatan käsitellä tabuaihetta.”

”Totesin eräänä päivänä vaimolleni, että kaikki, jotka ajautuvat törmäyskurssille gülenistien kanssa, näyttävät joutuvan vaikeuksiin ennemmin tai myöhemmin: saapa nähdä, miten minun käy. Hieman tämän jälkeen minut pidätettiin.”

Ahmet Şık

Salaperäisyyden globaali verkko

Fethullah Gülenin liike on herättänyt tutkijoiden kiinnostuksen kansainvälisesti, ja esimerkiksi vaikutusvaltaiset lehdet Time ja Der Spiegel ovat kertoneet liikkeestä lähikuukausina. Vaatimattomista oloista Itä-Turkista lähtöisin olevaa Güleniä syytettiin Turkissa vallankaappausyrityksestä vuonna 1999, mistä lähtien 71-vuotias imaami on elänyt Yhdysvalloissa. Gülenin omien internetsivujen mukaan liike pyrkii edistämään eri uskontojen välistä dialogia ja maailmanrauhaa.

Lisäksi liike tuomitsee terrorismin eikä hyväksy uskonnon hyödyntämistä poliittisten tarkoitusperien edistämiseksi. Gülenin opetukset pohjaavat suurelta osin sunniteologi Said Nursin (1878–1960) ajatteluun, jossa keskeisellä sijalla on hizmet eli yksilön velvollisuus toimia yhteisön yhteisen edun mukaisesti.

Gülenin liikkeen jäsenet operoivat tuhansia kouluja ja kulttuurikeskuksia 140 eri maassa aina Indonesiasta Meksikoon. Liikkeellä on pelkästään Yhdysvalloissa 135 koulua, joissa opiskelee yli 45 000 oppilasta. Myös Helsingin Viikissä toimii kulttuurien välistä keskustelua edistävä Dialogi-yhdistys, joka ilmoittaa kotisivuillaan saavansa inspiraationsa Fethullah Gülenin opeista.

Turkissa liikkeellä on huomattavaa vaikutusvaltaa tiedotusvälineissä. Esimerkiksi Turkin laajalevikkisin sanomalehti Zaman ja sen englanninkielinen versio Today’s Zaman heijastelevat hyvin suorasti Gülenin liikkeen näkemyksiä, vaikka kumpikaan lehdistä ei ole suoraan liikkeen omistuksessa. Lisäksi liikkeen jäsenten hallitsema mediakonserni omistaa TV- ja radiokanavia sekä uutistoimiston.

Gülenin liikkeen jäseniä on 2000-luvun aikana noussut avainpaikoille myös Turkin valtionhallinnossa ja oikeuslaitoksessa. Kriitikot uskovat, että liikkeen tavoitteena on Turkin yhteiskunnan vieminen yhä uskonnollisempaan ja konservatiivisempaan suuntaan.

Todisteena liikkeen yhteiskunnallisista tavoitteista on pidetty vuonna 1999 julkisuuteen vuotanutta videoitua Fethullah Gülenin puhetta, jonka jälkeen Gülen joutui jättämään Turkin. Videolla imaami kehottaa kuulijoitaan ”liikkumaan järjestelmän valtimoita pitkin, ilman että kukaan huomaa olemassaoloanne, kunnes olette saavuttaneet kaikki valtakeskukset”.

Liike nautti vuosikausia varsin läheisistä suhteista pääministeri Erdoğanin johtamaan AK-puolueeseen. Viime vuoden aikana Erdoğan ja Gülen ovat kuitenkin ajautuneet vastakkain, ja heidän välinsä ovat viilenneet huomattavasti.

Toimittaja Ahmet Şık on tutkinut liikettä perusteellisesti, muttei vieläkään oikein osaa sanoa, mistä siinä on kysymys.

”Ja se juuri onkin ongelma: liike ei ole läpinäkyvä. Kukaan ei esimerkiksi tiedä, mitkä liikkeen lopulliset tavoitteet ovat, kuinka monta jäsentä sillä on tai mistä se saa rahoituksensa”, hän toteaa. ”Mutta yhden asian voin sanoa varmuudella: Turkkiin on viime vuosien aikana muodostunut uusi syvä valtio, eikä se enää koostu armeijasta ja sitä lähellä olevista tahoista.”

Lehdistönvapautta on Şıkin mukaan rajoitettu Turkissa aina. ”1990-luvulla tulilinjalla olivat pääasiassa kurdit ja sosialistit. Nykyään syytteen terrorismista voivat saada myös valtavirran tiedotusvälineiden edustajat. Tämä on pääsyy siihen, että asia on nyt ylipäätään tapetilla Turkissa.”

”Yleensä ottaen henkilön, joka ei ole valmis menemään vankilaan, ei kannata ryhtyä toimittajaksi Turkissa”, Şık jatkaa ja hymyilee. Hänen oman oikeusjuttunsa seuraava käsittely on määrätty syyskuun 14. päiväksi.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Poliittinen taistelu Turkin suunnasta

 

Turkin hallitseva AK-puolue hyötyi Fethullah Gülenin liikkeen laajasta tuesta sekä noustessaan valtaan vuonna 2002 että sitä seuraavina vuosina. AKP kamppaili asemastaan ensin maan perustuslakituomioistuimessa, joka uhkasi julistaa puolueen laittomaksi. Vuodesta 2007 puolue on käynyt taistelua oikeusteitse asevoimien ja valtionhallinnon vanhoja kemalistisia voimia vastaan.

Yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston tutkijoiden Kemal Kayan ja Svante Cornellin mukaan AK-puolue ja Gülenin liike nojautuvat kuitenkin erilaisiin sunnilaisen islamin perinteisiin. Nyt kahden liikkeen välinen kilpailu on kiristynyt, kun yhteiset vastustajat asevoimissa ja valtionhallinnossa on lyöty.

AK-puolue edustaa taustaltaan poliittista islamia ja on sukua Egyptin muslimiveljeskunnalle. Ajattelusuunnalle on tärkeää uskonnollisten arvojen elvyttäminen yhteiskunnassa. AKP:tä on arvosteltu esimerkiksi juutalaisvastaisuudesta, joka on näkynyt suhteiden heikkenemisenä Israelin kanssa sen jälkeen kun Israelin erikoisjoukot valtasivat Gazaan suunnanneen avustuslaivan kesällä 2010.

Fethullah Gülenin liike sen sijaan korostaa Kayan ja Cornellin mukaan ensisijaisesti kansallismielistä turkkilaisuutta ja suhtautuu sovittelevasti muihin uskontoihin. Islamilainen ajattelu pyritään sovittamaan yhteen modernin yhteiskunnan kanssa. Liike on pyrkinyt vaikuttamaan politiikkaan taustalta, koska poliittinen järjestäytyminen voisi johtaa eturistiriitoihin muiden ryhmittymien kanssa.

Kansallismielisyyden vuoksi Gülenin liike on haluttomampi antamaan periksi kurdikysymyksessä kuin hallitseva AK-puolue. Liike toimii globaalisti mutta vaalii tiukasti Turkin kielen asemaa osana kansallista identiteettiä.

UP / Joonas Pörsti

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa somessa