Ulkopolitiikka-lehden sivusto on uudistunut!
Puheenvuoro

Ulkopoliittinen puhekuri voi tuottaa joukkoajattelun harhan

Tuohtunut reaktio ulkoministeriön virkakunnan Gaza-kirjelmään tarjoaa ikkunan ulkopoliittisen puhekurin perinteeseen. Samalla se osoittaa, miten ulkopoliittisen linjan johdonmukainen noudattaminen vaatii globaalin epäjärjestyksen aikakaudella yhä enemmän rohkeutta ja näkemyksellisyyttä.

Teksti:
Julkaistu: 1.2.2024
Johanna Vuorelma

Kirjoittaja

Kirjoittaja on valtio-opin dosentti ja yliopistotutkija Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa.

»Suomen tulisi tuomita Israelin kansainvälisen oikeuden loukkaukset ja vaatia tulitaukoa Gazaan», vedottiin ulkoministeriön virkakunnan kirjelmässä ulkoministerille marraskuussa 2023.

Toteamus kuulostaa Suomen viralliselta ulkopolitiikan retoriikalta, joka korostaa sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen merkitystä. Kansainvälisen oikeuden ja yhdessä sovittujen sääntöjen noudattaminen on ollut pitkään Suomen ulkopolitiikan kulmakivi, yksi presidentti Sauli Niinistön ulkopoliittisen »jakkaran» neljästä jalasta.

Siksi onkin ristiriitaista, että hallituksen piirissä ulkoministeriön 79 työntekijän allekirjoittamaa kirjelmää paheksuttiin »nuoremman polven idealistisen aktivistiporukan» kannanottona. Toisin sanoen Suomen ulkopoliittisen linjan peräänkuuluttaminen tulkittiin aktivistien provokaatioksi. Kirjelmän tarkoituksena oli muistuttaa, että Suomen ulkopoliittisten tekojen pitää olla yhteneväisiä maan ulkopoliittisen linjan kanssa. Se oli reaktio siihen, että Suomi ei ollut tuominnut Israelin suhteetonta voimankäyttöä Gazassa.

Tuohtumusta ulkoministeriön virkakunnan kirjelmästä voi lukea Suomen ulkopoliittisen puhekurin ilmentymänä. Kylmän sodan aikana ulkopoliittinen puhekuri rajasi tiukasti yhteiskunnallista keskustelua. Edesmennyt emeritusprofessori Osmo Apunen on puhunut siitä, miten virallinen ulkopolitiikka oli puhekurin keskeinen väline, joka hallittiin poliittisissa puolueissa ja ulkoministeriössä. Se oli ennen kaikkea sisäpolitiikkaa, joka rajasi myös tutkijoiden ja toimittajien sananvapautta.

Nykyään ulkopoliittista puhekuria tarkastellaan usein pelkästään Neuvostoliiton aikaisena rähmällään olona, mutta kyse ei ole historiallisesta reliikistä. Puhekuri on edelleen osa ulkopoliittista keskustelua Suomessa. Vaikka virkakunnalla ja tutkijoilla on sananvapaus, ulkopoliittisen puhekurin perinne toimii kriittisten puheenvuorojen suitsijana.

2010-luvulla tutkijoita syytettiin politikoinnista, kun he esittivät Venäjä-kriittisiä näkemyksiä. Myös poliitikkojen kriittisiä lausuntoja Venäjästä kritisoitiin henkilöön menevillä syytöksillä ja väitteillä russofobiasta. Venäjän hyökkäyssodan jälkeen puolestaan Nato-kriittiset näkemykset on ajettu ahtaalle.

Puhekuria ylläpidetään politiikan korkeimmilla tasoilla aina ministereitä myöten. 2000-luvun ulkopoliittinen puhekuri on sosiaalista sanktiointia, jolla mitätöidään kriittisten näkemysten esittäjän asiantuntemus ja osaaminen. Asiantuntijasta tulee »asiantuntija» ja virkamiehestä aktivisti.

Puhekuria ylläpidetään paitsi sosiaalistamalla ulkopolitiikan ympärillä vaikuttavat henkilöt ulkopolitiikan konsensuksen piiriin, myös henkilöön menevällä leimaamisella, joka luo pelon ilmapiiriä.

Näin tekivät myös ulkoministeriön Gaza-kirjelmän lytänneet hallituslähteet, jotka leimasivat kirjelmän allekirjoittaneet työntekijät poliittisiksi aktivisteiksi. Puhekuria ylläpidetään siis paitsi sosiaalistamalla ulkopolitiikan ympärillä vaikuttavat henkilöt ulkopolitiikan konsensuksen piiriin, myös henkilöön menevällä leimaamisella, joka luo pelon ilmapiiriä. Toimittajat, tutkijat, virkakunta tai poliitikot eivät halua tulla leimatuksi venettä keikuttaviksi aktivisteiksi, mikä saa monet asettumaan konsensuksen piiriin.

Tuohtunut reaktio Gaza-kirjelmään on erityisen kiinnostava siitä syystä, että siinä ei kyseenalaisteta Suomen virallista ulkopolitiikkaa vaan päinvastoin vaaditaan sen noudattamista. Kirjelmän allekirjoittajat tuovat esiin huolensa, että Suomen toimet vaarantavat ulkopoliittisen linjan johdonmukaisuuden.

Tutkin tänä vuonna julkaistavassa tiedekirjassani sitä, miten valtiojohtajat sanoittavat tällaista tilannetta, jossa ilmenee ristiriita valtiollisen omakuvan ja sen toimien välillä. Yksi keino on ironinen kieli, jolla kiinnitetään huomiota liberaalin demokratian ihanteiden ja todellisuuden väliseen kuiluun. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on pitkä ironian perinne, jonka avulla on osoitettu ristiriitaisuuksia maan hyveellisen omakuvan ja ulkopolitiikan välillä.

Suomen ulkopoliittisessa retoriikassa ironia on vähemmän käytetty retorinen keino ristiriitaisuuksien, paradoksien ja jännitteiden osoittamiseen. Myöskään kirjelmässä ei turvauduta ironialle tyypilliseen epäsuoraan puheeseen vaan otetaan vakava sävy: »Suomi ei voi unohtaa omaa, vuosien ajan toistamaansa vaatimusta sääntöpohjaisen järjestelmän kunnioittamisesta. Tämä olisi suoraan oman etumme vastaista.»

Liberaalin demokratian ja sääntöpohjaisen järjestyksen johdonmukainen noudattaminen vaatii monelta länsimaalta yhä vaikeampaa ja rohkeampaa tasapainottelua, koska kylmän sodan jälkeistä liberaalia hegemoniaa haastetaan nyt monelta suunnalta. Länsimaiden sitoutumista itse ajamaansa sääntöpohjaiseen järjestykseen seurataan tarkkaan niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.

Maailmanpolitiikan uusi epäjärjestys tuo Suomenkin eteen tilanteita, joihin pitää reagoida nopeasti ja johdonmukaisesti. Sitä tukee demokraattinen ja avoin keskustelu, joka estää ulkopoliittisten vinoutumien syntymistä. Ulkopoliittinen puhekuri sen sijaan voi synnyttää joukkoajattelun harhan, jossa Suomen ulkopoliittisen linjan vaaliminen alkaa yllättäen näyttää radikaalilta aktivismilta.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa somessa