Ulkopolitiikka-lehden sivusto on uudistunut!
Hitaat

Venäjän karhu pelastamassa elefantteja – Putin tietää mikä viesti uppoaa Afrikan maissa

Afrikan maat eivät suostu kulkemaan lännen talutusnuorassa. Venäjä on vahvistanut suhteitaan maanosaan, mikä on lisännyt varsinkin nuorempien Putin-ihailua.

Teksti:
Kuvat:
Julkaistu: 7.12.2022

Souleymane Anta Ndiaye kaivaa kännykkänsä esiin dakarilaisen kahvilan hälinässä ja lukee Facebookin kautta saamansa viestin ääneen. Ndiaye on Senegalin Moskovan-suurlähetystön kaupallisen osaston entinen päällikkö. Viestissä venäläisen Sputnikin ranskankielinen toimitus kyselee, olisiko hän kiinnostunut toimimaan tv-kanavan asiantuntijana taloudellisissa ja geopoliittisissa kysymyksissä.

»Tämä tuli muutama päivä sitten», Ndiaye toteaa.

On lokakuun loppu, ja Venäjän hyökkäys­sotaa Ukrainaan on kestänyt kahdeksan kuukautta. Pakotteiden takia sekä Sputnik että Russia Today ovat joutuneet pimentoon Euroopassa.

Toukokuussa tv-kanavan Ranskan-toimitus Sputnik News asetettiin selvitystilaan ja sen toimittajat sanottiin irti. Mutta ranskaa puhutaan muuallakin kuin Ranskassa, eivätkä EU:n pakotteet ulotu kaikkialle. Heinäkuussa Sputnik alkoi tuottaa ranskankielisiä sisältöjä uuden nimen alla. Siitä tuli Sputnik.africa.

Kanavan kotisivuilla on uutisia Venäjältä mutta myös afrikkalaiselle yleisölle tuotettua sisältöä maanosan ajankohtaisista asioista. Niissä siteerataan länsiafrikkalaisia, panafrikkalaista aatetta kannattavia bloggaajia, jotka kritisoivat kovin sanoin Ranskan armeijan toimia Afrikassa. Ääneen pääsee myös algerialainen eversti, joka sanoo Ranskan joutuneen paitsioon monessa Afrikan maassa kolonialistisen asenteensa takia.

Selvä viesti resonoi Länsi-Afrikassa: länsimaat – etenkin Ranska – eivät ole päästäneet siirtomaavallasta irti ja jatkavat maanosan riistämistä.

Venäjä tietää mitä tehdä. 1960-luvulla Neuvosto­liitto tuki usean Afrikan maan itsenäisyystaistelua ja koulutti ja tarjosi stipendejä tuhansille afrikkalaisille opiskelijoille.

Souleymane Anta Ndiaye on elävä esimerkki tuolta ajalta. Hän opiskeli Moldovassa ja Moskovassa 1970-luvulla, valmistui venäjänopettajaksi ja opetti kieltä dakarilaisessa lukiossa. Hän muistelee opiskelukavereidensa olleen Malista, Angolasta ja Guineasta. Myöhemmin hänestä tuli senegalilaisen sanoma­lehden Moskovan-kirjeenvaihtaja ja Senegalin suur­lähetystön kaupallisen osaston päällikkö.

»Senegalin ensimmäinen presidentti Léopold Sédar Senghor ihaili venäläistä kirjallisuutta ja etenkin Puškinia», Ndiaye sanoo.

»Se, että Puškinin isoisä Hannibal oli musta, vain kasvatti Senghorin ihailua. Panafrikanismia kannattanut presidentti samastui helposti panslaavilaisuuteen.»

Afrikassa on edelleen Ndiayen kaltaisia paikallisen eliitin edustajia, jotka puhuvat sujuvasti venäjää ja tuntevat maan kulttuurin. Neuvostoliiton hajottua suhteet Afrikkaan höllenivät, mutta 2000-luvulta alkaen Venäjä on pyrkinyt vahvistamaan niitä uudelleen.

 

»Krimin miehitys vuonna 2014 oli selkeä virstanpylväs», sanoo Afrikkaan erikoistunut politiikan tutkija Thierry Vircoulon, joka toimii ranskalaisessa IFRI-tutkimuskeskuksessa.

»Tuolloin Venäjä lähti tietoisesti vahvistamaan sotilaallista yhteistyötä Afrikan maiden kanssa. Se halusi varmistaa, ettei joudu täysin paitsioon kansainvälisellä kentällä. Kesti aikansa, ennen kuin Euroopassa ymmärrettiin tämä.»

Vuosina 2017–2019 Venäjä allekirjoitti eri Afrikan maiden kanssa 20 sopimusta sotilaallisesta yhteistyöstä. Niistä kymmenessä vasta­puoli oli täysin uusi kumppanimaa, laskee Fondation pour la recherche stratégique -keskuksen tutkija Poline Tchoubar. Tuoreimmat sopimukset solmittiin viime huhtikuussa Kamerunin ja Madagaskarin kanssa.

Sopimusten sisältö vaihtelee armeijan kouluttamisesta ja venäläisyritysten toiminnan turvaamisesta aina Venäjän puolustusministeriön edustukseen Keski-Afrikan tasavallan puolustusministeriössä. Käytännössä yhteistyö tarkoittaa useimmiten venäläisen Wagner-ryhmän palkkasotilaiden läsnäoloa.

 

 

Center for Strategic and International Studies -tutkimuskeskuksen mukaan Wagnerin joukkoja toimii tai on toiminut vuodesta 2017 eteenpäin yhteensä 15 Afrikan maassa.

Kyse voi olla yhtä lailla hyvin pienimuotoisesta yhteistyöstä kuin erittäin näkyvästä läsnä­olosta. Esimerkiksi Keski-Afrikassa Wagnerin joukot ovat vuodesta 2018 alkaen vastanneet presidentti Faustin-Archange Touadéran turvallisuudesta. Vastineeksi venäläis­oligarkki Jevgeni Prigožiniin suorassa yhteydessä oleva kaivosyritys Lobaye Invest sai maasta malminetsintäluvan.

Sudanissa, jossa Wagnerin joukot ovat olleet niin ikään vuodesta 2017, venäläisfirma Meroe Gold on saanut haltuunsa kultakaivoksia. Tämä käy ilmi Le Monde -lehden tuoreesta selvityksestä, jonka mukaan Meroe Goldilla on myös kytkös Prigožinin yrityksiin. Se on toimittanut Sudanin mellakkapoliiseille muun muassa kypäriä.

Vuosi sitten Wagnerin joukot alkoivat näkyä myös Malissa, josta ranskalaiset Barkhane-operaation sotilaat poistuivat kevään ja kesän aikana. Samalla katkesivat Ranskan ja Malin diplomaattiset suhteet.

»Wagnerin joukot toimivat Afrikassa tien­avaajina Venäjälle», luonnehtii Vircoulon. »Maksun he vaativat aina samassa muodossa: pääsynä kulta- tai timanttikaivoksiin.»

Sotilaallinen yhteistyö on tärkeää, sillä taloudellisesti Venäjä on Afrikassa pikkutekijä. Vircoulon muistuttaa, että Venäjän kauppasuhteet Afrikkaan ovat hyvin vaatimattomat verrattuna esimerkiksi Kiinaan, jonka kauppa Afrikan kanssa oli 210 miljardia dollaria vuonna 2019. Venäjän vastaava luku oli noin 20 miljardia.

Toisaalta Venäjän kauppa keskittyy strategisille alueille: vehnään ja aseisiin.

Kongo, Madagaskar, Ruanda, Sudan ja Benin tuovat 60—100 prosenttia vehnästään Venäjältä.

Aseita Venäjä on vienyt etenkin Algeriaan ja Egyptiin. Aseteollisuus oli myös näkyvästi esillä vuonna 2019 Sotšissa, kun Venäjä järjesti ensimmäisen Afrikan maiden huippukokouksen. Siihen osallistui valtaosa, yhteensä 43 maata.

 

Sotšin huippukokous oli askel eteenpäin Venäjän ja Afrikan suhteissa, sanoo Maxime Audinet Ranskan sotilaskoulun alaisesta IRSEM-instituutista. Hän on tutkinut Venäjän strategista vaikuttamista Afrikassa, etenkin Keski-Afrikan tasavallassa, jota Audinet luonnehtii »Venäjän laboratorioksi» sekä sotilaallisessa että pehmeässä vallankäytössä.

Esimerkiksi Audinet ottaa vuonna 2019 pääkaupunki Banguin elokuvateattereissa esitetyn lyhytelokuvan »Keski-Afrikan ja Venäjän yhteistyöstä». Lapsille suunnattu animaatio löytyy edelleen Youtubesta. Tarinassa ilkeät hyeenat hyökkäävät työteliään elefantin ­pelloille, ja elefantti hakee avukseen leijonan. Mutta hyeenoita on liikaa, ja leijona karjaisee apuun Venäjällä asuvan karhun. Yhdessä leijona ja karhu karkottavat ilkeät hyeenat ja turvaavat elefantin pellot.

Animaation on tuottanut samainen kulta- ja timanttikaivoksiin erikoistunut Lobaye Invest, joka sai malminetsintäluvan Wagnerin sotilaiden saapuessa maahan.

Venäjän lipusta on tullut uuskolonialismista vapautumisen symboli.

Sama yritys on Audinet’n tutkimuksen mukaan rahoittanut vuonna 2018 perustetun Lengo Sango -radiokanavan, joka markkinoi itseään »rauhan ja kansallisen sovituksen radiona».

Marraskuun alussa kanavan kotisivuilla kerrotaan muun muassa »ranskalaisen vakoojan paenneen oikeutta» ja haastatellaan venäläistä Aleksander Ivanovia, COSI-nimisen organisaation johtajaa. Se kouluttaa Keski-Afrikan tasavallassa armeijaa ja poliisivoimia. Haastattelussa Ivanov vakuuttaa maiden yhteistyön vahvistuvan entisestään, vaikka osa tiimistä on Venäjän liikekannallepanon takia joutunut toisiin tehtäviin kotimaahan.

Vaikuttamista tapahtuu myös sosiaalisessa mediassa. Facebook poisti sivuiltaan vuosina 2019–2020 kaksi valtaosin Venäjältä järjestettyä disinformaatiokampanjaa, jotka kohdistuivat kahdeksaan Afrikan maahan, Keski-Afrikan tasavalta mukaan lukien. Osaa kampanjoihin liittyvistä tileistä ja sivuista hallinnoitiin suoraan Afrikasta. Facebookin oman tiedotteen mukaan kampanjoiden taustalla oli Jevgeni Prigožin.

Audinet’n tutkimuksen mukaan tilien sisällöstä erottui kolme vahvaa teemaa.

Ensimmäinen on Venäjän hedelmällinen yhteistyö Keski-Afrikassa – oli kyse sitten sotilaallisesta avusta, missikisoista tai jalkapalloturnausten järjestämisestä. Toinen suosikkiaihe ovat eri Afrikan maiden sisäpoliittiset asiat etenkin vaalien alla, yhden ehdokkaan puolesta tai toista vastaan. Kolmantena tileillä näkyy Ranskan ulkopolitiikan kova kritiikki. Joillakin tileillä saatettiin levittää huhuja siitä, että maassa tuolloin vielä olevat ranskalais­sotilaat muka huumasivat ja raiskasivat nuoria naisia.

Tämän vuoden alkupuolella Malissa toimivan Barkhane-operaation ranskalaissotilaita syytettiin sosiaalisessa mediassa muun muassa Malin kultakaivosten ryöstämisestä sekä operaation tukikohdan läheisyydestä löytyneen joukkohaudan uhreista.

Jälkimmäinen huhu lähti liikkeelle huhtikuussa, kun Twitterissä julkaistiin kuva hiekkaan haudatuista ruumiista ja syytettiin niistä Ranskan armeijaa. Ranska puolestaan syytti murhista Wagner-sotilaita ja julkaisi todisteeksi lennokkikuvaa, jonka mukaan ruumiit haudattiin ranskalaisjoukkojen poistuttua paikalta.

»Disinformaatio johtaa myös siihen, että Afrikassa toimivat länsimaiset ja varsinkin ranskalaiset mediat näyttäytyvät helposti kotimaansa hallitusten äänitorvina», Audinet korostaa.

Kun Malin ja Ranskan diplomaattisuhteet katkesivat keväällä, julkisin varoin toimivat ranskalaiskanavat RFI-radio ja France24 joutuivat Malissa lähetyskieltoon. Afrikasta katsottuna Malin päätös rinnastui EU:n päätöksen kieltää Russia Today ja Sputnik. Rinnastus toimii, koska Ranskan imago Länsi-Afrikassa on niin perin pohjin siirtomaahistorian värittämä.

Suurin osa Venäjän vaikuttamisesta perustuu tähän – jopa siinä määrin, että Venäjän lipusta on tullut uuskolonialismista vapautumisen symboli. Venäjän liput ovat liehuneet mielenosoituksissa Keski-Afrikan pääkaupungin Banguin kaduilla ja Malin Bamakossa. Viimeksi niitä nähtiin lokakuun alussa Burkina Fason pääkaupungissa Ouagadougoussa, kun maassa tapahtui jo toinen vallankaappaus vuoden sisällä.

»Venäjän lipusta on tullut takuuvarma tapa saada mediahuomiota», Audinet korostaa.

Venäjän vaikuttaminen ulottuu epäsuorasti myös Euroopassa asuvaan diasporaan. Esimerkiksi ranskalais-beniniläinen bloggaaja Kémi Séba on ollut usein esillä RT:n ja Sputnikin ohjelmissa ja vieraillut vuonna 2017 Moskovassa propagandisti Aleksander Duginin vieraana. Séban panafrikkalainen viesti vetoaa varsinkin nuorempaan, Euroopassa syntyneeseen sukupolveen. Näille nuorille afrikkalaisuus on tärkeä osa identiteettiä, ja he arvostelevat kipakasti Ranskan toimia Afrikassa.

Länsimaat itse ovat Afrikassa useaan otteeseen asettaneet omat strategiset etunsa ihmis­oikeuksien edelle.

 

Ajatus Euroopassa hyökkäyssodan aloittaneesta Venäjästä afrikkalaisten kansojen vapauttajana voi tuntua erikoiselta. Venäjän valttikortti on, ettei sillä ole koskaan ollut Afrikassa siirtomaaisännän roolia.

Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että kun YK:n yleiskokous viime maaliskuussa äänesti ensimmäistä kertaa Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, maanosan 54 maasta 26 jätti Venäjän tuomitsematta. Näistä maista Eritrea äänesti jopa hyökkäyksen tuomitsevaa julkilausumaa vastaan.

Taustalla vaikuttivat historialliset suhteet, venäläinen vehnä ja informaatiosota, mutta ehkä vielä niitäkin enemmän halu jättäytyä idän ja lännen konfliktien ulkopuolelle. Afrikasta katsottuna Ukrainassa vastakkain ovat Venäjä ja Nato-maat. Kaikki eivät halua valita puoltaan. Esimerkiksi Senegal, silloinen Afrikan unionin puheenjohtajamaa, äänesti tyhjää, vaikka maan diplomaattiset suhteet Ranskaan ovat perinteisesti olleet hyvin läheiset.

Jos kansalta olisi kysytty, äänestystulos oli ehkä ollut vielä jyrkempi.

Kun matkustin Senegalissa pari viikkoa maaliskuisen YK-äänestyksen jälkeen, jokainen jonka kanssa asiasta keskustelin totesi ymmärtävänsä Venäjän toimet. Nuorimpien äänessä oli ihailua Vladimir Putinia kohtaan. Venäjän presidentti näyttäytyi voimahahmona, joka ei anna ylimielisen lännen astua varpailleen. Euroopan odotukset siitä, että Afrikka seuraisi sen näkemyksiä, ärsyttivät.

»Afrikka äänesti oman etunsa mukaan. Ensimmäistä kertaa olimme tilanteessa, jossa Afrikan maiden äänet saattoivat oikeasti vaikuttaa suurvaltojen tasapainoon», sanoo politiikan tutkija Bakary Sambe senegalilaisesta Timbuktu Institute -tutkimuslaitoksesta

Afrikkalaiset kansalaisyhteiskunnat ovat entistä tietoisempia kansainvälisistä kysymyksistä, Sambe sanoo. Poliitikkojen on otettava tämä huomioon, eikä lännen talutusnuorassa juokseminen YK-äänestyksissä ole enää mahdollista.

Varsinkin nuorten aikuisten suhde länteen on toisenlainen kuin heidän isovanhemmillaan, jotka ovat eläneet siirtomaa-ajalla. Ja nuorten osuus väestöstä on valtava: Senegalissa väestön keski-ikä on 19 vuotta ja 75 prosenttia asukkaista on alle 35-vuotiaita.

»Lännessä tätä muutosta ei ole vielä aivan täysin ymmärretty, kuten ei sitäkään, että lännen puhe demokratiasta ja ihmisoikeuksista ei Afrikassa yksinkertaisesti ole enää uskottavaa. Länsimaat itse ovat Afrikassa useaan otteeseen asettaneet omat strategiset etunsa ihmis­oikeuksien edelle.»

Sambe sanoo, että on yllättävää nähdä Malin ja Burkina Fason kaltaisten, pitkään demokraattista kehitystä ajaneiden maiden nuorison hurraavan vallan kaappaaville sotilasjuntille. Samanaikaisesti rinnalle on noussut toinen malli Kiinasta, jossa talouskasvua ja kehitystä tapahtuu ilman demokratiaa.

Nuorison näkemyksiin vaikuttaa myös se, miten länsi suhtautuu maahanmuuttoon. Viisumien ehdot ovat entistä tiukemmat ja niitä myönnetään entistä vähemmän – myös niille, jotka täyttävät ehdot.

»Ranskan viesti on, että puhukaa ranskaa mutta pysykää maassanne. Ei sellainen näkemys frankofoniasta vetoa afrikkalaiseen nuorisoon», Sambe sanoo.

Ranskan ja Euroopan on vaikea löytää oikeaa tapaa vastata Venäjän vaikuttamiseen, koska se pohjaa todelliseen asiantilaan: Ranska ei ole käsitellyt siirtomaahistoriaansa Afrikassa. Entistä hankalammaksi asian tekee se, ettei demokraattinen valtio voi vastauksessaan käyttää samoja aseita kuin Venäjä.

Afrikalla puolestaan voi olla jotain voitettavaa tässä pelissä, uskoo Sambe, oli kyse sitten maanosan kaasu- ja öljyvarastoista tai äänistä YK:n yleiskokouksessa.

Maaliskuun ensimmäisen äänestyksen jälkeen sekä Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov että Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba ovat vierailleet useissa Afrikan maissa. Afrikan maiden äänestyskäyttäytyminen Ukrainan sotaa koskevissa YK-päätöksissä onkin ollut ailahtelevaista.

»Afrikalla voisi olla paljon voitettavaa paremmista kaupallisista suhteista Venäjään, varsinkin näin pakotteiden aikana», uskoo Souleymane Anta Ndiaye.

Ennen kuin hyvästelemme dakarilaisessa kahvilassa, hän esittelee minut viereisessä pöydässä odottavalla tuttavalleen, rautabisneksessä toimivalle yrittäjälle. Heidänkin tapaamisensa aiheena on Venäjä.

Sputnikille antamastaan vastauksesta Ndiaye ei sano mitään.

 

Lue lisää Ulkopolitiikan teemasta 4/2022:

Globaali etelä kyllästyi lännen tekopyhyyteen – maailmanjärjestyksen valtaa jaetaan uudelleen

Lula yrittää kääntää Brasilian muuttoliikkeen suunnan – lähtijöistä yhä harvempi palaa maahan

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa somessa