Etiopian hallitus rakensi 2000-luvulla Maailmanpankin rahalla niin sanottuja mallikyliä, joiden oli määrä tarjota peruspalvelut Gambellan alueen köyhille. Etiopian edesmennyt yksinvaltainen pääministeri Meles Zenawi uskotteli, että maalaiset muuttivat kyliin vapaaehtoisesti, muttaihmisoikeusjärjestöt olivat toista mieltä. Maailmanpankki rahoitti ohjelmaa silti.
Kehitystaloustieteilijä William Easterly pitää Zenawin ja Maailmanpankin veljeilyä esimerkkinä siitä, kuinka käy, kun köyhyyttä pidetään vain teknisenä ongelmana: ratkaisuksi tarjotaan (länsimaista) asiantuntemusta, joka liian usein vain pönkittää hirmuhallitsijoita.
Easterlylle köyhyyden perimmäinen syy on tavallisten ihmisten oikeuksien puute. Sen hän pistää Zenawin kaltaisten diktaattorien piikkiin, mutta jättää esimerkiksi ylikansallisten yritysten vallan lähes tyystin käsittelemättä.
William Easterly: The Tyranny of Experts. Economists, dictators and the forgotten rights of the poor. Basic Books 2013, 394 s.