Berliinissä jonotettiin elintarvikkeita vuonna 1922. Kuva: Ullstein Bild/All Over Press
Euroopan toipuminen ensimmäisestä maailmansodasta vei pitkään. Vaikka aseet olivat vaienneet, taloudellisesti monessa maassa elettiin vuonna 1922 kriisiaikaa. Huolta aiheuttivat niin epäsuotuisat valuuttakurssit, hintojen nousu kuin viljavarantojen riittävyys.
Bukarest: »Romania ei nähtävästi pitkiin aikoihin tule selvittämään sodanjälkeistä sekavaa sisäpoliittista vyyhteään, jonka syyksi esim. huomattujen ulkomaisten lehtien Balkanin kirjeenvaihtajat tahtovat lukea Romanian valuutan alhaisen arvon. Maalla, jolla on suunnattomat luonnonrikkaudet ja joka on sodasta selviytynyt voittajana, on huonompi valuutta kuin muilla Balkanin mailla, jopa huonompi kuin Bulgarialla, jonka ahkeraa, säästävää kansaa liittolaisten asettamat kovat rauhanehdot rasittavat.»
Halvar Härkönen, 12. elokuuta 1922
Berliini: »Niiden luku, jotka tällaista [ylellisyyttä] voivat itselleen sallia, on kuitenkin hupenevan pieni. Koko keskisääty näkee nälkää, sanan täydellisessä merkityksessä. Hyviromanian harvassa tämän luokan perheessä syödään lihaa enemmän kuin kerran viikossa tai kahdesti kuussa. Ensi talvena tämäkin käy mahdottomaksi. Palkat nousevat, mutta eivät läheskään samassa määrässä kuin hinnat, jotka emäntien silmien edessä nousevat hirvittävään korkeuteen. Mikään valtion tai yksityisen budgeetti ei pidä näissä olosuhteissa paikkaansa. Onko kumma, jos ensi talvena voi pitää mitä tahansa mahdollisena.»
Harri Holma, 23. elokuuta 1922
Moskova: »On muistettava etteivät Sovjetilla nyt olevat viljavarat ole ikuisia, että ne loppuvat huhtikuuhun mennessä, että talonpojilta on useimmissa paikoissa otettu suurempi vero kuin minkä heidän satonsa on edellyttänyt ja että hekin jäävät kevätpuolella ilman leipäviljaa. Kaupunkien ja tehtaitten työväestöä syötetään toistaiseksi helpolla verona saadulla leivällä ja siis ilmeisesti talonpoikaisväestön kustannuksella. Kevätpuolella on Sovjetin rahan hinta vallan arvoituksellinen ja kun silloin kerääntyy kriisejä eri aloilta voi myös varmuudella olettaa käyvän välttämättömäsi tehdä uusia myönnytyksiä.»
Antti Hackzell, 26. lokakuuta 1922
Sarjassa seurataan Suomen ulkomaanedustustojen raportointia sadan vuoden takaisista tapahtumista.
