Kronstadtista tulleita pakolaisia johdatettiin junaan Koivistossa Viipurin edustalla. Kuva: Onni Kuittu/Museovirasto
Venäjällä oli vuoden 1917 vallankumouksesta lähtien käyty sisällissotaa, johon monet ulkovallatkin sekaantuivat. Vuoteen 1921 tultaessa sota oli jo ratkeamassa Leninin johtamien bolševikkien voitoksi. Maaliskuussa puhkesi vielä Suomenlahden pohjukassa Kronstadtin laivastotukikohdassa kapina, jonka puna-armeijan joukot kuitenkin kukistivat. Diplomaattipiireissä tapahtumia seurattiin jännittyneinä.
Tallinna:
»Kysyessäni, ennen varsinaisten levottomuuksien alkua, mihin [kapinalliset] perustavat yleensä mahdollisuuden vapautua bolshevistien kovista kourista, [bolševikkeja vastustava vallankumouksellinen Viktor Tšernov] empimättä lausui: puna-armeijaan, jolla on aseita ja harjaantumista sotatoimiin. Hän selitti puna-armeijankin niin perin juurin työlästyneen bolshevismiin, että se on valmis, kun vähänkin tilaisuutta ilmenee, kääntämään sille selkänsä ja avustamaan niitä, joiden luulevat tuovan isänmaahansa paremmat olot.»
Erkki Reijonen, 4. maaliskuuta 1921
Moskova:
»Seurauksena kapinan epäonnistumisesta on, että venäläiset ovat vajonneet entistä suurempaan apatiaan. Nyt voidaan tuskin odottaa järjestelmällistä taistelua bolshevikkeja vastaan, ennen kuin koko heidän valtiojärjestelmänsä sortuu omaan mahdottomuuteensa.»
Hugo Valvanne, 17. maaliskuuta 1921
Berliini:
»Raportissani No 12 käsittelin kysymystä Ruotsin osanotosta Kronstadtin avustamiseen. Tämä mysteeri ei vieläkään ole selvinnyt, päinvastoin se kompliseerautui Ruotsille sangen epämiellyttävällä tavalla sen kautta että Berliinistä, luultavasti venäläisten taholta, levitettiin uutista, että Ruotsin täkäläinen kenraalikonsuli [sic!] olisi ollut aktsioonin alkuunpanija.»
Harri Holma, 9. huhtikuuta 1921
Kööpenhamina:
»Ranskan hallitus ei, niin kuin sanottu, liene avustanut yritystä. Se ei katso voivansa, muiden valtioiden ollessa passiivisia, jatkaa varojen antamista yrityksiin, jotka tarkoittavat Neuvostovallan kukistamista Venäjällä. Samasta syystä ei Ranska myöskään enää katso voivansa ylläpitää Wrangelin armeijaa. Edellämainittu käsitykseni perustuu tietoihin, joita olen saanut asiasta vapaaherra Nolden luona Pariisissa.»
Karl Gustaf Idman, 29. huhtikuuta 1921
Sarjassa seurataan Suomen ulkomaanedustustojen raportointia sadan vuoden takaisista tapahtumista.
