Vuoden 1923 alussa Ranska ja Belgia miehittivät Saksalle kuuluvan Ruhrin alueen. Perusteena oli se, että Saksa oli toistuvasti myöhästynyt sille määrättyjen sotakorvausten toimittamisesta. Saksalaiset tekivät vastarintaa muun muassa lakkoilemalla ja sabotoimalla rautatiekuljetuksia. Yli kaksi ja puoli vuotta jatkunut miehitys tuomittiin laajalti Euroopassa.
Berliini:
»Passiivisen vastarinnan kautta on siten syntymässä se tilanne, jota [Ranskan pääministeri] Poincaré suuressa kamaripuheessaan viikko sitten näytti pelkäävän, viitatessaan mahdollisuuteen että valtaus ei tule tuottamaan toivottua taloudellista tulosta. [–] Jos ranskalaisten täytyy ase kädessä ruveta noutamaan hiilet johdotta jääneistä kaivoksista vastahakoisen ja saboteeraavan työväen avulla, menee kuukausia ennenkuin tulos vastaa kustannuksia.»
Harri Holma, 19. tammikuuta 1923
»Se joka nämät päivät on Saksassa elänyt, tietää että ajan pitkään ranskalaisten tarkoitusperien täytyy osoittautua vääriksi laskelmiksi. En pidä tosin mahdottomana että Ranska ehkä vuosikausiksi nyt onnistuu luomaan rheiniläisen vapaavaltion, en pidä myöskään mahdottomana, että Saksassa yhteisrintama murtuu, jolloin tietysti täydellinen kaaos valtaa maan, mutta vuosikymmeniin nähden Ranska ei voi toivoa, että se ääretön viha, jonka Ruhrin valtaus on nostattanut, voisi pysyä seurauksitta. Tämä mielestäni yleiseurooppalaiselta kannalta on koko kysymyksen synkin varjopuoli: Euroopan levottomuutta tulee jatkumaan vielä seuraavienkin sukupolvien aikana.»
Harri Holma, 1. helmikuuta 1923
»Minulle kerrottiin eilen, että saksalaiset Lontoossa olisivat tehneet ensimmäisen heikon yrityksen sondeerata Parisin »rauhanehtoja». Sen mukaan ranskalaiset peräytyisivät Ruhrista mutta pitäisivät entisen vallatun alueen vielä 20 vuotta käsissään. Näihin ehtoihin saksalaiset eivät voisi suostua. [–] Ei voitane myöskään väittää, että ranskalaisten viimeiset toimet: virkamiesten vangitsemiset ja tuomitsemiset, kaupungeilta vaaditut lunnaat, junien ryöstöt y.m. olisivat lisänneet saksalaisten neuvotteluhalua.»
Harri Holma, 4, maaliskuuta 1923
Sarjassa seurataan Suomen ulkomaanedustustojen raportointia sadan vuoden takaisista tapahtumista.