Singaporen pääministeri Lee Hsieng Loong lausui Aasian turvallisuuspolitiikkaa käsitelleessä Shangri-La-dialogissa vuonna 2018, että maailma on tulossa ”käännekohtaan” Yhdysvaltojen ja Kiinan jännitteiden kasvaessa. Samalla hän totesi, että indopasifinen yhteistyö on tervetullutta, mutta sen ei tulisi johtaa kilpailevien blokkien syntymiseen, syventää jakolinjoja maiden välillä tai pakottaa maita valitsemaan puoliaan.
Tällä pääministeri viittasi Yhdysvaltojen geostrategiseen yhteistyöhön Aasian valtioiden kanssa. Taustalla oli presidentti Barack Obaman ajama ”käännös Aasiaan” eli Yhdysvaltojen strategisten intressien painopisteen siirtäminen Euroopasta ja Lähi-idästä Kaukoitään. Loong myös muistutti, että Kiina on suuri maa, jonka intressejä ei voi olla huomioimatta.
Indopasifisella alueella eli Intian valtameren ja Tyynenmeren ympäristössä elää yli puolet maailman väestöstä, ja sinne sijoittuu 60 prosenttia maailman bruttokansantulosta ja kaksi kolmannesta globaalista talouskasvusta. Alueen kehitys ja tapahtumat vaikuttavat koko maailmaan, ja Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteet muovaavat näitä kehityskulkuja.
Erityisesti Kaakkois-Aasian maille kahden suurvallan välinen geopoliittinen kilpailu saattaa tarkoittaa uutta kylmää sotaa, jossa ne joutuvat valitsemaan puolensa Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä. Toisaalta jotkut ajattelevat Kiinan pitävän maita jo taskussaan.
Pidän todennäköisimpänä kuitenkin kolmatta tietä. Thaimaa, Vietnam, Malesia, Singapore, Indonesia, Filippiinit ja jossain määrin myös Kambodža ja Laos harjoittavat ”strategista monipuolistamista” – ne eivät siis yksiselitteisesti valitse puoliaan.
Ensimmäisen vaihtoehtoisen kehityskulun mukaan nimenomaan Kaakkois-Aasiasta on muodostumassa Yhdysvaltojen ja Kiinan keskinäisen mittelön ratkaiseva näyttämö. Mielikuvat uudesta kylmästä sodasta ovat erityisen voimakkaita Washingtonissa, jossa sekä demokraatit että republikaanit pitävät Kiinaa merkittävimpänä uhkana Yhdysvalloille.
Yhdysvalloissa katsotaan, että Kaakkois-Aasian maiden tulee asettua Kiinan valtapiiriä vastaan, kuten Itä-Aasian maat ovat jo tehneet. Japani, Etelä-Korea ja Taiwan ovat asemoituneet Washingtonin liittolaisiksi ja Kiina on jäänyt puristuksiin. Japanissa ja Etelä-Koreassa on pysyviä amerikkalaisjoukkoja, ja Taiwan Relations Act vuodelta 1979 mahdollistaa Yhdysvaltojen puolustustarvikkeiden toimittamisen Taiwanille.
Tämä pakottaa Kiinan rakentamaan vahvoja taloudellisia ja sotilaallisia kumppanuuksia toisaalle Aasiaan, jotta se ei täysin menetä asemaansa. Äärimmäisessä tapauksessa seurauksena voi olla jopa sotilaallinen yhteenotto Kaakkois-Aasiassa.
Etelä-Kiinan merellä on tapahtunut useita vaarallisia kohtaamisia Kiinan ja esimerkiksi Filippiinien, Malesian ja Vietnamin välillä. Huhtikuussa 2020 joukko kiinalaisia aluksia ryhtyi aggressiivisesti seuraamaan malesialaista tutkimusalusta, joka kartoitti öljy- ja maakaasuesiintymiä 324 kilometrin päässä Borneon rannikosta. Kaksi päivää myöhemmin paikalle saapui Yhdysvaltain laivasto ja perässä malesialaisia, vietnamilaisia ja australialaisia sota-aluksia. Tilanne onneksi purkautui rauhanomaisesti, vaikka selkkauksessa oli ainekset yhteenottoon Kiinan ja muiden maiden välillä.
Vastaavia tilanteita on lähihistoriassa ollut useita.
Monet maat ovat joutuneet huomaamaan, että Kiinalla on tapana yhdistää poliittiset ja taloudelliset intressit toisiinsa.
Myös Mekong-joesta on muodostumassa kiistanalainen resurssi. Kiina on padonnut Mekongin yläjuoksua, mikä on heikentänyt joen ekosysteemiä ja aiheuttanut ongelmia maataloudelle alajuoksun maissa. Kiina on lisäksi räjäyttänyt koskia Laosin ja Myanmarin hallitsemilla osuuksilla helpottaakseen isojen alusten liikkumista joen yläjuoksulla. Tämä on herättänyt vastustusta joissakin alajuoksun maissa, kuten Thaimaassa, Kambodžassa ja Vietnamissa.
Monet Kaakkois-Aasian maiden teollisuuslaitokset ovat riippuvaisia Kiinan hallussa olevista tuotantoketjujen avainkomponenteista. Kiinalaiset yritykset ovat rakentaneet tehtaita useisiin maihin: sähköautoja valmistava BYD Thaimaassa, akkuja valmistava CATL Indonesiassa ja aurinkopaneeleita valmistava Jinko Solar Malesiassa.
Joidenkin maiden, kuten Malesian ja Thaimaan, kansalliset päätökset valita kiinalaisoperaattori Huawei 5g-järjestelmien toimittajaksi ovat sitoneet niitä Kiinaan.
Toisaalta samat maat, jotka ovat toivottaneet kiinalaiset yritykset investoimaan, tekevät sotilaallista yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa esimerkiksi asekauppojen ja vuosittaisten sotaharjoitusten muodossa.
Mikäli maat päättävät valita puolensa Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä, johtaa se vääjäämättä alueen blokkiutumisen ja kilpailun kiihtymiseen Kaakkois-Aasiassa. Tällöin alueen maat menettävät toimijuuttaan ja kykyään muovata omaa tulevaisuuttaan. Kaakkois-Aasiasta tulisi jälleen kerran alusta suurvaltojen väliselle kamppailulle, kuten kylmän sodan kuumimpina aikoina.
Hyvä esimerkki tästä ajasta oli Vietnamin sota. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kamppailivat alueen hegemoniasta, ja Thaimaa ja Filippiinit asettuivat Yhdysvaltojen puolelle sen yrityksissä tukea Saigonin hallintoa. Kiina vastaavasti tuki Hanoin hallintoa sekä kommunistisia vastarintaliikkeitä Laosissa ja Kambodžassa.
Jyrkän blokkijaon sijaan on myös mahdollista, että Kiina onnistuu sitouttamaan Kaakkois-Aasian maat osaksi valtapiiriään tai ainakin saamaan ne riippuvaiseksi. Tämä on toinen mahdollinen kehityskulku.
Tässä skenaariossa Kiinan kasvava valta johtaa Kiinan ja Kaakkois-Aasian väliseen syvään integraatioon niin taloudessa kuin turvallisuuspolitiikassa. Samalla Yhdysvaltojen ja muun lännen vaikutusvalta kutistuu. Näin on jo käynyt Myanmarissa. Länsimaiden hallitukset eivät halua tehdä yhteistyötä Myanmarin ihmisoikeuksia polkevan sotilasjuntan kanssa, mutta Pekingille vallanpitäjillä ei ole väliä, kunhan Kiinan strategiset intressit ja investoinnit eivät vaarannu.
Sitä mukaa kun Kiinan vaikutusvalta alueella on kasvanut, ovat monet maat joutuneet huomaamaan, että Kiinalla on tapana yhdistää poliittiset ja taloudelliset intressit toisiinsa.
Kiinan ajamiin infrastruktuurihankkeisiin kytkeytyy joko lainarahaa tai pyrkimyksiä saada kiinalaisyrityksiä urakoitsijoiksi sekä oikeuksia kehittää maa-alueita infrastruktuurialueiden liepeiltä. Tällainen hanke on esimerkiksi nopea rautatieyhteys läpi Kaakkois-Aasian mannermaan.
Välttääkseen vaikeuksia Pekingin kanssa Kaakkois-Aasian maiden johtajat eivät avoimesti arvostele Kiinan toimia – puhumattakaan, että ne ryhtyisivät voimallisesti vastustamaan Kiinan vaikutusvaltaa alueella. Malesia, Vietnam ja Filippiinit, joilla on kiistoja Kiinan kanssa Etelä-Kiinan merellä, ovat esimerkiksi välttäneet vetoamista YK:n merioikeutta käsittelevän tribunaalin ratkaisuihin, jotka periaatteessa olisivat pienempien maiden puolella.
Tässä kehitysvaihtoehdossa Kaakkois-Aasian maat ovat Kiinan taskussa: niillä on rajatusti vapautta toimia, ainakin vastoin Kiinan taloudellisia, poliittisia tai turvallisuuspoliittisia intressejä.
Kun Kiinan presidentti Xi Jinping oli valtiovierailulla Vietnamissa viime joulukuussa, eräät Vietnamin virallista linjaa edustaneet keskustelukumppanit Hanoissa totesivat minulle kysymättä, että Suomella ja Vietnamilla on useita yhtymäkohtia: ”Meillä kummallakin on erittäin ongelmallinen iso naapuri.”
Kaakkois-Aasian maat tuskin nielevät mukisematta Kiinan vaikutusvallan kasvua alueella. Kolmas ja todennäköisin kehityskulku alleviivaakin Kaakkois-Aasian maiden omaa toimijuutta.
Monien globaalin etelän nousevien maiden strategiaan kuuluu, etteivät ne halua valita puoliaan valtaryhmittymien välillä. Sen sijaan ne toimivat tapauskohtaisesti sen mukaan, mikä kulloinkin parhaiten palvelee niiden intressejä. Se tarkoittaa käytännönläheistä ulkopolitiikkaa: joustavaa, vaihtelevien intressien sanelemaa ja yksittäisiin asioihin keskittyvää yhteistyötä, joka tukee lyhyen tähtäimen tavoitteita.
Globaalissa etelässä ei enää ole vahvoja liittoumia.
Ylipäätään maailma on siirtymässä kaksinapaisesta järjestyksestä kohti omanapaista järjestystä, jossa suhteet ovat pohjimmiltaan toiminnallisia. Ideologiat ja aatteet eivät enää ohjaa valintoja. Keskeistä on, että globaalin etelän maat haluavat vaihtoehtoja kaksinapaiselle maailmanjärjestykselle, jossa toisella puolella on Yhdysvaltojen johtaman länsi ja toisella puolella Kiinan kaltaiset autoritaariset maat. Omanapaisuus ohjaa maita toimimaan omien kansallisten intressiensä pohjalta eivätkä ne ole suurvaltojen ohjattavissa.
Thaimaa luovutti aikoinaan alueita sekä Britannialle että Ranskalle ja vältti näin joutumasta kummankaan siirtomaaksi. Samalla se peluutti kahta siirtomaavaltaa toisiaan vastaan.
Aidalla istuminen tai puolen valitsemisen välttäminen on syvällä useiden Kaakkois-Aasian maiden ajattelussa ja perinteissä. Alueen moninaisuus, etnisten ryhmien ja uskontojen kirjo ovat omiaan luomaan pohjaa tälle lähestymistavalle.
Esimerkiksi maailman suurimman muslimimaan Indonesian virallinen filosofia pancasila muodostaa pohjan monikulttuuriselle tasavallalle. Pancasilassa kiteytyy maan monimuotoisuuden tunnustaminen. Kaikenlaista ääriajattelua karsastetaan. Samalla tavalla buddhalaisessa manner-Kaakkois-Aasiassa vahvoja kannanottoja vältetään ja asiat ilmaistaan usein kiertoteitse.
Historiallisesti Kaakkois-Aasian maat ovat pohjanneet ratkaisuissaan yhdistelmään yhteistyötä ja etäyttämistä. Ne ovat tehneet myönnytyksiä samalla kun pyrkivät välttämään sitoutumista jonkin asiakokonaisuuden hyväksymiseen. Thaimaa luovutti aikoinaan alueita sekä Britannialle että Ranskalle ja vältti näin joutumasta kummankaan siirtomaaksi. Samalla se peluutti kahta siirtomaavaltaa toisiaan vastaan.
Aidalla istuminen on maiden ulkopolitiikassa eräänlaista vakuutuspeliä. Ne välttävät vahvoja kannanottoja minkään yksittäisen ulkoisen mahdin puolesta ja pitävät sen sijaan yllä suhteita ja yhteistyötä monien, jopa keskenään kilpailevien, maiden kanssa yhtä aikaa.
Kaakkois-Aasian keskisuuret valtiot kuten Vietnam, Indonesia, Thaimaa, Singapore, Filippiinit ja Malesia tekevät samanaikaisesti turvallisuusyhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa ja taloudellista yhteistyötä Kiinan kanssa. Puolustusyhteistyössä alueen mailla on useita kirjavia kumppaneita. Thaimaa ostaa aseita Kiinasta, Yhdysvalloista, Ruotsista ja Etelä-Koreasta. Vietnamilla on yhteisiä sotaharjoituksia Intian ja Australian kanssa, mutta samalla se ostaa venäläisiä aseita.
Intia, Australia, Japani, Etelä-Korea, Britannia ja Ranska ovat tahoillaan Kaakkois-Aasiassa tärkeitä ulkovaltoja. Tällä hetkellä näyttää siltä, että erityisesti Japanista on muodostumassa kolmas geopoliittinen napa. Se investoi infrastruktuurihankkeisiin ulkomailla.
Lisäksi Japani on Kaakkois-Aasian nousevan keskiluokan suosikkimatkakohde. Eurooppa on hyvänä kakkosena. Kiina puolestaan kiinnostaa vain hyvin pientä osaa matkustajista. Vaikka Kiina tarjoaa opiskelustipendejä, ei se pysty kilpailemaan Australian, Japanin ja Britannian kanssa. Ne ovat kaakkoisaasialaisten opiskelijoiden pääkohdemaita.
Euroopan unioni on ylivoimaisesti merkittävin ulkomaisten investointien lähde, mutta myös maiden keskinäiset investoinnit ovat huomattavia. Erityisesti Singaporesta on virrannut investointeja Kaakkois-Aasian maihin.
Jopa Laos ja Kambodža, joita pidetään hyvin riippuvaisina Kiinasta, ovat pyrkineet monipuolistamaan taloussuhteitaan.
Kiinan silkkitiehanke on jäänyt tuloksiltaan odotettua suppeammaksi, ja kaupankäynnissäkin maa on vain yksi kumppani muiden joukossa. Kaakkois-Aasian maiden yhteenlaskettu kauppa Kiinan kanssa on runsaan kuudenneksen kaikesta ulkomaankaupasta.
Thaimaan, Malesian, Kambodžan, Vietnamin, Myanmarin, Singaporen, Indonesian, Filippiinien ja Brunein yhteistyöjärjestö Asean edistää alueellista integraatiota, mutta sillä on myös tärkeä rooli ulkovaltojen intressien kanavoimisessa rakentavalla tavalla. Käytännössä tämä tarkoittaa kaupan esteiden purkamista, ihmisten ja tavaroiden vapaampaa liikkumisen edistämistä ja jopa yhteistä poliittista visiota, jonka yhtenä keskeisenä tavoitteena on välttää Kaakkois-Aasian muuttuminen taas suurvaltakilpailun areenaksi.
Aseanin alueellisiin foorumeihin osallistuu myös alueen ulkopuolisia maita, myös Yhdysvallat ja Kiina. Aseanin korkean tason kokoukset ovat ainoita alustoja, joissa nämä suurvallat voivat keskustella kiihkottomasti esimerkiksi Pohjois-Korean tilanteesta. Kyseinen aihe tulehduttaa niiden suhteita YK:n turvallisuusneuvostossa, joka on yhä enemmän suurvaltojen painikehä kuin asiakeskeinen keskustelufoorumi.
Kiina hyväksynee nykytilanteen ja on valmis kilpailemaan muiden ulkovaltojen kanssa Kaakkois-Aasian maiden huomiosta, kunhan sen strategiset intressit on turvattu. Tähän sisältyy muun muassa se, etteivät alueen maat valitse puoliaan ryhtymällä vastustamaan Kiinaa ja pitävät taloudellista yhteistyötä Kiinan kanssa mahdollisena jatkossakin.
Samalla myös eurooppalaisille jää enemmän tilaa syventää yhteistyötään alueen maiden kanssa.
Kaakkois-Aasiasta on muodostumassa avoin, puoliaan valitsematon ja monimuotoinen alue. Kaakkoisaasialaiset ovat osoittaneet päätöksillään ja käyttäytymisellään, että ulkopoliittista valinnanvapautta tulee olla ja sitä tulee myös vaalia.
Kaakkois-Aasian tulevaisuus näyttääkin valoisammalta kuin monen muun maailmankolkan, joissa maat ovat pakotettuja tekemään valintoja suurvaltakilpailun pyörteissä ja täten ajautumaan osapuoliksi vastakkainasettelussa. Vastaavaa monipuolisuutta ei löydy Euroopan maista eikä Afrikasta, jossa useat valtionjohtajat ihannoivat Kiinan autoritaarista poliittista järjestelmää ja aidosti demokratian tunnusmerkit täyttäviä maita saa hakemalla hakea.
Kirjoittaja toimii vierailevana johtavana asiantuntijana Ulkopoliittisessa instituutissa.
