Gardianin entinen päätoimittaja on kirjoittanut elämänmakuisen muistelmateoksen. Kirjan viesti on, että laatulehdet ovat yhteiskunnan sanansaattajia ja pitävät sen pyörät öljyttyinä.
Alan Rusbridger oli Manchesterissä vuonna 1821 perustetun Guardianin päätoimittajana vuodesta 1995 vuoteen 2015 saakka. Hänen kirjassaan on iloista nostalgiaa ajalta, jolloin lehtiä saksittiin ja liimattiin kokoon. Tupakka kärysi, ja lounaat olivat oluenhuuruisia. Kun 1990-luvulla internet kolkutti ovelle, monet vanhemman polven journalistit suhtautuivat siihen epäillen: kuka haluaisi lukea uutisia tietokoneelta?
Rusbridger näki asian toisin. Verkkosivukokeilut alkoivat hänen johdollaan Guardianissa vuonna 1995, ja neljä vuotta myöhemmin koko lehden sisältö oli verkossa. Tämä kannatti: Guardian on nykyään yksi maailman luetuimpia verkkosanomalehtiä ja sen uutisiin luotetaan.
Monet laadukkaat lehdet eivät enää tarjoa lukijoilleen ilmaisia uutisia. Timesin nettiversio siirtyi maksulliseksi vuonna 2010; samoin Daily Telegraph laittoi osan uutisistaan maksumuurin taakse vuonna 2018.
Guardianin nettiversio on lukijoilleen yhä ilmainen, sillä lehti haluaa suurimman mahdollisimman yleisön. Guardianin mukaan olisi väärin, jos pienipalkkaiset ihmiset joutuisivat maksamaan laadukkaasta uutisoinnista, sillä journalismin tulisi kuulua jokaiselle. Lehden etusivulla on kuitenkin pyyntö. Voidakseen jatkaa laatujournalismia Guardian pyytää lukijoitaan avaamaan kukkaronnyörejään.
Hyvä journalismi tarvitsee realismia ja mielikuvitusta mutta myös rahaa, jota lehti kerää muiltakin kuin lukijoiltaan. Guardianilla on onneksi miljonääriystäviä. Esimerkiksi Bill Gates on säätiönsä kautta tukenut lehteä yli viidellä miljoonalla dollarilla vuosina 2012-2017. Myös useat yritykset ja yhteisöt, kuten Rockefeller- ja Humanity United -säätiöt, ovat mukana rahoittamassa journalistisia projekteja.
Rusbridger koluaa kirjassaan luihin ja ytimiin asti kuuluisat uutistapahtumat Edward Snowdenista WikiLeaksiin, Panaman papereista News of The World -sanomalehden häpeälliseen loppuun. Vuonna 1843 perustetun juorulehden tarina päättyi vuonna 2011 sen jälkeen, kun Guardianin toimittaja sai selville sen salakuunnelleen niin julkkisten kuin poliitikkojenkin puhelimia.
Sosiaalisen median aikana kaikki voivat luoda epäluotettavia uutisia. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mielestä häntä arvostelevat toimittajat ovat törkeitä yhteiskunnan vihollisia sekä valeuutisten levittäjiä. Rusbridgerin mukaan tästä on syntynyt jotain hyvääkin: ihmiset suhtautuvat toimittajiin nyt hyväntahtoisemmin.
Sen sijaan brexitin Rusbridger ennustaa tuovan vain kaaosta ja epävarmuutta pitkäksi aikaa.
Rusbridgerin kirjassa ei ole loppua, ei onnellista eikä onnetonta. Lopuksi hän lainaa elokuvakäsikirjoittaja William Goldmania, jonka mukaan »Kukaan ei tiedä mitään». Kenelläkään ei ole varmuutta, mikä elokuvabisneksessä – tai tiedonvälityksessä – lopulta menestyy.
Kaikesta huolimatta teoksen sävy on optimistinen. Kukaan ei myöskään halua elää maailmassa jossa ei olisi uutisia.
Kirjoittaja on Britanniassa asuva vapaa toimittaja.
