Espanjan hallitus on laiminlyönyt liikaa katalonialaisten mieltä koetelleita asioita. Sama pätee Britannian hallituksen osalta skotlantilaisiin.
Osapuolten väliltä on puuttunut dialogia ja mielikuvitusta, mutta nykypäivän populistista nationalismia ja itsenäisyyspyrkimyksiä ei kuitenkaan voi sälyttää vain keskushallinnon niskoille. Radikaalit nationalistit uhriutuvat ja hakevat helppoja vastauksia menneisyydestä.
Näin päättelee Oxfordin yliopiston historian emeritusprofessori John H. Elliott kahta itsenäisyyshenkistä aluetta vertailevassa teoksessaan.
Vuonna 1714 Espanjan kuningas riisui Katalonian itsehallinnon, kiristi veroja ja pyrki juurruttamaan alueelle Kastilian kulttuurin ja hallinnon. Riidat Katalonian pääkaupungin Barcelonan ja keskusvaltaansa mieluusti näyttävän Madridin välillä jatkuivat vielä seuraavalla vuosisadalla. Katalonia nousi silti 1800-luvun puoliväliin mennessä yhdeksi Euroopan dynaamisimmista talousalueista. Se imi väkeä muualta Espanjasta.
Madridissa eliitti huolestui Katalonian kehityksestä. Katalonia nojautui uudelleen omaan kulttuuriin, historiaan ja kieleen, joiden varaan sen asukkaat rakensivat identiteettiään. Itsenäisyydestä ei kuitenkaan puhuttu.
Pohjoisempana Skotlanti ja Englanti yhdistyivät Isoksi-Britanniaksi vuonna 1707. Skotlanti menetti parlamenttinsa, mutta siitä tuli osa yhteiseen suostumukseen perustuvaa parlamentaarista monarkiaa. Kyvykkäillä skoteilla oli vahva jalansija globaaliksi laajenevassa imperiumissa.
1800-luvulla romantiikka ja nationalismi vaikuttivat myös Skotlannissa ja loivat keskiaikaan sijoittuvia myyttejä kansankunnan synnystä. Skottien kansallinen tarina eli osana brittiläistä vapauden ja edistyksen kertomusta.
Elliott näkee yhtäläisyyksiä siinä, miten Katalonian ja Skotlannin populistiset itsenäisyysliikkeet syntyivät 1970-luvulla ja vahvistuivat sen jälkeen.
Itsenäistymishaluja ovat ruokkineet hallitusten kyvyttömyys vastata äänestäjien huoliin globalisaatiosta, talouskriisistä ja syvenevistä sosiaalisista ongelmista samoin kuin perinteisten puolueiden otteen murtuminen.
Francon kuoltua Katalonia sai takaisin itsehallintonsa vuonna 1978. Uusi perustuslaki ei tunnustanut Kataloniaa kansakunnaksi, mutta aluetta vuosina 1980–2003 johtanut Jordi Pujol vahvisti kouluopetuksen ja kulttuurin avulla Katalonian kansallista identiteettiä. Hän myös popularisoi käsityksiä Katalonian 1700-luvun alussa kärsimistä vääryyksistä.
Skotlannin talous taantui toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä, mutta skottien mielestä Britannian hallitus suhtautui ongelmiin alentuvasti. Skotit hakivat katalonialaisten tavoin tukea EU:sta. Oman parlamentin palautus 1999 ei liudentanut herännyttä kansallismielisyyttä.
Elliott varoittaa, ettei pitkän historian omaavista valtioista ei kannata irtautua kevein perustein. Vaihtoehtoisia askelmerkkejä ristiriitojen korjaamiseksi hän ei kuitenkaan tarjoa.
Kirjoittaja on MTV Uutisten ulkomaantoimittaja.
