Etiopian uusi pääministeri Abiy Ahmed käynnisti viime vuonna maan hallinnon uudistamisen ja solmi rauhan naapurimaa Eritrean kanssa. Ahmed vapautti myös tuhansia poliittisia vankeja.
Uutistapahtumat ovat pieniä valonpilkahduksia Itä-Afrikassa, jossa demokratia on viime vuosina taantunut. Myös Keski-Afrikan ja Eteläisen Afrikan maissa demokratiakehitys on joko pysähtynyt tai luisunut taaksepäin, vaikka esimerkiksi Kongon demokraattisessa tasavallassa järjestettiin vuodenvaihteessa pitkään odotetut presidentinvaalit jännittyneissä tunnelmissa.
Sen sijaan Länsi-Afrikassa tilanne on parempi. Siinä missä alue miellettiin takavuosina väkivaltaisten konfliktien ja ongelmien riivaamaksi, valtaosa Länsi-Afrikan maiden asukkaista elää nyt melko rauhanomaisissa olosuhteissa. Väkivallattomat vallanvaihdokset ovat yleistyneet, ja armeija puuttuu yhä harvemmin politiikkaan. Nigerian vuoden 2017 pitkälti rauhanomainen vallanvaihdos on tästä hyvä esimerkki.
Pyrkimys hyvään hallintoon on nähtävissä alueen maissa, vaikka poliittiset ja taloudelliset uudistukset ovatkin hitaita. Esimerkiksi Guineassa hallinto on tehnyt tärkeitä uudistuksia kaivossektorilla ja asevoimien vallan riisumisessa.
Myös alueellinen integraatio on Afrikan mittakaavassa pisimmällä Länsi-Afrikassa. Ecowas on mantereen pisimmälle kehittynyt alueellinen yhteistyöjärjestö. Alueen mailla on euroon sidottu yhteinen valuutta CFA, joka vakauttaa finanssipolitiikkaa.
Myös Ecowas-maiden turvallisuusyhteistyö on tiivistä. Tästä hyvänä esimerkkinä on järjestön väliintulo tilanteessa, jossa vaalit hävinnyt Gambian presidentti Yahya Jammeh kieltäytyi astumasta syrjään. Jammeh joutui väistymään, ja Gambia siirtyi sen jälkeen itsevaltaisesta hallinnosta kohti hybrididemokratiaa.
Keski-Afrikan tilanne on Länsi-Afrikkaa selvästi huonompi. Pientä São Tomén ja Principen saarivaltiota lukuun ottamatta alueelta ei löydy edes yhtä hybrididemokratiaa. Monet alueen hallitsijat eivät suostu alistumaan perustuslakiin kirjattuihin valtansa rajoituksiin.
Kongon demokraattinen tasavalta ja KeskiAfrikan tasavalta ovat esimerkkejä hauraista valtioista, joissa autoritaarisen hallinnon kulttuuri on syvässä. Tšadissa armeijalla on keskeinen merkitys maan poliittisessa elämässä. Kamerunin presidentti Paul Biya on alueen viimeisiä dinosauruksia, joka on ollut vallassa vuodesta 1982 lähtien.
Kun tilannetta peilaa pitkän aikavälin kehitystrendiin, autoritaaristen johtajien ihanne näyttää paikoitellen voimistuvan Itä-Afrikassa ja Eteläisessä Afrikassa. Useimmiten myös armeijat toimivat demokratian juurtumista vastaan, vaalit ovat vilpillisiä ja korruptio vaivaa hallintoja. Monet alueen maat, kuten Etiopia ja Ruanda, ovat seuranneet kehityksessään niin kutsuttua Kiinan mallia, jossa talous kasvaa autoritaarisen valtion johdolla.
Vaikka Etelä-Afrikka edelleen lukeutuu mantereen keskeisiin demokratioihin, sielläkin demokratia on taantunut. Hallinnon korruptio on riivannut presidentti Jacob Zuman valtakausia, ja maassa vallitseva apatia on vetänyt muita alueen maita mukaansa. Vuonna 2018 valitulla uudella presidentillä Cyril Ramaphosalla on näytön paikka muuttaa suuntaa.
Ainoita Itäisen ja Eteläisen Afrikan vakiintuneita demokratioita ovat Botswana ja Mauritius, jotka ovat monella tapaa esikuvia muille mantereen hallinnoille. Niiden rauhanomainen itsenäistyminen, hyvät johtajat ja meritokratiaan perustuva hallinto ovat luoneet pohjaa demokraattiselle kulttuurille.
Arabikevään jälkeen Pohjois-Afrikassa vallinnut optimismi on kaikonnut. Egyptissä ja Algeriassa autoritaariset hallinnot ovat lujittaneet otteitaan, ja kansalaisten osallistumista esimerkiksi mielenilmauksiin on rajoitettu. Libya ei ole edes hauras vaan jo luhistunut valtio.
Tunisia on Pohjois-Afrikan ainoa valopilkku, ja maan oikeusvaltiokehitys on edennyt. Maan suuri nuorisotyöttömyys selittää osaltaan, miksi yli 7 000 tunisialaista päätyi Isisin vuonna 2014 perustaman kalifaatin riveihin Lähi-itään.
Freedom Housen mukaan Afrikan maiden voimakas väestönkasvu korreloi poliittisen kuohunnan ja epävakauden kanssa. Mitä nopeampaa väestönkasvu oli vuosina 2010–2017, sitä heikompi sijoitus maalla oli järjestön demokratiaindeksissä. Esimerkiksi Madagaskarissa ja Mosambikissa väestö kasvoi lähes kolme prosenttia vuonna 2017, ja molemmat jatkoivat luisuaan kohti autoritaarisuutta.
Yhteyttä voisivat selittää hallinnon reaktiot kansalaisten täyttymättömiin odotuksiin ja tarpeisiin: kun niihin ei kyetä vastaamaan, hallinto kiristää otettaan poliittisesta tilasta.
Väestön keski-ikä Afrikassa on 20 vuotta, ja nuoret kansalaiset haastavat vallanpitäjiä, joiden keski-ikä on 62 vuotta.
Myönteistä on, että vaalit ovat lyöneet Afrikassa läpi instituutiona, jonka kautta vallasta kilpaillaan. Toisin kuin Afrikan yhtenäisyysjärjestön OAU:n aikana (1963–2002) mantereella ei enää hyväksytä vallankaappauksia, vaan Afrikan unioni tuomitsee ne. Myös perustuslain ylittävät valtionpäämiesten jatkokaudet ovat vähentyneet.
Päiväntasaajan Guinea: itsevaltiuden reliikki
Päiväntasaajan Guinea on piskuinen mutta öljyrikas valtio Atlantin rannikolla. Presidentti Obiang Nguema on Afrikan pisimpään vallassa ollut johtaja ja pahamaineinen diktaattori. Ranskalainen tuomioistuin tuomitsi presidentin pojan rahanpesusta ja maansa varojen käytöstä kerskakulutukseen Ranskassa.
Kongon demokraattinen tasavalta: yskivä jättiläinen
Valtavalla 2,34 miljoonan neliökilometrin ja 81,5 miljoonan asukkaan maalla on mittavat luonnonvarat. Kilpailu mineraaleista on ruokkinut vuosien ajan sekasortoa ja väkivaltaisia konflikteja, joissa on kuollut yli 6 miljoonaa ihmistä. Autoritaarisen presidentin Joseph Kabilan valtakausi päättyi joulukuisiin vaaleihin.
Botswana: Afrikan vakain demokratia
Botswanalaiset ovat nauttineet Afrikan pisimpään jatkuneesta monipuoluejärjestelmästä, toimivasta demokratiasta sekä ihmisoikeuksien kunnioituksesta. Laajat timanttiesiintymät eivät ole muodostuneet kiroukseksi, vaan maa johtaa Afrikan hyvän hallinnon indeksejä ja julkinen keskustelu on tarmokasta.
Tansania: toimittajat ahtaalla hybrididemokratiassa
Vuonna 2015 valittu presidentti John Magufuli on kehittänyt Tansanian taloutta ja pitänyt esillä korruption vastaista taistelua. Maassa on monipuoluejärjestelmä, mutta oppositio on joutunut hallinnon ja poliisin kovenevien otteiden kouriin ja presidentti on kampanjoinut mediaa ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastaan.
Lähteet: The Economist Intelligence Unit, Freedom House, Fund for Peace, Bertelsmann-säätiön Transformation Index, HDI/YK, UNDESA, Mo Ibrahim Governance -Index
Kirjoittaja on neuvonantaja ulkoministeriön kehityspoliittisella osastolla.
