Kirja

Liberaalin kansainvälisen järjestyksen sisäpoliittiset haasteet

Teksti:
Julkaistu: 10.7.2024

Donald Trumpin paluu Yhdysvaltojen presidentiksi loisi uhan maailman vanhimman demokratian kansainvälisille sitoumuksille ja koko kansainväliselle järjestykselle. Näin väittävät Harvardin yliopiston politiikan tutkimuksen professorit Steven Levitsky ja Daniel Ziblatt kirjassaan Tyranny of the Minority.

Heidän mukaansa Yhdysvaltojen demokratialla on kaksi uhkaa: polarisaatio ja kansanvallan kaventaminen. Polarisaatiota kärjistää maan poliittinen järjestelmä, joka vaikeuttaa enemmistön tahdon kanavoitumista. Senaattiin valitaan kaikista osavaltioista väkiluvusta riippumatta kaksi edustajaa, mikä johtaa myös presidentinvaalin valitsijamiesvaalissa pienten osavaltioiden kokoaan suurempaan vaikutusvaltaan.

Demokraattien kannatus keskittyy nykypäivänä väkirikkaiden kaupunkien osavaltioihin, kun republikaanit keräävät kannatusta harvaan asutulta konservatiiviselta maaseudulta. Kirjoittajien mukaan tämä kehitys yhdistettynä Yhdysvaltojen poliittisen järjestelmän lainalaisuuksiin mahdollistaa Trumpin menestyksen jyrkästä politiikasta huolimatta. Äänienemmistön sijaan tärkeintä on riittävän suuren vähemmistön tuki oikeissa osavaltioissa.

Toisena ongelmana Levitsky ja Ziblatt pitävät vallanpitäjiä, jotka valtaan päästyään ryhtyvät kaventamaan demokratiaa. Malliesimerkkejä tästä ovat vapaan median kaventaminen ja tuomarinimityksiin vaikuttaminen. Kirjan mukaan Trumpin kieltäytyminen tunnustamasta tappiotaan vuoden 2020 presidentinvaaleissa enteilee demokratiaa kaventavaa politiikkaa, jos hän voittaa tulevat vaalit.

Kirjoittajat katsovat, että epädemokraattisen trendin taustalla on demokraattien ja republikaanien äänestäjien välisen kahtiajaon syveneminen. Konservatiivisen sisäpolitiikan lisäksi maan suuntaan tyytymättömien äänestäjien äänten tavoittelu voi äärimmillään vaikuttaa kansainvälisen järjestykseen ja suurvaltojen päätöksiin sodasta ja rauhasta.

Puheet Yhdysvaltojen vetäytymisestä Natosta, Trumpin edellisellä kaudella alkanut kauppasota Kiinan kanssa sekä pyrkimykset irrottautua kansainvälisistä sopimuksista ja järjestöistä ovat esimerkkejä politiikasta, jolla pyritään miellyttämään konservatiivisia äänestäjiä. Samalla kuitenkin tämänkaltaiset ratkaisut voivat avata pelitilaa autoritaarisille valtioille, lisätä vastakkainasettelua suurvaltojen välillä ja heikentää sääntöihin perustuvaa kansainvälistä järjestystä.

Koska polarisoitumista on tapahtunut kaikissa länsimaissa, Levitskyn ja Ziblattin kirjan huomiot eivät rajaudu vain Yhdysvaltoihin, vaan koskevat kaikkia demokraattisia valtioita.

Kirjassaan Geopolitics and Democracy London School of Economics -yliopiston kansainvälisten suhteiden professori Peter Trubowitz ja Amsterdamin yliopiston poliittisen taloustieteen professori Brian Burgoon tarkastelevat brexitissä ja Trumpin ”Amerikka ensin” -politiikassa kiteytyvää vastareaktiota liberaalia kansainvälistä järjestystä kohtaan. He paikantavat sen alkupisteen 1990-luvun taitteeseen, kylmän sodan päättymiseen.

Kylmän sodan aikana länsimaiset äänestäjät oikealla ja vasemmalla hyväksyivät kompromissiin vapaan markkinatalouden ja hyvinvointivaltion välillä Neuvostoliiton ja kommunismin leviämisen uhan edessä. Kylmän sodan jälkeen asetelma muuttui, kun hallitukset edistivät talouden globalisaatiota ja uusia monenvälisiä sopimuksia ja samalla hyväksyivät aiempaa markkinavetoisemman politiikan kotimaassa.

Tämä lisäsi kansainvälistä kauppaa ja toi uusia maita liberaalin kansainvälisen järjestyksen piiriin – sisäpoliittisen tyytymättömyyden kasvun ja poliittisen polarisaation kustannuksella.

Taloudellisen epävarmuuden lisääntyminen avasi tilaa kansalliskonservatiiviselle ja nationalistiselle politiikalle. Vakiintuneet keskustaoikeistolaiset ja -vasemmistolaiset puolueet – liberaalin järjestyksen kulmakivet – eivät löytäneet uudella markkinavetoisemmalla linjallaan keinoja vastata kansalaisten vaatimuksiin: vähemmän globalisaatiota ja enemmän sosiaalista ja taloudellista turvaa.

Kirjojen mukaan nykyisen kansainvälisen järjestyksen ongelmat länsimaissa ovat sidoksissa maiden sisäpolitiikkaan. Sisä- ja ulkopolitiikkaa ei tulisikaan ymmärtää toisistaan erillisinä osa-alueina vaan yhteen kietoutuneena kokonaisuutena.

Länsimaiden sisäpoliittinen vastakkainasettelu linkittyy myös yhteiskuntamallien väliseen vastakkainasetteluun autoritaaristen ja demokraattisten maiden välillä. Esimerkiksi Kiinan infrastruktuurihankkeet Euroopassa sekä Venäjän ja Kiinan taloudellisen yhteistyön tiivistyminen Afrikassa ja Euraasiassa pyrkivät luomaan kuvaa autoritaarisen yhteiskuntamallin paremmuudesta.

Kuten Levitsky ja Ziblatt toteavat, ei ole sattumaa, että autoritaaristen maiden politiikan ymmärtäjät löytyvät länsimaissa usein poliittisen kentän ääripäistä, globalisaation häviäjien joukosta. Vielä enemmän autoritaaristen maiden ymmärtäjiä löytyy Afrikasta ja Aasiasta. Tämä on puolestaan Trubowitzin ja Burgoonin mukaan vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla päättyneen kolonialismin perintöä.

Nykyinen kansainvälinen järjestys rakennettiin maailmansotien jälkeen voittajavaltioiden toimiessa pääarkkitehteina. Kirjoittajien viesti on, että länsimaat pystyvät myös sisäpolitiikallaan vaikuttamaan kansainvälisen järjestyksen suuntaan. Se on huomattavasti parempi tapa kuin jättää järjestys seuraavan mahdollisen suursodan voittajien käsiin.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu