Eurooppa ei syntynyt 1900-luvun lopun perussopimuksilla. Euroopan ovat luoneet veljeskansat, jotka ovat rakentaneet verrattoman kulttuurisen yhteisön Itämeren ja Egeanmeren välille vuosituhansien aikana.»
Näin kirjoitti vuonna 2011 ranskalainen historioitsija ja esseisti Dominique Venner (1935–2013), josta on tullut sittemmin niin kutsutun identitaarisen liikkeen esikuva. Omaa henkilömyyttiään Venner rakensi ampumalla itsensä Pariisissa Notre Damen katedraalin alttarin edessä 78-vuotiaana, keskellä turisteja.
Vennerin ajattelussa Eurooppa on vaarassa. Maanosa on langennut amerikkalaisperäiseen globalismiin. Läntiset universalistiset arvot palvelevat vain markkinoita ja vapaaseen seksuaalimoraaliin tiivistyvää huvittelunhaluista demokratiaa.
Vennerin omat juuret olivat toisen maailmansodan jälkeisessä ranskalaisessa uusfasismissa. Venner lähti vapaaehtoisena Algerian sotaan ja liittyi sieltä palattuaan vuonna 1956 äärikansallismieliseen Jeune Nation -liikkeeseen. Kun se kiellettiin Ranskan kansalliskokoukseen tehdyn pommiattentaatin jälkeen, Venner tuomittiin 18 kuukaudeksi vankeuteen valtion turvallisuuden vaarantamisesta.
Vapauduttuaan hän perusti vuonna 1963 Europe-Action-liikkeen, joka otti etäisyyttä äärioikeiston aiempaan kansallismielisyyteen ja demokratiavastaisuuteen. Niiden sijaan Venner ryhtyi ajamaan paneurooppalaista nationalismia, jonka ytimessä on »valkoisen rodun» ylemmyys.
Vennerin katsannossa Eurooppa on hengellisessä kriisissä, koska se on menettänyt yhteyden todellisiin juuriinsa, kuten Homeroksen sankaritarinoiden ideaaleihin. Hänen maailmassaan ne ovat vastakohtaisia islamilaisen sivilisaation lakihenkisyydelle ja sorrolle.
Mielikuva kahdesta erillisestä sivilisaatiosta on noussut keskiöön 2000-luvun äärioikeiston ajattelussa. Osa tästä liikehdinnästä ryhmittyy »identitaaristen» tunnusten alle. Identitaareille oikeita eurooppalaisia ovat germaanien, kelttien, slaavien ja muiden maanosaa asuttaneiden heimojen jälkeläiset. He vaalivat muistoa muslimeja vastaan käydyistä historiallisista taisteluista, kuten Wienin piirityksestä vuonna 1529.
Identitaarien mielestä heikkouteen vajonneen Euroopan eliitti on avannut portit muslimien maahanmuutolle. Seurauksena on asteittainen »väestönvaihto», jossa elinvoimaisempi maahanmuuttajaväestö korvaa eurooppalaiset ja tuo sivistyksen tilalle šaria-lain.
Venner varoitti väestönvaihdosta itsemurhaviestissään. Liikkeen piirissä hänen itsemurhansa nähtiin taisteluhuutona kohtalonomaista kehitystä vastaan. Esimerkiksi Réflèchir & Agir -lehden päätoimittaja Éric Fornal vannoi jatkavansa »taistelua mantereen puhdistamiseksi». Huomiotta jäi, että Venner oli kuollessaan jo parantumattomasti sairas.
Lissabonin yliopiston tutkija José Pedro Zúquete käy lähes 500-sivuisessa teoksessaan tiheällä kammalla läpi identitaarisen liikkeen syntyä ja ajattelua Ranskassa, Italiassa ja muualla Euroopassa.
Liikkeen jäsenpohja on melko pieni. Äärioikeiston tutkija Stéphane François arvioi vuonna 2017, että ranskalaisella Bloc Identitairella olisi korkeintaan 1 500–2 000 seuraajaa. Internet-aikana liike on kuitenkin onnistunut levittämään sanomaansa laajalle.
Tässä ovat auttaneet mediatempaukset, joista näyttävin oli pari–kolmekymppisten identitaarien vuonna 2017 Välimerelle joukkorahoituksen avulla varustama C-Star-alus. Se partioi lopulta vain lyhyen aikaa Defend Europe -tunnuksen alla, tehtävänään estää siirtolaisia kuljettavien alusten saapuminen satamaan, mutta näkyvyys oli suurta.
Identitaarit toimivat pääsääntöisesti puoluepolitiikan ulkopuolella, mutta aatteellinen vaikutus erityisesti populistiseen oikeistoon on ilmeinen. Ranskan Kansallisen liittouman johtaja Marine Le Pen puhui maan »väestön organisoidusta vaihtamisesta» jo 2011, ja sama salaliittoteoria on noussut etualalle Vaihtoehto Saksalle -puolueen retoriikassa.
Suomessa iskevää väestönvaihto-käsitettä ovat viime vuosina käyttäneet sekä perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho että ensimmäinen varapuheenjohtaja Riikka Purra.
Euroopan laitaoikeiston sisäistä kehitystä luotaa myös Cynthia Miller-Idrissin ja Hilary Pilkingtonin toimittama artikkelikokoelma. Erityisen kiinnostavaa on ollut naisten aseman vahvistuminen joissakin äärioikeiston liikkeissä, kuten Britannian islaminvastaisessa English Defence Leaguessa (EDL) ja Latvian Kansallisessa rintamassa.
Kuten Pilkington kirjoittaa, äärioikeiston perinteinen ideologia rakentuu käsityksille luonnollisesta eriarvoisuudesta, paluusta perinteisiin arvoihin sekä autoritaarisuuden ihannoinnista. Nämä piirteet ovat vedonneet vaaleissa paremmin miehiin kuin naisiin.
Pilkingtonin mukaan Britannian EDL on houkutellut naisia riveihinsä esiintymällä eurooppalaisen suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon linnakkeena islamin taantumusta vastaan: liikkeen mielenosoituksissa on kannettu jopa sateenkaarilippuja.
Vastaavasti monet Euroopan radikaalin oikeiston puolueet ovat pitäneet keskustelussa esillä kunniamurhia, naisten sukuelinten silpomista ja järjestettyjä avioliittoja. Arvostelemalla islamiin liitettyjä käytäntöjä puolueet kampanjoivat samalla monikulttuurisuutta vastaan, yhtenäisen kansakunnan puolesta.
José Pedro Zúquete: The Identitarians. The Movement Against Globalism and Islam in Europe. University of Notre Dame Press 2018, 466 s.
Cynthia Miller-Idriss ja Hilary Pilkington (toim): Gender and the Radical and Extreme Right. Routledge 2019, 155 s.
