Kapitalismia kritisoidaan tänä päivänä kovasti. Kaikkea eriarvoisuudesta lajikatoon pidetään sen syynä. Tervettä olisi kuitenkin muistaa, että kapitalismi on – muutamia omavaraistaloudessa eläviä yhteisöjä lukuun ottamatta – läpileikannut kaikki yhteiskunnat ja että järjestelmänä sille tuskin on vertaista.
Ekonomisti Branko Milanovicin kirja Capitalism, alone on tärkeä puheenvuoro siitä, millaisia kapitalismeja maailmassa on ja mitä kapitalismi meille tarkoittaa. Erityisen kiinnostavia ovat Milanovicin teesit korruptiosta.
Milanovic jakaa kylmän sodan jälkeisen kapitalismin kahteen pääsuuntaukseen: liberaaliin meritokraattiseen ja poliittiseen kapitalismiin. Jakolinjan ulkopuolelle asettuvat Pohjoismaiden ja Saksan kaltaiset maat, joissa tuloeroja tasoitetaan sosiaalisilla tulonsiirroilla, mutta näille järjestelmille Milanovic ennakoi suuria rahoitusvaikeuksia tulevaisuudessa.
Liberaalista meritokraattisesta kapitalismista paras esimerkki on Yhdysvallat. Meritokraattisessa kapitalismissa, erotuksena vain liberaalista, suhtaudutaan nihkeästi laajaan julkiseen koulutukseen sekä perintöverotukseen, mikä lisää tuloerojen periytymistä. Rikkaiden vaikutusvallan lisääntyminen puolestaan
johtuu vallalla olevasta vaali- ja puoluerahoitusjärjestelmästä, jota Milanovic kovin sanoin kritisoi.
Poliittisen kapitalismin lippulaiva on Kiina. Muodollisesti kommunistisessa valtiossa tuotanto on järjestäytynyt kapitalistisesti ja yrityksistä suurin osa on yksityisomistuksessa. Systeemin peruspiirteitä ovat tehokas valtiobyrokratia ja laillisuusperiaatteen puuttuminen hallinnosta.
Milanovicin mielestä poliittinen kapitalismi tarvitsee välttämättä korruptiota kukoistaakseen. Tehokkaan byrokraattisen koneiston ja liukasliikkeisen yksityisen sektorin yhdistelmä takaa talouskasvun, mutta vaatii kulissientakaista päätöksentekoa ja lehmänkauppoja. Lakeja noudatetaan vain silloin, kun tämä sopii järjestelmälle. Esimerkiksi Venäjällä korruptiosta jäävät kiinni vain ne, jotka ovat joutuneet vallanpitäjien epäsuosioon.
Juuri nämä piirteet, oikeusvaltion heikkous ja korruption hyväksyttävyys, tekevät poliittista kapitalismia noudattavista maista vaikeita yhteistyökumppaneita muille. Demokratian ja avointen yhteiskuntien nimeen vannovat länsimaat haluavat osansa Kiinan talousihmeestä, mutta arvopohjien erilaisuus tekee tästä pyrkimyksestä ristiriitaisen. Toisaalta hyvinvoinnin ja menestyksen mittarit ovat molemmissa järjestelmissä pitkälti taloudellisia, ja rikastuminen on hyve numero yksi.
Milanovicin kirjan puute on sen toteavuus. Milanovic kritisoi Yhdysvaltojen vaalirahajärjestelmää ja vaatii perintöveroa, mutta ei tunnu pitävän esimerkiksi ilmastonmuutosta suurena uhkana tai ajattelevan, että korruptiota sinänsä pitäisi kitkeä.
Kirjoittaja on Venäjään erikoistunut toimittaja ja mediatutkija.
