Tilaa UP-lehden uutiskirje
Ajassa

Vihreää energiaa etelään

Teksti:
Julkaistu: 1.3.2017
Meksiko korvaa fossiilisia polttoaineita uusiutuvilla.

Maailmanpankin mukaan kehittyvät maat panostavat yhä paremmin energian saatavuuteen, energiatehokkuuteen ja uusiutuviin energialähteisiin. Esimerkiksi Meksiko, Kiina, Vietnam ja Brasilia ovat nousemassa kehittyvien maiden edelläkävijöiksi kestävässä energiantuotannossa, ilmenee tuoreesta RISE-raportista.

Meksikon talous on pitkään tukeutunut öljyn ja muiden fossiilisten polttoaineiden tuotantoon ja käyttöön, mutta öljyn hinnanlaskun vuoksi maa on joutunut uudistamaan energiasektoriaan. Meksiko on tehnyt energiareformin ja asettanut tavoitteeksi tuottaa 35 prosenttia energiastaan uusiutuvilla vuoteen 2024 mennessä.

RISE:n tiedoista käy toisaalta ilmi, että erityisesti kehitysmaissa päättäjät eivät kiinnitä energiatehokuuteen huomiota, vaikka se olisi kustannustehokkain tapa luoda kestävämpää energiasektoria. Poikkeuksena tästä on Vietnam, joka vastasi kasvavaan kysyntään energiatehokkuudella jo 1990-luvulla.

Maailmanpankki huomauttaa, että kaikkialla energiasektoriin tarvitaan kuitenkin vielä huomauttavia parannuksia, erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa yli 600 miljoonaa ihmistä elää ilman sähköä.

RISE-selvitys asettaa 111 valtiota paremmuusjärjestykseen ja kannustaa niitä kilpailemaan toisiaan vastaan kestävän energian tuotannossa ja käytössä.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu