Yritykset edistävät vapaakauppaa ja ovat kuin lauma “zombeja”, aivottomia käveleviä kuolleita. Näin kiteytti taloustieteilijä Paul Krugman vallitsevan lannistuneen tunnelman joulukuussa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n lehdessä Finance & Development.
Tammikuun lopussa kuopattiin jälleen yksi uusi ”zombi”, Aasian ja Tyynenmeren alueen keskeneräinen vapaakauppasopimus TPP. Vasta virkaan astunut Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump toteutti vaalilupauksensa ja veti maansa ulos sopimuksesta. Samalla katkesi Yhdysvalloissa vuosikymmeniä jatkunut politiikka vapaakaupan edistämiseksi.
Nobel-palkitun taloustieteilijän Paul Krugmanin mukaan sopimuksen kaatuminen ei ollut mikään tragedia. ”Kauppa on jo historiallisessa vertailussa huomattavan vapaata, ja TPP:n kaltaiset ehdotetut uudet sopimukset koskevat enemmän tekijänoikeuksia ja kiistojen ratkaisua kuin kauppaa sinänsä”, hän totesi kirjoituksessaan.
Krugman on kannattanut kaupan vapauttamista vuosikymmenien ajan. Nyt zombien olisi hänen mielestään parempi antaa levätä rauhassa. Krugman ei ole ainoa talouden asiantuntija, jonka suhtautuminen vapaakauppaan on valjumpi kuin ennen.
Taloustieteen ortodoksia on perinteisesti korostanut kaupan hyödyttävän kaikkia osapuolia ja tuovan kuluttajille halvempia tuotteita. Lähes koko 1900-luvun jälkipuoliskon ajan näin suurelta osin olikin. Kauppa kasvoi ja yhdisti yhä uusia maita globaalin talouden piiriin.
Mutta viimeaikainen tutkimus on osoittanut kaupan vapauttamisen aiheuttaneen länsimaisissa yhteiskunnissa myös ikäviä sivuvaikutuksia, joita ei ole riittävästi huomioitu. Näin on tapahtunut etenkin 1990-luvulta lähtien, kun kaupankäynti rikkaiden ja kehittyvien maiden välillä on lisääntynyt.
”Globalisaation ja havaitun epätasa-arvon yhteyden selvittäminen on ollut pitkän aikaa keskeisin tutkimusaihe taloustieteen sisällä, erityisesti kauppasopimuksiin liittyen”, sanoo Aalto-yliopiston taloustieteen professori Pertti Haaparanta.
Kaupan on aina tiedetty hävittävän joitakin työpaikkoja, mutta perinteisesti kokonaishyötyjä on pidetty kansantaloudellisesti tärkeämpinä kuin joidenkin työntekijöiden kokemia haittoja. Uusimmissa tutkimuksissa työllisyysvaikutukset ovat kuitenkin osoittautuneet luultua laajemmiksi ja sitkeämmiksi.
Tutkijat David Autor, David Dorn ja Gordon Hanson laskivat viime vuonna Kiinan-kaupan hävittäneen vuosien 1999–2011 välillä 2,4 miljoonaa teollisuustyöpaikkaa Yhdysvalloista. Kaiken lisäksi työpaikkansa menettäneillä on ollut suuria vaikeuksia löytää uutta työtä, ja kiinalaisten tuontitavaroiden takia joidenkin tehdastyöntekijöiden palkkakehitys on polkenut paikallaan.
Kaupan sijaan teollisuustyöpaikkojen kadosta syytettiin pitkään pääasiassa automaatiota. Haaparannan mukaan nyt tiedetään, ettei talouden globalisaatiota ja teknologian muutosta voi edes erottaa toisistaan, ja globalisaation rooli on luultua merkittävämpi.
Työllisyyden lisäksi on tutkittu muun muassa kaupan vaikutuksia terveyteen. Tutkimusten mukaan lisääntynyt tuonti sekä vienti näyttävät lisäävän työntekijöiden stressiä aloilla, joihin kauppa kohdistuu.
Tätä taustaa vasten on tuskin yllättävää, että skeptisyys vapaakaupan ja ylipäätään taloudellisen globalisaation hyötyjä kohtaan on kasvanut Atlantin molemmin puolin. TPP:n lisäksi vastatuulessa on Yhdysvaltojen ja EU:n välillä neuvoteltava vapaakauppasopimus TTIP. Trumpin valinnan jälkeen Saksa ilmoitti suoraan, että sopimus on jäissä.
Tutkimusten mukaan kansainvälisen kaupan haitat ruokkivat poliittista populismia. Alueilla, joilta kauppa hävittää työpaikkoja, viennin ja tuonnin rajoittamista kannattavien populistipuolueiden kannatus nousee ja valtapuolueiden edustajat muuttavat kantojaan. Tästä on näyttöä sekä Yhdysvalloista että Saksasta.
Saksalaistutkimuksen mukaan kaupan aiheuttamilla šokeilla työmarkkinoille on selvä yhteys äärioikeiston kannatukseen muun muassa Itä-Saksan pienillä teollisuuspaikkakunnilla ja jopa yksittäisen äänestäjän tasolla. Vapaakauppa luo näin omat vihollisensa, ellei sen haittoihin puututa.
Donald Trump ja muut populistipoliitikot ovat luvanneet korjata tilanteen sulkemalla rajoja ja nostamalla tulleja. Käpertyminen protektionismin lyijyvaippaan tuskin kuitenkaan ratkaisee vapaakaupan ongelmia. Pikemminkin se voi pahentaa tilannetta.
Taloustieteilijät Klaus Desmet, Dávid Krisztián Nagy ja Esteban Rossi-Hansberg ovat mallintaneet, miten erilaiset siirtolaisuutta ja kauppaa rajoittavat skenaariot vaikuttavat globaalitalouteen. Kun kansainvälisen kaupan kustannuksia lisätään 40 prosenttia, maapallon BKT:sta häviää laskentamallin mukaan noin kolmannes.
Trump väläytteli valintansa jälkeen tammikuussa New York Timesin haastattelussa 45 prosentin tullia kiinalaisille tuontituotteille. Lisäksi hän on ehdottanut 20 prosentin tullia meksikolaisille tuotteille muurin rahoittamiseksi.
OECD, IMF ja rikkaiden maiden G20-ryhmä korostivat viime vuoden aikana jokainen vuorollaan, että vain tasaisempi tulonjako ja vapaakaupan haittojen kompensointi voivat pelastaa globalisaation sitä vastustavilta populisteilta.
Grafiikka: Kauko KyöstiöSekään ei välttämättä ole kovin helppoa. Haaparannan mukaan on mahdollista, että vapaakauppasopimukset vaikeuttavat kompensoinnin järjestämistä. Sopimukset ovat vapauttaneet investoinnit rajojen yli, ja valtiot kilpailevat alhaisilla veroilla yritysten houkuttelemiseksi. Valtioiden kassassa on entistä vähemmän rahaa vapaakaupan vaikutusten tasaamiseksi.
”Silloin herää kysymys, pitääkö meidän edes hyväksyä tällaisia sopimuksia?” Haaparanta pohtii. ”En osaa sanoa, kumpi kannattaa. Mutta jos katsotaan tulonjaon näkökulmasta, niin voi olla syytä hidastaa tällaista globalisaatiota.”
Esimerkiksi vapaakauppaan jo pitkään kriittisesti suhtautunut taloustieteilijä Dani Rodrik on suositellut globalisaation vauhdin hidastamista. Haaparanta sanoo edustavansa samansuuntaista näkemystä.
”Tällä hidastamisella ostetaan aikaa sellaisten toimenpiteiden suunnitteluun, joilla globalisaation häviäjiä voidaan tukea. Niitä ovat esimerkiksi kansainväliset verosopimukset, jotka vähentävät yritysten mahdollisuuksia välttää verotusta ja lisäävät siten julkisen vallan mahdollisuuksia rahoittaa vaikkapa terveyspalveluja”, Haaparanta sanoo.
Kauppapolitiikan kuviot olivat maailmanlaajuisessa muutostilassa jo ennen Trumpin valintaa. Nykyinen vapaakauppajärjestelmä perustuu vuoden 1947 GATT-sopimukseen, jolla laskettiin tariffeja, ja sen perillisenä syntyneen Maailman kauppajärjestön WTO:n sääntöihin. Tällä vuosituhannella yritykset kehittää järjestelmää ovat polkeneet paikallaan.
Yksi Krugmanin “zombeista” on WTO:n niin sanottu Dohan neuvottelukierros, joka on viidentoista vuoden takkuilun jälkeen jo käytännössä kuopattu. 160 jäsenmaan järjestöksi paisunut WTO ei ole löytänyt yhteistä tapaa kehittää avointa, maailmanlaajuista säännöstöä kaupankäynnille.
WTO-vetoisten neuvottelujen hyydyttyä rikkaat maat ovat pyrkineet rakentamaan keskenään suuria alueellisia kauppasopimuksia, mutta sekä TPP että TTIP ovat niin ikään ajautuneet umpikujaan. Aasiassa ja Afrikassa laajempaa taloudellista yhteistyötä edistävät neuvottelut näyttäisivät sen sijaan etenevän. Esimerkiksi saksalainen taloustutkimuslaitos Bertelsmann Stiftung arvioi, että Aasia syrjäyttää lähivuosina länsimaat tällä saralla.
”Eurooppa yhdentyi alueellisilla järjestelyillä jo kauan sitten, ja nyt sama tapahtuu kehittyvissä maissa”, sanoo Filippiineillä sijaitsevan johtamiskorkeakoulun Asian Institute of Managementin dosentti Robert Wihtol. Tällä yhdentymisellä voi olla merkittäviä geopoliittisia seurauksia koko Aasian ja Tyynenmeren alueelle.
EU:n ja Yhdysvaltain väliset neuvottelut TTIP-vapaakauppasopimuksesta pysähtyivät 2016. Donald Trumpin hallinto hautasi ensi töikseen valmiiksi neuvotellun TPP-sopimuksen, mutta muut osapuolet saattavat solmia sopimuksen ilman Yhdysvaltoja. Grafiikka: Kauko KyöstiöTrumpin edeltäjän Barack Obaman hallinnolle Tyynenmeren vapaakauppasopimus TPP oli keskeinen osa Yhdysvaltojen ”käännöstä kohti Aasiaa”. Sen tavoitteena oli Obaman mukaan ”kirjoittaa kaupan säännöt uusiksi ennen kuin Kiina tekee sen”. Sopimus oli tarkoituksella avoin myös myöhemmin mukaan tuleville uusille jäsenmaille.
”Obaman hallinto ilmoitti selvästi, että TPP:n tarkoituksena oli rajoittaa Kiinan valtaa kaupan alalla”, Wihtol toteaa. ”Mutta TPP on nähtävä myös osana paljon laajempaa geopoliittista valtapeliä, jota käydään monella rintamalla. Samalla kun Yhdysvaltojen ote Aasiassa heikkenee, Kiina pyrkii määrätietoisesti vahvistamaan omaa strategista ja taloudellista asemaansa”.
Australia ja Japani ovat pitäneet esillä mahdollisuutta jatkaa TPP-neuvotteluja ilman Yhdysvaltoja. Moni Aasian maa saattaa kuitenkin tulkita Yhdysvaltojen vetäytymisen TPP:stä merkkinä Trumpin halusta supistaa maan strategista vaikutusta Aasiassa.
Kiina kokoaa samaan aikaan RCEP-sopimusta, joka tuo yhteen liudan olemassa olevia kahdenvälisiä vapaakauppasopimuksia ja muodostaa uuden vapaakauppa-alueen neljäntoista Aasian maan sekä Australian ja Uuden-Seelannin kesken. Kiinan lisäksi sopimuksen piiriin kuuluisi myös Intia.
RCEP on sopimuksena TPP:tä suppeampi paketti. Se leikkaisi tariffeja, mutta toisin kuin TPP, se ei aseta normeja kuluttajansuojalle, työntekijöiden oikeuksille tai hankintojen kilpailutuksille. RCEP ei liioin käsittele tuontikiintiöitä eikä investointeja rajojen yli.
RCEP ja TPP eivät sulje toisiaan pois, mutta Kiinalle luonnollisesti hyödyllisempi sopimus on se, johon se itse kuuluu. Yhdysvaltojen ja TPP:n poistuttua kuvioista Kiinalla on entistä paremmat mahdollisuudet vahvistaa asemiaan edistämällä RCEP-sopimusta.
”Kiinan presidentti Xi Jinping ilmoitti tammikuussa Maailman talousfoorumissa Davosissa vain muutamaa päivää ennen Trumpin virkaanastujaisia ja selvänä vastavetona Yhdysvaltojen vetäytymiselle TPP:stä, että Kiina aikoo ajaa aasialaisen vapaakauppa-alueen rakentamista RCEP:n puitteissa”, Wihtol sanoo.
Vain tasaisempi tulonjako ja haittojen kompensointi voivat pelastaa globalisaation.
Kiinalla on merkittäviä kauppapoliittisia intressejä myös Afrikassa. Afrikan maat ovat pikkutekijöitä globaaleilla markkinoilla, mutta nekin ovat tiiviisti kytköksissä kiinalaisiin tuotantoketjuihin, muistuttaa Afrikan kauppapolitiikan tutkija Fritz Philip Putzhammer Bertelsmann Stiftungista.
”Kiina on iso vientimaa, joka käyttää paljon afrikkalaisia raaka-aineita ja vie niitä jalostetussa muodossa ulkomaille. Mikä tahansa vapaakauppasopimus, jossa Kiina on osallisena, on Afrikan kannalta selvästi merkittävämpi kuin länsimaiset alueelliset sopimukset”, Putzhammer sanoo.
Afrikassa on lisäksi kiinnostusta syventää alueen keskinäistä kaupankäyntiä. Toistaiseksi Afrikan sisäinen kauppa muodostaa vain noin 12 prosenttia koko maanosan ulkomaankaupasta. Afrikan viidestä suuresta kauppablokista kolme on jo yhdistetty vapaakauppa-alueeksi, joka on tarkoitus laajentaa CFTA-sopimuksella koko Afrikan unionin laajuiseksi. Sopimuksen tulisi olla valmis tämän vuoden aikana.
“Aikataulu on hyvin kunnianhimoinen. Todellisuudessa on vaikea sanoa, kuinka pitkällä neuvottelut oikeastaan ovat. Mutta selvästi Afrikassa on tahtoa avata taloutta, ainakin toisten Afrikan maiden suuntaan”, Putzhammer sanoo.
Maailmankaupan kasvu on talouskriisin jälkeen hiipunut, ja kahden viime vuoden aikana se on tyrehtynyt kokonaan. Tutkijoilla tosin on erilaisia näkemyksiä siitä, mistä ilmiö johtuu ja kuinka huolestuttavaa hidastuminen on.
Esimerkiksi WTO ja IMF ovat toistuvasti varoitelleet protektionistisen sääntelyn lisääntymisestä ja kaupan vastaisesta ilmapiiristä, mutta varmuudella ei osata edes sanoa, onko kaupan kasvun hidastumisessa kyse suhdannevaihtelusta vai rakenteellisesta muutoksesta. Poikkeuksellista tilanteessa on se, että maailmantalous kasvaa, mutta kauppa ei.
Maailmankauppa kasvoi 1980-luvun puolivälistä vuonna 2008 alkaneeseen finanssikriisiin saakka dollareissa mitattuna keskimäärin kaksi kertaa nopeammin kuin globaali talous. WTO:n tilastojen mukaan tavaroiden ja palveluiden kauppa notkahti rajusti vuonna 2009, mutta elpyi siitä nopeasti. Seuraavat viisi vuotta kauppa kasvoi kutakuinkin samassa tahdissa maapallon BKT:n kanssa, kunnes tyrehtyi täysin vuoden 2015 alussa.
IMF:n viime syksynä julkaiseman selvityksen mukaan suurin syy kaupankäynnin kasvun hiipumiseen on yleinen hidas talouskasvu ja siitä johtuva investointi- ja kysyntälama. Raportin mukaan protektionismin lisääntyminen selittää pienen osan kaupan hidastumisesta.
Talouskriisien aikana valtioilla on suuri houkutus suojella omaa teollisuuttaan kansainväliseltä kilpailulta, kun samaan aikaan monet maat pyrkivät nousemaan lamasta viennin avulla. Vuonna 2009 G20-maat sitoutuivat vastustamaan yhdessä protektionistista sääntelyä, mutta lupaukset eivät ole täysin pitäneet.
Talouskriisiä seurasi nopea piikki protektionismissa, joka kuitenkin tasoittui pian. Kaupan esteet alkoivat jälleen lisääntyä vuodesta 2012 alkaen, ja tahti on sen jälkeen kiihtynyt, kertoo taloustieteen tohtori Simon Evenett sveitsiläisestä St. Gallenin yliopistosta. Hän vetää vuonna 2009 perustettua Global Trade Alert -työryhmää, joka tarkkailee kansainvälisen kaupan esteitä.
WTO:n jäsenmaat ovat järjestön omien laskujen mukaan rajoittaneet kauppaa vuoden 2008 jälkeen yli 2800 säädöksellä, joista vain neljännes on sittemmin poistettu. Global Trade Alertin väljemmän määritelmän mukaan kauppaa on rajoitettu samassa ajassa jo lähes 6000 säädöksellä.
”Monet viime vuosina säädetyt uudet kaupan esteet tosin poikkeavat perinteisestä protektionismista”, Evenett tarkentaa.
Koska WTO:n säännöt estävät muun muassa nostamasta tariffeja, valtiot pyrkivät torjumaan kansainvälistä kilpailua esimerkiksi tukemalla kotimaista teollisuutta. Valtion tukitoimet ovat lisääntyneet etenkin sen jälkeen, kun maailmankaupan kasvu pysähtyi. Tällaiset elvytystoimet eivät ole vastoin WTO:n sääntöjä eikä niitä välttämättä luokitella protektionismiksi, mutta Evenettin mukaan piiloprotektionismilla on suuri vaikutus kaupankäynnin hidastumiseen.
”Nykytilanne osoittaa, että WTO-säännöt eivät toimi. Kun kaikki nostavat muureja oman teollisuutensa suojaksi, ei kenelläkään ole kanttia syyttää toista maata kauppaa häiritsevistä toimista. Kuten englanniksi tavataan sanoa, lasitaloissa ei parane heitellä kiviä”, Evenett sanoo.
Bruegel-ajatushautomon tutkija ja Euroopan komission puhemiehen entinen neuvonantaja André Sapir on eri mieltä WTO:n sääntöjen toimivuudesta. Vaikka WTO:n neuvotteluprosessi on ajautunut zombitilaan, järjestöllä on yhä suuri merkitys kansainvälisen kaupan sääntöjen ylläpitäjänä ja kiistojen ratkaisijana.
”Kun ottaa huomioon, että maailmaa on koetellut pahin talouskriisi sitten GATT-sopimuksen laatimisen, kontekstin huomioiden protektionismin nousu on ollut merkittävän maltillista”, Sapir sanoo. ”Se osoittaa, että WTO-säännöstö toimii.”
Donald Trumpin presidenttikausi voi kuitenkin olla alku uudelle paljaan protektionismin vaiheelle, joka voi rapauttaa globaalin järjestelmän, Sapir toteaa.
Yhdysvallat näyttää lähteneen kauppapolitiikassa yksipuolisen sanelupolitiikan tielle. Tällainen linja voi innostaa jäljittelijöitä myös muissa maissa, etenkin jos populistipoliitikot voittavat vaaleja Euroopassa. Se tietäisi kansainväliselle kauppajärjestelmälle kovia aikoja.
Näin ajattelee myös talousnobelisti Paul Krugman. Kirjoituksessaan hän vähätteli TPP:n kaatumista ja kaupan hiipumista, mutta piti maailmanlaajuisen kauppasodan mahdollisuutta riskinä. Siitä olisi vahinkoa etenkin köyhille maille, joiden talous perustuu työvoimavaltaisiin vientituotteisiin.
Jos kauppasota vältetään, tilanne näyttää valoisammalta. Globalisaatiota voidaan silloin ajatella Krugmanin mukaan ”enemmän tai vähemmän valmiina hankkeena”, josta ei tarvitse pitää niin paljon ääntä.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
