Ukrainassa kolmatta vuotta jatkuva sota on jäänyt muiden kansainvälisten kriisien varjoon. Suomeksi on nyt ilmestynyt kaksi teosta, jotka tarkastelevat konfliktia eri näkökulmista, toinen Venäjän kantoja mukaillen ja toinen kuvaamalla tapahtumia paikan päällä Ukrainassa.
Richard Sakwan Taistelu Ukrainasta on taitavasti kirjoitettu analyysi, joka pyrkii oikeuttamaan Venäjän toimia. Kentin yliopiston Euroopan ja Venäjän politiikan professori avaa kirjassaan perusteellisesti Ukrainan kriisiin johtaneita tekijöitä. Yksi kirjan ansioita on se, että Sakwa käy läpi laajalti empiiristä aineistoa, myös sellaista, joka ei tue hänen argumenttejaan.
Sakwan mukaan länsi ei ole kunnioittanut Venäjän suurvaltaetuja entisen Neuvostoliiton alueella. Pääsyyllisiä Ukrainan kriisiin ovat siis Yhdysvallat, Nato ja EU.
Sakwa edustaa Venäjällä suosittua näkemystä, jonka mukaan Yhdysvallat on järjestelmällisesti pyrkinyt heikentämään Venäjää. Värivallankumoukset entisen Neuvostoliiton alueella asettuvat tässä katsannossa osaksi lännen strategiaa.
Kirja puolustaa moninapaista kansainvälistä järjestelmää. Sakwan mukaan maailma on vakaampi, jos suurvaltojen välillä vallitsee tasapaino. Siksi myös Venäjällä on oikeus vastustaa Yhdysvaltojen ylivaltaa. Tätä näkemystä voi arvostella perustellusti: historiallisesti moninapainen järjestelmä ei ole sen luonnollisempi, kestävämpi tai rauhanomaisempi kuin yksinapainen malli.
Kirja rinnastaa keskenään EU:n ja Venäjän johtaman Euraasian unionin ja jopa Naton ja entisen Varsovan liiton ikään kuin samankaltaisina alueellisina liittoumina. Sakwa sivuuttaa sen, että EU:ssa ja Natossa jäsenyys on vapaaehtoista ja toiminta perustuu yhteisesti sovituille säännöille, toisin kuin Euraasian unionissa ja Varsovan liitossa.
Sakwa puhuu sen sijaan »omistushaluisesta» Euroopasta ja pitää EU:n kytkeytymistä euroatlanttiseen turvallisuusyhteisöön yhtenä syynä Ukrainan konfliktiin. Hänen mukaansa Nato luo itse uhan, jota vastaan se puolustaa jäseniään. Jos Nato olisi ymmärretty lakkauttaa heti kylmän sodan jälkeen, jännitteitä ei olisi syntynyt.
Sakwa ei kuitenkaan sano, että Venäjä olisi siinä tapauksessa luopunut erityisasemastaan entisen Neuvostoliiton alueella. Tämä herättää vastaväitteen: alueen jännitteet johtuvat pikemminkin siitä, ettei Venäjä ole pystynyt hyväksymään Ukrainan ja muiden alueen maiden suvereeniutta.
Kirja antaa paljon painoa muutamalle virheelliselle väitteelle, joilla Venäjä on perustellut Krimin valtausta ja tukeaan Itä-Ukrainan kapinallisille. Sakwa esimerkiksi väittää, että Ukrainan venäjänkieliseen väestöön kohdistui uhka, joka oikeutti Venäjän puuttumisen. Ukrainassa ei ole kuitenkaan todistetusti tapahtunut venäjänkielisiin kohdistuvaa vainoa tai syrjintää.
Samassa hengessä Sakwa leimaa Ukrainassa vuonna 2014 valtaan nousseen hallituksen äärinationalistiseksi. Sakwa kehtaa moittia ääriliikehdinnästä myös Krimin tataareja, jotka nousivat vastustamaan Venäjän miehitystä ja joutuivat vainon kohteeksi.
Venäjän media kantaa suuren vastuun siitä, että osa Donbassin väestöstä pelkäsi keväällä 2014 Kiovan »fasisteja». Sitä kirja ei tuo esille.
Sakwa jakaa kritiikittä myös Venäjän kannan EU:n ja Ukrainan väliseen vapaakauppasopimukseen. Hän väittää virheellisesti, ettei sopimus ole yhteensopiva Ukrainan ja IVY-alueen maiden vapaakauppasopimusten kanssa. Kirja toistaa Venäjän esittämät syytökset sopimuksen kielteisistä taloudellisista vaikutuksista Venäjälle, vaikkei niille ole esitetty uskottavia perusteluja.
Valtiotieteen tohtori Timo Hellenbergin ja toimittaja Nina Leinosen Silminnäkijät kertoo havaintoja tapahtumien keskipisteestä, Maidanin mielenosoituksista ja sen jälkeen puhjenneesta sodasta Itä-Ukrainassa. Siinä missä Sakwa rinnastaa Kiovan ja Itä-Ukrainan tapahtumat, Hellenberg ja Leinonen vakuuttavat lukijan siitä, että ne olivat keskenään hyvin erilaisia.
Kiovassa toimi järjestäytynyt kansalaisliike. Rauhanomaiset protestit radikalisoituivat vastauksena presidentti Viktor Janukovytšin hallinnon käyttämään väkivaltaan.
Donbassissa oli toki mukana paikallisia, mutta Leinosen havaintojen mukaan protestit olivat Venäjän koordinoimia. Sota ei olisi puhjennut ilman Venäjän osallistumista. Hellenbergin kuvaama Maidanin järjestäytyneisyys muodostaa kontrastin Donbassin paikoin rosvojoukoilta vaikuttavien kapinallisten juopottelulle ja ryöstelylle. Sodan pitkittyessä Ukraina on osoittautunut yhtenäisemmäksi kuin Venäjä oletti.
Keskustelun jakautuneisuus on olennainen osa itse kriisiä. Sakwan kirja auttaa meitä analysoimaan Venäjän näkökulmaa ja konfliktin monisyistä taustaa.
Hellenbergin ja Leinosen kirja antaa toivoa siitä, että paikallistasolla sovinnon rakentaminen voisi onnistua. Sodan ratkaisu ei kuitenkaan ole vain paikallistason toimijoista kiinni, kuten ei ollut sodan puhkeaminenkaan.
Kirjoittaja on vanhempi tutkija Ulkopoliittisen instituutin Euroopan unioni -tutkimusohjelmassa.
