Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lupasi huhtikuussa 2009, että Yhdysvallat ottaa »konkreettisia askelia» kohti ydinaseetonta maailmaa. Tarkoitus oli, että muut seuraisivat esimerkkiä. Samana vuonna Obamalle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto, ja vuonna 2010 Yhdysvallat ja Venäjä sopivat ydinaseiden määrän rajoittamisesta.
Seitsemän vuotta myöhemmin ydinasevaltiot ovat kuitenkin ajautumassa uuteen kilpavarusteluun.
Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina kehittävät kuumeisesti uuden sukupolven pieniä ja tarkkoja ydinaseita korvaamaan käytöstä poistuvia taktisia ydinaseita. Pohjois-Korean ydinaseohjelma saattaa puolestaan johtaa ydinaseiden arvaamattomaan leviämiseen. Lisäksi aseriisuntaneuvottelut ovat käytännössä katkenneet.
Näistä syistä aseiden käyttökynnys on matalampi kuin koskaan 30 viime vuoden aikana, sanoo Aleksei Arbatov Moskovan Carnegie-instituutista. Hän tutkii ydinaseiden leviämisen estämistä.
»Olemme maksamassa kovan hinnan unohtamalla, kuinka paljon töitä kylmän sodan aikana tehtiin ydinaseiden käytön välttämiseksi», Arbatov sanoo.
Neuvottelut aseiden määrän rajoittamisesta on palautettava raiteilleen, tai uhkana on koko asekontrollijärjestelmän hajoaminen.
Yhdysvallat ja Venäjä omistavat yli 90 prosenttia maailman ydinaseista. Ukrainan sodan aiheuttaman välirikon takia ydinaseriisunta on jäämässä haaveeksi. Washingtonissa huhtikuun alussa pidetyssä ydinturvallisuuskokouksessa Venäjän tuoli oli tyhjä.
Vaikka Venäjän ja Yhdysvaltojen nykyisissä suhteissa on paljon yhtäläisyyksiä kylmään sotaan, ydinaseiden ja niitä koskevien sopimusten painoarvo on Arbatovin mukaan entistä suurempi.
Kylmän sodan vuosina ydinaseita kaavailtiin käytettäviksi vain toisen maailmansodan kaltaisen mittavan sodan yhteydessä. Nyt ydinaseiden käytöstä puhutaan myös paikallisissa kriiseissä. Ukrainan sodan aikana Venäjän presidentti Vladimir Putin on toistuvasti muistuttanut Venäjän ydinaseista.
Yhdysvallat syyttää nimenomaan Putinia ydinaseilla uhkaamisesta. Yhdysvaltojen helmikuussa julkaistussa puolustusbudjetissa jopa tuhat miljardia dollaria maksavaa ydinaseiden uudistusta perustellaan ennen kaikkea Venäjän aggressiivisella politiikalla.
Venäjä puolestaan katsoo, että Yhdysvallat yllyttää varustelua. Yhdysvaltain ja puolustusliitto Naton turvatakuiden kysyntä on kasvanut Itä-Euroopan maissa. Yhdysvaltojen sotilasdoktriinin mukaan ydinaseita voidaan käyttää, jos jokin maan liittolainen joutuu hyökkäyksen kohteeksi.
Venäjän julkisen sotilasdoktriinin mukaan ydinaseet otetaan käyttöön, jos Venäjää vastaan hyökätään joko joukkotuhoaseilla tai tavanomaisin asevoimin niin, että Venäjän valtion olemassaolo on uhattuna.
»Putin on mielestäni ilmaissut selvästi, että ydinaseita käytetään vain pelotteena, mutta puheita on tulkittu uhkailuna», Arbatov sanoo.
»Kylmässä sodassa osapuolet tiesivät pelisäännöt tarkkaan ja riskit olivat ehkäistävissä. Nyt yksikin kohtalokas väärinkäsitys voi synnyttää vaaratilanteen.»
Sotateknologian aallonharjalla ratsastavalle Yhdysvalloille ydinaseet ovat menettäneet merkitystään, mutta Venäjälle ja muille nouseville suurvalloille niistä on tullut elintärkeitä. Maailmalle valkeni viimeistään 1990-luvulla, kuinka pitkä etumatka Yhdysvalloilla on tavanomaisen sotateknologian kehityksessä. Sodat Irakissa ja Kosovossa viestivät myös lännen valmiudesta käyttää voimakeinoja kriiseissä.
Erityisesti Venäjä pyrkii pitämään ydinasearsenaalinsa vähintään Yhdysvaltojen veroisena. Ydinase on paitsi vaikutusvallan lähde myös turvatakuu mahdollista hyökkäystä vastaan.
»Ydinasepelote on Venäjän viimeinen oljenkorsi suurvalta-asemaan», Arbatov sanoo.
Kartta: Kauko Kyöstiö
Neuvostoliiton aikaan ydinsodan uhkaa pidätteli niin kutsuttu kauhun tasapaino, jonka mukaan ydinsodan molempia osapuolia odotti täystuho. Näin oli etenkin siksi, että ydinaseet olivat voimakkaita ja epätarkkoja. Suunnatonta kärsimystä siviileille oli vaikea välttää.
Uuden sukupolven ydinaseet ovat tarkempia ja kykenevät hallitumpaan tuhoon, sanoo Rand-instituutin vanhempi analyytikko Bruce Bennett.
Toisin sanoen aseiden käyttökynnys on entistä matalampi.
»Kaupunkeja kartalta pyyhkäisevät jättipommit eivät enää kiinnosta ketään. Uudet aseet on tarkoitettu osumaan sotilas- ja teollisuuskohteisiin, kuten lentokenttiin tai sähkölaitoksiin», Bennett toteaa.
Yhdysvallat modernisoi kiivaimmin niin sanottua B-61-pommia. Siitä tehdään uutta B-61-12-versiota, joka on varustettu täsmäteknologialla. Sen on määrä korvata 2020-luvun aikana Eurooppaan sijoitetut taktiset ydinaseet, jotka lähestyvät käyttöikänsä loppua. Taktisia ydinaseita oli tarkoitus käyttää taistelutilanteessa, kun taas uusilla strategisilla aseilla on määrä ehkäistä taisteluiden syttyminen.
Yhdysvaltojen puolustusministeriö julisti vuonna 2013, että ydinaseita ei kohdisteta siviileihin. Tämä on Bennettin mukaan merkittävä parannus kylmän sodan asetelmiin nähden.
»Venäjä ja Kiina eivät ole menneet yhtä pitkälle. Niiden aseiden kehitys viittaa kuitenkin myös siihen, että ne pyrkivät vahvistamaan kykyään iskeä sotilaskohteisiin.»
Kiina on pitänyt ydinaseidensa määrän pitkään samalla tasolla. Nyt maa kilpailee Yhdysvaltojen kanssa uuden ohjuskilpiä lävistävän yliääniohjuksen kehityksessä. Yhdysvallat testasi vastaavaa ohjusta vuonna 2014, mutta epäonnistui.
Venäjällä päähuomio on liikuteltavissa, mannertenvälisissä ohjuksissa, joiden on niin ikään tarkoitus lävistää ohjuskilpiä. Sotilasajoneuvoilla kuljetettaviin Jars-ohjuksiin mahtuu viisi erikseen kohdistettavaa ydinkärkeä. Uusista Borei-luokan sukellusveneistä laukaistavat Bulava-ohjukset ovat Venäjän asejärjestelmien kulmakivi. Bulavat pystyvät Arbatovin mukaan osumaan mihin tahansa maailmassa.
Toisin kuin muilla mailla, Venäjällä on yhä huomattava varasto taktisia ydinaseita, noin kaksituhatta. Yhdysvalloilla niitä on enää satoja. Tämä korostaa sitä, että Venäjä valmistautuu laajamittaiseen, tavanomaisten asevoimien hyökkäykseen.
»Taktisten ydinaseiden on tarkoitus estää Venäjän täydellinen tappio», Arbatov selittää.
Vaikka varustelukilpa keskittyy suurvaltoihin, Bennettin mukaan tilanne on arvaamattomin Itä-Aasiassa. Pohjois-Korea suoritti tammikuussa neljännen ydinasekokeensa, ja niin kauan kuin maan ydinaseohjelman annetaan jatkua, siinä on ainekset lukuisiin uhkiin.
Pohjois-Korea ei ole piitannut Yhdysvaltojen tarjoamista mahdollisuuksista neuvotella ydinasekehityksestä luopumisesta. Maan johtajan Kim Jong-unin hallinto on Bennettin mukaan osoittanut, että se on kiinnostunut vain omasta selviytymisestään.
Pohjois-Korean johdon kohtalo on tiukasti sidottu maan ydinohjelmaan, josta on tullut kansallisen itsetunnon perusta. Hallintoa haastetaan sisältäpäin, eikä Kimillä ole varaa epäonnistua ydinohjelmassa.
»Jos uhka maan johtoa vastaan nousee ratkaisevasti, johto saattaa käynnistää sodan voittaakseen kansan puolelleen», Bennett sanoo.
Pohjois-Korealla on arviolta lähes kymmenen ydinkärkeä ja ydinmateriaalia niin paljon, että se voisi valmistaa jopa kymmeniä lisää. Jos maa onnistuu kasvattamaan arsenaaliaan tarpeeksi, sitä on mahdoton tuhota yhdellä iskulla. Siinä vaiheessa Pohjois-Korea saattaa ryhtyä uhittelusta tekoihin.
Tilanne voisi tietää lisää sellaisia selkkauksia kuin marraskuussa 2010, jolloin Pohjois-Korea vastasi Etelä-Korean sotaharjoituksiin tykistötulella, Bennett sanoo. Tulitukseen kuoli kaksi sotilasta.
»Tietyllä määrällä ydinaseita Pohjois-Korea voi pelotteensa turvin toteuttaa pieniä operaatioita tavanomaisilla asevoimillaan. Selkkauksiin on vaikeampi reagoida, kun taustalla on ydinsodan uhka», Bennett sanoo.
Toinen uhka on ydinasetestien jatkaminen maan pinnalla. Tähän mennessä kokeet ovat olleet maanalaisia, mutta ydinohjus voitaisiin räjäyttää myös esimerkiksi Japaninmeren yllä. Huhtikuun lopussa Pohjois-Korea laukaisi pitkän kantaman ohjuksen sukellusveneestä.
Ydinräjähdyksen aiheuttama elektromagneettinen purkaus lamaannuttaisi elektroniikkaa Japanissa ja Etelä-Koreassa. Kysymys on, miten Japani ja Etelä-Korea vastaisivat kokeeseen, Bennett toteaa.
»Etelä-Koreassa keskusteltiin tammikuisen ohjuskokeen jälkeen kiivaasti ydinaseen hankinnasta. Japanikin on kiinnostunut, ja varustelu todennäköisesti yllyttäisi Kiinaa kiihdyttämään tahtiaan.»
Bennett pitää mahdollisena myös sitä, että Pohjois-Korea kehittäisi ydinaseen myyntiä varten – mahdollisesti Iranille. Maa ei välttämättä ole luopunut aikeista hankkia ydinasetta, vaikka ei voikaan sitä viimevuotisen ydinsovun jälkeen itse kehittää.
Sopu Iranin ydinohjelmasta antoi aihetta varovaiseen optimismiin. Maaliskuun lopussa Iran kuitenkin suoritti kokeita ydinkelpoisilla ballistisilla ohjuksilla, mikä herätti epäilyksiä sopimuksen pitävyydestä.
Jos Iran hankkii aseen, Saudi-Arabia seurannee perässä. Saudien epäillään jo valmistautuneen tätä mahdollisuutta varten.
»Pahinta olisi silti, jos ydinase päätyisi terroristien käsiin. Pohjois-Korea pystyy ainakin teoriassa hieromaan sellaisia kauppoja», Bennett sanoo.
On paradoksaalista, että vaikka ydinaseiden määrää on onnistuttu vähentämään moninkertaisesti, aseiden käyttö vaikuttaa Arbatovin mukaan yhä todennäköisemmältä.
»Maiden on vahvistettava uudelleen sitoutumisensa strategiseen tasapainoon. Myös hallitun iskun houkutusta on vähennettävä», Arbatov sanoo.
»Lisäksi neuvottelut aseiden määrän rajoittamisesta on palautettava raiteilleen. Muuten uhkana on koko asekontrollijärjestelmän hajoaminen.»
Yhdysvaltain presidentti on toistuvasti ollut halukas ottamaan ratkaisijan roolin ydinaseuhkan poistamiseksi maailmasta. John F. Kennedy sanoi vuonna 1961, että ydinaseet on »tuhottava ennen kuin ne tuhoavat meidät». Ronald Reagan allekirjoitti Mihail Gorbatšovin kanssa vuonna 1987 sopimuksen, joka kielsi lyhyen ja keskimatkan kantaman ohjukset.
Yhdysvaltojen ydinasepolitiikan tulevaisuutta on vaikea ennakoida. Demokraattien Hillary Clinton on sanonut, että Yhdysvaltain ydinaseiden uudistamisen hinta on kohtuuton. Republikaanien Donald Trump haluaisi varustaa Japanin ja Etelä-Korean, jotta Pohjois-Korea pysyisi aisoissa. Politiikan sisältö riippuu kuitenkin pitkälti siitä, ketkä nimetään presidentin neuvonantajiksi ja ministereiksi.
Arbatovin mukaan huolestuttavinta on, että useimmat nykypäättäjät eivät ole nähneet kylmää sotaa pahimmillaan.
»Heillä on takanaan neljännesvuosisata rauhanomaisia kansainvälisiä suhteita, ja he pitävät rauhaa itsestään selvänä. He eivät muista, kuinka lähellä ydinsotaa maailma on ollut.
Mitä ovat taktiset ydinaseet?
Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton ydinasepolitiikassa taktiset ydinaseet erotettiin strategisista aseista kokonsa ja lyhyemmän kantomatkansa perusteella.
Koska vihollisen komento- ja asutuskeskuksiin suunnattujen strategisten ydinaseiden käyttö olisi voinut johtaa täysimittaiseen ydinsotaan ja maailmanloppuun, pelotepolitiikka kärsi uskottavuuden puutteesta. Uskottavuuden lisäämiseksi kehitettiin lyhyemmän kantaman taktiset ydinaseet, joita olisi voitu käyttää taistelukentillä strategisten kohteiden sijaan.
Näin taktiset ydinaseet mahdollistivat teoriassa rajoitetun mutta silti tuhoisan ydinsodan, joka ei välttämättä olisi eskaloitunut maailmanlaajuiseksi. Tällainen oli puolustusliitto Naton pelotepolitiikan logiikka kylmän sodan aikana, jolloin Yhdysvallat sijoitti Eurooppaan tuhansia ydinkärkiä. Niiden oli määrä estää Neuvostoliiton mahdollinen hyökkäys ja tasata sen ylivoimaa tavanomaisessa sodankäynnissä.
Vaikka taktisten ydinaseiden käyttökynnys on periaatteessa matalampi strategisiin aseisiin verrattuna, taktiset ydinaseet ovat yhtä kaikki joukkotuhoaseita, joiden vaikutuksia on mahdotonta rajoittaa sotilaallisiin kohteisiin.
Lisäksi taktisten ydinaseiden tuhovoima ei välttämättä ole pienempi kuin strategisten. Esimerkiksi Euroopassa olevan B61-ydinasetyypin tuhovoima voi olla moninkertaisesti Hiroshiman ja Nagasakin pommeja suurempi. B61:tä käytetään myös strategisena aseena Yhdysvaltain pitkän matkan pommikoneissa.
Tytti Erästö
