Joskus tavalliset lehdenlukijat kykenevät ennustamaan lähitulevaisuuden poliittisia tapahtumia hämmästyttävän tarkasti, kirjoittavat Philip E. Tetlock ja Dan Gardner populaaritieteellisessä teoksessaan poliittisen ennustamisen psykologiasta.
Kirja kertoo Tetlockin tutkimusryhmän The Good Judgment Project -tutkimushankkeen (GJP) tuloksista. Hanke käynnistyi vuonna 2011, ja se voitti heti ensimmäisenä vuonna selvästi Yhdysvaltojen tiedusteluyhteisön ennustamiskilpailun. Se päihitti jopa tiedusteluanalyytikoiden tuottamat ennusteet, joiden laatimisessa oli hyödynnetty julkisen tiedon lisäksi salaista tiedustelutietoa.
Kilpailussa tutkimusryhmille annettiin vuosittain vastattavaksi 150 kysymystä. Teos keskittyy GJP:n vapaaehtoisten joukosta erottuneisiin parhaisiin ennustajiin eli »superennustajiin».
Superennustamisen salaisuus ei ole aivojen suuri laskentateho tai korkea koulutus vaan tiettyjen asenteiden tai ajattelutapojen kokonaisuus. Keskeisin superennustajan piirre on valmius korjata omia ennusteita. Tämä todettiin laskemalla, kuinka monta kertaa kukin ennustaja päivitti yksittäistä kysymystä koskevaa ennustettaan ennen kuin ennuste piti lyödä lukkoon.
Superennustajat näkivät paljon vaivaa myös ensimmäisen arvionsa eteen. Yleensä he ottivat lähtökohdakseen jonkin tilastollisen odotusarvon.
Kun kysyttiin esimerkiksi, kieltäytyykö Yhdysvaltojen senaatti vahvistamasta Chuck Hagelin virkanimitystä puolustusministeriksi, eräs superennustaja kertoi selvittäneensä, kuinka usein senaatti historian aikana on torjunut presidentin nimityksen puolustusministerin virkaan. Tämän tiedon pohjalta superennustaja muokkasi ennustettaan tapauskohtaisen tiedon perusteella.
Tetlockin aiempien tutkimusten mukaan niin sanotut siilit, jotka tarkastelevat maailmaa yhden suuren idean tai teorian kautta, ennustavat huonommin kuin ketut, jotka tarkastelevat kutakin asiaa erikseen ja kaikista relevanteista näkökulmista. Kettumaisen monialaisuuden lisäksi superennustaja epäilee omia arvioitaan ja ymmärtää epävarmuuden asteita.
Teos kertoo esimerkiksi eräästä superennustajasta, joka on ammatiltaan asiantuntija. Hän epäröi korjata ennusteitaan nimenomaan sotilaspoliittisissa kysymyksissä, koska virheen myöntäminen omalla erikoisalalla on kasvojen menettämisen pelon vuoksi vaikeaa.
Tetlockin ja Gardnerin mukaan monet julkisuudessa esiintyvät asiantuntijaennustajat eivät väärin ennustettuaan myönnä virheitään. Sen sijaan he joko muistavat ennusteensa revisionistisella tavalla väärin tai tulkitsevat sen uudelleen. Tällainen luova uudelleentulkinta on mahdollista, kunhan ennuste on esimerkiksi ajallisesti riittävän epäselvä, kuten »euroalueen taantuma on päättymässä».
Ennusteet kuitenkin pitäisi laatia nimenomaan sellaisiksi, että ne voivat mennä myös pieleen. Vain silloin ennustajalle tarjoutuu tilaisuus oppia virheistään.
Kirjoittaja on filosofian ja oikeustieteen maisteri.
