Haaveissa uraani ja itsenäisyys

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen hylkeemme.»

Kun lähetyssaarnaaja Hans Egede 1700-luvulla vei Herran sanaa Grönlantiin, hän törmäsi ongelmaan: inuiitit eivät tunteneet leipää. Niinpä Isä meidän -rukouksen ensimmäisessä grönlanninkielisessä käännöksessä pyydettiin pöytään hyljettä.

Nyt omavaraisen pyyntikulttuurin tilalla on moderniin elämään enemmän tai vähem­män sopeutunut yhteiskunta. Hans Egeden patsas seisoo pienellä kukkulalla Grönlannin pääkaupungin Nuukin vanhan sataman tun­tumassa.

Hieman ylempänä, kaupungin keskustassa seisoo rinnakkain parakkimaisia puutaloja ja pahasti rapistuneita 1960-luvun kerrostaloja. Niiden lomaan on noussut myös muutama moderni tornitalo, joiden maisemakontto­reissa kaavaillaan Grönlannille uutta uljasta tulevaisuutta maailman raaka-aineaittana.

Tänä päivänä grönlantilaisten rukous voi­si kuulua: anna meille meidän jokapäiväinen maametallimme.

 

Pieni Suomen lippu seisoo kahvipöydällä.

»Hankin eri maiden lippuja äskettäin ta­paamisia varten. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomen lippu on käytössä», toteaa And­reas Uldum.

36-vuotias Uldum tunnettiin Grönlannissa aiemmin suositun DDR-yhtyeen kitaristina. Nyt hänen harteilleen on lastattu paljon vas­tuuta: Uldum toimii Grönlannin valtiovarain- ja mineraalivarantojen ministerinä.

Valtiovarainministerinä Uldum on kipeän tietoinen Grönlannin ongelmista: väestön ikääntyminen, alhainen koulutustaso, muuttotappiot ja riippuvuus Tanskalta saatavasta budjettituesta, joka muodostaa lähes 30 pro­senttia Grönlannin bruttokansantuotteesta.

Grönlannin ylivoimaisesti suurin työllistäjä on julkinen sektori, jonka palveluksessa on lä­hes 40 prosenttia työvoimasta. Vientituloista 90 prosenttia tulee kalataloudesta.

Uusia tulonlähteitä toivotaan löytyvän Ul­dumin toiselta vastuualueelta eli maan alta. Grönlannin itsehallintoa vahvistettiin merkit­tävästi vuonna 2009. Sen ansiosta grönlanti­laiset saivat täydet oikeudet luonnonvarojensahyödyntämiseen. Grönlannista tunnetaan jo entuudestaan varsin mittavat mineraalivarannot, ja maan aluevesiltä toivotaan löy­tyvän myös öljyä.

Kaivoshankkeiden edistämiseksi Grönlan­nin edellinen hallitus julkaisi runsas vuosi sit­ten öljy- ja mineraalistrategian, jossa asetetaan varsin kunnianhimoisia tavoitteita lähivuosille: Vuoteen 2018 mennessä on määrä käynnistää 3–5 kaivoshanketta. Lisäksi joka toinen vuosi tehtäisiin uusi koeporaus öljyn löytämiseksi.

Monet pitävät tavoitteita ylimitoitettuina. Uuden itsehallinnon alkuvuosina raaka-aineiden hinnat olivat historiallisen korkealla, mutta sittemmin kysyntä on laskenut ja hin­nat tulleet alas.

»Olimme varmaankin liian optimistisia, odotimme saavamme miljardeja ja miljardeja. Nyt olemme realistisempia. Strategian luvut ovat kunnianhimoisia, mutta tavoitteet sinän­sä kohdillaan», ministeri Uldum sanoo.

Uldumin oikeana kätenä kaivosasioissa toimii mineraalivarantojen ministeriön lupa-asioista vastaavan osaston johtaja Jørgen T. Hammeken-Holm. Hän on luottavainen sen suhteen, että kaivostoiminta pääsee vielä vauhtiin hitaasta alusta huolimatta.

»On vielä mahdollista, että meillä on 3–5 toimivaa kaivosta vuoteen 2018 mennessä», Hammeken-Holm sanoo. »Mutta on myös sel­vää, että öljyntuotantoa ei lähivuosina nähdä. Taloudellisesti juuri öljy olisi kaikkein merkit­tävin tekijä.»

Kynnys isoille investoinneille Grönlannis­sa on korkea. Sääolot ovat ankarat, etäisyydet valtavia ja useissa tapauksissa kaivosyhtiöiden on rakennettava kaikki hankkeiden tarvitsema infrastruktuuri satamista lähtien.

»Olemme markkinoiden näkökulmasta reuna-alue: jos markkinoilla tapahtuu jotakin negatiivista, se osuu ensimmäisenä meihin», toteaa Hammeken-Holm. Epävarmoina aikoi­na investoinnit vedetään ensimmäiseksi pois haastavimmista kohteista.

 

Hammeken-Holmin sanat palaavat mieleen pienen turistilaivan kannella. Laiva kuljettaa matkailijoita massiivisen Nuukinvuonon pe­rukoille ihailemaan mannerjäätikön reunaa ja siitä lohkeilevia jäälauttoja. Matkan varrella kippari osoittaa vuonon rannalla seisovaa pa­rakkikylää.

Parakit ovat englantilaisyhtiö London Mi­ningin, joka kaavaili suurta rautamalmikai­vosta Nuukin pohjoispuolelle Isuaan. Kaivos sai tuotantoluvan vuonna 2013 ja sen oli määrä työllistää rakennusvaiheessa jopa 3 000 ihmis­tä ja toiminta-aikanaan noin 700. Luvut ovat huomattavia, etenkin kun ne suhteuttaa Grön­lannin 56 000 ihmisen asukaslukuun.

Nyt parakit ovat tyhjillään. London Mining meni viime vuoden lopulla konkurssiin, kun ebolaepidemia iski yhtiön toimintaan SierraLeonessa. Isuan kaivoksen lisenssi siirtyi tämän vuoden alussa kiinalaisyhtiö General Nicelle, mutta kaivoksen avaamista lähitule­vaisuudessa ei pidetä todennäköisenä.

Myös malminetsintäyhtiö NunaMinerals, jossa Grönlannin hallitus on osaomistajana, ajautui selvitystilaan viime keväänä.

Hammeken-Holm ei kuitenkaan ripottele tuhkaa päälleen konkurssien vuoksi.

»London Miningin tapaus osoitti, että jos yksi yhtiö kaatuu, aina löytyy joku toinen, joka on valmis ottamaan kopin. Markkinat toimi­vat. Hallituksen ei tarvitse ryhtyä tukemaan yhtiöitä.»

 

Grönlannin kallioperä kätkee sisäänsä esimerkiksi sinkkiä ja lyijyä.

Missä suurhankkeet kaatuvat, siinä pienem­mät voivat pärjätä. 150 kilometriä Nuukista etelään Grönlannin kaivoshistoriaan louhitaan parhaillaan uutta lukua. Kanadalaisen True North Gemsin jalokivikaivos Aappaluttoqissa on käynnistämässä tuotannon vielä tänä syksynä.

Aappaluttoqin kaivoksen syntyhistoria ker­too osaltaan, miten verkkaisesti kaivoshank­keet etenevät. Esiintymä löydettiin lähes 50 vuotta sitten, ja sitä tutkivat vuosien varrella useat eri yhtiöt. True North Gems hankki oi­keudet esiintymään 2000-luvun alussa, mutta laittoi hankkeen välillä hyllylle finanssikriisin vuoksi.

»Meiltä on mennyt kymmenen vuotta tuo­tannon käynnistämiseen, mutta se on ihan tavanomainen aikajänne kaivoshankkeille», toteaa True North Gemsin Grönlannin-yksikön toimitusjohtaja Bent Olvig Jensen.

Kaivos on hyvin pieni: se työllistää vain noin 80 ihmistä. Jensenin mukaan muiden kaivos­yhtiöiden edustajat kutsuvat True North Gem­sin projektia vitsaillen »pieneksi uima-altaaksi».

Kaivos on silti kokoaan tärkeämpi, sillä se on ensimmäinen, jonka toiminta alkaa laa­jennetun itsehallinnon aikana ja Grönlannin oman lainsäädännön puitteissa. Grönlannissa on 2000-luvulla toiminut pari muutakin kai­vosta, mutta molemmat on jo suljettu.

Ministeri Andreas Uldum sanoo olevansa tyytyväinen siitä, että ensimmäisenä liikkeel­le pääsee juuri pienin kaavailluista kaivoksista. »Pystymme seuraamaan, miten asiat sen kans­sa sujuvat. Siitä saatava kokemus auttaa meitä isompien hankkeiden kanssa.»

 

Samaan aikaan kun päättäjät työskentelevät sen eteen, ettei Aappaluttoqin kaivos jäisi ai­noaksi onnistumiseksi, osa grönlantilaisista on vakavasti huolissaan siitä, mitä kaikkea kaivos­teollisuus tuo tullessaan.

Uudet työpaikat ovat tervetulleita, mut­ta suurissa hankkeissa on omat haasteensa: Grönlannissa ei millään riitä ammattitaitois­ta työvoimaa kaikkiin suunniteltuihin kaivok­siin. Isoimmat kaivokset toteutettaisiin suu­relta osin ulkomaisella työvoimalla, mikä voi aiheuttaa sosiaalista kitkaa.

Kansalaisjärjestöt ovat arvostelleet kaivoslisenssien lupaprosesseja läpinäkyvyyden puutteesta. Kaivosyhtiöiden on teetettävä arviothankkeittensa ympäristö- ja sosiaalisista vaikutuksista jo tuotantolupia haettaessa. Krii­tikkojen mukaan paikalliset asukkaat tulisi kuitenkin ottaa mukaan arviointeihin nykyistä paremmin.

»Grönlannin hallituksen tulisi ottaa suu­rempi vastuu sosiaalisten vaikutusten arvi­oinnista. Nykyisellään arvioiden teettäminen on kaivosyhtiöiden vastuulla», sanoo professori Anne Merrild Hansen Aalborgin yliopistos­ta. Hän kirjoitti kaivoshankkeiden sosiaalisista vaikutuksista Kööpenhaminan ja Grönlannin yliopistojen viime vuonna julkaisemassa ra­portissa.

Toisaalta pienessä maassa, jossa »kaik­ki tuntevat toisensa», päätöksentekijöiden ja elinkeinoelämän välistä hajurakoa on vaikea ylläpitää.

True North Gems -kaivosyhtiö värväsi palk­kalistoilleen demokraattipuolueen edellisen johtajan Jens B. Frederiksenin, kun tämä vielä toimi kansanedustajana. Vuosina 2009–2013 Grönlannin pääministerinä toiminut Kuupik Kleist työskentelee puolestaan nykyään kon­sulttina australialaiselle Tanbreez-yhtiölle, joka pyrkii avaamaan suuren maametallikai­voksen Etelä-Grönlantiin.

Grönlannin edellisen pääministerin Aleqa Hammondin kompastuskiveksi koitui juuri korruptio: Hammond joutui syksyllä 2014 eroa­maan käytettyään hallituksen varoja perheen­sä yksityisiin matkoihin. Äänestäjiä tämä tosin ei tunnu haittaavan, sillä Hammond valittiin kesäkuussa Tanskan parlamenttiin toisena Grönlannin edustajana.

Grönlannin hallinto on yrittänyt ottaa kri­tiikistä opikseen. Mineraalivarantojen minis­teriö julkaisi keväällä korruptionvastaisen ohjeistuksen, jossa lähtökohtana pidetään nollatoleranssia.

Järjestöistä korruptiota vastaan työskente­lee esimerkiksi Transparency Greenland, joka perustettiin vuonna 2011. Kimmokkeen antoi nimenomaan huoli tuolloin paljon esillä ol­leista mittavista kaivoshankkeista.

»Ei ole vaikeaa laatia hyvää korruptionvas­taista ohjelmaa; haaste on siinä, kuinka ohjel­masta pidetään kiinni», toteaa Transparency Greenlandin hallituksen jäsen Jakob Strøm.

Strøm sanoo joka tapauksessa olevansa tyy­tyväinen ministeri Andreas Uldumin otteisiin. Järjestössä pohditaan nyt, kuinka korruptiota vastaan voitaisiin työskennellä kaivosteolli­suuden lisäksi myös muilla toimialoilla, kuten kalataloudessa.

 

Grafiikka: Kauko Kyöstiö

Suurimmat kiistat Grönlannin kaivosteolli­suudessa ovat syntyneet alkuaineesta nume­ro92 – uraanista.

Vaikka grönlantilaiset suhtautuvat kaivos­teollisuuteen pääosin myönteisesti, uraani on jakanut mielipiteet voimakkaimmin. Maassa oli aiemmin voimassa uraanin täydellinen kaivukielto, jonka Grönlannin parlamentti äänesti nurin syksyllä 2013. Päätös syntyi vain yhden äänen erolla.

Uraanikiellon purkaminen oli edellytys sil­le, että australialainen Greenland Minerals and Energy voi kehittää kaivoshankettaan Etelä-Grönlannin Kvanefjeldissä. Kaivoksen on määrä tuottaa harvinaisia maametalleja, mutta esiintymä sisältää myös huomattavan määrän uraania.

Kaivoshanke ei ehkä olisi niin ongelmalli­nen, ellei se sattuisi sijaitsemaan aivan Nar­saqin kylän vieressä. Narsaq on yksi harvoista paikoista Grönlannissa, joissa on mahdollista harjoittaa maataloutta. Alueella toimii useita lampaankasvattajia, jotka pelkäävät kaivoksen saastuttavan laidunmaat.

Grönlannin parlamentissa uraanin kai­vamista vastustaa suurin oppositiopuolue, vasemmistolainenInuit Ataqatigiit (Ihmisten yhteisö). Puolueen puheenjohtajan, kansanedustaja Sara Olsvigin mielestä päätös uraanikiellon purkamisesta runnottiin läpi.

»Asiasta päätettiin parlamentissa yksin­kertaisella enemmistöäänestyksellä ilman kunnollista kansalaiskeskustelua. Vaadimme asiasta kansanäänestystä, mutta sen enempää edellinen kuin nykyinenkään hallitus ei ole sii­hen suostunut», Olsvig sanoo.

Greenland Minerals and Energyn edusta­jien mukaan uraanikiellon palauttaminen olisi Grönlannille katastrofi. Heidän mukaansa se säikäyttäisi sijoittajat niin, että maasta kaik­koaisivat kaikki kaivosyhtiöt, eivät vain uraa­nia havittelevat.

Jo edellisen hallituksen päättämät muu­tokset kaivosyhtiöiden lisenssimaksuihin hermostuttivat sijoittajia. Kanadalaisen Fraser-instituutin vuosittaisessa katsaukses­sa kaivosalan houkuttelevimmista kohteista Grönlanti sijoittui parina aiempana vuon­na kärkikymmenikköön, mutta putosi viime vuonna sijalle 41.

Sara Olsvig näkee asian toisin. Hänestä Grönlanti on jo nyt epävakaa toimintaympä­ristö juuri siksi, että päätös uraanista vietiin läpi kansalaisia kuulematta.

»Uraania ei mielestäni pitäisi nähdä puo­luepoliittisena kysymyksenä. Grönlannissa voi olla paljon ihmisiä, jotka äänestävät muita puolueita kuin meitä, mutta eivät silti kannata uraanin kaivamista.»

 

Itsenäisyys on kuin olkinukke, joka vie huomion todellisista ongelmista: koulujen huonosta tasosta, epätasa-arvosta ja terveydenhuollon kehnoudesta.

Grönlannin lippu liehuu salossa Grönlan­nin parlamenttirakennuksen pihalla. Ainakin toistaiseksi sen vierellä liehuu myös emämaa Tanskan lippu. Moni grönlantilainen hellii kuitenkin toivetta siitä, että maailman suurin saari voisi jonain päivänä olla kokonaan itsenäinen valtio. Itsenäisyys voisi onnistua, jos kaivoksista ja öljystä saataisiin tarpeeksi tuloja.

Edellinen pääministeri Aleqa Hammond herätti kohua sanomalla, että hän haluaa it­senäisyyden toteutuvan omana elinaikanaan. Nykyinen pääministeri Kim Kielsen on suh­tautunut asiaan pragmaattisemmin ja toden­nut, että itsenäisyys jää seuraavan sukupolven tehtäväksi.

Tanskalaiset eivät aina ymmärrä grönlanti­laisten itsenäistymishaluja. Eikö Grönlannilla muka ole niin paljon parempi yhdessä Tanskan kanssa? Kaikista historian siirtomaaisännis­tä Tanska on eittämättä ollut lempeimmästä päästä. Se ei orjuuttanut tai tappanut grön­lantilaisia, vaan koulutti ja kohensi terveydenhoitoa.

Lempeän isonveljen holhoukseen on silti kuulunut kiusallisiakin otteita. Esimerkiksi 1950-luvun alussa 22 grönlantilaista lasta vie­tiin pakolla Tanskaan koulutettaviksi. Grönlan­ti on vaatinut anteeksipyyntöä, mutta Tanska ei ole siihen suostunut.

Aleqa Hammondin johtama hallitus pe­rusti vuosi sitten sovituskomission mennei­syyden haavojen käsittelemiseksi. Tanska on kieltäytynyt osallistumasta komission työhön. Tanskalaisten silmissä jo komission nimi on provosoiva, sillä se tuo mieleen Etelä-Afrikan apartheidhallinnon rikoksia tutkivan totuus- ja sovituskomission.

Kööpenhaminan ja Grönlannin yliopisto­jen yhteinen Til gavn for Grønland (Grönlannin hyväksi) -raportti laittaa jäitä hattuun itse­näisyyshaaveille. Raportin mukaan mineraali­varantojen hyödyntämiselle perustuva itse­näisyys edellyttäisi ensinnäkin niin mittavaa ulkomaisen työvoiman käyttöä, että grönlantilaisista voisi hyvin tulla vähemmistö omassa maassaan.

Lisäksi raportissa korostetaan, että kaivos­teollisuus ei parhaassakaan tapauksessa riittäi­si ratkaisemaan Grönlannin talousongelmia. Myös rakenteelliset uudistukset ovat välttä­mättömiä.

»Itsenäisyys on kuin olkinukke, joka vie huomion todellisista ongelmista: koulujen huonosta tasosta, epätasa-arvosta ja terveydenhuollon kehnoudesta tietyillä paikkakunnilla», toteaa Kööpenhaminan yliopiston geologian professori Minik Rosing, joka toimi raportin laatineen komitean johtajana.

Rosing on itse grönlantilainen, mutta hänen mielestään osa poliitikoista ylläpitää suotta aja­tusta grönlantilaisista kolonialismin uhreina.

»On aina mukavaa, kun on joku ulkopuoli­nen, jota syyttää ongelmistaan. Grönlannissa on ollut demokraattisia instituutioita jo puolivuosisataa. Monet sellaiset päätökset, joistasyytetään Tanskaa, ovat grönlantilaisten itsensä tekemiä.»

 

Kiista hylkeistä hiertää Grönlannin EU-suhteita

Grönlanti liittyi Euroopan yhteisöön Tanskan osana vuonna 1973, mutta erosi siitä kansanäänestyksen jälkeen vuonna 1985. Vaikka Grönlanti ei kuulu EU:hun, se on tiiviisti kytkeytynyt unionin talouteen. EU tukee Grönlantia vuosina 2014–2020 yhteensä 218 mil­joonalla eurolla.

EU:n ja Grönlannin suhteitaon kuitenkin hiertänyt EU:n vuonna 2009 säätämä hylje­tuotteiden tuonti- ja myynti­kielto. Kieltoon tehtiin varta vasten kaksi poikkeusta, jotka pitävät EU-markkinat auki alkuperäisväestöjen pyytämille tai kalakantojen hoitamiseksi pyydetyille hylkeille.

Grönlantilaisten mukaan kielto on poikkeuksesta huo­limatta vahingoittanut alaa tuomalla hylkeenpyynnille ne­gatiivista julkisuutta. Grönlan­nin kalastajien ja metsästäjien etujärjestön mukaan hylkeen­nahan vienti on vähentynyt jopa 90 prosenttia.

Kanada, Norja ja Grönlanti ovat kampanjoineet aktiivi­sesti EU:n hyljetuotekiellon purkamiseksi. Asia vietiin myös Maailman kauppajär­jestön WTO:n soviteltavaksi. Sen viimevuotisen päätöksen mukaan EU saa kyllä pitää kiinni kiellosta, mutta sitä on muokattava WTO:n sääntöjen mukaisiksi. EU-parlamentin on määrä äänestää uusitusta kiel­losta syyskuussa.