Venäjän asevoimille viime vuosi oli menestyksellinen. Krimin liittäminen Venäjään maaliskuussa osoitti, että Venäjän joukot ovat muuttuneet Neuvostoliiton ajalta peritystä massa-armeijasta ja että niillä on tehokkaita nopean toiminnan yksiköitä.
Talouskriisistä huolimatta presidentti Vladimir Putin kasvattaa puolustusbudjettia kolmanneksella yhteensä 3,3 biljoonaan ruplaan eli 44,3 miljardiin euroon, ja asevoimat kehittyvät entistä tehokkaammiksi.
Venäjän puolustusuudistuksella on kunnianhimoiset tavoitteet armeijan ammattimaistamisesta ja uuden kaluston hankkimisesta vuoteen 2020 mennessä. Sotilaiden puute, puolustusteollisuuden ongelmat ja taantuman uhka voivat kuitenkin pakottaa Venäjän tinkimään tavoitteistaan.
Neuvostoliiton hajottua Venäjän asevoimia laiminlyötiin pitkään ja perusteellisesti. Karu totuus paljastui Venäjälle Georgian sodassa elokuussa 2008.
Venäläisjoukot pakottivat georgialaiset perääntymään viidessä päivässä Etelä-Ossetiasta ja Abhasiasta, mutta ylivoimaisuudesta huolimatta venäläisjoukkojen heikkoudet olivat ilmeisiä. Maa- ja ilmavoimien yhteistyö ei toiminut, ja sotilaiden kalusto, etenkin viestintälaitteet, olivat vanhanaikaisia.
Venäläinen Strategian ja teknologian tutkimuslaitos kertoi vuosi Georgian sodan jälkeen, että kuudesta menetetystä sotilaslentokoneesta peräti kolme putosi omien tulituksessa. Viranomaiset ovat kiistäneet tiedon.
Johtopäätös sodasta oli selvä: Venäjä ei pärjäisi suurien valtioiden moderneja asevoimia vastaan. Syy löydettiin raskaasta komentoketjusta, josta Putinin uudistus katkoi heikoimmat lenkit. Armeijan upseerien määrää vähennettiin noin puolella 150 000:een.
Sotilaspiirien määrää karsittiin kuudesta neljään eli läntiseen, itäiseen, eteläiseen ja keskiseen. Maavoimat on siirtynyt neliportaisesta rakenteesta kolmiportaiseen, jossa sotilaspiirin alaisuudessa toimivat prikaatit ja niiden alaisuudessa pataljoonat.
Piirien komentajilla on nyt alaisuudessaan kaikki sotilaspiirinsä maa-, meri- ja ilmavoimat sekä laskuvarjojääkärit. Tämän ansiosta joukkoja voidaan siirtää nopeasti, kertoo yhdysvaltalaisen Center for Naval Analyses -ajatushautomon vanhempi tutkija Dmitri Gorenburg.
Gorenburgin mukaan Krimin vallanneet »vihreät miehet» havainnollistivat, kuinka nopeita ja ammattimaisia Venäjän eliittijoukoista on tullut.
»Kahta asiaa tämä ei kuitenkaan kerro: sitä, miten joukot taistelevat, sillä Krimillä ei taisteltu, ja sitä, millä tasolla loput asevoimista ovat», Gorenburg sanoo.
Puolustusuudistuksen tarvetta on Venäjällä perusteltu sanomalla, että Venäjään kohdistuvat uhkat ovat lisääntyneet. Venäjän tuoreimmasta, joulukuussa julkaistusta sotilasdoktriinista käy ilmi, että uhkista päällimmäinen on sotilasliitto Naton vahvistuminen ja laajentuminen aiempaa lähemmäs Venäjän rajaa.
Se ei ole uutinen, mutta äänensävy on tiukentunut, arvioi yhdysvaltalaisen Rand-tutkimuslaitoksen asiantuntija Olga Oliker.
»Vuoden 2010 doktriini käsitteli Naton aikeita laajentua lähemmäs Venäjän rajaa. Nykyinen doktriini tulkitsee Naton laajentumisen vaaraksi, joka on toteutumassa», Oliker kirjoittaa analyysissään.
Nato nähdään uudistuksessa kaksijakoisesti: yhtäältä se muodostaa uhkan, toisaalta se toimii mallina. Gorenburgin mukaan Venäjä pyrkii samaan verkostokeskeiseen sodankäyntiin kuin Yhdysvallat.
Uuden viestintäteknologian avulla joukot voivat hajaantua koko taistelualueelle ja synkronoida liikkeensä. Kun komentajilla ja sotilailla on reaaliaikainen tilannekuva, toiminta tehostuu. Aiempaa pienemmällä joukolla saadaan enemmän tulosta, kuten Yhdysvaltojennopea valloitussota Irakissa vuonna 2003 osoitti.
Yhdysvallat on digitalisoinut organisaationsa aina rivisotilaisiin asti. Venäjä on vasta rakentamassa ylimmän johdon ja prikaatien välisiä yhteyksiä, Gorenburg toteaa. Lopulta teknologiasta ei ole hyötyä, elleivät kaikki opi sitä käyttämään.
»Yhdysvaltojen armeijasta on kerrottu, että uuden sodankäynnin sisäistämiseen kului kymmenisen vuotta siitä, kun teknologiaa oli alettu ottaa käyttöön 1990-luvun lopulla. Venäjällä on vielä pitkä matka edessä.»
Venäjän armeijan suurimpana hankaluutena moderniin sodankäyntiin siirryttäessä on ammattimaisten sotilaiden rekrytointi. Uraa asevoimissa ei ole onnistuttu tekemään houkuttelevaksi.
Asevoimien vahvuuden tulisi vuoteen 2017 mennessä olla miljoona sotilasta, joista lähes puolet olisi palkallisia. Nyt sotilaita on noin 770 000 ja esimerkiksi maavoimien 300 000 sotilaasta vain neljäsosa on Krimin tuliterin asein varustettuja eliittijoukkoja.
Lopuista sotilaista suurin osa on huonosti varustettuja ja kehnosti koulutettuja varusmiehiä. Jos uusimmat aseet ja teknologia hankitaan vastaisuudessakin vain eliittijoukoille, tasoero kasvaa entisestään. Venäjällä puhutaan jo kahdesta eri armeijasta, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Katri Pynnöniemi.
»Siellä on liikkuvat, nopeat eliittijoukot, joilla on kaikki modernit laitteet. Sitten on vanha hidas armeija, jolla on edelleen kaikki ongelmat», hän sanoo.
Ongelmia aiheuttaa esimerkiksi se, että kuri on höllentynyt upseerien vähentämisen jälkeen. Vaikka henkilöstöä on supistettu, rikosten määrä ei ole laskenut vastaavasti. Pitkät pahan olon perinteet, kuten simputus, jatkuvat.
Asevoimien suorituskyvyn kannalta henkilöstön osaaminen ja arvostus ovat keskeisempiä haasteita kuin materiaalihankinnat, sanoo tutkija Olli-Matti Mikkola.
Mikkola on tutkinut Venäjän asevoimien reformista käytyä keskustelua venäläisissä sanomalehdissä. Väitöskirja julkaistiin viime vuonna.
»Armeijan johto joutuu vakuuttelemaan, että henkilöstöä kohdellaan hyvin, palkkoja nostetaan ja varusmiehet saavat vapaita. Mallia henkilöstöasioista on haettu Suomestakin», hän kertoo.
Lisäksi reformia vaikeuttaa väestönkasvun hiipuminen. Kun Venäjän ikäluokat pienenevät, 18-vuotiaiden määrä laskee: siinä missä 18-vuotiaita vielä vuonna 2007 oli 1,1 miljoonaa, heitä lasketaan vuoteen 2017 mennessä olevan noin 630 000. Tammikuussa Venäjä ilmoitti jo kelpuuttavansa asevoimiin venäjää puhuvia sotilaita myös ulkomailta.
Gorenburg arvioi, että lisääntyneet harjoitukset, Krimin liittäminen Venäjään ja Itä-Ukrainan tilanne ovat parantaneet armeijan mainetta kotimaassa. Mutta jos armeija tosissaan haluaa panostaa verkostokeskeiseen sodankäyntiin, sen on koulutettava sotilaita, jotka osaavat toimia uuden mallin mukaisesti.
»Se vaatisi luopumista varusmiespalveluksesta, ja siihen Venäjä ei näillä näkymin pysty», Gorenburg sanoo.
Kallein panostus Venäjän puolustusuudistuksessa on asevoimien yli 500 miljardin euron varusteluohjelma, jonka edellytyksiä on haluttu parantaa uudistamalla teollisuutta. Asevoimien modernin aseistuksen osuus on määrä nostaa 70 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Vielä vuonna 2008 vain kymmenesosa aseista oli moderneja.
Uusiin hankintoihin kuuluvat täsmäaseet, kuten Iskander-ohjukset, ja reaaliaikaiseen verkostokeskeiseen sodankäyntiin tarvittavat automatisoidut komentojärjestelmät. Lisäksi neuvostoaikaisia lentokoneita, ajoneuvoja ja sotalaivoja korvataan uusilla.
Massiivisia hankintoja rassaavat kuitenkin tehtaiden rapistuminen ja korruptio. Venäjän sotilassyyttäjä arvioi vuonna 2011, että jopa viidennes puolustusmenoista hukataan korruptioon. Kalustosta maksetaan ylihintaa.
»Työn kalleus ja teollisuuslaitosten vanhentunut tekniikkaa tarkoittavat, että samoihin asioihin kuluu enemmän rahaa kuin muualla», Katri Pynnöniemi sanoo.
Ukrainan sodan takia Venäjän on kuitenkin luotettava omiinsa. Ranska on jäädyttänyt kahden Mistral-helikopteritukialuksen toimituksen. Saksalainen Rheinmetall-yritys puolestaan perui huippumodernin harjoituskompleksin rakentamisen Venäjän Mulinoon.
Pahin takaisku oli puolustusyhteistyön päättyminen Ukrainan kanssa. Aikaisemmin Ukrainasta ostettiin laivojen ja lentokoneiden moottoreita ja turbiineita, ja nyt niiden tuotanto on käynnistettävä Venäjällä. Alustavien arvioiden mukaan tähän menee vielä vähintään kaksi vuotta.
Pynnöniemen mukaan Venäjällä suhtaudutaan hyvin epäilevästi teollisuuden kykyyn selvitä urakoista. Valtio ei puhu ongelmista, mutta vaitonaisuus kertoo sitäkin enemmän.
»Sotateollisuudesta vastaava varapääministeri Dmitri Rogozin on ollut hiljaa verrattuna siihen nationalistiseen hehkutukseen, jota häneltä kuuli vielä pari vuotta sitten», Pynnöniemi sanoo.
Tilanne paljastuu viimeistään siinä vaiheessa, kun tilausten on määrä valmistua. Gorenburg kuitenkin uskoo, että ne saadaan toimitettua, tosin kalliimpina kuin piti ja vähän myöhässä.
»Kaikki ei valmistu vuoteen 2020 mennessä, mutta varmasti vuoden 2025 kieppeillä, jos Venäjä pitää kiinni sotilasbudjetistaan», hän sanoo.
Näkymät eivät kuitenkaan ole hyvät. Talouskasvu on hidastunut sitten vuoden 2008, jolloin uudistus aloitettiin. Tuolloin bruttokansantuote kasvoi vuodessa seitsemän prosenttia, ja nyt talouden ennustetaan supistuvan viisi prosenttia, huomauttaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Pekka Sutela.
»Parhaassa tapauksessa, eli ilman EU-sanktioita ja öljyn hinnan laskua, Venäjän talous voi nousta lievään, parin prosentin kasvuun kolmen tai neljän vuoden päästä», hän arvioi.
Puolet Venäjän federaation budjetista muodostuu öljyn vienti- ja tuotantoveroista. Raakaöljyn hinta oli helmikuuhun mennessä puolittunut viime kesän sadasta dollarista barrelilta reiluun 50 dollariin.
Sutela arvioi, että Venäjä selviää pari vuotta valuuttavarannollaan, joka viime vuoden lopussa supistui alle 400 miljardin dollarin eli 353 miljardin euron. Kohta on kuitenkin päätettävä, leikataanko sosiaaliturvasta tai julkisesta sektorista, joista suurin osa äänestäjistä hyötyy, vai sotilasmenoista.
»Kun hallitus käy kansan kukkarolla, sen on syytä varautua kansan reaktioihin. En millään usko, että koko varusteluohjelma voisi toteutua», Sutela sanoo.
Venäjän sotilasdoktriinissa korostetaan yhä ydinpelotetta. Venäjä voisi käyttää ydinaseita sekä ydinsodassa että tavanomaisessa konfliktissa, mutta vain »eksistentiaalista uhkaa» eli maan olemassaoloa uhkaavaa vihollista vastaan.
Olga Olikerin mukaan mielenkiintoista on, että tuore doktriini mainitsee ensimmäistä kertaa pelotteena myös Venäjän tavanomaiset aseet. Olli-Matti Mikkolan mukaan suhtautumista ydinaseisiin voidaan pitää asevoimien reformin onnistumisen mittarina: kun ohjusjärjestelmät ja tavanomaiset aseet kehittyvät, niiden pelote on paljon ydinaseita uskottavampi, koska niillä voidaan ratkaista paikallisia konflikteja.
»Mutta jos reformille tulee takapakkia, ydinpelotetta on taas korostettava», Mikkola sanoo.
Gorenburgin mukaan liiallinen keskittyminen Venäjän armeijan varusteluun vie Nato-maiden huomion pois Moskovan muista työvälineistä. Niihin kuuluvat Venäjän naapurimaissaan lietsomat radikaaliryhmien väkivaltaisuudet, jotka aiheuttavat sekaannusta. Samalla Venäjä tukee EU:ta vastustavia liikkeitä ja vaikuttaa hallituksiin informaatiosodankäynnillä.
»Venäjä suosii ei-sotilaallisia keinoja vaikutusvaltansa lisäämisessä. Mutta jos ne eivät toimi, venäläiset ovat osoittaneet Ukrainassa pystyvänsä puuttumaan asioihin myös sotilaallisesti», Gorenburg sanoo.
»Uskon heidän olevan valmiita siihen myös tulevaisuudessa.»
Kirjoittaja on sotaan ja konflikteihin erikoistunut toimittaja.
